Jon Kabat-Zinn ja Nondualistinen Mindfulness

Jon Kabat-Zinn livestream 23.4.2020

Olen miettinyt jo tovin aikaa postausta nondualistisesta meditaatioharjoituksesta. Sainkin yllättäen mahdollisuuden kysyä suoraan itsensä Jon Kabat-Zinnin näkemyksiä nondualistisesta tietoisuudesta. Kabat-Zinn tunnetaan erityisesti MBSR-ohjelmasta, joka on varsin muodollinen kahdeksan viikon mittainen harjoitusohjelma. Silti hänen kirjansa ja puheensa käsittelevät usein meditaatioharjoituksen taustalla olevaa ei-kaksinaisuutta – jakamatonta tietoisuutta, joka ei erittele kokemusta ja kokijaa, harjoitusta ja harjoittajaa.

Moni ei itseasiassa tiedä, että Kabat-Zinnin lähestymistapa on hyvin vahvasti kietoutunut nondualistisiin buddhalaisiin meditaatioperinteisiin, kuten Japanilainen zen, Korealainen sŏn ja Tiibetiläinen dzogchen. Kabat-Zinn on itse todennut näiden buddhalaisten opetusten olevan aivan perustavanlaatuisia MBSR:ssä: ”Interviewer: Do you think this Mahayana teaching is important in the way MBSR – or mindfulness – is (taught and practised)? Kabat-Zinn: No, it is not important, it is essential. It is absolutely essential.” (Husgafvel, 2019, s.308)

Itseasiassa Kabat-Zinn pitää MBSR-ohjelmaakin pohjimmiltaan nimenomaan nondualistisena lähestymistapana, vaikkakaan edes monet MBSR-ohjaajat eivät tätä tiedosta: ”Kabat-Zinn: MBSR is really meant to be from the non-dual perspective, but grounded in real people and real life. And I think a lot of MBSR teachers don’t realize that, because the people who are teaching them don’t emphasize non-duality.” (Husgafvel, 2019, s.302).

Vastauksessaan kysymykseeni Kabat-Zinn nostikin esille suhteellisen ja absoluuttisen näkökulman eroavaisuuksia: Ajatus luo subjektin ja objektin, mutta tosiasiallisesti emme todella tunne sitä joka hengittää tai harjoittaa – se on pohjimmiltaan mysteeri. Samastuminen ”minään” itseasiassa rajoittaa älykkyytemme koko laajuutta. Tietoisuus itsessään on ei-kaksinainen – sillä ei ole keskustaa tai periferiaa, eikä minuutta joka ”tekisi” tietoisuuden. Nondualismi ei ole rationaalisen pintatietoisuuden ymmärrettävissä, mutta syvemmällä tasolla on mahdollista ”olla tietäminen, joka on jo tietoinen”. Rationaalisen ajattelun maailmassa nondualismiin voi vain viitata, mutta esimerkiksi runoudessa (taiteissa) saatetaan tätä maailmaa päästä hieman jo koskettamaan.

Nondualistinen meditaatio on yhä enemmän esillä

Nondualistinen lähestymistapa on nähdäkseni nousemassa jossain määrin meditatiivisen työskentelyn mainstreamiin, vaikkakaan ei niinkään Kabat-Zinnin ohjelman kautta. Esimerkiksi Loch Kellyn kirjat ovat ansiokkaasti popularisoineet dzogchen-perinteestäkin tuttuja ”pointing out”-ohjeita helposti omaksuttaviin muotoihin. Loch Kelly käyttää usein tietoisuuden sijainnin kokemusta lähtökohtana, jota voi tutkia ja jopa muuttaa esimerkiksi siirtämällä sitä kehon ulkopuolelle. Tässä mielessä Kellyn harjoitusmenetelmät ovat hyvin erilaisia kuin Kabat-Zinnin, vaikka molempien opettajien ajattelun tausta on selvästi peräisin samoista juurista.

Sam Harris on myös kirjoittanut ja puhunut paljon nondualistisesta meditaatiosta. Hän on käyttänyt kirjoissaan konkreettisena esimerkkinä edesmenneen Douglas Hardingin luomaa ”headless way” -lähestymistapaa, jonka keskiössä on syvällinen oivallus siitä, ettemme koskaan voi todellisuudessa nähdä itseämme suoraan. Olemme kokemusmaailmassamme ”päättömiä” ja oikeastaan vain konstruoimme kokemuksen itsestämme erilaisten heijasteiden ja käsitteiden kautta. Omat kasvomme voimme nähdä vain kuvajaisena peilissä, lammen pinnassa tai kännykän ruudulla. Mutta kuvajainen ei ole sama asia kuin heijastuksen kohde itse.

