metta

Viime vuosina empatian merkitys ihmissuhteissa, hyvinvoinnissa ja yhteistyössä on noussut esiin monissa tutkimuksissa. Empatiaa ei nähdä enää vain ihmisluontoon kuuluvana vaistomaisena toimintana. Sen sijaan on kiinnitetty yhä enemmän huomiota siihen, että empatia on myös taito, jota voi kehittää. Empatiataitojen avulla voimme ymmärtää paitsi itseämme, myös muita ihmisiä. Empatia myös yhdistää meidät konkreettisesti toisten ihmisten kokemusmaailmaan. On esimerkiksi osoitettu, että pelkästään toisen ihmisen kivun näkeminen aktivoi meissä kivun lievitykseen liittyviä opioidijärjestelmiä.

Empatiataidot eivät ole kuitenkaan uusi keksintö. Vanhoista viisausperinteistä löytyy tähän liittyviä opetuksia jo reilusti yli 2500 vuoden takaa. Brahmavihārat ovat todennäköisesti tunnetuin empatiataitoihin liittyvä opetus, joka löydetään jo buddhalaisuutta edeltäneeltä ajalta.

Brahmavihāra tarkoittaa kirjaimellisesti käännettynä ”Brahman asumusta”. Brahmavihāraa kutsutaan myös nimellä apramāna, joka tarkoittaa mittaamattomuutta, rajatonta tilaa. Käytännössä brahmavihāra tarkoittaa rajattomia, ”jumalaisia” tiloja, jotka voidaan saavuttaa henkisen harjoituksen kautta. Brahmavihārat löytyvät monista opetusteksteistä, kuten buddhalaisista ja jainalaisista suutrista, hindulaisista upanishadeista ja Patanjalin jooga-suutrasta.

Jumalaisia mielentiloja on neljä: lempeys (maitri/metta), myötätunto (karuna), myötäilo (mudita) ja tasapuolinen tyyneys (upeksa/upekkha).

Lempeys tarkoittaa hyväntahtoista ja sydämellistä suhtautumista muihin aistiviin olentoihin. Lempeys tunnistaa kaikkien tuntevien olentojen tarpeen kokea hyväksyntää ja yhteenkuuluvuutta. Voisi sanoa, että lempeys on perusta, jonka varaan empatia pohjimmiltaan rakentuu.

Myötätunto on aktiivista ja rakentavaa sosiaalista toimintaa, joka tunnistaa kärsimyksen ja pyrkii vähentämään sitä. Myötätunto on empatiaa, joka ei pelkää kärsimyksen synnyttämään kipua, vaan kohtaa sen rohkeasti ja tekee voitavansa lievittääkseen sitä.

Myötäilo on empaattista ja osallistuvaa suhtautumista muiden kokemaan onneen. Se ei tarkoita vain iloitsemista muiden kanssa, vaan aktiivista osallistumista tämän ilon vaalimiseen ja ylläpitämiseen.

Tasapuolinen tyyneys merkitsee takertumattomuutta olosuhteisiin ja tunnetiloihin. Mittaamattomien mielentilojen joukossa se tarkoittaa sitä, ettei harjoittajalla ole henkilökohtaista tarvetta muuttaa kanssaihmisiään toisenlaisiksi. Tasapuolinen tyyneys näkee ja hyväksyy ihmiset sellaisina kuin he ovat.

Jumalaisista tiloista viimeinen, tasapuolinen tyyneys, löytyy myös Anapanasati-suutran seitsemän valaistumistekijän joukosta. Sen avulla harjoittaja voi kohdata tasapuolisesti mitkä tahansa ilmentyvät tilat, niin etteivät ne enää johda 12 olemassaolon linkin loputtomaan kehään. Myös neljä jumalaista mielentilaa voi nähdä asteittain etenevänä kehityspolkuna, jonka lopputuloksena sosiaalisissa suhteissa ilmenevät tekijät eivät enää voi horjuttaa harjoittajaa pois tasapuolisesta tyyneydestä. Brahmavihārat voikin nähdä eräänlaisena sosiaalisiin suhteisiin kietoutuvana vastineena yksilökeskeisille meditaatiopoluille.

