Varjon kohtaaminen henkisellä polulla – säröistä eheyteen

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp

Mitä oikeastaan etsimme, kun astumme henkisen kasvun polulle? Moni kaipaa rauhaa kiireen keskelle, selkeyttä kaaokseen ja yhteyttä johonkin suurempaan. Nykyisessä uushenkisyyden ja hyvinvointikulttuurin nousuaallossa tavoitteet kuvataan houkuttelevan kirkkaina: tavoittelemme ”korkeampaa värähtelyä”, rajatonta potentiaalia, manifestointikykyä ja jatkuvaa onnellisuutta. Haluamme olla paras versio itsestämme – valaistunut, tyyni ja tasapainoinen.

Tämä valon tavoittelu on inhimillistä ja kaunista. Mutta siinä piilee paradoksi, josta C.G. Jung varoitti sotien ravistelemaa maailmaa: ”Mitä kirkkaampi valo, sitä syvempi varjo.” Jos henkisyydestä tulee suoritus, jolla pyrimme optimoimaan itsemme täydelliseksi, luomme huomaamattamme itsellemme yhä suuremman varjon.

Suorittajan varjo – yhteiskunnallinen sokea piste

Elämme maailmassa, joka palvoo pärjäämistä. Meidän odotetaan olevan tehokkaita, aikaansaavia ja aina ”positiivisia”. Tämä suorituskeskeinen maailmankuva ei jää työpaikan oven taakse, vaan se ui salakavalasti myös henkiseen harjoitukseemme.

Olen pohtinut tätä paljon viime aikoina kirjoituksissani ja Mielen laboratorio -podcastin keskustelujen äärellä. Kun yhteiskunta sanoo, että vain menestyvä ja reipas yksilö on arvokas, me työnnämme varjoon kaiken sen, mikä ei tähän kuvaan sovi: väsymyksen, keskeneräisyyden, vihan, kateuden ja haavoittuvuuden.

Syntyy suorittajan varjo. Alamme suorittaa myös henkisyyttä. Alamme kilpailla siitä, kuka on ”henkisesti pisimmällä”. Sisäistämme tiedostamattoman uskomuksen, että jos koemme negatiivisia tunteita tai elämämme on sotkuista, olemme epäonnistuneet henkisessä harjoituksessamme.

Elämätön elämä ja kultainen varjo

Jungilaisesta näkökulmasta varjo ei ole ”paha”. Se on yksinkertaisesti se osa meistä, joka on jäänyt tiedostamattomaan. Podcast-vieraani, syvyyspsykologi Connie Zweig (jakso 77), kuvaa varjoa osuvasti termillä ”elämätön elämä”.

Lapsuudessa opimme nopeasti, mitkä piirteet tuovat meille hyväksyntää. Ne puolet, jotka eivät sovi ympäristön odotuksiin, työnnetään ”säkkiin”, jota raahaamme perässämme. Joskus sinne joutuu vihan ja kiukun lisäksi myös luovuutta, voimaa ja herkkyyttä. Tämä kultainen varjo tarkoittaa sitä, että heijastamme omat korkeimmat potentiaalimme – viisautemme, voimamme ja karismamme – toisiin ihmisiin, kuten guruihin tai opettajiin, koska emme uskalla omistaa niitä itsessämme. Ihailemme toisissa sokeasti juuri sitä, mikä meissä itsessämme odottaa puhkeamistaan kukkaan.

Henkinen ohituskaista – pakoa todellisuudesta?

Kun emme uskalla kohdata varjoamme, ajaudumme helposti ilmiöön nimeltä henkinen ohittaminen (spiritual bypassing). Termin kehitti alun perin John Welwood, ja se on ollut keskeinen teema Connie Zweigin tuotannossa.

Henkinen ohittaminen on puolustusmekanismi. Se tarkoittaa henkisten ideoiden ja harjoitusten käyttämistä kilpenä, jolla vältämme kohtaamasta ratkaisemattomia tunne-elämän haavoja. Se on sitä, kun viha leimataan ”epähenkiseksi” tai kun vaikean trauman keskellä kehotetaan vain ”päästämään irti” ja luottamaan universumiin, ennen kuin kipua on edes uskallettu kohdata.

Torjuttu pimeys ei kuitenkaan katoa. Se vetäytyy maan alle ja alkaa ohjata ajattelua ja toimintaa tiedostamattomasti.

Miksi guru lankeaa – herääminen, aikuistuminen, puhdistautuminen

Miksi monet henkisellä polullaan pitkälle edistyneet opettajat tai harjoittajat voivat sortua karkeaan käytökseen, vallan väärinkäyttöön tai taloudellisiin sotkuihin? Eikö valaistumisen pitäisi poistaa varjot?

Tähän tuo valoa filosofi Ken Wilberin erottelu ihmisen kehityksen eri osa-alueista. Wilberin mukaan kasvu ei tapahdu lineaarisesti yhdellä linjalla, vaan meillä on (ainakin) kolme erillistä kehityslinjaa, jotka eivät välttämättä kehity samaa tahtia:

  1. Waking Up (Herääminen): Tämä viittaa tietoisuuden tiloihin (states). Meditaation tai muiden harjoitusten avulla voimme kasvaa kohti syviä ykseyden, rauhan ja rajattomuuden kokemuksia. Heräämme näkemään itsemme ja maailman yhä laajemman tietoisuuden valossa.
  2. Growing Up (Aikuistuminen): Tämä viittaa psykologiseen ja moraaliseen kehitykseen. Se tarkoittaa kehitysvaiheita, joissa kyky asettua toisen asemaan, eettinen kypsyys, tunneäly ja kyky kantaa vastuuta kehittyvät yhä kypsemmille tasoille (stages).
  3. Cleaning Up (Puhdistautuminen): Tämä on Wilberin termi varjotyölle. Se tarkoittaa omien neuroosien, traumojen ja torjuttujen puolien kohtaamista ja integrointia.

Ongelma syntyy, kun näiden kasvulinjojen kehittymisen tahti eriytyy. On täysin mahdollista olla erittäin pitkällä Waking Up -linjalla (kokea syviä valaistumisen tiloja), mutta olla samaan aikaan Cleaning Up -linjalla täysin alkutekijöissä (varjot ovat syviä ja tiedostamattomia).

Osho ja narsistinen peilaus

Klassinen ja varoittava esimerkki tästä epätasapainosta on intialainen mystikko Osho (Bhagwan Shree Rajneesh). Kukaan ei voi kiistää hänen karismaansa tai kykyään avata ihmisille syviä tietoisuuden tiloja (Waking Up). Hänen läsnäolonsa oli magneettinen.

Cleaning Up ja Growing Up -näkökulmista tarina on kuitenkin toinen. Monet analyytikot ja entiset oppilaat ovat kuvanneet, kuinka yhteisön dynamiikka perustui lopulta ns. narsistiseen peilaukseen ja narsistiseen lähteeseen (narcissistic supply).

Vaikka Osho puhui egon kuolemasta, hän tarvitsi tuhansien ihmisten ihailevan katseen ylläpitääkseen omaa grandioosia minäkuvaansa. Oppilaat toimivat peilinä, joka heijasti takaisin gurun ”täydellisyyttä”. Kun tämä narsistinen tarve ihailulle jäi varjoon (sitä ei tunnistettu tai myönnetty), se vääristyi: se johti Rolls Royce -kokoelmiin, vallan väärinkäyttöön ja lopulta yhteisön traumaattiseen hajoamiseen.

Tämä opettaa meille, että korkeinkaan henkinen tila ei poista psykologista varjoa. Jos ihminen ei tee varjotyötä (Cleaning Up), hänen henkinen voimansa voi valjastua varjon palvelukseen – usein täysin tiedostamatta.

Kintsugi – säröjen kauneus

Miten sitten voimme välttää henkisen ohittamisen sudenkuopat ja siirtyä rakentamaan aitoa eheyttä täydellisyyden sijaan?

Japanilaisessa Kintsugi-taiteessa on tähän täydellinen metafora. Kun arvokas keramiikka rikkoutuu, sitä ei heitetä pois. Palaset liitetään yhteen lakalla, johon on sekoitettu aitoa kultajauhetta.

Lopputuloksena halkeamat eivät peity, vaan ne korostuvat kultaisina saumoina. Astiasta tulee entistä kauniimpi ja arvokkaampi juuri säröjensä vuoksi.

Tämä on varjotyön ydin. Emme pyri tilaan, jossa olemme virheettömiä ja pelkkää valoa. Pyrimme eheyteen, johon mahtuu koko ihmisyyden kirjo. Kun kohtaamme omat varjomme, pettymyksemme ja haavamme – sen sijaan että pakenisimme niitä henkiseen suorittamiseen – niistä tulee se kultainen sauma, joka tekee meistä ainutlaatuisia.

Henkisellä polulla ei ole niinkään kyse siitä, kuinka korkealle voimme nousta, vaan siitä, kuinka syvälle uskallamme katsoa ja kuinka paljon pystymme hyväksymään – myös sitä, mikä on rikki.

Syvenny aiheeseen kuuntelemalla Connie Zweigin haastattelu Mielen laboratorion jaksoissa 52 ja 77, sekä Matti Rautaniemen ajatuksia varjosta, magiasta ja rakkaudesta jaksossa 74.

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi, psykoterapeutti ja tietokirjailija, joka tekee väitöstutkimusta nondualismista. Ari-Pekan teos Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto (Basam Books, 2023) on syvällisiä oivalluksia herättelevä selviytymisopas kaikille nykyajan digi-yhteiskunnan ihmisille, ja se löytyy myös äänikirjana. Tutustu myös Ari-Pekan isännöimään suosittuun Mielen laboratorio -podcastiin sekä verkkokurssiin Mindfulness Survival Kit, joka auttaa vähentämään meditaation haittavaikutuksia ja rakentamaan yksilöllisiä harjoituspolkuja.

Tammikuussa järjestetään Oulu Floatsissa Ari-Pekan ohjaama kelluntaretriitti, jossa yhdistyy japanilainen tee, kellunta ja läsnäolotaidot. Lisätiedot: info@oulufloats.fi . Tammikuussa alkaa Turun kesäyliopistossa Ari-Pekan ja Janne Kontalan vetämä Meditaatio-ohjaajakoulutus. Huhtikuussa alkaa Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistossa Ari-Pekan vetämä Voimavarakeskeinen mindfulness-ohjaaja 25op -koulutus.

