Mindfulness ja pärjäämisen pakko

Yhteiskuntaamme leimaa vahva suorittamisen kulttuuri, joka lisää huolta ja ahdistuneisuutta erityisesti nuorilla. Mindfulness on syntynyt ajassamme stressaavan elämäntavan vastavoimaksi, mutta onko siitäkin tullut ratas jatkuvan suorittamisen koneistoon?

Vasta julkaistun tutkimuksen mukaan yli puolet nuorista aikuisista on huolissaan henkisestä hyvinvoinnistaan. He kokevat muun muassa pärjäämisen pakkoa ja toivovat työelämältä kohtuullisuutta.

Olen miettinyt tätä teemaa paljon työskennellessäni hoitavana tahona työelämässä. Hyvin monet asiakkaat ovat päätyneet vastaanotolleni juuri tällaisen pärjäämisen pakon vuoksi. Pärjäämiseen ei nykyään riitä, että on osaava ja hyvä työntekijä. Samalla tavalla kuin yrityksen tuloksen täytyy kvartaalitalouden logiikan mukaisesti jatkuvasti kasvaa, myös työntekijän pitäisi suoriutua koko ajan yhä paremmin. Tämä on kova vaatimus, joka ei loogisesti ajatellen ole pitkällä tähtäimellä edes mahdollinen.

Keskustelut psykoterapeutin tai psykologin kanssa voivat auttaa ihmistä löytämään tukevampaa jalansijaa omien arvojen mukaiselle merkitykselliselle elämälle. Silloin ihminen saattaa päästä korjaamaan pahoinvoinnin juurisyitä, pintapuolisten laastareiden sijaan. Mutta samalla kun näitä ongelmia tutkii ammattilaisena pintaa syvemmältä, täytyy yhtyä psykologi Sanah Ahsanin artikkeliin The Guardianissa – juurisyyt eivät useinkaan ole ihmisessä yksilönä, vaan niissä rakenteissa, joissa hän elämäänsä elää.

Kuten opetusneuvos Yrjö Kallinen jo aikoinaan totesi ihmisen perusongelmasta: Ihminen ei ajattele, vaan hänen ympäristönsä ajattelee hänessä. Yksilötason hoito on usein vain oireiden lievittämistä, joka ei poista perusongelmaa. Pärjäämisen pakko kasvaa yhteiskunnan perusrakenteista. Peruskoulun järjestelmä on rakennettu kilpailutilanteeksi, jossa vain parhaille suoriutujille riittää opiskelupaikkoja. Työelämän jatkuva suoritusten mittaaminen on luonnollinen jatkumo tälle asetelmalle.

Mindfulness osana oravanpyörää?

Mindfulness-pohjaisten hoitomuotojen kehitys sai alkunsa kroonisesta stressistä kärsivien ihmisten auttamisesta, kun Jon Kabat-Zinn otti ensiaskeleita MBSR-ohjelmansa kanssa 70-luvun lopulla. Ulkoiseen maailmaan keskittymisen sijaan ihmiset opettelivat istumaan paikoillaan ja tutkimaan kokemusmaailmaansa ei-tuomitsevalla asenteella. Valtava määrä ihmisiä on hyötynyt tällaisista läsnäolon taidoista.

Olen kuitenkin pistänyt merkille, miten kuluneiden parinkymmenen vuoden aikana mindfulness-trendi on kokenut muutoksia. Kun mindfulnessin pariin hakeutui aiemmin verrattain pieni määrä ihmisiä, pysyi liike eräänlaisena alakulttuurina, joka antoi mahdollisuuden luoda vaihtoehtoisia näkökulmia valtakulttuurille. Meditaatiotyyny ja harjoitusryhmä tarjosivat pakopaikan jatkuvan suorittamisen oravanpyörästä. Mindfulness-liikkeen levitessä terveydenhuollon, koulujen ja yritysten yleiseksi hyvinvoinnin työvälineeksi, se on kasvanut osaksi valtakulttuuria. Valitettavasti tämän laajentumisen myötä mindfulness itsessään on menettänyt jotain oleellisen tärkeää.

Mindfulness ei enää välttämättä tarjoakaan vaihtoehtoista arvomaailmaa, jossa on lupa päästää irti ulkoisten paineiden tuomasta pärjäämisen pakosta. Mindfulnessista on sen sijaan tullut työväline, jolla ihminen voi paremmin sietää stressiä ja jatkaa oravanpyörässä juoksemista nopeammin ja pidempään. Tätä työvälinettä on tuotteistettu tehokkaasti ja se löytyy nykyisellään muodossa tai toisessa melkein jokaisen älypuhelimen sovellusvalikoimasta.