Mietitäänpä tätä kehityspolkua käytännöllisen esimerkin kautta:

Kaarina on tavallinen meditaation harjoittaja, joka kokee ihmissuhteissaan kaikenlaisia elämään kuuluvia tunteita, kuten pettymyksiä, kiukkua, kateutta ja tietysti myös iloisia hetkiä. Kokemusten painopiste tuntuu kuitenkin olevan hänen elämässään negatiivisemmissa asioissa. Hän törmää sattumalta brahmavihāra-harjoituksiin ja päättää kokeilla niitä omassa elämässään. Ensimmäisenä tehtävänä on lempeyden harjoittaminen ihmissuhteissa. Kaarina pyrkii tietoisesti suhtautumaan itseensä ja muihin ihmisiin ymmärtäväisesti ja lempeästi, vaikkei se aina helppoa olekaan. Harjoituksen jatkuessa hän tulee tietoisemmaksi siitä, miten suuri merkitys hänen omalla asenteellaan on lähiyhteisön hyvinvoinnille. Lisääntyvä tietoisuus siitä, miten oma asennoituminen vaikuttaa sekä omaan itseen että muihin, herkistää Kaarinan huomaamaan muidenkin ihmisten elämän hankaluudet. Tämä synnyttää kuin itsestään myötätunnon siemenen, jota hän pyrkii seuraavaksi tietoisesti ravitsemaan. Hän ottaa aktiivisen otteen muiden ihmisten auttamiseksi aina kun huomaa heidän elämissään hankaluuksia. Tämä tuntuu Kaarinasta hyvältä ja lisääntynyt hyvä olo kannustaa häntä jatkamaan myötätuntoista toimintaansa. Toiminta muiden ihmisten hyväksi kehittää Kaarinan omaa mieltä ja sydäntä. Kärsimyksen vähentyminen tuottaa selvästi ympärilleen hyvinvointia. Kaarina on aiemmin salaa kadehtinut erään ystävänsä varallisuutta ja onnellista parisuhdetta, mutta työ muiden auttamiseksi on huomaamatta muuttanut hänen ajatusmaailmaansa. Hän ei enää keskity vertailemaan omaa elämäänsä muihin. Kun Kaarinan ystävä kertoo uudesta onnenpotkustaan Kaarina tunteekin vilpitöntä myötäiloa. Hän jopa miettii automaattisesti miten voisi omalta osaltaan tukea ystävänsä onnea ja iloa jatkossa. Itseasiassa monet aiemmin hankalat ja kuormittavat ihmissuhteet ovatkin muuttuneet tilaisuuksiksi kehittää lempeyttä ja myötätuntoa. Ja yhä useammin lempeys ja myötätunto saavat seurakseen myös myötäilon kokemuksia. Näin Kaarina kulkee kohti tasapuolisen tyyneyden mielenasennetta. Hänen oma henkinen hyvinvointinsa ei ole enää niin riippuvainen muiden ihmisten elämäntilanteista tai tunnetiloista. Hän voi helpommin toivottaa ihmiset tervetulleiksi elämänpolulleen sellaisina kuin he ovat.

Kaarinan esimerkissä empatiataidot kehittyvät asteittain. Ensin kehitetään lempeyttä, jotta voidaan kokea myötuntoa, joka puolestaan mahdollistaa myötäilon kokemisen ja näiden kautta päädytään kohti tasapuolista tyyneyttä. Toisissa harjoituspoluissa lähdetään liikkeelle päinvastaisesta suunnasta. Harjoittaja ei niinkään pyri luomaan olosuhteita brahmaviharoille, vaan etsii niiden valmiita ilmentymiä itsestään. Kun jokin jumalainen mielentila löytyy edes pieneksi hetkeksi, hän vaalii ja kehittää sitä vahvemmaksi. Usein harjoituspoluilla yhdistellään myös molempia lähestymistapoja.

Elämme kaikki osana erilaisia yhteisöjä. Niinpä arjen elämämme tuo vastaan käytännössä rajattoman määrän tilaisuuksia tutkia ja kehittää omaa toimintaamme yhteisön jäseninä. Empatiataidot ovat monikulttuurisessa ja kansainvälisessä maailmassa yhä tärkeämpiä välineitä rauhan ja hedelmällisen yhteistyön kannalta. Brahmavihārat kiteyttävät olennaisia näkökulmia empatiataitojen kehittämiseen. Ne ovat säilyttäneet ajankohtaisuutensa ja arvonsa jo vuosituhansien ajan.