Shamanistinen mindfulness

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp

Ovatko ajatukset mielen roskasisältöä, josta mindfulness-harjoittajan tulisi päästää irti – vai voiko niillä olla jokin tärkeämpi tehtävä? Tiedostamattoman mielen merkitys on nykymaailmassa usein unohdettu, vaikka se tarjoaa väylän elämämme suurempaan kokonaisuuteen. Mindfulnessin harjoittamisen voi suunnata myös sisäiseen maailmaan, joka on meille aivan yhtä todellinen ja merkityksellinen kuin ulkoinen maailmakin.

Olen opettanut mindfulnessia ja meditaatiota laajemminkin reilut parikymmentä vuotta ja näiden vuosien aikana olen oppinut näkemään monenlaisia harjoituksiin liitettyjä uskomuksia niin harrastajilla kuin ammattilaisillakin.

Yksi mindfulnessiin vahvasti liittyvä uskomus on, että ajatukset ja mielikuvat ovat jonkinlaista roskasisältöä, joista tulisi päästää irti ja korkeintaan vain tarkkailla niitä ulkopuolelta, ikään kuin pilviä taivaalla. Tämän näkemyksen taustalla on pyrkimys neutraalin tarkkailijan asemaan, joka on vapaa sisäisen ja ulkoisen maailman vaikutuksista. Tarkkailija on kuin tiedemies valkoisessa takissaan, joka havainnoi maailmaa sen ulkopuolelta. Tämä on hyvin vahva pyrkimys loogis-rationaalista mieltä painottavassa nykymaailmassa.

On tietysti totta, että tällaisia minuudettomia tietoisuudentiloja on mahdollista kohdata esimerkiksi syvämeditaatiossa. Olisi kuitenkin virhe ajatella, että se on mindfulnessin päämäärä. Ennemminkin kyse on vain yhdestä harjoituksen muodosta, tyhjyys-mindfulnessista. Tällainen orientaatio voikin tarjota tervetulleen levähdyshetken sellaisille ihmisille, joiden päivät täyttyvät kaikenlaisesta ajatustyöstä. Samalla kuitenkin menetetään jotain oleellista. Mindfulness-harjoitusten aikana mieleen putkahtelevat ajatukset ja mielikuvat eivät synny sattumalta. Ne nousevat tiedostamattomasta mielestä, joka alkaa harjoituksen aikana tulla näkyvämmäksi.

Tiedostamaton mieli

Tiedostamaton mieli ei ole roskasäiliö, jonka sisältö on yhdentekevää ja tarpeetonta. Päinvastoin, se on silta suurempaan kokonaisuuteen, joka on oikeastaan koko elämämme. Harjoituksen aikana esiin nouseviin ajatuksiin ja mielikuviin kannattaa kiinnittää tarkasti huomiota, sillä ne voivat olla viittoja elämämme kannalta tärkeisiin asioihin.

Me nykyajan ihmiset olemme kuitenkin vieraantuneet tiedostamattoman mielen merkityksestä. Tämä näkyy mindfulnessin lisäksi monissa muissakin työskentelytavoissa, kuten buddhalainen meditaatio, jooga ja qigong. Painopiste on useimmiten mielen ja kehon kontrolloinnissa erilaisten menetelmien avulla. Mielikuvituksen ja intuition aktiivinen käyttö harjoituksissa on suurimmalle osalle harjoittajista täysin tuntematon alue. Tämä on oikeastaan ironista, sillä suurin osa arjen tapahtumista ohjautuu tiedostamattomasti. Miksi siis suunnata työskentely rationaalisen mielen vahvistamiseen, jonka rooli jää joka tapauksessa paljon luultua vähäisemmäksi?

Tiedostamattoman mielen kohtaaminen onkin ollut luonnollinen päämäärä meditatiivisessa työskentelyssä jo iät ja ajat. Nykyäänkin useimmista henkisistä perinteistä löytyy vielä koulukuntia, joissa tällainen työskentely on säilynyt. Esimerkkejä ovat buddhalaisuuden ja vedalaisuuden tantriset koulukunnat, teististen perinteiden mystikot, sekä taolaisuuden shamanistiset haarat. Tiedostamattoman mielen parissa työskentely ei ole nyky-psykologiallekaan aivan vierasta, vaikka valtavirran teoriat pysyttelevätkin psyyken pintarakenteiden tuntumassa. Esimerkiksi Carl G. Jung kehitteli teorioita ja menetelmiä, joiden kautta voitaisiin päästä yhteyteen tiedostamattoman mielen syvempien rakenteiden kanssa. ”Joka katsoo ulospäin, on unessa – joka katsoo sisäänpäin, herää”, totesi Jung aikoinaan.

Sisäiseen maailmaan katsominen

Mitä nykyajan mindfulness-harjoittaja voisi oppia tiedostamattoman mielen kohtaamisesta?

Ensinnäkin omaa asennetta ajatusten ja mielikuvien suhteen kannattaa miettiä. Miksi mieleen putkahtaa esimerkiksi viikon takainen tapaaminen ystävän kanssa? Sen sijaan että huomiota pyrittäisiin pitämään jossain etukäteen valitussa kohteessa, kuten hengityksessä tai kehotuntemuksissa, entäpä jos mielen annettaisiinkin syventyä tuohon mieleen nousevaan tapahtumiseen kokonaisvaltaisesti? Millaisia kehotuntemuksia tilanteeseen liittyy? Millaisia hajuaistimuksia, näkö- ja kuulohavaintoja? Millainen tapahtuman tunnelma on ja millaisia tunteita itsessä risteilee?

Suuntaamme huomiomme yleensä ulkoiseen maailmaan, mutta kaikki samat aistit, havainnot ja huomion kohteet ovat käytettävissä myös mielikuvien, muistojen ja päiväunelmien maailmassa. Vaikka materialistinen maailmankuva painottaa läsnäolon merkitystä ulkoisessa todellisuudessa (fyysisessä maailmassa), on sisäinen maailmakin aivan yhtä todellinen ja merkityksellinen. Myös ajatuksien ja mielikuvien äärellä voi olla hyväksyvää, tietoista läsnäoloa.

Shamanistinen mindfulness

Sisäänpäin katsominen avaa myös monia sellaisia mahdollisuuksia, jotka puuttuvat ulkoisten aistihavaintojen kanssa työskennellessä. Sisäinen maailma on nimittäin paljon joustavampi ja helpommin muovautuva kuin ulkoinen maailma. Mielikuvassaan läsnäoleva harjoittaja voi alkaa työskentelemään sen kanssa. Jos mieleen nouseessa ystävän tapaamisessa oli esimerkiksi kireä ilmapiiri, joka tuntuu vatsaa puristavana tunteena, tälle tunteelle voi esittää kysymyksiä. Mitä se toivoisi tapaamisessa muuttuvan, mitä se toivoisi tapahtuvan? Ehkäpä tuo tunne toivoisi tapaamisen siirtyvän lämpimän meren rannalle ja haluaisi tunnelman muuttuuvan kannustavaksi. Selvä, annetaan mielen muuttaa puitteet sellaisiksi. Millaisia aistimuksia ja havaintoja meren rannalla syntyy? Miten tapaaminen etenee ja mitä tapahtuu seuraavaksi?

Tällainen harjoitus tuntuu todennäköisesti neutraalin tarkkailijan asemaan pyrkivälle mindfulnessin harjoittajalle vieraalta. Mutta tosiasiassa tällainen mielen toiminta on hyvin luonnollista ja tuttua meille kaikille. Jo pienet lapsetkin osaavat käyttää mieltään tällä tavoin leikeissään. Itseasiassa kaikki luova työskentely vaatii mielikuvituksen ja intuition käyttöä. Sisäänpäin katsominen mahdollistaa mielen luovan puolen käyttämisen meditatiivisen työskentelyn yhteydessä. Jung hyödynsi tätä mielen kykyä kehittämässään työskentelymuodossa, jota hän kutsui ”aktiiviseksi imaginaatioksi”.

Vastaavanlaisia mielen sisäiseen maailmaan suuntautuvia työskentelymuotoja löytyy kaikkialta maailmasta etenkin shamanististen perinteiden piiristä. Unien ja unenkaltaisten tietoisuuden tilojen parissa työskentelyä on harjoitettu kaikilla maailman kolkilla, myös koto-Suomen maaperällä.

Mindfulness-harjoituksesta voikin tehdä myös shamanistisen harjoituksen, jossa neutraalin tarkkailijan roolin sijaan hypätäänkin mielikuvien ja ajatusten mukaan. Tarkoitus ei ole kuitenkaan vain ajelehtia päämäärättömästi erilaisten päiväunelmien virrassa, vaan olla aktiivisesti läsnä näissä mielensisällöissä kaikilla aisteilla ja aktiivisella intentiolla. Silloin harjoituksesta voi tulla eräänlainen purjehdusmatka, jossa mielen luonto elää vapaasti, mutta harjoittaja säilyttää oman läsnäolonsa ja suuntaa purjevenettään kiinnostavilta ja tärkeiltä tuntuviin suuntiin.

Kirjoitin tästä aiheesta muutaman kappaleen kirjassani Mielen laboratorio (Basam Books, 2019). Ehkäpä kirjoitan tästä aiheesta joskus lisää blogissa. Voit myös kuunnella tähän aiheeseen liittyvän jakson Mielen laboratorio -podcastissa.

Huom! Ari-Pekan luotsaama Voimavarakeskeinen mindfulness-ohjaaja (25op) starttaa lokakuussa 2024. Siihen voi osallistua livenä Oulussa ja etänä mistä päin maailmaa tahansa: https://www.ppkyo.fi/fi/voimavarakeskeinen-mindfulness-ohjaaja-25-op-8/

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi, psykoterapeutti ja tietokirjailija, joka tekee väitöstutkimusta nondualismista. Ari-Pekan teos Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto (Basam Books, 2022) on syvällisiä oivalluksia herättelevä selviytymisopas kaikille nykyajan digi-yhteiskunnan ihmisille ja se löytyy myös äänikirjana. Tutustu myös Ari-Pekan isännöimään suosittuun Mielen laboratorio -podcastiin, sekä verkkokurssiin Mindfulness Survival Kit, joka auttaa vähentämään meditaation haittavaikutuksia ja rakentamaan yksilöllisiä harjoituspolkuja.

Mitä sinulta puuttuu?

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp

Ihmismielen perusasetukset ovat sellaiset, ettei pysyvää tyydytystä ole saatavilla: Mielihyvä laimenee ajan myötä (hedoninen oravanpyörä) ja negatiivisiksi koetut asiat saavat enemmän huomiota kuin positiiviset (negatiivinen vinouma). Tämä johtaa suorituskeskeiseen kierteeseen, jossa nykytila on aina epätyydyttävä ja päämäärä siintää tulevaisuudessa.