Mielenkiintoisella tavalla mindfulnessin levittämisestä itsestään on tullut suuri bisnes, joka löytyy tuhansien koodareiden, projektipäälliköiden ja markkinointitiimien omilta tuloskorteilta. Herääkin kysymys, käyttävätkö nämä kehitystiimit omia sovelluksiaan omasta jatkuvan suorittamisen oravanpyörästään selviytymiseen?

Mindfulness-harjoituksistakin on näiden kehityskulkujen kautta rakentunut yhä suoriutumiskeskeisempiä. Sovellusten ansaintalogiikka vaatii, että niitä käytetään paljon ja laajasti. Mikäpä olisi ansainnan ja markkinoinnin kannalta parempi strategia, kuin hyödyntää juuri sitä suorittamisen kulttuuria, johon yhteiskunnan rakenteet meitä kasvattavat? Niinpä mindfulnessin markkinointi rakentaa mielikuvia ”hyvin pärjäävistä, menestyvistä ihmisistä, jollainen sinustakin voi harjoitusten myötä tulla”. Sovellukset pyrkivät myös koukuttamaan ihmisiä muun muassa seuraamalla harjoitusmääriä ja rakentumalla eri tavoin osaksi (addiktiivista) itsensä kehittämisen projektia.

Sellaista sovellusta, jonka tarkoituksena olisi aidosti päästää irti kaikenlaisesta suorittamisesta, kuten myös sovelluksen itsensä käyttämisestä, ei taitaisi kukaan bisnes-rahoittaja tukea?

Vapaaksi oravanpyörästä?

Minulla on paljon myönteisiä kokemuksia mindfulness-harjoitusten hyödyistä niin omakohtaisesti kuin asiakastyössänikin. Samalla olen kuitenkin tullut yhä varovaisemmaksi siinä millä tavoin käytän näitä välineitä asiakkaideni kanssa – jottei mindfulnessista tulisi yhtä uutta suoritusta asiakkaiden muutoinkin kuormittavaan arkeen.

Maailmassa on paljon hyväntahoisia ihmisiä, jotka pyrkivät aidosti auttamaan muita tarjoamalla mindfulness-harjoituksia kursseilla ja some-alustoilla. Tässä ei sinänsä ole mitään vikaa, maailma tarvii enemmän läsnäoloa, jos jotakin. Ongelma on se, ettei tätä kuvaamaani nyky-mindfulnessiin liittyvää varjopuolta yleensä tiedosteta. Hyväntahtoisista aikomuksista huolimatta päädytäänkin tiedostamatta vahvistamaan sitä samaa pärjäämisen pakkoa, josta olisi tarkoitus vapautua.

Vastalääke tähän ongelmaan on nähdäkseni harjoituksen kytkeminen yhteiskunnallisen tilanteen parantamiseen. Mindfulness on vain yksi askel kehityspolulla, jonka täytyy johtaa myös mielenselkeyden ja myötätunnon kehittymiseen. Voi esimerkiksi tutkia ennakkoluulottomasti, lisääkö harjoittelu lempeyttä, myötätuntoa, myötäiloa ja tasapuolista tyyneyttä?

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykoterapeutti, psykologi ja tietokirjailija. Hänen kouluttamansa Voimavarakeskeinen mindfulness-ohjaajakoulutus (25op) alkaa lokakuussa 2022 ja siihen voi nyt osallistua myös etänä.

Ari-Pekka on koulutettu joogaopettaja ja dharmaopettaja, jolla on yli 20 vuoden kokemus meditatiivisista harjoituksista. Ari-Pekan uusi kirja Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto (Basam Books, 2022) ilmestyy lokakuussa. Se on syvällisiä oivalluksia herättelevä selviytymisopas kaikille nykyajan digi-yhteiskunnassa toimiville ihmisille. Tutustu myös Ari-Pekan isännöimään suosittuun Mielen laboratorio -podcastiin.

Polkuja mielenselkeyteen – idässä ja lännessä

Olen tutkiskellut mielentoimintaa parikymmentä vuotta omakohtaisen harjoituksen ja viisausperinteiden filosofioiden kautta. Mielenselkeys on tärkeä tavoite miltei missä tahansa perinteessä, sillä ilman selkeyttä ei voi olla taitavaa toimintaa. Suurin osa mielenfilosofioista olettaa, että ihmisellä on mahdollisuus joko koulia mieltään selkeämmäksi tai tavoittaa arkimielen taustalla alati oleva, kirkas ja selkeä mielen tosiolemus.

