Mielen vaunut viisausperinteissä

Ihmismielestä on aina käytetty erilaisia metaforia. Käytetyin metafora nykyaikana on tietokone, jonka prosessori, muistipiirit ja ohjelmistot kuvaavat mielen ja aivojen toimintaa. Tämä sopii hyvin vallalla olevaan kognitiiviseen ajatteluun. Ennen tietotekniikan aikakautta metaforana käytettiin höyrykonetta, jonka painekattilat ja venttiilit edustivat mielen toiminnallisuuksia. Tämä vertaus sopi puolestaan hyvin sen ajan psykoanalyyttiseen käsitykseen mielestä.

Muinaisina aikoina usein käytetty vertauskuva oli vaunuja vetävä hevosvaljakko. Vaunuvertaus löytyy useasta eri viisausperinteestä, kuten hindulaisesta Katha Upanishadista, buddhalaisesta Dhammapadasta ja antiikin filosofiasta Platonin teoksesta Faidros.

Katha Upanishad – ratha kalpana

Katha Upanishadin vaunumetafora (ratha kalpana) on ajoitettu noin vuoteen 800 eaa. Tässä vertauskuvassa vaunut edustavat ruumista, hevoset ihmisen viittä aistia, ohjakset mieltä ja vaununajaja korkeampaa älyä, buddhia. Vaunujen matkustaja on todellinen itse, Atman.

”Kuka ymmärtää vaununajajan ja hallitsee mielensä ohjakset, hän saavuttaa matkan pään, ylivertaisen ja kaikenläpäisevän.” (Katha upanishad, säe 1.3.10-11)

Jotta vaunut kuljettaisivat arvokasta matkustajaansa tämän määränpäätä kohden, hevosten täytyy olla hyvin koulutettuja ja vaununajajan taitava. Huonosti koulutetut hevoset eivät tietenkään tottele ohjaksia käyttävää vaununajajaa, vaan säntäilevät hallitsemattomasti vaistojensa ohjaamina. Joogin tehtävänä on näin ollen ottaa vallattomat aistit hallintaansa, sekä luoda hyvä yhteys korkeamman älyn ja todellisen itse välille. Näin vaunut kulkevat vakaasti kohti korkeinta päämäärää.

Vaunuvertaus löytyy myös myöhemmistä vedalaisista lähteistä, kuten Bhagavad Gitasta, jossa prinssi Arjunan sotavaunujen ajajana toimii itse Krishna. Eläväinen keskustelu Arjunan ja Krishnan (matkustaja ja vaununajaja) välillä avaa useita erilaisia näkökulmia joogafilosofiaan ja joogan harjoittamiseen.

Dhammapadan vaunuvertaukset

Dhammapada on kokoelma varhaisbuddhalaisia tekstejä, jotka sijoittuvat aikaan ennen eri buddhalaisten koulukuntien eriytymistä. Kokoelmasta on useita eri versiota, joista paalinkielinen teos on koottu ensimmäisellä vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua. Dhammapadassa esiintyvät vertaukset peilaavat siis upanishadien luomaa kontekstia.

”Kun ihmisen aistit ovat rauhalliset kuin hevoset, joita ajaja hyvin hallitsee, kun hän on poistanut omahyväisyyden ja kun hän on vapaa epäpuhtauksista – silloin jumalatkin rakastavat häntä” (Dhammapada, säe 94)

Tässä säkeessä on helppo nähdä yhteys Katha Upanishadiin. Hevoset ovat aistit, joita vaununajaja eli korkeampi äly taitavasti hallitsee. Värssy kuitenkin täydentää vaunuvertausta omahyväisyydestä ja epäpuhtauksista (āsava) vapautumisen idealla. Omahyväisyys viittaa minuuteen takertumiseen ja toisaalta epäilykseen, jonka vuoksi ihminen ei ota oppia Buddhan opetuksista. Nämä ovat varhaisissa suutrissa kaksi ensimmäistä epäpuhtautta, jotka pitävät ihmisen kiinni kärsimyksen kiertokulussa. Muita epäpuhtauksia ovat esimerkiksi aistinautintoihin takertuminen. Theravada-filosofian mukaan kaikista tahroista vapautunut saavuttaa arhatiuden, vapautumisen jo tässä elämässä. Säkeessä viitataan myös aistinsa hillinneeseen munkki Kaccāyanaan, jota jumalatkin ylistivät.