Tämä asetelma on uurtunut myös yhteiskunnan rakennelmiin, jotka suurelta osin perustuvat alati kasvavien tarpeiden tyydyttämiseen ja vertailevaan kilpailuun. Kilpailu on niin vahva osa kulttuuriamme, että identiteettimmekin rakentuu suurelta osin sen varaan.

Identiteetin rakentamisen strategiat

Ensimmäinen strategia identiteetin rakentamisessa on kilpailussa menestyminen. On löydettävä sellainen kilpakenttä, johon omat ominaisuudet ja käytettävissä olevat resurssit sopivat. Kilpailussa menestymisen merkkeinä ovat lisääntyvä varallisuus, tietotaito ja valinnan mahdollisuudet. Mutta maaliviivaa ei kilpailija kuitenkaan koskaan saavuta, sillä tyytyväisyys nykytilaan laimenee ja parhaan kymmenyksenkin sisältä löytyy aina se paras kymmenys jota tavoitella. Tavoite siirtyy aina seuraavalle huipulle.

Entäpä ne 90% jotka eivät yllä kilpailussa kärkijoukkoon? Heidän vaihtoehtonsa ovat sopivamman kilpakentän etsiminen, riman laskeminen tai kilpailusta pudottautuminen. Jos omat resurssit eivät riitä kilpailevassa vertailussa menestymiseen, täytyy tyytyä häviäjän rooliin tai kyseenalaistaa koko kilpailun dynamiikka.

Joitain vuosia sitten julkisuudessa käytiin keskustelua ideologisesta työttömyydestä. Näin sen oivaltavana strategiana säilyttää omanarvontunne kilpailuyhteiskunnassa, jossa työttömyys tulkitaan usein epäonnistumiseksi. Taloudellisen menestymisen sijaan tavoite siirretään esimerkiksi kulttuurillisten arvojen saavuttamiseen. Psykologisesti tämä on paljon parempi strategia kuin luovuttaminen ja syrjäytyminen. Tämä näkökulma taisi jäädä monelta huomaamatta, sillä jopa presidentti Sauli Niinistö otti asiaan kantaa tuomiten ajatuksen jyrkästi.

Taloudellisen menestymisen sijaan kohti kulttuurista ja sosiaalista pääomaa

Pierre Bourdieu’n mukaan taloudellisen pääoman lisäksi ihmiset kuitenkin tavoittelevat myös kulttuurista ja sosiaalista pääomaa. Tämä laajentaa ihmisten mahdollisuuksia menestyä. Taloudellisen varallisuuden sijaan voi tavoitella kulttuurillista sivistyneisyyttä kirjallisuudessa, taiteissa tai humanismissa. Tai sitten voi opiskelun sijaan keskittyä esimerkiksi kotivanhemmuuteen ja pyrkiä rakentamaan sosiaalista pääomaa perheen, ystävien ja muiden verkostojen kautta.

Myös näillä kilpakentillä on kuitenkin helppoa joutua samaan suorittamisen kierteeseen. Edes kaikesta omaisuudesta luopuminen monastikoksi ryhtymällä ei takaa irrottautumista vertailevasta kilpailusta, sillä luostaritkin ovat täynnä hierarkioita ja statuskilpailuja. Ratkaisu ei löydy omaisuutta keräämällä, eikä myöskään siitä luopumalla.

Mitä minulta puuttuu?

Mieli keskittyy automaattisesti siihen mitä puuttuu. Koska täyttymyksen tunne on hetkellinen, puutelista on loputon. Vastalääkkeeksi tällaiselle takertuvalle halulle olen alkanut tietoisesti havainnoimaan mieleeni tulevia puutelistoja ja kääntämään tietoisesti huomioni niiden sijaan siihen mitä minulla on. Tämä auttaa näkemään, kuinka vääristynyttä puutteisiin keskittyvä ajattelu on ja tarjoaa realistisemman ja terveemmän näkökulman tilanteisiin. Käytännössä ajatuksenvaihto voi olla esimerkiksi seuraavanlainen:

Minulta puuttuu uusi iPhone, jossa on huippuluokan kamera –> Minulla on hyvä puhelin, joka riittää hyvin kaikkeen tarpeelliseen ja siinä on itseasiassa hyvä kamerakin –> mutta se on jo pari vuotta vanha, eikä kamera ole läheskään yhtä hyvä kuin iPhonessa olisi –> minulla on hyvä puhelin, joka riittää helposti kaikkeen mitä tarvitsen -> mutta siitä puuttuu kuitenkin 5-kertainen zoomi ja… –> minulla on hyvä puhelin, jossa on jopa kolme kameraa, joilla saa mainioita kuvia.

Avaimena tässä harjoituksessa on keskittyä siihen mitä minulla on ja sivuuttaa kaikki se mitä voisi/pitäisi/tulisi olla. Tarkoitus ei ole jäädä väittelemään puutteisiin takertuvan ajattelun kanssa, vaan yksinkertaisesti siirtää huomio puutteiden sijaan siihen mitä minulla jo on. Tämä on idealtaan varsin stoalainen harjoitus, joka tarjoaa realistisempaa tilannekuvaa.

Siirtyminen pintatasolta syvemmälle

Harjoitus ei kuitenkaan lopu vielä tähän. Huomion kiinnittäminen puutteiden sijaan asioihin joita omaa on ensimmäinen askel, mutta silloin ollaan edelleen pääomien keräämisen maailmassa. On tärkeää mennä syvemmälle ja kysyä itseltä: Mitä minulla on oikeasti, tässä ja nyt? Mikä tekee siitä merkityksellistä? Kuka on tämä minä, joka nämä asiat omaa?

Kokeile seuraavanlaista harjoitusta: Ota mukaan muistiinpanovälineet ja mene istuskelemaan johonkin mukavaan kahvilaan. Ala kirjoittaa paperille mitä sinulla on, juuri tässä ja nyt. Kun paperille ilmestyy erilaisia asioita, pyri siirtymään kohti välitöntä läsnäolemisen tilaa ja tutki sitä tarkemmin. Esitä kysymyksiä, jotka porautuvat syvemmälle:

Minulla on mukavat kengät – Mutta mitä se tarkoittaa, että minulla on ne? Mitä se tarkoittaa, että ne ovat mukavat? Kuka on se, joka ne kokee mukaviksi?

Minulla on asunto – Mitä asunnon omistaminen tarkoittaa tässä ja nyt? Onko asunto jollain tavalla mukana, kun istuskelen tässä kahvilassa? Millä tavoin? Miten asunnon omistaminen on läsnä tässä olemisen kokemuksessani?

Tämä harjoituksen toinen osa vaatii tietoisuustaitojen lisäksi reflektiotaitoja, sekä kykyä porautua havainnoissa yhä syvemmälle. En halua kuitenkaan johdatella kysymyksiä ja niiden vastauksia liian pitkälle, sillä tämän prosessin täytyy olla henkilökohtainen ja johtaa aidosti oman itsen syvyyksien äärelle. Kirjastani Mielen laboratorio (2019) löytyy tähän liittyvää filosofista pohdintaa, jos koet sen hyödylliseksi.

Kokemukseni on, että tämän harjoituksen lopputulos voi olla hyvin vapauttava ja johtaa parhaimmillaan kokemukseen olemisesta, josta ei puutu yhtään mitään.

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi, psykoterapeutti ja tietokirjailija, joka tekee väitöstutkimusta nondualismista. Ari-Pekan teos Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto (Basam Books, 2022) on syvällisiä oivalluksia herättelevä selviytymisopas kaikille nykyajan digi-yhteiskunnan ihmisille ja se löytyy myös äänikirjana. Tutustu myös Ari-Pekan isännöimään suosittuun Mielen laboratorio -podcastiin, sekä verkkokurssiin Mindfulness Survival Kit, joka auttaa vähentämään meditaation haittavaikutuksia ja rakentamaan yksilöllisiä harjoituspolkuja.

Ei keskittyminen, vaan kärsivällisyys

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp

Viime vuosina keskittymiskyvyn krooninen katoaminen on ollut paljon otsikoissa. Tarkkaavaisuushäiriöiden määrä on kasvanut ja ihmiset kokevat keskittymisen vaikeuksia niin töissä, kuin vapaa-ajallaankin. Uudet tutkimustulokset kuitenkin kertovat päinvastaista tarinaa – keskittymiskyky näyttäisikin pikemminkin parantuneen jo vuosikymmenten ajan. Mistä tässä on kyse?

Olin juuri ohjaamassa viikonlopun mittaista mindfulness-retriittiä, jossa ihmiset istuivat hiljaa istumatyynyillä useita tunteja päivässä, suunnaten huomiotaan pakottomasti ympäristöön ja omaan hengitykseensä. Tiloissa ei ollut mitään virikkeitä, ainoastaan ilmalämpöpumpun hurina toi talviseen äänimaailmaan pientä vaihtelua. Tauot ja ruokailutkin vietettiin hiljaisuudessa, eikä kirjojen tai älylaitteiden käyttö ollut sallittua. Ennen retriittiä jotkut huolestuivat miten voisivat olla koko viikonlopun älylaitteen tavoittamattomissa. Jälkikäteen kuitenkin ihasteltiin sitä mielenrauhaa, jonka tällainen viikonlopun mittainen virike-paasto toi mukanaan.

Kadonnut keskittymiskyky?

Yhteiskuntaa vaivaava krooninen keskittymiskyvyn puute on ollut viime vuosina paljon otsikoissa. Tarkkaavaisuushäiriöiden diagnoosimäärät ovat kasvaneet valtavasti ja ihmiset kokevat yleisesti keskittymisen olevan vaikeaa niin töissä, kuin vapaa-ajalla. Uudet tutkimustulokset kuitenkin kertovat päinvastaista tarinaa. Kolmenkymmenen vuoden mittaisessa pitkittäistutkimuksessa (1990-2021) ihmisten keskittymiskyky näytti pikemminkin parantuneen. Itseasiassa tutkijat epäilevät, että Flynn-efektikin (älykkyysosamäärän keskimääräinen kasvu pitkällä aikavälillä) johtuu osittain juuri keskittymiskyvyn parantumisesta.

Jos tutkimustulokset kertovat keskittymiskyvyn parantumisesta, miksi sitten näyttää siltä, että yhteiskunta kärsii kroonisesti kadonneesta keskittymiskyvystä?

On selvää, että nykymaailma todellakin haastaa keskittymiskykyä yhä enenevässä määrin. Älylaitteet ovat pullollaa sovelluksia, joiden intressinä on vangita ihmisten huomio ja niiden houkuttavuuteen panostetaan myös valtavasti rahaa. Tietysti huomion hallinnan haaste kasvaa ympäristössä, jossa sitä tietoisesti koetetaan kaapata. Ehkäpä huomion hallintaa haastava ympäristö myös pakottaa kehittämään keskittymiskykyä? Tässä voisi olla yksi selitys ristiriitaisilta tuntuviin tutkimustuloksiin. Ja vaikka keskittymiskyky kasvaakin, sovellusten koukuttavat algoritmit kehittyvät paljon nopeammin.