Kirjoittaja, Ari-Pekka Skarp on psykologi, tietokirjailija ja joogaopettaja. Ari-Pekka on harjoittanut meditatiivista työskentelyä parikymmentä vuotta, sekä ohjannut ja kouluttanut näitä taitoja aktiivisesti sekä harrastajille, että ammattilaisille. Häneltä on julkaistu aihepiiriin liittyen kirja Mielen laboratorio – tietoisuustaidot ja taitava vuorovaikutus (Basam Books, 2019). Kuuntele myös Mielen laboratorio -podcast.

Olen miettinyt jo tovin aikaa postausta nondualistisesta meditaatioharjoituksesta. Sainkin yllättäen mahdollisuuden kysyä suoraan itsensä Jon Kabat-Zinnin näkemyksiä nondualistisesta tietoisuudesta. Kabat-Zinn tunnetaan erityisesti MBSR-ohjelmasta, joka on varsin muodollinen kahdeksan viikon mittainen harjoitusohjelma. Silti hänen kirjansa ja puheensa käsittelevät usein meditaatioharjoituksen taustalla olevaa ei-kaksinaisuutta – jakamatonta tietoisuutta, joka ei erittele kokemusta ja kokijaa, harjoitusta ja harjoittajaa.

Moni ei itseasiassa tiedä, että Kabat-Zinnin lähestymistapa on hyvin vahvasti kietoutunut nondualistisiin buddhalaisiin meditaatioperinteisiin, kuten Japanilainen zen, Korealainen sŏn ja Tiibetiläinen dzogchen. Kabat-Zinn on itse todennut näiden buddhalaisten opetusten olevan aivan perustavanlaatuisia MBSR:ssä: ”Interviewer: Do you think this Mahayana teaching is important in the way MBSR – or mindfulness – is (taught and practised)? Kabat-Zinn: No, it is not important, it is essential. It is absolutely essential.” (Husgafvel, 2019, s.308)

Itseasiassa Kabat-Zinn pitää MBSR-ohjelmaakin pohjimmiltaan nimenomaan nondualistisena lähestymistapana, vaikkakaan edes monet MBSR-ohjaajat eivät tätä tiedosta: ”Kabat-Zinn: MBSR is really meant to be from the non-dual perspective, but grounded in real people and real life. And I think a lot of MBSR teachers don’t realize that, because the people who are teaching them don’t emphasize non-duality.” (Husgafvel, 2019, s.302).

Vastauksessaan kysymykseeni Kabat-Zinn nostikin esille suhteellisen ja absoluuttisen näkökulman eroavaisuuksia: Ajatus luo subjektin ja objektin, mutta tosiasiallisesti emme todella tunne sitä joka hengittää tai harjoittaa – se on pohjimmiltaan mysteeri. Samastuminen ”minään” itseasiassa rajoittaa älykkyytemme koko laajuutta. Tietoisuus itsessään on ei-kaksinainen – sillä ei ole keskustaa tai periferiaa, eikä minuutta joka ”tekisi” tietoisuuden. Nondualismi ei ole rationaalisen pintatietoisuuden ymmärrettävissä, mutta syvemmällä tasolla on mahdollista ”olla tietäminen, joka on jo tietoinen”. Rationaalisen ajattelun maailmassa nondualismiin voi vain viitata, mutta esimerkiksi runoudessa (taiteissa) saatetaan tätä maailmaa päästä hieman jo koskettamaan.

Nondualistinen meditaatio on yhä enemmän esillä

Nondualistinen lähestymistapa on nähdäkseni nousemassa jossain määrin meditatiivisen työskentelyn mainstreamiin, vaikkakaan ei niinkään Kabat-Zinnin ohjelman kautta. Esimerkiksi Loch Kellyn kirjat ovat ansiokkaasti popularisoineet dzogchen-perinteestäkin tuttuja ”pointing out”-ohjeita helposti omaksuttaviin muotoihin. Loch Kelly käyttää usein tietoisuuden sijainnin kokemusta lähtökohtana, jota voi tutkia ja jopa muuttaa esimerkiksi siirtämällä sitä kehon ulkopuolelle. Tässä mielessä Kellyn harjoitusmenetelmät ovat hyvin erilaisia kuin Kabat-Zinnin, vaikka molempien opettajien ajattelun tausta on selvästi peräisin samoista juurista.