”Kutsun vaununajajaksi sitä, joka pitää syttyneen vihan aisoissa, kuin heiluvat vaunut. Muut vain pitelevät ohjaksista.” (Dhammapada, säe 222)

Tietämättömyys, ahneus ja viha ovat buddhalaisuudessa kolme mielen myrkkyä. Tämä säkeistö keskittyy vihaan, jonka syttyessä aistikohteet ottavat hallinnan ja mieli poukkoilee hallitsemattomasti sinne tänne vihantunteen vallassa. Todellinen vaununajaja on siis se, joka kykenee säilyttämään mielen ja aistit hallinnassaan jopa vihaisena. Mielenkiintoisesti tämä värssy kuvaa siis henkilöä, joka kokee vihaa, eikä ole täysin tällaisten tunteiden ulottumattomissa. Jos kyyti on tasaista eikä valjakko vikuroi, on helppoa pidellä ohjaksista. Vasta vihan syttyessä voi nähdä, onko kyseessä todellinen vaununajaja vai pelkkä ohjaksista pitelijä.

Dhammapadan vaunuvertauksissa suurin ero vedalaisiin teksteihin nähden on matkustajan puuttuminen. Buddhalainen filosofia näkee ihmisen olevan kuin erilaisita osista koostuvat vaunut. Jos osat erotetaan toisistaan, jäljelle ei jää mitään pysyvää ja muuttumatonta ydintä. Matkustaja siis joko puuttuu kokonaan, tai sitten siihen jätetään tietoisesti viittaamatta.

”Katsokaa nyt tätä maailmaa, joka on kuin koristellut kuninkaan vaunut. Täällä henkisesti epäkypsät vajoavat, mutta ne jotka todella tietävät, eivät takerru mihinkään.” (Dhammapada, säe 171)

Antiikin filosofia – Platonin Faidros

Platonin Faidros on todennäköisesti hieman vanhimpia Dhammapadan säkeitä nuorempi teos (n. 370 eaa). Sen vaunumetafora on idealtaan varsin samankaltainen kuin Katha upanishadin ja Dhammapadan vertaukset.

Sielua voi verrata siivekkään valjakon ja ajomiehen yhdistettyyn voimaan. Nyt jumalien hevoset ja ajomiehet ovat kaikki hyviä ja hyvää alkuperää, mutta muissa on eri ominaisuuksia sekaisin. Meillä ajomies ensinnäkin joutuu ohjaamaan parivaljakkoa, ja sitten hevosista toinen on hyvä ja kunnollinen ja sellaista alkuperää, mutta toinen on sekä luonteeltaan että alkuperältään sen vastakohta. Siksi on ajomiehen tehtävä pakostakin vaikea ja vaivalloinen.” (Faidros s.166-167)

Vaunut edustavat sielua, joka muodostuu kolmesta osasta: vaununajajasta ja kahdesta siivekkäästä hevosesta. Tummakarvainen hevonen edustaa viettien vallassa toimivaa alempaa luontoa ja vaaleakarvainen hevonen moraalisempaa ja tottelevaista korkeampaa luontoa. Vaununajaja on järki, jonka tehtävänä on hallita ja ohjata hevosia niin, että ne vetävät vaunuja ylöspäin kohti taivaanlakea. Jumalten vaunut ovat vakaita ja helposti ohjattavissa, mutta ihmisten vaunuissa toinen hevonen vikuroi ja vetää vaunuja kohti maata, tehden hallinnan vaikeaksi.