Haluan kuitenkin nostaa esiin myös toisen selityksen, joka tuli mieleeni mindfulness-retriittiä vetäessäni. Reilun kahdenkymmenen vuoden harjoituskokemuksella huomion siirtäminen ja ylläpitäminen esimerkiksi hengityksen rauhallisessa liikkeessä ei ollut minulle vaikeaa. Sen sijaan huomasin, miten tietyissä tilanteissa kärsivällisyys oli koetuksella. Esimerkiksi ruokajonossa seistessä ajatukset lähtivät tottumuksen voimasta hakeutumaan älylaitteen suuntaan. Tämä havainto toi mukanaan myös oivalluksen.

Kärsivällisyyden hyve

Yhteiskuntaa vaivaava krooninen keskittymisvaje ei siis johdu keskittymiskyvystä, joka tutkimusten mukaan on pikemminkin parantunut. Ongelmat nousevat enemmänkin siitä, että tarjolla on niin paljon vaihtoehtoja nopeisiin mielihyvän lähteisiin. Harvalla on kärsivällisyyttä pitää huomiotaan pitkään sellaisessa kohteessa, josta ei ole helposti saatavissa mielihyvän tunnetta, kun tarjolla on liuta nopeaa tyydytystä tarjoavia vaihtoehtoja.

Suomen kielen sana kärsivällisyys kuvaa tilannetta hyvin, sillä se tulee samasta juuresta kuin sana kärsimys. Kärsivällisyys on oikeastaan kykyä sietää kärsimyksen tunnetta, joka syntyy siitä, ettei siirry nopeaa mielihyvän tunnetta tuovaan toimintaan. Meidän ajassamme on niin helppoa hakea piristystä somesta, kissavideoista, peleistä, äänikirjoista ja erilaisista sovelluksista, ettei ihmisillä yksinkertaisesti ole samanlaista tarvetta kärsivällisyyden kehittämiselle kuin parikymmentä vuotta sitten.

Kärsivällisyyttä pidetään universaalisti hyveenä, jota voi tietoisesti kehittää. Esimerkiksi buddhalaisuudessa kärsivällisyys (sanskrit. kshanti) on yksi täydellistymistä, jotka muodostavat henkisen harjoituspolun. Kärsivällisyyttä voi hyvin kehittää meditaatiotyynyllä istuessa tai vaikkapa hitaita qigong-liikkeitä tehdessä. Aloin kuitenkin miettimään, mitkä asiat arkisessa elämässä voisivat tuoda luonnollisia tilaisuuksia kärsivällisyyden kehittämiseen. Punaisena lankana olisi siis pidättäytymien nopeista mielihyvän lähteistä (kuten älylaitteen esiin kaivamisesta) ja keskittyminen oleelliseen.

Tässä hieman listaa arjen tilanteista, jotka sopivat hyvin kärsivällisyys-harjoituksiin:

  1. Oman vuoron odottaminen liikenneruuhkassa, kauppajonossa tms ilman älylaitteen esiin kaivamista.
  2. Oman puheenvuoron odottaminen vilkkaassa keskustelussa tai väittelyssä.
  3. Velvollisuuksien hoitaminen, kuten tiskikoneen täyttäminen, roskien vienti ja pyykkääminen, jotka pakottavat lykkäämään miellyttävämmät toimet myöhemmäksi.
  4. Jonkin instrumentin tai haastavan kappaleen soittamisen opettelu, jossa samaa kohtaa käydään läpi yhä uudestaanja uudestaan.
  5. Omasta mielestä tylsän luennon kuunteleminen tai tylsän oppiaineen opiskelu
  6. Byrokraattisen tehtävän täyttäminen, kuten vaikkapa veroilmoituksen tekeminen.

Listaa voisi mainiosti jatkaa pidemmällekin. Persoonallisuuden erot vaikuttavat tietysti siihen, mitkä asiat keneltäkin vaativat kärsivällisyyttä ja mitkä taas tuntuvat miellyttäviltä ja motivoivilta. Oleellista harjoittelussa on kiinnittää huomiota omiin impulsseihin hakea jatkuvasti nopeaa tyydytystä ja virikkeitä, sekä koettaa vapautua pikku hiljaa niiden vallasta.

Huom! Ari-Pekan luotsaama Mindfulnessin juuret ja psykologia (10op) -koulutus starttaa huhtikuussa 2024: https://www.ppkyo.fi/fi/mindfulnessin-juuret-ja-psykologia/

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi, psykoterapeutti, jungilainen coach ja tietokirjailija, joka tekee väitöstutkimusta nondualismista. Ari-Pekan teos Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto (Basam Books, 2022) on syvällisiä oivalluksia herättelevä selviytymisopas kaikille nykyajan digi-yhteiskunnan ihmisille ja se löytyy myös äänikirjana. Tutustu myös Ari-Pekan isännöimään suosittuun Mielen laboratorio -podcastiin.

Mitä uupuu, kun ihminen uupuu?

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp

Keskustelin vastikään asiakkaan kanssa uupumisesta. Pohdiskellessa mieleeni juolahti, että uupuminen sanana sisältää kaksoismerkityksen: Työelämässä se viittaa etenkin pitkäkestoiseen väsymykseen, joka alentaa toimintakykyä ja hyvinvointia. Tämän lisäksi uupuminen voi tietysti tarkoittaa, että jotain puuttuu.

Tämä sopii kuvaan hyvin. Kun uupumuksen juurisyitä lähdetään tutkimaan, lähes poikkeuksetta huomataan, että elämästä puuttuu jokin hyvin tärkeä elementti. Itseasiassa en muista koskaan törmänneeni tilanteeseen, jossa uupumisen tausta olisi ollut vain ja ainoastaan liiallisessa työkuormassa. Vähintäänkin taustalta on löytynyt jokin olennainen syy siihen, miksi ihminen on päätynyt kasaamaan (tai hyväksymään) itselleen liiallisen työtaakan.

Mitä työstä uupuu, kun työntekijä uupuu?

Etymologisen sanakirjan mukaan uupuminen on johdettu onttoa ja tyhjää merkitsevästä sanasta uu (vesilinnun munituspönttö, uuttu). Juuri tällainen tyhjyyden tunne vaivaa usein työntekijää, joka painii liian suuren työkuormansa kanssa. Työtä voi leimata eräänlainen onttous. Pinnalta katsoen kaikki voi näyttää melko hyvältä, mutta syvällisempi tutkimus paljastaa, että toiminta on jollain tavalla merkityksetöntä, sisällötöntä.

Uupumusta tarkastellessa täytyy katsoa ihmisen kokonaisuutta. Kaikki elävät olennot suuntautuvat kohti toimintamahdollisuuksien laajentumista. Kasville se voi tarkoittaa enemmän valoa lehdille ja lisää ravinteita juurille. Ihminen on kuitenkin henkinen olento. Me kaipaamme erityisesti oman henkisen potentiaalimme valjastamista jotain tärkeäksi kokemaamme päämäärää kohden. Vaikka työtehtävät olisivat päällisin puolin hyvin määriteltyjä ja suunniteltuja, niistä saattaa uupua syvempi tarkoitus.

Victor Frankl teki uraauurtavia oivalluksia ihmisen sisäisestä potentiaalista, seuratessaan toisen maailmansodan aikana kohtalotovereitaan, joilta oli viety kaikki – omaisuus, ihmisarvo ja yksilöllisyys. Hän sai todistaa miten jokin henkilökohtaisesti tärkeä tarkoitus sai ihmisen kestämään valtavia kärsimyksiä, kun taas tarkoituksen uupuminen vei nopeasti elämänhalun. Samoin hän huomasi, miten ihmiset saivat elämäänsä merkitystä pienistä asioista, kuten auringonlaskusta tai kauniista muistosta.

En voi väittää, etteikö työmäärällä olisi merkitystä ihmisen jaksamisen kannalta. Mutta työmäärää on helpompi säätää kuin työn tarkoitusta. Tarkoitus ei lisäänny työmäärää kasvattamalla, vaikka joskus ihmiset pyrkivätkin täyttämään sisäistä onttouden tunnettaan tekemällä enemmän töitä. Tämä johtaa helposti noidankehään, jossa lisääntyvä väsymys hämärtää entisestään työn merkitystä.

Uupumuksesta täyttymykseen

Mikäli uupumus tarkoittaa tyhjyyttä, on sen vastakohta täyttymys. Ihmisen tulee löytää se tarkoitus, joka hänen on määrä täyttää. Oman yksilöllisen tarkoituksen löytäminen oli psykiatri Carl Jungin näkemyksen mukaan ihmisen hyvinvoinnin kannalta äärimmäisen tärkeää. Jung kutsui tätä kehityspolkua omaan todelliseen itseyteen individuaatioksi. Itseasiassa Jung ajatteli, että monet henkiset ongelmat, kuten masennus tai uupumus, ovat psyyken tapoja auttaa pitkän tähtäimen hyvinvointia. Sairastuessa flunssaan kuumeen nousu pakottaa ihmisen ottamaan rauhallisemmin, jotta energiaa säästyy taudinaiheuttajaa vastaan taistelemiseen. Samaan tapaan uupumuksen perimmäinen tarkoitus on pakottaa ihminen pysähtymään ja tarkastelemaan omaa elämäänsä ja toimintaansa laajemmin.

Kun toiminnasta uupuu jotain oleellista, ihmisen tehtävänä on etsiä se puuttuva osanen. Muuten hänen tarkoituksensa ei täyty. Jos ihminen koettaa täyttää tyhjyyttään epäolennaisilla asioilla, hyvin toimiva psyyke alkaa pistämään kampoihin. Se aloittaa väsytystaistelun, kuten taitava kalastaja. Ja mikäli ihminen jatkaa siitä huolimatta kulkuaan väärään suuntaan, hän tulee lopulta uupumaan, aivan kuten kalastajan väsyttämä hauki.

Ihmiselle tämä on kuitenkin uusi mahdollisuus. Kun väärään suuntaan kohdistettu energia kuluu loppuun, voi pysähtyä ja katsoa omaa toimintaansa laajemmin. Näitä kysymyksiä kannattaa tietysti pohtia jo ennen kuin kulkee kohti uupumusta: Milloin olen viimeksi kokenut merkitystä työssäni ja elämässäni? Millainen toiminta on tuonut iloa ja energiaa elämääni, mitä kohti se on minua vienyt? Millaisten asioiden eteen olen valmis kestämään suuriakin haasteita?