Erimielisyydet (pun intended) koskevat lähinnä sitä, onko jotain saavutettavaa, vai onko mieli jo valmiiksi kirkas ja puhdas?

Viisausperinteiden polkuja mielenselkeyteen

Syyn ja seurauksen poluiksi voisi sanoa niitä lähestymistapoja, jotka olettavat mielen olevan erilaisten ehdollistumien ja kasautumien kautta tahriintunut. Tällöin harjoittajan tehtävänä on tutkia mielen toimintaa tarkasti ja puhdistaa sitä tällaisista tahroista taitavien menetelmien avulla. Tahrainen mieli ei tietystikään itse voi itseään puhdistaa. Eihän pölyistä peiliäkään saa puhtaaksi likaisella rätillä hangaten. Maailmassa on kuitenkin elänyt ihmisiä, joiden mieltä on hämärtänyt vain vähäinen pölykerros, niin että he ovat lopulta kyenneet sen kirkastamaan. Nämä mestarit ovat kirkkaan ymmärryksensä avulla kehittäneet menetelmiä, joita seuraten muutkin ihmiset ovat kyenneet selkeyttämään mieltään. Esimerkkejä tällaisista menetelmistä ovat muun muassa vanhat Theravada-buddhalaiset tekstit ja Patanjalin jooga-suutra.

Äkillisen kirkastumisen poluiksi voisi kutsua niitä lähestymistapoja, jotka olettavat mielen olevan aina pohjimmiltaan puhdas, niin ettei pöly voi sitä tahrata. Tämän ajattelutavan mukaisesti ei ole välttämätöntä tehdä pitkäkestoista ja raskasta puhdistustyötä. Ihmisen on mahdollisuus havahtua yhtäkkiä, äkisti ja spontaanisti kirkkaaseen tajunnantilaan, jota mitkään tahrat eivät himmennä. Miksi sitten ihmiset eivät ole jatkuvasti tällaisessa selkeyden tilassa? Tämä sanotaan johtuvan siitä, että ihminen samaistuu erilaisiin mielentoimintoihin, ajatuksiin, aistikohteisiin ja tarinoihin omasta erillisestä minuudesta. Tämän samaistumisen vuoksi hän ei havaitse sitä, mikä on koko ajan läsnä. Joskus tällainen havahtuminen tapahtuu spontaanisti, kuten Yrjö Kalliselle Oulun Kontinkankaan metsässä kävellessä. Havahtuminen voi kuitenkin tapahtua myös erilaisten harjoitusten ja ohjeiden seuraamisen kautta. Tästä syystä äkillisen kirkastumisen poluillakin voidaan tehdä erilaisia harjoituksia. Silloin ideana ei kuitenkaan ole mielen puhdistaminen tahroista, vaan minäkokemuksen harhauttaminen niin, että taustalla oleva puhtaan kirkas mieli tulee nähdyksi, kuten pilvien takaa paljastuva täysikuu. Pilvet eivät ole sitä missään vaiheessa tahranneet. Tällaisista lähestymistavoista esimerkkejä ovat muun muassa Mahayana-buddhalaiset tekstit, chan/zen/dzogchen-koulukuntien opetukset, sekä vaikkapa joidenkin kristillisten mystikoiden, kuten Mestari Eckhartin, saarnat.

Läntisen psykologian näkökulmia eheytymiseen

Psykologina olen tietysti tutkinut näitä asioita myös läntisen psyyken tutkimuksen kautta. Läntinen psykologia on myöskin jakaantunut erilaisiin koulukuntiin, joista suurin osa ei edes yritä määritellä mielen olemusta, vaan tyytyy pelkästään kuvaamaan sen toimintoja.

Kognitiiviset ja neurotieteelliset koulukunnat näkevät mielen informaatiota käsittelevänä systeeminä, jossa on sisäänrakennettuja tiedonkäsittelyn vinoumia sekä erilaisten ehdollistumien kautta syntyneitä vääristyneitä ajattelu- ja toimintamalleja. Näitä vinoumia ja vääristymiä voidaan korjata ja uudelleenohjelmoida terapeuttisten menetelmien avulla, joihin voi liittyä myös mindfulness-harjoitteita. Tässä mielessä kognitiivinen lähestymistapa on hyvin samankaltainen kuin edellä esitellyt syyn ja seurauksen polut. Ideana on haitallisten mielentoimintojen paikantaminen ja korjaaminen tutkittujen menetelmien avulla. Esimerkkejä tällaisista lähestymistavoista ovat kognitiivinen käyttäytymisterapia, skeematerapia sekä hyväksymis- ja omistautumisterapia.

