Mindfulnessin perusta – satipatthana

Tässä postauksessa käsittelen Satipatthana suttaa, joka on ehkä tunnetuin ja vaikutusvaltaisin opetusteksti mindfulnessiin (palin kielellä sati). Agricolan henkeä kunnioittaen käytän kuitenkin tällä kertaa artikkelissa englanninkielisen mindfulness-sanan sijaan suomenkielistä sanaa tarkkaavaisuus.

Satipatthana tarkoittaa yksinkertaisesti käännettynä tarkkaavaisuuden perustaa (pali. sati – patthana) tai tarkkaavaisuuden läsnäoloa (pali. sati – upatthana). Molemmat käännökset sopivat hyvin ja antavat hieman erilaisen näkökulman harjoitukseen. Ensimmäinen käännöstapa kertoo siitä, millaisten harjoitusten kautta on mahdollista kehittää itsessä tarkkaavaisuuden kykyä eli satia. Toinen käännöstapa taas viittaa enemmän siihen, miten voimme käyttää jo olemassa olevaa tarkkaavaisuuttamme erilaisten kohteiden tarkasteluun. Käytännössä sati onkin yhtä aikaa sekä väline, että harjoituksen kohde. Näinollen sitä on mahdollista sekä kehittää, että käyttää meditaation työvälineenä.

Satipatthana sutta on oikeastaan laaja kokoelma erilaisia tapoja, joilla tarkkaavaisuus voidaan valjastaa meditatiivisen työskentelyn välineeksi/kohteeksi. Tästä syystä Satipatthana suttaa pidetään usein nimensä mukaisesti tarkkaavaisuus-harjoituksen perustekstinä. Harvat nykyharjoittajat ovat kuitenkaan perillä siitä, millaisia osa-alueita tähän vanhaan opetukseen on sisällytetty. Satipatthana suttasta on useita eri versioita, jotka eroavat toisistaan lähinnä laajuutensa puolesta. Joihinkin versioihin on sisällytetty enemmän buddhalaiseen mielenharjoitukseen liittyviä käsitteitä ja toisiin hieman vähemmän.

Karkeasti ajatellen Satipatthana jaetaan neljään osaan, joita ovat kehon (kaya), tuntemusten (vedana), mielen (citta) ja ilmiöiden (dharma) tarkastelu. Jokainen osa on edelleen jaettu tarkempiin osa-alueisiin. Theravadalaisessa Mahasatipatthana suttassa kehon tarkastelu tarkoittaa tietoisuutta hengityksestä (anapana), kehon asennoista, kehon osien epäkauneudesta/raadollisuudesta, neljästä elementistä ja kuoleman jälkeisistä maatumisen vaiheista (hautausmaameditaatio). Tuntemusten tarkastelu tarkoittaa tietoisuutta negatiivisista, positiivisista ja neutraaleista tunnesävyistä, jotka voivat olla joko maallisia tai ylimaallisia. Mielen tarkastelun alle on sisällytetty tietoisuus kolmesta mielen myrkystä sekä syventymisen tiloista. Ilmiöiden tarkastelun alle on puolestaan sisällytetty neljä jaloa totuutta, viisi mielen estettä, kuusi aistiperustaa ja seitsemän valaistumistekijää.

Edellä mainittuja tarkastelun kohteita on tutkittu monissa eri suttissa, kuten vaikkapa aiemmin käsittelemissäni Arittha- ja Anapanasati-suttissa. Satipatthana-sutta on sisällöltää näitä laajempi, joskin samalla ehkä harjoitusten suhteen hieman epämääräisempi kuin tiettyyn harjoitukseen keskittyvät suttat. Satipatthanaa voikin pitää eräänlaisena referenssinä erilaisiin tarkkaavaisuuden harjoitusmuotoihin, joihin voi syventyä tarkemmin muiden opetusten kautta.

Mielen katselu (cittanupassana)

Omassa harjoituksessani satipatthanan kolmas elementti, mieli (citta) on ollut jo pitkään ensisijainen mielenkiinnon kohde. Niinpä pyrin seuraavaksi avamaan miten satipatthana lähestyy mielen tarkastelua.