Nondualismi – populaarisen meditaatioharjoituksen ”uusi musta”?

Erilaisiin aistikohteisiin sidotut harjoitukset ovat tulleet suurelle yleisölle tutuiksi mindfulness-liikkeen ja joogasalien kautta. Tänä päivänä parituhatta vuotta vanha hengityksen tarkkailun meditaatio ei sisällä enää eksotiikkaa, sillä tällaisiin harjoituksiin törmää helposti vaikkapa viereisen kuntosalin loppurentoutuksessa. Samoin myötätunto-pohjaiset harjoitukset ovat tulleet tutuiksi esimerkiksi Kristin Neffin popularisoiman itsemyötätunnon ja Sharon Shalzbergin länteen tuomien metta-harjoitusten kautta. Siksipä onkin luonnollista, että monet ihmiset etsivät ”sitä seuraavaa” askelta viisausperinteiden poluilta.

Tyhjyys/minättömyys- ja ykseyskokemuksiin solmiutuvat harjoitukset ovat tässä suhteessa vielä hieman tuntemattomampi alue. Aiheesta löytyy kuitenkin jo jonkin verran myös tieteellisiä tutkimuksia, jotka osoittavat tyhjyysharjoitusten toimivan myöskin hyvinvoinnin lisäämisessä samaan tapaan kuin MBSR ja muut mindfuness-pohjaiset metodit. Näitä lähestymistapoja kuitenkin opetetaan vähemmän. Nähdäkseni tämä johtuu siitä, että tällaisen kokemuksen äärelle pääseminen on hankalampaa kuin huomion kohdistaminen aistimuksiin. Kuten Kabat-Zinn totesi, nondualismista puhuminenkin on haastavaa. Kielemme on rakentunut kategorisoiville käsitteille, kun taas nondualismi on erottelevien kategorioiden ulottumattomissa. Se täytyy kokea sydämellä, intuitiolla – ei järjellä.

Ilmeisesti yhä useammat ihmiset ovat kuitenkin päässeet tämän kokemuksen äärelle, sillä aiheesta ainakin yritetään puhua aikaisempaa enemmän. Toisaalta tämä ei liene ole ihan uusi ilmiö. Esimerkiksi William James piti 1900-luvun taitteessa omista tutkimuksistaan kuuluisan luentosarjan, joka julkaistiin myös kirjana nimellä ”The Varieties of Religious Experience”. Hän tutki juuri tietoisuutta avaavia ”mystisiä” kokemuksia, joilla tuntui olevan paljon samankaltaisia ominaispiirteitä, vaikka kokemus itsessään sanoitettiinkin hieman eri tavoin kokijan uskonnollisesta taustasta riippuen.

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi (PsM) ja voimavarakeskeinen työnohjaaja, joka on harjoittanut meditatiivista työskentelyä vuosituhannen alulta saakka. Tietoisuustaitojen teoriaa ja käytännön harjoituksia sisältävä Mielen laboratorio – tietoisuustaidot ja taitava vuorovaikutus (Basam Books, 2019) julkaistiin viime kesänä. Ari-Pekka pitää myös podcastia näistä aiheista.

Tietoisuustaidot – tie merkilliseen merkitykselliseen

imageEräs opiskelutoverini on vastikään alkanut tutustua mindfulnessiin ja esitti minulle hyvän kysymyksen: Millainen mindfulnessin kenttä oli kun itse aloitin aiheeseen perehtymisen (vuosituhannen vaihteen tienoilla) ja miltä se kenties näyttää kymmenen vuoden kuluttua tulevaisuudessa?