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on alunperin automaatiotekniikan insinööri, joka vaihtoi keski-iän kynnyksellä alaa, kouluttautuen psykologiksi ja psykoterapeutiksi. Ari-Pekka on myös jungilainen coach ja tietokirjailija, jonka teos Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto (Basam Books, 2022) on syvällisiä oivalluksia herättelevä selviytymisopas kaikille nykyajan digi-yhteiskunnassa toimiville ihmisille. Tutustu myös Ari-Pekan isännöimään suosittuun Mielen laboratorio -podcastiin.

Mindfulness ja pärjäämisen pakko

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp 
Yhteiskuntaamme leimaa vahva suorittamisen kulttuuri, joka lisää huolta ja ahdistuneisuutta erityisesti nuorilla. Mindfulness on syntynyt ajassamme stressaavan elämäntavan vastavoimaksi, mutta onko siitäkin tullut ratas jatkuvan suorittamisen koneistoon?

Vasta julkaistun tutkimuksen mukaan yli puolet nuorista aikuisista on huolissaan henkisestä hyvinvoinnistaan. He kokevat muun muassa pärjäämisen pakkoa ja toivovat työelämältä kohtuullisuutta.

Olen miettinyt tätä teemaa paljon työskennellessäni hoitavana tahona työelämässä. Hyvin monet asiakkaat ovat päätyneet vastaanotolleni juuri tällaisen pärjäämisen pakon vuoksi. Pärjäämiseen ei nykyään riitä, että on osaava ja hyvä työntekijä. Samalla tavalla kuin yrityksen tuloksen täytyy kvartaalitalouden logiikan mukaisesti jatkuvasti kasvaa, myös työntekijän pitäisi suoriutua koko ajan yhä paremmin. Tämä on kova vaatimus, joka ei loogisesti ajatellen ole pitkällä tähtäimellä edes mahdollinen.

Keskustelut psykoterapeutin tai psykologin kanssa voivat auttaa ihmistä löytämään tukevampaa jalansijaa omien arvojen mukaiselle merkitykselliselle elämälle. Silloin ihminen saattaa päästä korjaamaan pahoinvoinnin juurisyitä, pintapuolisten laastareiden sijaan. Mutta samalla kun näitä ongelmia tutkii ammattilaisena pintaa syvemmältä, täytyy yhtyä psykologi Sanah Ahsanin artikkeliin The Guardianissa – juurisyyt eivät useinkaan ole ihmisessä yksilönä, vaan niissä rakenteissa, joissa hän elämäänsä elää.

Kuten opetusneuvos Yrjö Kallinen jo aikoinaan totesi ihmisen perusongelmasta: Ihminen ei ajattele, vaan hänen ympäristönsä ajattelee hänessä. Yksilötason hoito on usein vain oireiden lievittämistä, joka ei poista perusongelmaa. Pärjäämisen pakko kasvaa yhteiskunnan perusrakenteista. Peruskoulun järjestelmä on rakennettu kilpailutilanteeksi, jossa vain parhaille suoriutujille riittää opiskelupaikkoja. Työelämän jatkuva suoritusten mittaaminen on luonnollinen jatkumo tälle asetelmalle.

Mindfulness osana oravanpyörää?

Mindfulness-pohjaisten hoitomuotojen kehitys sai alkunsa kroonisesta stressistä kärsivien ihmisten auttamisesta, kun Jon Kabat-Zinn otti ensiaskeleita MBSR-ohjelmansa kanssa 70-luvun lopulla. Ulkoiseen maailmaan keskittymisen sijaan ihmiset opettelivat istumaan paikoillaan ja tutkimaan kokemusmaailmaansa ei-tuomitsevalla asenteella. Valtava määrä ihmisiä on hyötynyt tällaisista läsnäolon taidoista.

Olen kuitenkin pistänyt merkille, miten kuluneiden parinkymmenen vuoden aikana mindfulness-trendi on kokenut muutoksia. Kun mindfulnessin pariin hakeutui aiemmin verrattain pieni määrä ihmisiä, pysyi liike eräänlaisena alakulttuurina, joka antoi mahdollisuuden luoda vaihtoehtoisia näkökulmia valtakulttuurille. Meditaatiotyyny ja harjoitusryhmä tarjosivat pakopaikan jatkuvan suorittamisen oravanpyörästä. Mindfulness-liikkeen levitessä terveydenhuollon, koulujen ja yritysten yleiseksi hyvinvoinnin työvälineeksi, se on kasvanut osaksi valtakulttuuria. Valitettavasti tämän laajentumisen myötä mindfulness itsessään on menettänyt jotain oleellisen tärkeää.

Mindfulness ei enää välttämättä tarjoakaan vaihtoehtoista arvomaailmaa, jossa on lupa päästää irti ulkoisten paineiden tuomasta pärjäämisen pakosta. Mindfulnessista on sen sijaan tullut työväline, jolla ihminen voi paremmin sietää stressiä ja jatkaa oravanpyörässä juoksemista nopeammin ja pidempään. Tätä työvälinettä on tuotteistettu tehokkaasti ja se löytyy nykyisellään muodossa tai toisessa melkein jokaisen älypuhelimen sovellusvalikoimasta. 

Mielenkiintoisella tavalla mindfulnessin levittämisestä itsestään on tullut suuri bisnes, joka löytyy tuhansien koodareiden, projektipäälliköiden ja markkinointitiimien omilta tuloskorteilta. Herääkin kysymys, käyttävätkö nämä kehitystiimit omia sovelluksiaan omasta jatkuvan suorittamisen oravanpyörästään selviytymiseen?

Mindfulness-harjoituksistakin on näiden kehityskulkujen kautta rakentunut yhä suoriutumiskeskeisempiä. Sovellusten ansaintalogiikka vaatii, että niitä käytetään paljon ja laajasti. Mikäpä olisi ansainnan ja markkinoinnin kannalta parempi strategia, kuin hyödyntää juuri sitä suorittamisen kulttuuria, johon yhteiskunnan rakenteet meitä kasvattavat? Niinpä mindfulnessin markkinointi rakentaa mielikuvia ”hyvin pärjäävistä, menestyvistä ihmisistä, jollainen sinustakin voi harjoitusten myötä tulla”. Sovellukset pyrkivät myös koukuttamaan ihmisiä muun muassa seuraamalla harjoitusmääriä ja rakentumalla eri tavoin osaksi (addiktiivista) itsensä kehittämisen projektia.

Sellaista sovellusta, jonka tarkoituksena olisi aidosti päästää irti kaikenlaisesta suorittamisesta, kuten myös sovelluksen itsensä käyttämisestä, ei taitaisi kukaan bisnes-rahoittaja tukea?

Vapaaksi oravanpyörästä?

Minulla on paljon myönteisiä kokemuksia mindfulness-harjoitusten hyödyistä niin omakohtaisesti kuin asiakastyössänikin. Samalla olen kuitenkin tullut yhä varovaisemmaksi siinä millä tavoin käytän näitä välineitä asiakkaideni kanssa – jottei mindfulnessista tulisi yhtä uutta suoritusta asiakkaiden muutoinkin kuormittavaan arkeen.

Maailmassa on paljon hyväntahoisia ihmisiä, jotka pyrkivät aidosti auttamaan muita tarjoamalla mindfulness-harjoituksia kursseilla ja some-alustoilla. Tässä ei sinänsä ole mitään vikaa, maailma tarvii enemmän läsnäoloa, jos jotakin. Ongelma on se, ettei tätä kuvaamaani nyky-mindfulnessiin liittyvää varjopuolta yleensä tiedosteta. Hyväntahtoisista aikomuksista huolimatta päädytäänkin tiedostamatta vahvistamaan sitä samaa pärjäämisen pakkoa, josta olisi tarkoitus vapautua.

Vastalääke tähän ongelmaan on nähdäkseni harjoituksen kytkeminen yhteiskunnallisen tilanteen parantamiseen. Mindfulness on vain yksi askel kehityspolulla, jonka täytyy johtaa myös mielenselkeyden ja myötätunnon kehittymiseen. Voi esimerkiksi tutkia ennakkoluulottomasti, lisääkö harjoittelu lempeyttä, myötätuntoa, myötäiloa ja tasapuolista tyyneyttä?

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykoterapeutti, psykologi ja tietokirjailija. Hänen kouluttamansa Voimavarakeskeinen mindfulness-ohjaajakoulutus (25op) alkaa lokakuussa 2022 ja siihen voi nyt osallistua myös etänä.

Ari-Pekka on koulutettu joogaopettaja ja dharmaopettaja, jolla on yli 20 vuoden kokemus meditatiivisista harjoituksista. Ari-Pekan uusi kirja Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto (Basam Books, 2022) ilmestyy lokakuussa. Se on syvällisiä oivalluksia herättelevä selviytymisopas kaikille nykyajan digi-yhteiskunnassa toimiville ihmisille. Tutustu myös Ari-Pekan isännöimään suosittuun Mielen laboratorio -podcastiin.

Meditaation haitalliset vaikutukset – primum non nocere

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp

Meditaatioharjoitusten vaikutuksia on tutkittu tieteellisesti jo yli 50 vuotta. Tutkimukset ovat kuitenkin pitkään keskittyneet yksipuolisesti vain harjoitusten tuomiin hyötyihin. Viime vuosina myös meditaatioharjoitusten haittavaikutuksista on saatu tieteellistä näyttöä.

Meditaation vaikutusten tieteellinen tutkimus alkoi 1970-luvun alussa Maharishi Mahesh Yogin länteen tuoman transsendenttisen meditaation myötä. Jon Kabat-Zinnin kehittämää MBSR-menetelmää puolestaan alettiin tutkia kymmenen vuotta myöhemmin. Tutkimuskenttä laajentui seuraavina vuosikymmeninä niin, että nykyään julkaistaan vuosittain tuhansia tieteellisiä tutkimuksia mindfulnessin hyödyistä. 

Tutkimusten anti on kuitenkin ollut pitkään yksipuolista. On etsitty vain hyötyjä, jotka eittämättä ovat osalle ihmisiä todellisia. Samaan aikaan tutkimusotoksissa on kuitenkin aina ollut ihmisiä, jotka eivät ole harjoituksista hyötyneet – tai joille niistä on ollut enemmänkin haittaa. Itseasiassa on myös tutkimuksin osoitettu, että mindfulness-tutkimusten julkaisuissa on vinoumaa. Hyötyjä esittelevät tutkimukset pääsevät helpommin julkaisuihin kuin ne tutkimukset, joissa hyötyjä ei olla löydetty, tai joissa hyötyjen sijaan onkin löydetty enemmän haittavaikutuksia.