Sam Harris on myös kirjoittanut ja puhunut paljon nondualistisesta meditaatiosta. Hän on käyttänyt kirjoissaan konkreettisena esimerkkinä edesmenneen Douglas Hardingin luomaa ”headless way” -lähestymistapaa, jonka keskiössä on syvällinen oivallus siitä, ettemme koskaan voi todellisuudessa nähdä itseämme suoraan. Olemme kokemusmaailmassamme ”päättömiä” ja oikeastaan vain konstruoimme kokemuksen itsestämme erilaisten heijasteiden ja käsitteiden kautta. Omat kasvomme voimme nähdä vain kuvajaisena peilissä, lammen pinnassa tai kännykän ruudulla. Mutta kuvajainen ei ole sama asia kuin heijastuksen kohde itse.

Nondualismi – populaarisen meditaatioharjoituksen ”uusi musta”?

Erilaisiin aistikohteisiin sidotut harjoitukset ovat tulleet suurelle yleisölle tutuiksi mindfulness-liikkeen ja joogasalien kautta. Tänä päivänä parituhatta vuotta vanha hengityksen tarkkailun meditaatio ei sisällä enää eksotiikkaa, sillä tällaisiin harjoituksiin törmää helposti vaikkapa viereisen kuntosalin loppurentoutuksessa. Samoin myötätunto-pohjaiset harjoitukset ovat tulleet tutuiksi esimerkiksi Kristin Neffin popularisoiman itsemyötätunnon ja Sharon Shalzbergin länteen tuomien metta-harjoitusten kautta. Siksipä onkin luonnollista, että monet ihmiset etsivät ”sitä seuraavaa” askelta viisausperinteiden poluilta.

Tyhjyys/minättömyys- ja ykseyskokemuksiin solmiutuvat harjoitukset ovat tässä suhteessa vielä hieman tuntemattomampi alue. Aiheesta löytyy kuitenkin jo jonkin verran myös tieteellisiä tutkimuksia, jotka osoittavat tyhjyysharjoitusten toimivan myöskin hyvinvoinnin lisäämisessä samaan tapaan kuin MBSR ja muut mindfuness-pohjaiset metodit. Näitä lähestymistapoja kuitenkin opetetaan vähemmän. Nähdäkseni tämä johtuu siitä, että tällaisen kokemuksen äärelle pääseminen on hankalampaa kuin huomion kohdistaminen aistimuksiin. Kuten Kabat-Zinn totesi, nondualismista puhuminenkin on haastavaa. Kielemme on rakentunut kategorisoiville käsitteille, kun taas nondualismi on erottelevien kategorioiden ulottumattomissa. Se täytyy kokea sydämellä, intuitiolla – ei järjellä.

Ilmeisesti yhä useammat ihmiset ovat kuitenkin päässeet tämän kokemuksen äärelle, sillä aiheesta ainakin yritetään puhua aikaisempaa enemmän. Toisaalta tämä ei liene ole ihan uusi ilmiö. Esimerkiksi William James piti 1900-luvun taitteessa omista tutkimuksistaan kuuluisan luentosarjan, joka julkaistiin myös kirjana nimellä ”The Varieties of Religious Experience”. Hän tutki juuri tietoisuutta avaavia ”mystisiä” kokemuksia, joilla tuntui olevan paljon samankaltaisia ominaispiirteitä, vaikka kokemus itsessään sanoitettiinkin hieman eri tavoin kokijan uskonnollisesta taustasta riippuen.

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi (PsM) ja voimavarakeskeinen työnohjaaja, joka on harjoittanut meditatiivista työskentelyä vuosituhannen alulta saakka. Tietoisuustaitojen teoriaa ja käytännön harjoituksia sisältävä Mielen laboratorio – tietoisuustaidot ja taitava vuorovaikutus (Basam Books, 2019) julkaistiin viime kesänä. Ari-Pekka pitää myös podcastia näistä aiheista.

Jumalaiset mielentilat – empatiataidot viisausperinteissä

Jon Kabat-Zinn ja Nondualistinen Mindfulness