Sieluista se joka tiukimmin seuraa jumalaa pystyy kohottamaan vaununajajan pään taivaan ulkopuoliselle alueelle, olemaan mukana kiertokulussa, mutta hevoset häiritsevät sitä niin että se vain vaivoin näkee todella olevan. (Faidros, s.168-169)

Platonin mielen analyysi on siis varsin samankaltainen kuin Katha Upanishadissa: Vaununajaja on myös Faidroksessa korkeampi järki, joka pyritään yhdistämään tosiolevaan. Tumma hevonen kuvaa ihmisen tiedostamatonta puolta, jonka hallitsemattomuus vaikeuttaa matkaa. Vedalaisessa filosofiassa tämä puoli esitetään aisteina (hevosvaljakko) jotka pyritään saamaan hallintaan. Vaalea hevonen kuvaa tietoista ja rationaalista puolta, jonka avustamana vaununajaja pyrkii kouluttamaan tummaa hevosta. Vaaleaa hevosta voi siis verrata Upanishadin ohjaksiin, joita korkeampi järki pitelee. On hyvä huomata, että molemmissa vertauksissa vikuroivatkin hevoset ovat kuitenkin tarpeellisia – ilman tumman hevosen apua eivät vaunut kohoa taivaanlaelle.

Mielen vaunut itäisissä ja läntisissä viisausperinteissä

Platonin vaunuvertaus antaa mielenkiintoisen vertailukohdan sille miten mielen/sielun olemusta on käsitelty läntisissä ja itäisissä viisausperinteissä. On helppoa nähdä selkeitä yhtäläisyyksiä. Esimerkiksi Dhammapadan säe vaunujen hallinnasta vihan syttyessä ei juuri poikkea Platonin ajatuksesta vaunujen hallinnasta tumman hevosen vikuroinnista huolimatta. Dhammapada esittää jumaltenkin rakastavan vaunujen hallinnan saavuttanutta ihmistä, kun Platonin vertauksessa hevosensa hallitseva sielu pääsee kurkistamaan taivaanlaelle jumalien todellisuuteen. Molemmissa vertauksissa valjakon hallinta antaa ihmiselle mahdollisuuden kokea jotain jumalallista.

Selkeänä eroavaisuutena näiden vertausten välillä voi nähdä vaunujen matkustajan (Atman), joka puuttuu niin Dhammapadasta kuin Faidroksestakin. Platon kuitenkin pitää vaunujen kokonaisuutta (sielua) ikuisena ja lähestyy näin vedalaista ajatusta Atmanista. Juuri ennen vaunuvertausta Platonin Faidros itseasiassa esittelee kuolemattoman sielun alutonta ja syntymätöntä olemusta hyvin samalla tavoin, kuin vedalainen filosofia esittelee ei-ehdonvaraista olemusta. Buddhalainen filosofia puolestaan näkee vaunut osasista koostuvana, pysymättömänä ja itseydestä tyhjänä, jättäen ei-ehdonvaraisen käsittelemättä.

Lopuksi

Katha Upanishadin ja Dhammapadan vaunuvertausten välillä on helppoa nähdä yhtäläisyyksiä, sillä ne rakentuvat samojen tarinallisten rakenteiden päälle. Samalla Dhammapadassa voi kuitenkin nähdä myös uudelleentulkintaa Katha Upanishadin varhaisempaan filosofiaan nähden. Platonin vertauksessa taas vaikuttaa olevan elementtejä molemmista lähestymistavoista, vaikkakin se kokonaisuutena vaikuttaisi olevan lähempänä vedalaista ajattelua.

Meditatiivisen työskentelyn kannalta kaikki kolme teosta tarjoavat mielenkiintoisia ja inspiroivia näkökulmia mielen rakenteeseen ja sen parissa työskentelyyn. Olipa sitten tarkoitus käydä huviajelulla tai matkustaa kohti yleviä päämääriä, valjakon kouluttaminen ja hallinta on tarpeen. Muutoin käy helposti niin, että vaununajajasta tulee pelkkä ohjaksista pitelijä.

Voimavarakeskeinen Mindfulness-ohjaaja (25op) -koulutus starttaa Oulussa lokakuussa 2020. Ilmoittautuminen käynnissä!