Humanistiset ja eksistentialistiset koulukunnat näkevät mielen yksilöä ja minuutta suurempana, laajalti tiedostamattomana ilmiönä. Viisausperinteistä ja humanistisesta filosofiasta ideoita ammentaen nämä lähestymistavat eivät näe mieltä vinoutuneena ja huonosti toimivana systeeminä. Sen sijaan ihminen nähdään pohjimmiltaan eheänä, valtavan positiivisen potentiaalin omaavana olentona. Näin ollen terapeuttisen työskentelyn päämääränä ei ole niinkään ulkopuolisen asiantuntijan johtama korjaustyö, vaan ihmisen omien sisäisten voimavarojen löytäminen ja käyttöön valjastaminen. Humanistinen lähestymistapa on siis perusvireeltään hyvin samankaltainen kuin äkillisen kirkastumisen polut. Esimerkkejä humanistisista lähestymistavoista ovat C.G.Jungin analyyttinen psykologia, Carl Rogersin humanistinen psykologia sekä Fritz Perlsin hahmoterapia.

Yhteenvetoa

Mielenselkeys on nykyajan monimutkaisessa maailmassa hyvin tärkeää, sillä meitä ympäröivä informaatiovyöry haastaa keskittymiskykyä ja tekee kokonaisuuksien ymmärtämisestä vaikeaa. Mitä selkeämmin kykenemme havaitsemaan itsemme suhteessa omaan ympäristöömme, sen paremmat mahdollisuudet meillä on hyviin ja kestäviin valintoihin. Selkeällä mielellä tehdyt valinnat auttavat rakentamaan parempaa elämää itselle ja muille.
Ihmisten maailmankuvat eroavat toisistaan ja niinpä on hyvä, että maailmasta löytyy monenlaisia lähestymistapoja mielenselkeyden kehittämiseen. Jotkut kokevat vetoa henkisiin harjoitteisiin ja perinteisiin, toiset taas enemmänkin tieteellisiin ja terapeuttisiin menetelmiin. Näidenkin sisältä löytyy erilaisia näkökulmia ihmisen kasvuun ja eheytymiseen.

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi ja tietokirjailija, jolta on aiemmin julkaistu teos Mielen laboratorio – tietoisuustaidot ja taitava vuorovaikutus (Basam Books 2019). Basam Booksin kanssa on tehty kustannussopimus myös uudesta kirjasta, joka tulee käsittelemään mielenselkeyttä monipuolisesti. Ari-Pekan kouluttama Voimavarakeskeinen mindfulness-ohjaajakoulutus (25op) alkaa lokakuussa 2021 ja siihen voi nyt osallistua myös täysin etänä.

Poluton polku – Tiedostamattoman ajattelun verkko (1.2)

Ensimmäisessä säkeessä Lingpa osoitti mielen ja tietoisuuden paradoksin. Avaruuden metaforalla hän avasi ymmärrystä tietoisuuden luontoon. Samalla hän kertoi, etteivät esimerkit voi osoittaa tietoisuutta, mutta siitä huolimatta hän pyrkii valaisemaan joitain avainkohtia käsitteiden metodilla.

Toinen säe kuuluu:

(1.2) Millaista on, kun köyhällä miehellä 
on mittaamattoman arvokas aarre kotonaan,
mutta hän ei tiedä sitä? Aivan kuten hän pysyy köyhänä,
sinä pysyt kiedottuna tiedostamattoman ajattelun verkkoon –
Kuinka sydäntä särkevää, te olennot, tietämättöminä samsarassa!

Köyhä mies viittaa vanhojen viisausperinteiden tarinoihin. Näissä inhimillisen kärsimyksen turhuus tuodaan esiin vertauskuvilla kerjäläisestä, joka ei tiedä omistavansa suuria rikkauksia. Kerjäläinen saattaa olla tarinassa rikkaan miehen poika tai sitten hänen talonsa alle tai puutarhaansa on kätketty aarre, josta hän ei ole tietoinen. Paulo Coelhon kuuluisa teos ”Alkemisti”, on juuri tähän teemaan sovitettu kertomus itsensä kadottamisesta ja löytämisestä.