Brownin yliopiston tutkija Willoughby Britton on tutkimusryhmineen tehnyt pioneerityötä tutkimalla meditaatioharjoitusten haittavaikutuksia. Britton tutki alunperin mindfulnessin hyötyjä unettomuuden hoidossa, mutta huomasi datansa olevan ristiriidassa odotettujen tulosten kanssa. Harjoituksilla näyttikin olevan negatiivisia vaikutuksia. Brittonin luotsaama voittoa tavoittelematon yhdistys Cheetah House saakin vuosittain kymmeniätuhansia yhteydenottoja ihmisiltä, jotka kärsivät meditaatioharjoitusten haittavaikutuksista. Suomessakin tätä asiaa on viime aikoina nostettu pinnalle esimerkiksi Helsingin Sanomien artikkelissa. Vaikka kyseisessä HS:n jutussa käytettiin esimerkkinä vain yhtä tiettyä harjoitusperinnettä, meditaatioharjoituksiin liittyviä haittavaikutuksia esiintyy kaikissa tutkituissa harjoitusperinteissä.

Meditaatioharjoitusten haittavaikutukset

On yleinen myytti, että meditaatio voi olla haitallista lähinnä traumataustaisille ihmisille. Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että haitallisia vaikutuksia esiintyy usein myös ihmisillä, joilla ei ole minkäänlaista traumataustaa tai aiempia mielenterveyden ongelmia. Periaatteessa siis kuka tahansa voi kokea haittavaikutuksia.

Tyypillisiä haittavaikutuksia ovat ylivirittyneisyys tai alivirittyneisyys, keskittymisen ja muistamisen vaikeudet, univaikeudet, aistihavaintoihin liittyvä epämiellyttävyys, hankaluudet sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja tasapainoisen minäkokemuksen horjuminen. Näistä useimmin toistuvia hankaliksi koettuja oireita ovat ylivirittyneisyyteen liittyvät kokemukset. Itseasiassa meditaatioharjoitusten melko yleinen haittavaikutus on ylivirittyneisyyteen liittyvä univaikeuksien lisääntyminen, vaikka populaarissa keskustelussa harjoitusten ajatellaan johtavan parempiin yöuniin. Ylivirittyneisyyteen liittyy joskus myös dissosiaatiota, jossa harjoittaja menettää (negatiivisella tavalla) kosketuksen omaan minuuteensa. Tämä saattaa olla ongelmallisempaa, jos taustalla on jo valmiiksi traumaattisiin kokemuksiin liittyvää dissosiaatio-taipumusta.

Haitalliset vaikutukset voivat olla ohimeneviä, mutta joskus ne kroonistuvat ja voivat kestää vuosia. Harjoitusmenetelmillä on vaikutusta siihen millaisia haittavaikutuksia ilmenee, mutta on yksilöllistä mikä menetelmä toimii hyvin tai huonosti kenellekin. Ei voi siis yksiselitteisesti sanoa, että jokin tietty harjoitus olisi turvallisempi tai haitallisempi kuin jokin toinen. Esimerkiksi keholliset harjoitukset, kuten hengitystietoisuus tai kehotuntemusten tarkastelu, voivat olla vireystilaa tasapainottavia, mutta samat harjoitukset voivat myös lisätä ahdistuneisuutta tai laukaista traumaan liittyviä kokemuksia. Ei-keholliset mielen tason harjoitukset voivat puolestaan horjuttaa tasapainoista minäkokemusta, mikä voi alentaa arjen toimintakykyä.

On myös tärkeää huomata, että samankaltaiset kokemukset voivat olla yhdelle harjoittajalle positiivisia ja toiselle negatiivisia. Esimerkiksi minäkokemuksen ”löystyminen” voi olla hyvä asia, jos harjoittaja on ikäänkuin jumissa oman minuutensa kanssa. Monissa buddhalaisissa ja vedalaisissa harjoitusperinteissä pyritäänkin havaitsemaan minuuden illusorinen luonne. Toisaalta minuus on arjen sujuvuuden kannalta hyvin tärkeä. Jos harjoittaja menettää kosketuksen omaan minuuteensa (dissosioi), siitä voi seurata paljon hankaluuksia arkeen ja ihmissuhteisiin. Eräässä tutkimuksessa kuvattiin tapausta, jossa naispuolinen harjoittaja oli meditaatioharjoitusten seurauksena menettänyt tunneyhteyden itseensä ja lapsiinsa, kokien tämän vaurioittaneen hänen elämäänsä suuresti. Samoin oman elämän merkityksellisyys on joissain tapauksissa kadonnut, kun harjoittaja ei ole kokenut olevansa aidosti olemassa. Onko jokin ilmiö hyödyllinen vai haitallinen, näyttää riippuvan siitä, onko ilmiö riittävästi harjoittajan itsensä hallittavissa ja tuoko se elämään mahdollisuuksia vai rajoituksia.

Meditaation haittavaikutuksia lieventävinä tekijöinä ovat tutkimusten mukaan olleet sosiaaliset kontaktit, kuten keskustelut toisten ihmisten kanssa. Keskustelut ovat toimineet tärkeinä tasapainottajina erityisesti hiljaisilla retriiteillä. Hiljaisuus ja kontaktin välttely retriiteillä vievät tyypillisesti harjoittajaa kohti ylivirittyneisyyttä ja siihen liittyvää dissosiaatiota. Retriitteihin saattaisikin olla hyödyllistä lisätä enemmän sosiaalista kontaktia ja keskusteluhetkiä intensiivisen meditaatioharjoituksen tasapainoittajiksi. Itselläni on hyviä kokemuksia retriiteistä, joissa illalla on ollut vapaata keskustelua ja saunomista. En ole kokenut tällaisten sosiaalisten tilanteiden vähentävän meditatiivisen harjoituksen vaikuttavuutta. Pikemminkin olen kokenut sosiaalisen vuorovaikutuksen rakentavan siltaa arjen elämään, johon retriitiltä joka tapauksessa palataan.

Meditaation vaikutukset noudattavat usein ylösalaisen U:n muotoista käyrää. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että alunperin miellyttäviltä tuntuvat vaikutukset saattavat alkaa tuntumaan epämiellyttäviltä, mikäli niiden voimakkuus kasvaa liiaksi. Esimerkiksi aistihavaintojen ja keskittymisen sopiva vahvistuminen voi tuoda arkeen lisää väriä ja merkityksellisyyttä. Jos ”volume” on kuitenkin jatkuvasti liian isolla, eikä sitä saa säädettyä halutessaan pienemmälle, seurauksena onkin ahdistuneisuutta ja pahoinvointia. U-käyrä liittyy myös harjoitusmääriin. Pienillä harjoitusmäärillä näyttää olevan lähinnä myönteisiä vaikutuksia, mutta haitalliset vaikutukset alkavat lisääntymään harjoitusmäärien kasvaessa yli 30 minuuttiin päivässä.

On myös tärkeää ymmärtää, etteivät meditaation haittavaikutukset kosketa vain aloittelijoita. Myös hyvin kokeneilla harjoittajilla on yleisesti harjoituksiin liittyviä negatiivisia kokemuksia, vaikka heillä on laajaa tietämystä harjoittamastaan perinteestä.

Buddhalaisiin meditaatioharjoittajiin keskittyneessä The varieties of contemplative experience tutkimuksessa oli mukana noin 60 haittavaikutuksia kokenutta meditaation harjoittajaa (ikähaarukka 17-63 vuotta, 94% länsimaalaisia). Useimmat heistä olivat pitkänlinjan meditoijia ja itsekin meditaatio-opettajia jossain buddhalaisessa harjoitusperinteessä (theravada, zen ja tiibetiläiset traditiot). Suurimmalla osalla tutkituista oli pääasiallisena harjoituksena samatha, vipassana ja shikantaza, sekä hengityksen laskeminen, mutta mukana oli myös koan, metta, dzogchen, visualisaatio ja mantra-harjoitusten tekijöitä. Käytännössä haitallisia vaikutuksia näyttää esiintyvän siis kaikentyyppisten meditaatioharjoitusten yhteydessä. On myös hyvä tiedostaa, että meditaatio on vain yksi osa buddhalaista harjoitusta. Valtaosa maailman buddhalaisista harjoittaa perinnettään enimmäkseen muilla tavoin, kuten harjoittamalla eettisyyttä ja yksinkertaisia rituaaleja. Silloinkin, kun meditaatioharjoituksia tehdään esimerkiksi osana rituaaleja, ne ovat ajallisesti vain lyhyitä tuokioita.

Lopuksi

Halusin kirjoittaa meditaation haittavaikutuksista hieman kattavammin, sillä tutkittua tietoa näistä asioista ei ole suomeksi juurikaan julkaistu. Vaikka tämä kirjoitus keskittyy tuomaan esille nimenomaan haitallisia vaikutuksia, on tietysti hyvä muistaa, että monille ihmisille meditaatioharjoitukset ovat tuoneet paljon iloa elämään. Asia ei ole siis mustavalkoinen. Itsekin olen harjoittanut meditaatiota parikymmentä vuotta ja kokemukseni ovat olleet pääosin positiivisia.

Mielestäni nykyisen mindfulness-trendin laajetessa kouluihin ja työpaikoille tulisi kuitenkin olla avoin sille, ettei kaikkien tarvitse tai edes kannata tehdä meditatiivisia harjoituksia. Lisäksi monet pitkän linjan meditoijatkin saattavat jossain elämänsä vaiheessa törmätä harjoitusten haittavaikutuksiin. Tästä syystä on hyvä olla tietoinen siitä, että haittavaikutukset ovat luultua yleisempiä ja niihin voi saada apua. Meditaatio ei ole ratkaisu kaikkiin ongelmiin – monet meditaation harjoittajat hyötyisivät myös hyvästä terapiasta, jota harjoituskeskuksissa on harvoin tarjolla.

Kuuntele myös podcast aiheesta: https://podcasters.spotify.com/pod/show/mielen-laboratorio/episodes/53-Mindfulnessin-haitalliset-vaikutukset-e29i53u

Mindfulness on tärkeä voimavara miljoonille ihmisille ympäri maailman – ja potentiaalia sen käyttöön olisi varmasti vielä paljon enemmänkin. Samaan aikaan osalle ihmisistä tietyt harjoitukset ja niihin liittyvät maailmankatsomukset tuovat selkeitä haittavaikutuksia, jotka tulisi ottaa paremmin huomioon.Olen rakentanut tutkimustietoon pohjautuvan online-kurssin, joka tarjoaa tietoa haittojen tunnistamiseen ja niiden ennaltaehkäisyyn sekä vähentämiseen. Kurssi sopii sekä mindfulnessia työssään käyttäville ammattilaisille, että meditaation harjoittajille itselleen. https://www.mielenlaboratorio.fi/mindfulness-survival-kit/

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykoterapeutti, psykologi ja tietokirjailija, jolta on julkaistu aiheesta kirjat Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto (Basam Books, 2022), (myös äänikirjana) sekä Mielen laboratorio – tietoisuustaidot ja taitava vuorovaikutus (Basam Books 2019).