Satipatthana-suttassa mielen katseluun sisältyvät erilaisten mielentilojen havainnointi ja identifiointi. Mielen katselua voisi pitää harjoituksena, jossa pyritään kehittämään tarkkaavaisuutta ja käyttämään sitä samalla tutkimusvälineenä. Mielen tasoa tarkastellessa on lienee selvää, ettei ole toista ilman toista. Sati on mielen ilmiö, jonka täytyy olla myös tarkastelun kohteena, sillä mieli katselee itseään. Tämä on hyvä pitää mielessä (!) kun jatkamme tutkimusta.

Mahasatipatthana erittelee mielen ilmiöt kahdeksaan eri kategoriaan, jotka esitetään tavanomaisesti vastinparien muodossa. Jaottelu on kuitenkin hieman epämääräinen, sillä aina ei ole aivan selvää milloin puhutaan yhden kategorian kahdesta vastinparista ja milloin oikeastaan kahdesta eri kategoriasta. On hyvä muistaa, että mieli on hyvin kompleksinen ilmiö ja tällaiset kategorisoinnit ovat aina yksinkertaistuksia, joissa on tehty valintoja sen suhteen mitä halutaan painottaa ja tuoda esiin. Joissain suttan versioissa mielentilojen kategorioita onkin 10 ja toisissa 12.

Kolme ensimmäistä mielentilojen kategoriaa ovat viha, ahneus ja tietämättömyys. Nämä tunnetaan buddhalaisuudessa kolmena mielen myrkkynä, jotka aiheuttavat kärsimystä. Seuraavat kolme kategoriaa ovat sameus, levottomuus ja selkeys, jotka vastaavat vedalaisen filosofian tamasista, rajasista ja sattvista mielentilaa. Selkeyden voi nähdä myös tietämättömyyden vastinparina, jolloin kategorioita muodostuu tähän mennessä viisi. Viimeiset kolme kategoriaa ovat alempi ja ylempi mieli (muodon ja ei-muodon jhanat), syventyminen ja vapautuminen. Nämä kolme kategoriaa kuvaavat mielen syventymisen tasoja tyyneysmeditaatiossa.

Harjoittaja siis katselee mieltä ja havainnoi näitä mielentiloja, jotka löytyvät monista vanhoista opetuksista. Mielen tarkastelu muuttaa itsessään mielen toimintaa, joka tyyntyy ja kehittyy sameista ja hajanaisista mielentiloista kohti selkeämpiä ja kokonaisvaltaisempia mielentiloja. Mieli ei ole staattinen objekti, kuten kivinäyte mikroskoopin alla, vaan se muuttuu ja kehittyy harjoitusprosessin aikana. Harjoittaja tarkastelee edellä mainittujen mielentilojen ilmentymistä, lakkaamista ja samanaikaista ilmentymistä ja lakkaamista, käyttäen tutkimusvälineinään sekä tarkkaavaisuutta (sati) että oivallusta (vipassana) – samalla myös kehittäen näitä tutkimusvälineitä itsessään.

Käytännössä harjoitus voisi edetä esimerkiksi seuraavalla tavalla:

1) Tulen ensin tietoiseksi kehostani ja tyynnytän sen hengityksen tarkastelun (anapanasati) avulla. 2) Tässä prosessissa tulen tietoiseksi myös kehoon liittyvistä tunnesävyistä: ovatko ne negatiivisia, positiivisia, tai jotain siltä väliltä eli neutraaleja. 3) Tunnesävyjä tarkastellessani alan samaan aikaan havainnoimaan kolmea mielenmyrkkyä, jotka voivat liittyä kehon lisäksi mielen toimintoihin: havaitsenko mielessä vihaa ja välttämistä (negatiiviset tunnesävyt), halua ja takertumista (positiiviset tunnesävyt) tai vaikeutta erottaa kumpaa koen eli tietämättömyyttä (neutraalit tunnesävyt). Tämän meditatiivisen tarkastelun edetessä mielentilani alkaa muuttumaan. Aluksi mieleni saattaa olla tylsistynyt ja samea, tarkastelu on tahmeaa ja motivaatio alhainen. Kun kuitenkin sitkeästi jatkan tarkastelua mieli alkaakin aktivoitua ja hyppii kohta levottomasti sinne tänne, ikäänkuin etsien poispääsyä harjoituksesta. Pikkuhiljaa mieleni kuitenkin rauhoittuu ja alkaa selkeytymään kuin taivas sateen jälkeen. Ehkäpä harjoituksen jatkuessa alan kokemaan syventymisen tiloja, jotka riittävän pitkään jatkuessaan johtavat syvään keskittyneisyyteen ja jopa hetkelliseen mielen esteistä vapautumiseen. Kokemukset eivät ehkä toteudu näin selkeästi etenevänä polkuna, vaan välillä huomaan esimerkiksi selkeyden mielentilan ilmentyvän, sitten taas lakkaavan ja välillä palaan taas hengityksen tarkasteluun ja kehon tyynnyttämiseen, kun huomaan takertumista tai välttämistä.