Kirjoittaja, Ari-Pekka Skarp on psykologi, tietokirjailija ja joogaopettaja. Hän on julkaissut kirjan Mielen laboratorio – tietoisuustaidot ja taitava vuorovaikutus (Basam Books, 2019). Ari-Pekka toimii myös pääkouluttajana Oulussa lokakuussa 2020 starttaavassa Voimavarakeskeinen Mindfulness-ohjaaja (25op) -koulutuksessa

Pranayama ja mindfulness – hengittävät suutrat

Tein pitkään meditatiivisia harjoituksia sellaisella asenteella, jossa vältin kaikenlaista käsitteellistämistä. Tavoitteenani oli tutkia kokemusta suoraan, ilman sanoja ja käsitteitä, kuten zenissä joskus sanotaan. Vuosien varrella olen kuitenkin huomannut, että myös erilaisten teorioiden ja opetusten tutkiminen voi auttaa meditaation polulla.

Yksi merkittävä kokemus joka avasi vanhojen opetusten hyödyllisyyden, sattui muutama vuosi sitten Oulussa. Kuulin Arittha-suttan eräällä kaupunkiretriitillä munkki Taehye-sunimin lukemana. Olin toki aiemminkin kuullut erilaisia opetuksia hengityksen tarkkailusta ja lukenut joskus muun muassa satipatthana-suttaa. Olihan ensimmäinen meditaatio-opettajalta saamani harjoituskin juuri hengityksen seuraaminen. Ehkäpä aiempien kokemusteni vuoksi pidin kuitenkin hengityksen tarkkailuun liittyviä harjoituksia ja vanhoja opetuksia hieman yksiulotteisina.

Arittha-sutta kuitenkin lähestyi meditaatioharjoitusta monipuolisesti ja resonoi voimakkaasti omien harjoituskokemusteni kanssa. Teksti tuntui kuvaavan meditaatioprosessin kehittymistä hyvin samalla tavalla, kuin omakin harjoitukseni oli luonnostaan edennyt. Tämä herätti minussa inspiraation vanhojen opetustekstien tarkempaan tutkimiseen.

Hengitystietoisuuden vaiheet

Arittha-sutta on nimetty munkin mukaan, jolle Buddha opastaa hengityksen tiedostamisen harjoituksen. Arittha itsessään on myös mielenkiintoinen hahmo. Ennen munkiksi ryhtymistään korppikotka-kouluttajana toiminut Arittha karkoitettiin väliaikaisesti munkkiyhteisöstä, koska hän ei suostunut muiden munkkien painostuksesta huolimatta luopumaan (harhaoppisesta) käsityksestään, jonka mukaan aistinautinnot eivät ole harjoituksen este. Aritthan ajatuksista ei ole laajemmin dokumentoitua tietoa, mutta tämä voisi hyvinkin viitata esimerkiksi tantristen koulukuntien opetuksiin.

Hengitystietoisuus (anapanasati) kuvataan tekstissä 16-kohtaisena prosessina, joka jakaantuu käytännössä neljään vaiheeseen. Huomionarvoista on, että hengitys itsessään on harjoituksen ensisijaisena kohteena vain prosessin alussa. Tämän jälkeen fokus siirtyy muuhun kehoon (kaya), tunteisiin (vedana), mieleen (citta) ja mielen ilmiöihin (dhamma) samaan tapaan kuin satipatthana-suttassa. Arittha-suttassa hengityksen tiedostamisesta ei kuitenkaan luovuta missään vaiheessa, vaan harjoittaja on yhtä aikaa tietoinen sekä hengityksestä että harjoituksen ensisijaisesta kohteesta. Hengitystietoisuutta toisinsanoen ylläpidetään taustalla ääreistietoisuudessa, samalla kun fokustietoisuus siirtyy kohteesta toiseen. Harjoituksessa ei myöskään tyydytä pelkästään kohteiden tarkasteluun, vaan jokaisella vaiheella on päämäärä: tyynnyttäminen/vapauttaminen/irtipäästäminen.