Toinen säe kuvaa jälleen uutta käsitettä – tiedostamatonta. Samalla tavalla kuin tarinoiden rikas mies elää köyhän elämää tietämättömänä omasta todellisesta varallisuudestaan, me kaikki elämme elämäämme tiedostamatta sen koko potentiaalia.

C.G. Jung (1875-1961) popularisoi tiedostamattoman käsitteen omassa laajassa työssään psykiatrian ja psykoanalyysin parissa. Freudista poiketen Jung ei ajatellut tiedostamatonta yksilön mielen sisäisenä piilotajuntana, johon ihminen sysää kaiken torjutun. Sen sijaan hän näki tiedostamattoman paljon laajempana elementtinä, joka sisältää myös yliyksilöllisiä elementtejä. Jung puhui esimerkiksi arkkityyppisistä elementeistä, jotka ovat kollektiivisesti jaettuja, mutta siitä huolimatta yksilöille tiedostamattomia. Reittimme näiden arkkityyppien jäljille kulkee Jungin mukaan symbolien kautta. Symbolit ilmentyvät ihmisille esimerkiksi unina, mielikuvina ja erilaisina häiriöinä, joiden syytä emme tunnista. Vaikka emme voi havaita arkkityyppisiä rakenteita, ne vaikuttavat valtavasti siihen miten ajattelemme ja toimimme. Arkkityyppiset vaikutukset ovat myös usein hallitsemattomia, sillä emme osaa havaita tai tarttua niihin. Arkkityypit ovat tiedostamattomia rakenteita, verkkoja, joihin elämämme on sidoksissa.

Jung näki, että ihmiset voivat kuitenkin laajentaa tietoisuuttaan myös aiemmin tiedostamattomille alueille. Niinpä erilaisia symboleja voi käyttää suuntaviittoina sille, mihin suuntaan meidän olisi itseämme kehitettävä. Tällä tavalla aiemmin tiedostamattomat ajattelu- ja toimintatavat voivat muuttua ainakin osittain tietoisiksi. Silloin ne eivät enää häiritse ja hallitse elämäämme, vaan muuntuvat osaksi tietoista minäämme. Aiemmin hallitsemattomat elementit voivatkin muuntua voimavaroiksemme.

Lingpan runo osoittaa, miten meillä kaikilla on tiedostamaton puolemme, joka on kuin kotiimme piilotettu aarre. Niin kauan kuin kieltäydymme kääntämästä katseemme ja etsintämme omaan mieleemme, elämme kuin kerjäläiset, kiedottuina tiedostamattoman ajattelun verkkoihin. Me luulemme itse ajattelevamme ja toimivamme, mutta Yrjö Kallisen (1886-1976) sanoja lainataksemme ”emme ajattele itse, vaan yhteiskunta ajattelee meissä”. Olemme samsaran unessa, tietämättömiä siitä potentiaalista jonka jo omaamme.

Tämän oivalluksen kautta nousee myös myötätunto kaikkia niitä olentoja kohtaan, jotka vaeltavat kuin kerjäläiset turhan kärsimyksen keskellä. Ei tarvitsisi kuin ottaa lapio kouraan ja vähän kaivaa pihakoivun juurelta löytääkseen aarteen. Sen sijaan valitsemme elämän harhan vallassa, takertuneina tiedostamattomaan ajatteluun, kerjäten ruokaa ja suojaa, voimattomina auttamaan itseämme ja toisiamme. Sydäntä särkevää, totta tosiaan.

Lingpa näyttäisi viittaavan runon tässä säkeessä myös myötätuntoon, joka voisi olla avain oman potentiaalin löytämiseen. Ehkä kärsimys on symboli, joka osoittaa meille jotain tiedostamatonta, josta olisi tärkeää tulla tietoiseksi? Ehkä kohtaamamme kärsimys on tienviitta, joka osoittaa kohti aarteen kätköpaikkaa?

Kärsimykset ja vastoinkäymiset voivat olla harjoitus. Tutki siis kohtaamaasi kärsimystä tarkoin ja katso mihin suuntaan se osoittaa, mihin suuntaan sinun tulisi kasvaa, missä suunnassa kätketyt voimavarasi ovat.

Seuraavissa säkeissä Lingpa havainnollistaa millaisiin tiedostamattomien ajatusten verkkoihin erilaisten muodollisten lähestymistapojen seuraajat ovat tietämättään kietoutuneet.