Yhteenvetoa

Satipatthana sutta on kokoelma erilaisia tarkkaavaisuuden kultivoinnin ja soveltamisen harjoituksia. Yleensä suttan nähdään esittävän eräänlaisen lineaarisesti etenevän harjoituspolun: keho, tuntemukset, mielentilat ja ilmiöt. On kuitenkin hyviä syitä nähdä nämä kategoriat myös limittäisinä niin, ettei ole aina mahdollista sanoa mikä on ensin ja mikä myöhemmin. Esimerkiksi tässä käsitelty mielen katselu (cittanupassana) sisältää yhtä hyvin tunnesävyjen ja kehon, kuin ilmiöiden tasonkin tarkastelua.

Voisikin ajatella että satipatthana esittää neljä erilaista näkökulmaa tarkkaavaisuuden perustaan, joiden kautta muutkin näkökulmat avautuvat. Usein harjoittajat valitsevatkin yhden tarkkaavaisuuden perustan omaksi pääasialliseksi harjoituskohteekseen. Esimerkiksi hengityksen tai mielen katselun kautta voi tutkia ja kehittää satia kaikilla neljällä tasolla.

Kirjoittaja, Ari-Pekka Skarp on psykologi ja joogaopettaja, joka on käyttänyt mindfulness-pohjaisia harjoituksia terveydenhuollon asiakastyössä ja harjoittanut itse meditatiivista työskentelyä vuosituhannen vaihteesta alkaen. Hän on julkaissut aihepiiriin liittyen kirjan Mielen laboratorio – tietoisuustaidot ja taitava vuorovaikutus (Basam Books, 2019).

Jon Kabat-Zinn ja Nondualistinen Mindfulness

Jon Kabat-Zinn livestream 23.4.2020

Olen miettinyt jo tovin aikaa postausta nondualistisesta meditaatioharjoituksesta. Sainkin yllättäen mahdollisuuden kysyä suoraan itsensä Jon Kabat-Zinnin näkemyksiä nondualistisesta tietoisuudesta. Kabat-Zinn tunnetaan erityisesti MBSR-ohjelmasta, joka on varsin muodollinen kahdeksan viikon mittainen harjoitusohjelma. Silti hänen kirjansa ja puheensa käsittelevät usein meditaatioharjoituksen taustalla olevaa ei-kaksinaisuutta – jakamatonta tietoisuutta, joka ei erittele kokemusta ja kokijaa, harjoitusta ja harjoittajaa.

Moni ei itseasiassa tiedä, että Kabat-Zinnin lähestymistapa on hyvin vahvasti kietoutunut nondualistisiin buddhalaisiin meditaatioperinteisiin, kuten Japanilainen zen, Korealainen sŏn ja Tiibetiläinen dzogchen. Kabat-Zinn on itse todennut näiden buddhalaisten opetusten olevan aivan perustavanlaatuisia MBSR:ssä: ”Interviewer: Do you think this Mahayana teaching is important in the way MBSR – or mindfulness – is (taught and practised)? Kabat-Zinn: No, it is not important, it is essential. It is absolutely essential.” (Husgafvel, 2019, s.308)

Itseasiassa Kabat-Zinn pitää MBSR-ohjelmaakin pohjimmiltaan nimenomaan nondualistisena lähestymistapana, vaikkakaan edes monet MBSR-ohjaajat eivät tätä tiedosta: ”Kabat-Zinn: MBSR is really meant to be from the non-dual perspective, but grounded in real people and real life. And I think a lot of MBSR teachers don’t realize that, because the people who are teaching them don’t emphasize non-duality.” (Husgafvel, 2019, s.302).