Läsnäoloa ja mielenrauhaa etätyöhön

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp

Näinä aikoina stressin käsittelyyn liittyvät taidot ovat koetuksella. Epävarmuus tulevaisuudesta nostaa mieleen kysymyksiä ja samaan aikaan joudumme sopeutumaan suuriin muutoksiin työelämässä ja vapaa-ajan arjessa. Lisääntyvät etätyöt haastavat ihmisiä.

Harvard Medical School suositteli joogaa, meditaatiota ja hengitysharjoituksia ahdistuksen lievittämiseen. Esittelen tässä kirjoituksessa hyväksi toteamani meditaatio-harjoituksen tyyneyden lisäämiseen. Sitä ennen kannattaa kuitenkin tutkia hieman etätyöhön liittyviä kuormitustekijöitä ja niihin vaikuttamista.

6 kysymystä etätyön hyvinvoinnin tutkimiseen

Monet meistä ovat siirtyneet nyt etätyöhön. Osa tekee etätöitä ehkä ensimmäistä kertaa ja suurin osa meistä muistakin nyt paljon enemmän kuin aiemmin. Tämä aiheuttaa tietysti haasteita fyysiselle ergonomialle, mutta myös psykososiaalinen kuormittuminen voi lisääntyä.

Työterveyspsykologit ovat ammattiryhmänä erikoistuneet työn psykososiaalisten kuormitustekijöiden tutkimiseen. Kuormitustekijöitä tutkitaan aina suhteessa tiettyyn työtehtävään ja tilanteeseen, joten mitään kaikkiin tilanteisiin yleispätevää ohjetta ei ole mahdollista tehdä. Olen kuitenkin listannut tähän muutamia tärkeitä asioita, joihin kannattaa kiinnittää huomiota.

1. Vietätkö päivittäin aikaa etäkokouksissa yli neljä tuntia? Etäkokoukset vaativat paljon keskittymistä, sillä vuorovaikutus on pitkälti kuuloaistin varassa. Videon käyttö voi helpottaa tiedonkäsittelyn kuormitusta jonkin verran, mutta kuormitus on silti kasvokkaisia tapaamisia suurempaa. Nyrkkisääntönä voisi pitää, että jos etäkokouksiin menee yli puolet työpäivästä, kokousten määrää kannattaa karsia ja hoitaa mahdollisuuksien mukaan tehtäviä myös muilla tavoin.

2. Pidätkö päivittäin lounastauon ja vähintään kaksi lyhyempää taukoa, jolloin poistut työvälineiden äärestä? Kotona voi olla helppoa unohtaa lounas ja syödä välipalatkin työkoneen äärellä. Työtehtävistä irrottautuminen on kuitenkin välttämätöntä palautumisen kannalta, jottei joudu ylivireyden puolelle, josta palautuminen on hitaampaa. Olisikin suositeltavaa pitää pieniä hengähdystaukoja pitkin päivää, sekä lounastauko ja pari pidempää ”kahvitaukoa”, jolloin irrottautuu työtehtävistä kokonaan.

3. Vietätkö työkavereiden kanssa myös työstä irrallisia ”kahvihetkiä”? Sosiaalisten suhteiden ylläpitämisen kannalta työn ulkopuolisistakin asioista puhuminen on tärkeää myös etätöissä. Koska kotitoimistolla ei tule luonnostaan epävirallisia käytävä- ja kahvipöytäkeskusteluja, niitä kannattaa tietoisesti järjestää vaikkapa whatsappin tai muun videovälitteisen sovelluksen kautta.

4. Kykenetkö keskittymään työhösi hyvin? Erilaiset häiriötekijät hankaloittavat keskittymistä ja niinpä niiden karsiminen minimiin on tärkeää. Keskittymiskyky kertoo myös yleisestä vireystilasta ja kuormituksesta ja sen heikkeneminen voi olla merkki liiallisesta kuormituksesta.

5. Koetko onnistumisen kokemuksia ja merkityksellisyyttä työssäsi? Yksi selkeä merkki väsymisestä on positiivisten kokemusten vähentyminen. Tällöin kyynisyys saattaa vallata alaa ja työmotivaatio laskea. Kannattaa puuttua tällaisiin merkkeihin mahdollisimman nopeasti. Ota asia esille vaikkapa työkavereiden tai esimiehen kanssa. Myös työterveyshuollosta saa tähän apua.

6. Kykenetkö pitämään työn ja vapaa-ajan erillään toisistaan? Kotoa käsin tehtävä etätyöstä voi olla hankalaa irrottautua, koska työvälineet ylläpitävät helposti työhön liittyviä assosiaatioita ja toisaalta työtehtäviin on helppoa tarttua vaikka iltasella. Palautumisen kannalta on kuitenkin tärkeää irrottautua töistä kunnolla. Työvälineet voi laittaa vaikka kaappiin työpäivän päätteeksi ja ottaa ne esille vain työpäivän ajaksi. Samoin vapaa-ajan kuormitus siirtyy helposti työhön, selkeän rajan veto voi auttaa tässäkin.

Jos nämä kysymykset nostavat esiin kehityskohteita työssäsi, niihin vaikuttaminen on tietysti ensisijaista. Lisäapua etätyön hyvinvointiin voit saada meditatiivisesta keho-mielen parissa työskentelystä.

Tyyneysmeditaatio mielenrauhaan

Harvard Medical School suositteli joogaa, meditaatiota ja hengitysharjoituksia ahdistuksen lievittämiseen. Olen aiemmin esitellyt muutamia päivittäiseen arkeen sopivia meditatiivisia harjoituksia, kuten tietoisuuskata. Asiakastyössäni työterveyspsykologina olen kuitenkin testaillut ja kehitellyt erityisesti ahdistuksen parissa kamppaileville työntekijöille sopivia harjoituksia vireystilan tyynnyttämiseen. Esittelen tässä erään hyvin toimivan harjoituksen, jota voi hyvin tehdä työpäivän aikana, esimerkiksi tauoilla.

Tyyneysmeditaatio (kesto 5-25min)
1. Siirrä huomio hengitykseesi ja pyri löytämään uloshengityksen täsmällinen alkupiste.
2. Pidä huomio uloshengityksessä koko matkan ajan alusta aivan loppuun saakka. Voit halutessasi käyttää apuna tyynnyttävää sanaa, jota toistat uloshengityksen aikana mielessäsi. Lausu sana mielessäsi pitkänä, niin että se kestää koko uloshengityksen ajan (esimerkiksi ”rau-haaaaa”).
3. Ota kasvoillesi pieni hymynpoikanen, ikäänkuin valmistautuisit juuri hymyilemään. Tunne miten silmät ja silmien ympärykset sekä kasvon lihakset rentoutuvat hymyillessäsi.
4. Anna jokaisella uloshengityksellä kehosi rentoutua ja hymyn levitä kasvoiltasi sydämen alueelle, vatsan alueelle ja koko kehoon.

Uloshengitys ja hymy aktivoivat tehokkaasti kehosi rauhoittavaa hermojärjestelmää.  Voit myös meditaation aikana kuvitella itsesi johonkin turvalliseen ja rauhoittavaan paikkaan, kuten meren rannalle tai mökkilaiturille.

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on työterveyspsykologi (PsM), teollisen johtamisen insinööri (MEng) ja työnohjaaja, joka on kirjoittanut tietokirjoja tietoisuudesta ja meditatiivisesta työskentelystä. Mielen laboratorio – tietoisuustaidot ja taitava vuorovaikutus (Basam Books, 2019) julkaistiin viime kesänä.

Takertuva tietoinen läsnäolo – hyväksymisen paradoksi

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp

Jon Kabat-Zinn on tehnyt jo 1970-luvulta saakka ansiokasta työtä tuodessaan vanhoja buddhalaisia meditaatioharjoituksia osaksi populaaria hyvinvointi- ja terveydenhoitokulttuuria. Hänen kehittämänsä MBSR-menetelmä on toiminut pioneerina meditaation terveysvaikutuksiin liittyvässä tieteellisessä tutkimuksessa. Kabat-Zinnin luomaa perinnettä seuraten mindfulness käännetään usein: ”hyväksyvä tietoinen läsnäolo”. Tässä käännöksessä on kuitenkin vahva väärinymmärryksen vaara, joka johtaa hyvin helposti vinoutuneeseen harjoitukseen.

Kabat-Zinn määrittelee itse mindfulnessin seuraavalla tavalla: ”Awareness that arises from paying attention on purpose in the present moment, non-judgementally” eli suomennettuna ”Tietoisuus joka nousee tarkoituksellisesta huomion kiinnittämisestä nykyhetkeen, ei-arvostelevasti”. Kabat-Zinnille mindfulness on siis eräänlaista metatietoisuutta siitä mitä nykyhetkessä tapahtuu.

Hyväksyvä tietoinen läsnäolo kuitenkin käsitetään käytännössä usein jonkinlaiseksi positiivisen mielentilan etsimiseksi, jossa kaikkiin tuntemuksiin, ajatuksiin ja kokemuksiin pyritään suhtautumaan lempeän hyväksyvällä asenteella. Sanojen tasolla tarkoitus antaa tilaa niin miellyttäville kuin epämiellyttävillekin tunteille ja tuntemuksille, mutta hienovaraisemmalla tasolla on selkeästi nähtävissä pyrkimys hyväksyvään, miellyttävään mielentilaan. Hyväksyminen on siis tässä lähestymistavassa työväline, jonka avulla hankalista ja negatiivisista mielentiloista pyritään todellisuudessa pääsemään eroon.  Hyväksyvä ja lempeä mielentila muodostuu huomaamatta tavoitteeksi, joka johtaa positiiviseen mielentilaan takertumiseen. Kokemusmaailma jakautuu kahtia toivottuun ja ei-toivottuun mielentilaan.