Eräs vanha buddhalainen viisaus kertoo: ”Jos haluat nähdä menneisyyteen, tarkastele nykyistä tilaasi. Jos haluat nähdä tulevaisuuteen, tarkastele nykyistä toimintaasi”. Tässäpä siis hieman pohdintaa tietoisuustaidoista ennen, nyt ja tulevaisuudessa:

Mindfulness saapui Suomeen

Muistelen, että sana mindfulness/tietoisuustaidot ei ollut minulle missään määrin tuttu vuosituhannen alussa. Siihen aikaan puhuttiin harrastajienkin piirissä vain meditaatiosta, mietiskelystä tai kontemplaatiosta ja terveydenhoidon puolella ehkä rentoutumis- tai mielikuvaharjoituksista. Mindfulness käsitteenä alkoi yleistyä julkisessa keskustelussa ehkä noin 10 vuotta sitten, jolloin silloin tällöin törmäsi aiheeseen muuallakin kuin meditaation tai joogan harrastajien joukossa.

Kuitenkin ehkä vasta noin viitisen vuotta sitten aiheesta alettiin puhua yleisemmin ja alkoi tulla varsin tavanomaiseksi, että käsitteeseen törmäsi normaalissa arjessakin. Vaikkapa yliopiston ”voimavaroja opiskeluun” -luennoilla. Myös mindfulness-koulutusten määrät alkoivat kasvaa selvästi. Itsekin pidin tuolloin ensimmäisen koulutukseni ammattilaisille. Sytykkeenä oli lähinnä tyytymättömyys tarjolla olevien koulutusten tasoon. Monet koulutukset olivat minusta lähinnä kirjekurssi-tasoisia perehdytyksiä, joiden kouluttajat itsekin olivat aiheeseen vain pinnallisesti perehtyneitä.

”Jos haluat nähdä menneisyyteen, tarkastele nykyistä tilaasi.”

Mitä voisi odottaa seuraavalta kymmeneltä vuodelta jos nyt aloittaisi tietoisuustaitojen opiskelun?

Oman (keho)mielen parissa työskentely on johdattanut elämääni hyvinkin paljon sellaisille urille, jotka olisivat muuten jääneet kulkematta. Todennäköisesti ainakin opinnot ja urapolku näyttäisivät erilaisilta. Varmaa on myös se, etten olisi tutustunut kaikkiin niihin ihmisiin, joihin tämän työskentelyn kautta olen törmännyt. Vaikkei meditatiivinen työskentely mitään nopeita tai radikaaleja muutoksia omaan persoonaan ja käyttäytymiseen tuo, on se antanut paljon voimavaroja esimerkiksi vanhemmuuteen ja erilaisiin työelämän myllerryksiin (jotka suuremmassa mittakaavassa alkoivat Suomessa vuoden 2008 talouskriisin jälkeen).

Ammatillisesti voin näin jälkikäteen nähdä, että monet työelämän onnistumisistani ovat meditaatiotyynyllä koetuista oivalluskokemuksista kummunneita. Esimerkiksi kehittelemäni Wu Wei -valmennustyyli on ottanut paljon vaikutteita itämaisista viisausperinteistä. Tietoisuustaitojen myötä olen saanut myös paljon taitoja ihmisten parissa työskentelyyn. Olen konkreettisesti huomannut, miten ihmistyössä oma keho ja mieli ovat se instrumentti jonka varassa operoidaan. Hyvä yhteys omaan itseen avaa vuorovaikutusta myös toiseen osapuoleen. Valmennus- ja ohjaustyössä olen käyttänyt tietoisuustaito-harjoituksia myös konkreettisena asiakastyön välineenä.

”Jos haluat nähdä tulevaisuuteen, tarkastele nykyistä toimintaasi.”

Mitä seuraavien 10 vuoden aikana tulee tapahtumaan mindfulnessin kentällä?

Tieteellinen tutkimus tietoisuustaitojen suhteen on jatkuvasti kiihtynyt. Voisikin sanoa, että nyt on varsinainen kulta-aika tehdä tietoisuustaitoihin liittyvää tutkimusta. Aihe on muodikas ja kiinnostava. Medikalisaation kriittinen tarkastelu julkisuudessa on omalta osaltaan nostanut pehmeämpien hoitomuotojen suosiota ja omasta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtiminen on nousussa.

Suomessa on myös paraikaa menossa varsin suurimittainen tutkimus mindfulnessin vaikutuksista koululaisten oppimiseen, hyvinvointiin ja sosiaalisiin taitoihin. Tämän tutkimuksen tulokset varmasti vaikuttavat paljon siihen miten tietoisuustaitojen käyttö koulumaailmassa kehittyy Suomessa. USA:ssa on jo monia sovelluksia, kuten Susan Greenlandin Inner Kids. Mikäli meneillään olevan tutkimuksen tulokset ovat lupaavia, tulevaisuudessa esimerkiksi opettaja- ja ohjaajakoulutuksessa on tämän alan koulutuksille varmasti kovasti kysyntää.