Vastauksessaan kysymykseeni Kabat-Zinn nostikin esille suhteellisen ja absoluuttisen näkökulman eroavaisuuksia: Ajatus luo subjektin ja objektin, mutta tosiasiallisesti emme todella tunne sitä joka hengittää tai harjoittaa – se on pohjimmiltaan mysteeri. Samastuminen ”minään” itseasiassa rajoittaa älykkyytemme koko laajuutta. Tietoisuus itsessään on ei-kaksinainen – sillä ei ole keskustaa tai periferiaa, eikä minuutta joka ”tekisi” tietoisuuden. Nondualismi ei ole rationaalisen pintatietoisuuden ymmärrettävissä, mutta syvemmällä tasolla on mahdollista ”olla tietäminen, joka on jo tietoinen”. Rationaalisen ajattelun maailmassa nondualismiin voi vain viitata, mutta esimerkiksi runoudessa (taiteissa) saatetaan tätä maailmaa päästä hieman jo koskettamaan.

Nondualistinen meditaatio on yhä enemmän esillä

Nondualistinen lähestymistapa on nähdäkseni nousemassa jossain määrin meditatiivisen työskentelyn mainstreamiin, vaikkakaan ei niinkään Kabat-Zinnin ohjelman kautta. Esimerkiksi Loch Kellyn kirjat ovat ansiokkaasti popularisoineet dzogchen-perinteestäkin tuttuja ”pointing out”-ohjeita helposti omaksuttaviin muotoihin. Loch Kelly käyttää usein tietoisuuden sijainnin kokemusta lähtökohtana, jota voi tutkia ja jopa muuttaa esimerkiksi siirtämällä sitä kehon ulkopuolelle. Tässä mielessä Kellyn harjoitusmenetelmät ovat hyvin erilaisia kuin Kabat-Zinnin, vaikka molempien opettajien ajattelun tausta on selvästi peräisin samoista juurista.

Sam Harris on myös kirjoittanut ja puhunut paljon nondualistisesta meditaatiosta. Hän on käyttänyt kirjoissaan konkreettisena esimerkkinä edesmenneen Douglas Hardingin luomaa ”headless way” -lähestymistapaa, jonka keskiössä on syvällinen oivallus siitä, ettemme koskaan voi todellisuudessa nähdä itseämme suoraan. Olemme kokemusmaailmassamme ”päättömiä” ja oikeastaan vain konstruoimme kokemuksen itsestämme erilaisten heijasteiden ja käsitteiden kautta. Omat kasvomme voimme nähdä vain kuvajaisena peilissä, lammen pinnassa tai kännykän ruudulla. Mutta kuvajainen ei ole sama asia kuin heijastuksen kohde itse.

Nondualismi – populaarisen meditaatioharjoituksen ”uusi musta”?

Erilaisiin aistikohteisiin sidotut harjoitukset ovat tulleet suurelle yleisölle tutuiksi mindfulness-liikkeen ja joogasalien kautta. Tänä päivänä parituhatta vuotta vanha hengityksen tarkkailun meditaatio ei sisällä enää eksotiikkaa, sillä tällaisiin harjoituksiin törmää helposti vaikkapa viereisen kuntosalin loppurentoutuksessa. Samoin myötätunto-pohjaiset harjoitukset ovat tulleet tutuiksi esimerkiksi Kristin Neffin popularisoiman itsemyötätunnon ja Sharon Shalzbergin länteen tuomien metta-harjoitusten kautta. Siksipä onkin luonnollista, että monet ihmiset etsivät ”sitä seuraavaa” askelta viisausperinteiden poluilta.

Tyhjyys/minättömyys- ja ykseyskokemuksiin solmiutuvat harjoitukset ovat tässä suhteessa vielä hieman tuntemattomampi alue. Aiheesta löytyy kuitenkin jo jonkin verran myös tieteellisiä tutkimuksia, jotka osoittavat tyhjyysharjoitusten toimivan myöskin hyvinvoinnin lisäämisessä samaan tapaan kuin MBSR ja muut mindfuness-pohjaiset metodit. Näitä lähestymistapoja kuitenkin opetetaan vähemmän. Nähdäkseni tämä johtuu siitä, että tällaisen kokemuksen äärelle pääseminen on hankalampaa kuin huomion kohdistaminen aistimuksiin. Kuten Kabat-Zinn totesi, nondualismista puhuminenkin on haastavaa. Kielemme on rakentunut kategorisoiville käsitteille, kun taas nondualismi on erottelevien kategorioiden ulottumattomissa. Se täytyy kokea sydämellä, intuitiolla – ei järjellä.