Jotta Kabat-Zinnin määritelmän voisi ymmärtää syvällisemmin, täytyy tuntea hieman buddhalaista filosofiaa. Mindfulness (palin kielellä sati) tarkoittaa valpasta tarkkaavaisuutta, jossa harjoittaja on tietoinen siitä mihin huomio on kohdistuneena. Satin avulla hän huomaa mikäli mieli lähtee harhailemaan pois tietystä kohteesta. Sati on kuitenkin vain osa Kabat-Zinnin määritelmää mindfulnessista – se ei selitä mitä hän tarkoittaa käsitteellä ”ei-arvosteleva”. ”Ei-arvosteleva” muistuttaa buddhalaista termiä upekkha, jonka voisi karkeasti suomentaa tasapuoliseksi mielentilaksi. Kabat-Zinn sisällyttää siis määritelmäänsä mindfulnessista kaksi buddhalaista käsitettä: mindfulness (sati) ja tasapuolisuus (upekkha).

Tasapuolisuus (upekkha) ei ole sama asia kuin hyväksyminen, sillä silloin ei-hyväksyvää mielentilaa ei sallittaisi. Tasapuolisuus tarkoittaa tässä yhteydessä kokemusta, joka ei tarraudu positiivisiin mielentiloihin, eikä toisaalta välttele negatiivisia mielentiloja. Jos harjoittaja kokee esimerkiksi vihaa, tasapuolisuutta sisältävä mieli ei pyri tästä eroon. Jos harjoittajan on vaikea hyväksyä vihan tunnetta itsessään, tasapuolisuutta sisältävä mieli ei pyri muuttamaan ei-hyväksymistä hyväksymiseksi. Pyrkimys hyväksymiseen on takertumista ideaaliin, jonka perimmäinen päämäärä on onnellisuuden kokeminen. Paradoksaalisesti hyväksymisestä tulee helposti oma esteensä, sillä se pyrkii pois ei-hyväksymisestä.

Parempi käännös olisikin ”tasapuolinen tietoinen läsnäolo”. Näin ehkä vältyttäisiin väärinkäsitykseltä, jonka vuoksi monet mindfulnessin harjoittajat tekevät huomaamattaan hienovaraista väkivaltaa itselleen, pyrkimällä kohti ”hyväksymistä”. Kokeneen meditaation harjoittajan on hyvin helppoa huomata, miten tällainen pyrkimys lisää takertuvaa erottelua ja kadottaa tasapuolisuuden.

On ihan OK, jos tämä hetki ei tunnu olevan OK!

 

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut kirjan ”Mielen laboratorio – tietoisuustaidot ja taitava vuorovaikutus” (Basam Books, 2019). Katso myös lokakuussa 2019 Oulussa alkava Voimavarakeskeinen mindfulness-ohjaajakoulutus, jossa Ari-Pekka toimii pääkouluttajana.

Kaaos ja kompleksisuus mielen voimavaroina

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp

imageEdellisessä postauksessa kirjoitin flown merkityksestä ihmisen onnellisuudelle ja hyvinvoinnille. On helppoa mennä äärimmäisyyksiin ja ajatella, että jos kaikki ihmisen toiminta saataisiin muutettua virtauskokemuksia tuottaviksi olisi tässä avain ikuiseen onneen. Eräänlaisen henkisen supersankarin tavoin ihminen olisi tällöin jatkuvasti 100% läsnä kaikessa toiminnassaan; huomio ei herpaantuisi koskaan eikä ajatuksiin pääsisi luikertelemaan negatiivisuutta tuottavia murheita menneisyydestä tai tulevasta; kaikki toiminta olisi optimaalista hyvää oloa ja psyykkistä kasvua tuottavaa. Tämähän on itse asiassa se monien hengellisten traditioiden päiväuni, josta vanhat sankaritarinat kertovat.

Jos kokonaisvaltainen ja jatkuva flow todella olisi ratkaisu inhimillisen kärsimyksen poistamiseen, mikseivät ihmiset yksinkertaisesti ole kehittyneet ”flow-koneiksi”? Vastaus on itseasiassa aika yksinkertainen. Flow itsessään on vain toimintaan liittyvä kokemus ja tuo toiminta voi olla hyvinkin monenlaista. Ihminen voi kokea flowta sairaalan leikkaussalissa vaikeita kirurgisia toimenpiteitä suorittaessaan, mutta yhtä lailla myös kaupungin liikenteen seassa 150km/h nopeudella moottoripyöräillessään (kuten ”getaway from xx”-videoista olemme saaneet nähdä). Flowta on valjastettu myös armeijoiden käyttöön, jolloin esimerkiksi erilaisten mietiskelyharjoitusten koulimat samurait ovat voineet tappaa tehokkaasti vastustajiaan ”ei-mielen” tilassa ilman pelon tai harkinnan optimaalista toimintaa heikentävää vaikutusta.

Flow itsessään on siis sillä tavalla neutraali käsite, ettei se erottele toiminnan eettisiä tai pitkän ajan seurauksiakaan. Tietokonepeliä pelatessaan voi kokea flowta ja psykologista kasvua pelitaitojen kasvun myötä, mutta pitkällä tähtäimellä jatkuva pelaaminen saattaa supistaa elinpiiriä ja ajankäyttöä muihin askareisiin. Kaupassakäynti, siivoaminen ja äidin kanssa juttelukin täytyy hoitaa, mutta flowta näistä kaikista askareista on hankalaa saada ellei sitten ole edellä kuvattu henkinen supersankari.

Kompleksisuus ja kaaos mielen voimavaroina

Ihmisen mieli on todennäköisesti joustavin ilmiö koko maailmassamme. Mieli taipuu niin blogipostauksien kirjoittamiseen kuin kynsien leikkaamiseenkin. Mielellä on kyvykkyys luoda merkityksiä ja myös toteuttaa niitä. Kenties suurin tekijä tämän mahdollistajana on ehkä hieman yllättäenkin mielen kaoottinen luonne. Kuka tahansa meditaationharjoittaja voi jo pienelläkin kokemuksella kertoa millainen muurahaispesä ihmisen ajatusmaailma on. Vähän väliä mieleen juolahtaa ajatuksia siitä, tästä ja tuosta. Monet noista ajatuksista synnyttävät mielleyhtymiä, jotka johtavat negatiivisiin tuntemuksiin ja tämä voi olla stressaavaa ja ahdistavaakin. Eipä siis ihme, että meditaatioharjoitusten tavoitteina usein kuuleekin olevan ajatuksista eroon pääsemisen.

Tässä on kuitenkin taustalla ajatusvirhe. Ajatukset itsessään eivät ole ahdistavia tai stressaavia sen enempää kuin ne ovat miellyttäviä tai flowta synnyttäviäkään. Ahdistavia ovat samanlaisina toistuvat, jankkaavat ajatuskuviot. Kompleksisuustutkijat ovat havainneet miten lukuisten yksinkertaisia sääntöjä seuraavien ”agenttien” (esim. muurahaisyhteisöt, kala- tai lintuparvet) yhteisvaikutuksesta syntyy vuorovaikutuskuvioita joita ei voi löytää yksittäisiä agentteja tutkittaessa. Parvikäyttäytymisessä syntyvät muodostelmat, kuten kurkiaura tai muurahaisyhteisöjen rakentamat keot syntyvät vain kun riittävän suuri joukko kohtuullisen yksinkertaisia sääntöjä seuraavia eläimiä alkaa toimia yhdessä. Kukaan ei suunnittele tai johda toimintaa, se vain syntyy vuorovaikutuksen tuloksena.

Samalla tavalla mielessä syntyy ajatuskuvioita, jotka eivät ole ihmisen itsensä tietoisesti suunnittelemia, valitsemia tai usein edes haluamiakaan. Lukemattomien eri olosuhteiden ja tapahtumien yhteisvaikutuksessa syntyy mielessä patterneja, jotka koetaan virtauskokemuksina tai yhtä hyvin myös ahdistuksena. Pelkkien virtauskokemusten etsiminen voi johtaa riippuvuuksiin, jotka kyllä nopean palautteen muodossa tuntuvat miellyttäviltä, mutta pitkällä tähtäimellä voivat johtaa toimintamahdollisuuksien kapeutumiseen ja rappeutumiseen. Pelkkien negatiivisten ajatusten vallassa ajelehtiminen ilman niitä rikkovia positiivisia kokemuksia voi puolestaan johtaa esimerkiksi masennukseen.

Hyvinvoivan mielen joustavuus

Hyvinvoiva mieli on sellainen, joka sietää monenlaisten ajatuskuvioiden läsnäoloa, mutta jossa mikään tietty kuvio ei jumiudu vallitsevaksi. Hyvinvoiva mieli heijastelee monenlaisten kuvioiden syntymistä, niiden väliaikaista ylläpitoa ja lopulta niiden muutosta jälleen uudenlaisiksi kuvioiksi. Tämä mielen muuttuvuus mahdollistaa moninäkökulmaisuuden ja reflektion. Yhteen tiettyyn kuvioon jumittaminen voi toki toimia tietyissä olosuhteissa jonkin aikaa hyvin, mutta olosuhteiden väistämättä muuttuessa ollaankin suurissa ongelmissa ellei mielellä ole vastaavaa joustavuutta kuvioidensa muutokseen.

Hyvinvoiva mieli on kompleksinen. Sitä kuvastavat hetkelliset kaaostilat, joissa suunta on toisaalta täysin epäselvä mutta samalla myös avoin kaikelle. Tällaiset kaaostilat kuitenkin löytävät nopeasti itsestään myös järjestystä, jolloin syntyy jälleen pysyvyyttä synnyttäviä toistuvia kuvioita. Nämä kuviot säilyvät jonkinaikaa – välillä virtauskokemuksina, välillä stressaavina muutospaineina – kunnes kuvioon alkaa taas muodostua epäsäännönmukaisuutta joka lopulta johtaa taas kuvion transformaatioon. Hyvinvoiva mieli on tasapainoinen, pysyvä, ennakoitava ja toisaalta yhtä aikaa myös kaoottinen, muuttuva ja yllätyksellinen. Tällaista mieltä kuvaa kultainen keskitie, jossa luutunkieli on riittävän tiukalla soidakseen, mutta samaan aikaan riittävän löysällä pysyäkseen ehjänä.

Meditaatioharjoituksen tulisi kehittää mieltä monipuolisesti. On tärkeää löytää keinoja terästää huomiokykyä ja löytää keinoja virtauskokemusten synnyttämiseksi. Tähän ei kuitenkaan saa juuttua yhtenä ja ainoana totuutena. Yhtä tärkeää on opetella kestämään kaoottisempia kokemuksia, epävarmuutta ja ahdistustakin. Pelkkä lyhyen tähtäimen hyvänolon maksimointi voi johtaa vaikeuksiin. Tarvitaan myös kyvykkyyttä eettiseen ajatteluun ja reflektioon. Hyvä harjoitustapa on sellainen joka antaa tilaa ja ruokkii tätä kaikkea.

Koulutus, syksy 2015