Jännityksellä odotankin milloin ensimmäiset yliopistokurssit tietoisuustaidoista saapuvat. Nythän koulutusta löytyy kyllä erilaisiin mindfulness-pohjaisiin terapiasovellutuksiin, mutta ”puhtaampi” tietoisuustaitojen opettaminen sellaisenaan ja itsenäisenä alueenaan vielä puuttuu.

Tietoisuustaitoihin liittyvät tutkimustulokset eivät ole jääneet huomaamatta myöskään yritysten henkilöstöhallinnoila. Esimerkiksi monet suuret teollisuusyritykset (Sony, Google, Apple, IBM, General Electrics) ovat jo useita vuosia käyttäneet tietoisuustaitovalmennusta työhyvinvoinnin kehittämisessä.

Kaikenkaikkiaan siis elämme ammatillisessa mielessä nähdäkseni varsin mielenkiintoisia aikoja mindfulnessin suhteen. Silti paljon tärkeämpi ja kiinnostavampi kysymys on:

Millä tavalla tietoisuustaidot voivat auttaa hyvinvoinnin ja onnellisuuden edistämisessä omassa henkilökohtaisessa elämässä?”

Millä oikeasti on merkitystä?

Maailmasta löytyy paljon tutkimustietoa siitä miten tietoisuustaitojen harjoittelu voi vähentää stressiä, vahvistaa immuunipuolustusjärjestelmää, parantaa tunteidensäätelyä, paksuntaa aivokuorta, lisätä onnellisuutta jne. Nämä ovat kuitenkin minusta sinänsä aika tylsää dataa. Ei elämää voi pelata ikään kuin se olisi jonkinlainen virtuaaliroolipeli, jossa pyritään saamaan mahdollisimman paljon ”terveyspisteitä”, ”onnellisuuspisteitä”, jne.

Paljon mielenkiintoisempaa on se mitä tällainen työskentely voi antaa merkitysten ja tarkoituksen tasolla.

Itselleni kaikkein tärkein aarre meditatiivisessa työskentelyssä on ollut merkitysten ja tarkoituksen löytyminen. Elämässä tulee usein aikoja jolloin ei oikein tiedä mitä on tapahtumassa, mitä pitäisi tehdä ja mihin keskittyä. Meditatiivinen työskentely tarjoaa aikaa ja tilaa löytää se millä on todellisuudessa merkitystä. Tämän oivalluksen valossa voi taas suunnistaa vähän eteenpäin.

Vanha viisaus kertoo, että huomio on kuin lamppu, jonka voi suunnata eri asioihin. Se ei kuitenkaan vielä useinkaan riitä, tarvitaan muutakin. Tarvitaan merkitys. Merkitys on kuin silmä, joka näkee. Onkin mielenkiintoista, että esimerkiksi positiivisen psykologian piirissä merkityksellisyyden kokemuksen on todettu olevan onnellisuuden kannalta paljon tärkeämpi kuin ulkoisten olosuhteiden tai edes objektiivisen terveydentilan.

Oma toiveeni meditatiivisen työskentelyn suhteen onkin se, että kymmenen vuoden päästä olisin oppinut itsestäni yhtä paljon uutta kuin edellisten kymmenen vuoden aikana. Toivoisin myös, että olisin ymmärtänyt maailmaa muidenkin ihmisten näkökulmista ja löytänyt tapoja kulkea omaa polkuani harmoniassa muiden ihmisten polkujen kanssa.

Merkityksellisyys on merkillinen juttu. Uusien merkitysten avautuminen luo tilaa aina uusille merkityksille. Vanha kysymys elämän tarkoituksesta antaa ymmärtää, että tuo tarkoitus olisi jotenkin kiinteä ja valmis löydettäväksi. Minusta kuitenkin näyttää siltä, että elämän tarkoitus rakennetaan päivä ja hetki kerrallaan. Jokainen oivallus avaa uusia näköaloja ja mahdollisuuksia uusille oivalluksille. Tärkeimmät näistä rakentuvat omaan itseen voimavaroiksi tuleville taipaleille.