Ilmeisesti yhä useammat ihmiset ovat kuitenkin päässeet tämän kokemuksen äärelle, sillä aiheesta ainakin yritetään puhua aikaisempaa enemmän. Toisaalta tämä ei liene ole ihan uusi ilmiö. Esimerkiksi William James piti 1900-luvun taitteessa omista tutkimuksistaan kuuluisan luentosarjan, joka julkaistiin myös kirjana nimellä ”The Varieties of Religious Experience”. Hän tutki juuri tietoisuutta avaavia ”mystisiä” kokemuksia, joilla tuntui olevan paljon samankaltaisia ominaispiirteitä, vaikka kokemus itsessään sanoitettiinkin hieman eri tavoin kokijan uskonnollisesta taustasta riippuen.

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi (PsM) ja voimavarakeskeinen työnohjaaja, joka on harjoittanut meditatiivista työskentelyä vuosituhannen alulta saakka. Tietoisuustaitojen teoriaa ja käytännön harjoituksia sisältävä Mielen laboratorio – tietoisuustaidot ja taitava vuorovaikutus (Basam Books, 2019) julkaistiin viime kesänä. Ari-Pekka pitää myös podcastia näistä aiheista.

Takertuva tietoinen läsnäolo – hyväksymisen paradoksi

Jon Kabat-Zinn on tehnyt jo 1970-luvulta saakka ansiokasta työtä tuodessaan vanhoja buddhalaisia meditaatioharjoituksia osaksi populaaria hyvinvointi- ja terveydenhoitokulttuuria. Hänen kehittämänsä MBSR-menetelmä on toiminut pioneerina meditaation terveysvaikutuksiin liittyvässä tieteellisessä tutkimuksessa. Kabat-Zinnin luomaa perinnettä seuraten mindfulness käännetään usein: ”hyväksyvä tietoinen läsnäolo”. Tässä käännöksessä on kuitenkin vahva väärinymmärryksen vaara, joka johtaa hyvin helposti vinoutuneeseen harjoitukseen.

Kabat-Zinn määrittelee itse mindfulnessin seuraavalla tavalla: ”Awareness that arises from paying attention on purpose in the present moment, non-judgementally” eli suomennettuna ”Tietoisuus joka nousee tarkoituksellisesta huomion kiinnittämisestä nykyhetkeen, ei-arvostelevasti”. Kabat-Zinnille mindfulness on siis eräänlaista metatietoisuutta siitä mitä nykyhetkessä tapahtuu.

Hyväksyvä tietoinen läsnäolo kuitenkin käsitetään käytännössä usein jonkinlaiseksi positiivisen mielentilan etsimiseksi, jossa kaikkiin tuntemuksiin, ajatuksiin ja kokemuksiin pyritään suhtautumaan lempeän hyväksyvällä asenteella. Sanojen tasolla tarkoitus antaa tilaa niin miellyttäville kuin epämiellyttävillekin tunteille ja tuntemuksille, mutta hienovaraisemmalla tasolla on selkeästi nähtävissä pyrkimys hyväksyvään, miellyttävään mielentilaan. Hyväksyminen on siis tässä lähestymistavassa työväline, jonka avulla hankalista ja negatiivisista mielentiloista pyritään todellisuudessa pääsemään eroon.  Hyväksyvä ja lempeä mielentila muodostuu huomaamatta tavoitteeksi, joka johtaa positiiviseen mielentilaan takertumiseen. Kokemusmaailma jakautuu kahtia toivottuun ja ei-toivottuun mielentilaan.