Hengitystietoisuuden neljä vaihetta kulkevat seuraavalla tavalla:

1) Ensimmäisessä vaiheessa (keho, kaya) ollaan tietoisia hengityksen syvyydestä, keveydestä ja sitten kehosta, joka lopulta tyynnytetään.
2) Toisessa vaiheessa (tunne, vedana) koetaan iloa (piti), sitten onnellisuutta (sukha), jonka jälkeen tiedostetaan tunne-ehdollistumat ja lopulta tyynnytetään ne.
3) Kolmannessa vaiheessa (mieli, citta) tiedostetaan mieli, jonka jälkeen se keveytetään, ykseytetään ja lopulta vapautetaan.
4) Neljännessä vaiheessa (mielen ilmiöt, dhamma) syvennytään pysymättömyyteen, haihtumiseen, lakkaamiseen ja lopulta irtipäästämiseen. (Suttan versiosta riippuen lakkaaminen (nirodha) voi olla myös viimeinen osa.)

Suttan voi ymmärtää ohjeena, jossa harjoittaja pyrkii toistamaan vaiheet samanlaisina kuin ne on opetettu. Toinen tapa on ymmärtää sutta kuvauksena niistä vaiheista, jotka luonnollisesti seuraavat toisiaan, kun hengitystietoisuutta harjoitetaan oikealla tavalla. Nämä näkökulmat eivät tietystikään poissulje toisiaan. Omalla kohdallani sutta on toiminut juuri jälkimmäisellä tavalla, eräänlaisena vahvistuksena siitä, että harjoitus on luonnollisesti kehittynyt oikeaan suuntaan.

Hengitystietoisuus ja seitsemän valaistumistekijää

Anapanasati-sutta liittää hengitystietoisuuden osaksi laajempaa opetuskokonaisuutta. Tässä suttassa Buddha kuvaa saman hengitystietoisuuden harjoituksen kuin Arittha-suttassa ja selittää lisäksi miten näiden neljän valppauden lajin harjoittaminen johtaa seitsemään valaistumistekijään. Niiden vallitessa harjoittaja kykenee syventymään harjoitukseen niin, että se johtaa oivalluksen ja vapautumisen täydellistymiseen:

  1. Ensimmäinen valaistumistekijä on valpas tarkkaavaisuus (sati), joka täydellistyy neljän valppauden lajin harjoittamisella.
  2. Valpas tarkkaavaisuus mahdollistaa ilmiöiden tutkimisen (dhamma vicaya) kehittymisen
  3. Ilmiöiden kärsivällinen ja levollinen tutkiminen taas johtaa tarmon (viriya) kehittymiseen
  4. Tarmo johtaa harjoituksen virtaan, josta nousee ilo (piti)
  5. Ilon tilassa oleillessa, kun keho ja mieli kevenevät ja rauhoittuvat, muodostuu tyyneys (passaddhi)
  6. Tyyneys antaa mahdollisuuden syvään keskittymiseen, josta syntyy mielenykseys (samadhi)
  7. Mielenykseyden tilassa kehittyy puolestaan erottelematon tasapuolisuus (upekkha)

Kuten Arittha-suttaa, myös Anapanasati-suttaa voidaan tulkita harjoitusohjeena, jota harjoittaja pyrkii noudattamaan vaihe vaiheelta, ruokkien harjoituksen myötä ilmentyviä valaistumistekijöitä. Sutta voidaan myös nähdä kuvauksena siitä miten neljän valppauden lajin, eli hengitystietoisuuden, harjoittaminen johtaa luonnollisesti ja pakottomasti valaistumistekijöiden itseään vahvistavaan ketjuun. Nämä näkökulmat eivät poissulje toisiaan – meditaatio voi edetä välillä kuin itsestään, välillä taas joudutaan ponnistelemaan enemmän.