Jotta Kabat-Zinnin määritelmän voisi ymmärtää syvällisemmin, täytyy tuntea hieman buddhalaista filosofiaa. Mindfulness (palin kielellä sati) tarkoittaa valpasta tarkkaavaisuutta, jossa harjoittaja on tietoinen siitä mihin huomio on kohdistuneena. Satin avulla hän huomaa mikäli mieli lähtee harhailemaan pois tietystä kohteesta. Sati on kuitenkin vain osa Kabat-Zinnin määritelmää mindfulnessista – se ei selitä mitä hän tarkoittaa käsitteellä ”ei-arvosteleva”. ”Ei-arvosteleva” muistuttaa buddhalaista termiä upekkha, jonka voisi karkeasti suomentaa tasapuoliseksi mielentilaksi. Kabat-Zinn sisällyttää siis määritelmäänsä mindfulnessista kaksi buddhalaista käsitettä: mindfulness (sati) ja tasapuolisuus (upekkha).

Tasapuolisuus (upekkha) ei ole sama asia kuin hyväksyminen, sillä silloin ei-hyväksyvää mielentilaa ei sallittaisi. Tasapuolisuus tarkoittaa tässä yhteydessä kokemusta, joka ei tarraudu positiivisiin mielentiloihin, eikä toisaalta välttele negatiivisia mielentiloja. Jos harjoittaja kokee esimerkiksi vihaa, tasapuolisuutta sisältävä mieli ei pyri tästä eroon. Jos harjoittajan on vaikea hyväksyä vihan tunnetta itsessään, tasapuolisuutta sisältävä mieli ei pyri muuttamaan ei-hyväksymistä hyväksymiseksi. Pyrkimys hyväksymiseen on takertumista ideaaliin, jonka perimmäinen päämäärä on onnellisuuden kokeminen. Paradoksaalisesti hyväksymisestä tulee helposti oma esteensä, sillä se pyrkii pois ei-hyväksymisestä.

Parempi käännös olisikin ”tasapuolinen tietoinen läsnäolo”. Näin ehkä vältyttäisiin väärinkäsitykseltä, jonka vuoksi monet mindfulnessin harjoittajat tekevät huomaamattaan hienovaraista väkivaltaa itselleen, pyrkimällä kohti ”hyväksymistä”. Kokeneen meditaation harjoittajan on hyvin helppoa huomata, miten tällainen pyrkimys lisää takertuvaa erottelua ja kadottaa tasapuolisuuden.

On ihan OK, jos tämä hetki ei tunnu olevan OK!

 

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut kirjan ”Mielen laboratorio – tietoisuustaidot ja taitava vuorovaikutus” (Basam Books, 2019). Katso myös lokakuussa 2019 Oulussa alkava Voimavarakeskeinen mindfulness-ohjaajakoulutus, jossa Ari-Pekka toimii pääkouluttajana.

Mindfulness, keskittyminen ja oivallus – tietoisuustaitojen kolme perustaa

Mindfulness on vakiinnuttanut asemansa sekä harjoituksena että terminä suomenkielessäkin. Joitain vuosia sitten sanaa pyrittiin vielä aktiivisesti kääntämään suomeksi. Yleisimmin käytettyjä käännöksiä ovat hyväksyvä tietoinen läsnäolo ja tietoisuustaidot. Kumpikaan ei kuitenkaan ole kovin hyvä käännös mindfulnessille.

Hyväksyvä tietoinen läsnäolo viittaa spesifisti Jon Kabat-Zinnin kehittämän MBSR-menetelmän harjoituksissa käytettävään meditatiiviseen asenteeseen. Tietoisuustaidot puolestaan viittaa laajempaan kokonaisuuteen, josta mindfulness on oikeastaan vain yksi osa. Thick Nhat Hanh’n vuonna 1991 suomeksi käännetyssä kirjassa ”Rauha on jokainen askel” mindfulness käännettiin mielellisyydeksi. Tämä olisi periaatteessa hyvä käännös englanninkieliselle termille, muttei tavoita mindfulnessin alkuperäistä merkitystä. Termin taustalla oleva palinkielinen termi sati viittaa enemmänkin muistamiseen. Hyvistä käännösyrityksistä huolimatta mindfulness jätetäänkin nykyään useimmiten kääntämättä.

Mutta mitä mindfulness oikeastaan tarkoittaa?

Tämä on hyvä kysymys, sillä mindfulness-sanan merkitys elää edelleen. Yleinen tapa jäsentää mindfulnessin merkitystä on nähdä se tietynlaisella asenteella tehtyinä huomion suuntaamisen tai läsnäolon harjoituksina. Esimerkiksi kehotuntemusten tai hengityksen tarkkailu lempeällä asenteella ovat yleisesti käytettyjä mindfulness-harjoituksia.

Nämä merkityksenannot tuntuvat kuitenkin viittaavan yhtä aikaa monenlaisiin asioihin: Huomion suuntaamiseen, keskittymiseen, tietynlaisen tunnetilan tai asenteen kultivointiin, kehotietoisuuteen, jne. Olenkin käyttänyt paljon aikaa tutkiessani mindfulness-sanan vanhoja merkityksiä buddhalaisessa harjoituksessa. Oikea mindfulness (samma-sati) on buddhalaisen kahdeksanosaisen polun seitsemäs osa, joka saa oikeastaan merkityksensä vain suhteessa polun muihin osiin.

Valpas tarkkaavaisuus, keskittyminen ja oivallus

Käytännöllisesti mindfulnessin voisi kääntää sanaparilla valpas tarkkaavaisuus. Valpas tarkkaavaisuus ei ole sama asia kuin keskittyminen tai lempeä harjoitusasenne. Näiden elementtien eroja voi havainnollistaa esimerkillä:

Olet ajamassa autolla työpaikalle. Hyvin levätyn yön jälkeen mielesi on levollinen ja keskityt hyvin liikenteeseen. Noudatat liikennesääntöjä ja reagoit tilanteisiin nopeasti ja joustavasti. Työpaikan pihalla nouset ulos autosta – ja sitten muistat sen – unohdit pysähtyä matkan varrella sijaitsevalle postilaatikolle pudottamaan tärkeän kirjeen.

Tämä havainnollistaa mindfulnessin eli valppaan tarkkaavaisuuden olemusta. Voit olla hyvin keskittynyt ja mielesi voi olla tyynen rauhallinen, mutta tämä ei takaa valpasta tarkkaavaisuutta. Mindfulness on se tietoisuustaitojen osa-alue joka pitää mielessä sen mitä olemme tekemässä ja miksi. Se muistuttaa keskittyneenkin ajon aikana pysähtymään postilaatikolla.

Keskittyminen, läsnäolo hetkessä ja lempeä asenne eivät takaa mindfulnessia. Yleisesti harjoitettu kehotuntemusten tarkkailukin voi helposti muuttua rutiiniksi, jossa keskittyminen on vahvaa mutta mindfulness heikkoa. Lempeys tai positiivinen asenne eivät myöskään ole millään tavalla välttämättömiä vahvan mindfulnessin kannalta. On aivan yhtä tärkeää, tai kenties jopa tärkeämpää, rakentaa valpasta tarkkaavaisuutta ärtyneessä ja kireässä mielentilassa kuin lempeässä ja tyynessä mielentilassa.

Vanhat perinteet eivät itseasiassa pidä mindfulnessia tai keskittymistä tärkeimpänä mielen harjoittamisen alueena. Sen sijaan nostavat oivalluksen harjoituksen tärkeimmäksi osa-alueeksi. Keskittymistä sen enempää kuin valpasta tarkkaavaisuuttakaan ei kehitetä pelkästään niiden itsensä vuoksi. Parhaimmillaan nämä toimivat tukipilareina, joiden varassa harjoittaja pääsee oivalluksen äärelle. Oivallus on jotain, joka muuttaa suhdettamme siihen mitä koemme. Näemme asiat uudessa valossa ja tämä näkökulma avaa meille uusia mahdollisuuksia. Ehkäpä minän kahleemme höltyvät hetkeksi ja näemme tarkemmin oman olemuksemme. Näin voimme tehdä taitavampia valintoja, kun takertuminen omaan persoonaan ei ohjaa liikaa toimintaamme. Tai ehkä kokemamme kärsimyksen täsmällisempi luonne paljastuu ja löydämme sisältämme aitoa lempeyttä itseämme ja lähimmäisiämme kohtaan.

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi ja tietokirjailija, joka avaa tietoisuustaitojen ja mielen olemusta laajemmin kirjassaan Mielen laboratorio – tietoisuustaidot ja taitava vuorovaikutus (Basam Books, 2019).