Anapanasati ja pranayama

Buddhalaisissa harjoituksissa painopiste on yleensä tietoisuuden lisäämisessä, ei niinkään harjoituksen kohteiden säätelyssä. Tämän vuoksi onkin mielenkiintoista, että Anapanasati ohjaa aktiivisesti kehon ja tunne-ehdollistumien tyynnyttämiseen, mielen vapauttamiseen, sekä mielen ilmiöiden lakkaamiseen. Suttassa ei anneta tähän yksityiskohtaisia ohjeita, mutta hengitystietoisuuden ylläpitäminen kaikissa neljässä vaiheessa antaa vihjeen siitä, millä tavalla on tarkoitus työskennellä.

Thaimaalainen mestari Buddhadasa kuvaa Anapanasati-suttan kommentaarissaan hengityksen – tai oikeastaan pranan – olevan työskentelyn olennainen elementti.  Joogan pranayama-harjoituksista monille tuttu sanskriitin kielinen sana prana (paliksi pana) liittyy tähän suttaan oleellisesti. Ana nimittäin tarkoittaa sisäänpäin virtaavaa ja apana ulospäin virtaavaa pranaa. Anapanasati on siis oikeastaan buddhalainen pranayama-harjoitus – ”praanan sisään- ja ulosvirtaamiseen perustuva tarkkaavaisuus”.

Pranayama mielletään yleensä hengitysharjoitukseksi, mutta todellisuudessa prana tarkoittaa enemmänkin elämänvoimaa. Hengitys on helposti havaittava elämänvoiman muoto, joka on osittain tietoisesti säädeltävissä ja tätä kautta konkreettinen väline pranasysteemin ohjaamiseen. Hengityksen kautta voidaan vaikuttaa autonomiseen hermostoon ja vireystilaan. Jopa moderni terveydenhuolto on ottanut hengitysharjoitukset osaksi hoito-ohjelmiaan. Niinpä onkin ilmeistä, että hengityksen kautta voidaan tyynnyttää suttan kahdessa ensimmäisessä vaiheessa käsitellyt keho ja tunne-ehdollistumat.

Mielen vapauttaminen ja mielen ilmiöiden lakkaaminen eivät linkkiydy yhtä helposti hengitykseen. Meditatiivisen harjoituksen syventyessä hengitys hidastuu ja kevenee niin, että lopulta hengitysliikettä on vaikea ylipäänsä havaita. Miten silloin pidetään tietoisuutta hengityksestä yllä? Yksi ratkaisu tähän dilemmaan avautuu, kun muistetaan että prana viittaa oikeastaan hengityksen taustalla olevaan hienojakoisempaan systeemiin. Työskentely siirtyy harjoituksen syvetessä yhä hienovaraisemmille tasoille, joissa pranaa ei kontemploida enää pelkän karkean hengityksen kautta. Pranan kautta olemme yhteydessä koko biosfääriin.

Joogafilosofiaan perehtyneet huomaavat helposti Anapanasatissa yhtäläisyyksiä muunmuassa Patanjalin joogasutraan. Patanjali kertoo joogan päämääräksi mielen toimintojen lakkaamisen (yogas citta vrtti nirodhah), joka on sama kuin Anapanasatin päätepiste. Molemmat harjoitusmuodot ovat siis vähintäänkin versonneet samoista juurista.  Joka tapauksessa Anapanasati-sutta osoittaa, että hengityksen / pranan parissa työskentely on selkeästi tärkeä komponentti myös vanhoissa sati-pohjaisissa buddhalaisissa harjoituksissa. Vanhat kirjoitukset ovat aarreaitta, josta voi ammentaa syvempää ymmärrystä tällaisiin harjoituksiin.

Tässä linkki aiempaan postaukseeni, jossa kuvasin erästä tyynnyttävää hengitysharjoitusta.

Kirjoittaja, Ari-Pekka Skarp on psykologi ja joogaopettaja, joka on käyttänyt mindfulness-pohjaisia harjoituksia terveydenhuollon asiakastyössä ja harjoittanut itse meditatiivista työskentelyä vuosituhannen vaihteesta alkaen. Hän on julkaissut aihepiiriin liittyen kirjan Mielen laboratorio – tietoisuustaidot ja taitava vuorovaikutus (Basam Books, 2019).