Takertuva tietoinen läsnäolo – hyväksymisen paradoksi

Jon Kabat-Zinn on tehnyt jo 1970-luvulta saakka ansiokasta työtä tuodessaan vanhoja buddhalaisia meditaatioharjoituksia osaksi populaaria hyvinvointi- ja terveydenhoitokulttuuria. Hänen kehittämänsä MBSR-menetelmä on toiminut pioneerina meditaation terveysvaikutuksiin liittyvässä tieteellisessä tutkimuksessa. Kabat-Zinnin luomaa perinnettä seuraten mindfulness käännetään usein: ”hyväksyvä tietoinen läsnäolo”. Tässä käännöksessä on kuitenkin vahva väärinymmärryksen vaara, joka johtaa hyvin helposti vinoutuneeseen harjoitukseen.

Kabat-Zinn määrittelee itse mindfulnessin seuraavalla tavalla: ”Awareness that arises from paying attention on purpose in the present moment, non-judgementally” eli suomennettuna ”Tietoisuus joka nousee tarkoituksellisesta huomion kiinnittämisestä nykyhetkeen, ei-arvostelevasti”. Kabat-Zinnille mindfulness on siis eräänlaista metatietoisuutta siitä mitä nykyhetkessä tapahtuu.

Hyväksyvä tietoinen läsnäolo kuitenkin käsitetään käytännössä usein jonkinlaiseksi positiivisen mielentilan etsimiseksi, jossa kaikkiin tuntemuksiin, ajatuksiin ja kokemuksiin pyritään suhtautumaan lempeän hyväksyvällä asenteella. Sanojen tasolla tarkoitus antaa tilaa niin miellyttäville kuin epämiellyttävillekin tunteille ja tuntemuksille, mutta hienovaraisemmalla tasolla on selkeästi nähtävissä pyrkimys hyväksyvään, miellyttävään mielentilaan. Hyväksyminen on siis tässä lähestymistavassa työväline, jonka avulla hankalista ja negatiivisista mielentiloista pyritään todellisuudessa pääsemään eroon.  Hyväksyvä ja lempeä mielentila muodostuu huomaamatta tavoitteeksi, joka johtaa positiiviseen mielentilaan takertumiseen. Kokemusmaailma jakautuu kahtia toivottuun ja ei-toivottuun mielentilaan.

Jotta Kabat-Zinnin määritelmän voisi ymmärtää syvällisemmin, täytyy tuntea hieman buddhalaista filosofiaa. Mindfulness (palin kielellä sati) tarkoittaa valpasta tarkkaavaisuutta, jossa harjoittaja on tietoinen siitä mihin huomio on kohdistuneena. Satin avulla hän huomaa mikäli mieli lähtee harhailemaan pois tietystä kohteesta. Sati on kuitenkin vain osa Kabat-Zinnin määritelmää mindfulnessista – se ei selitä mitä hän tarkoittaa käsitteellä ”ei-arvosteleva”. ”Ei-arvosteleva” muistuttaa buddhalaista termiä upekkha, jonka voisi karkeasti suomentaa tasapuoliseksi mielentilaksi. Kabat-Zinn sisällyttää siis määritelmäänsä mindfulnessista kaksi buddhalaista käsitettä: mindfulness (sati) ja tasapuolisuus (upekkha).

Tasapuolisuus (upekkha) ei ole sama asia kuin hyväksyminen, sillä silloin ei-hyväksyvää mielentilaa ei sallittaisi. Tasapuolisuus tarkoittaa tässä yhteydessä kokemusta, joka ei tarraudu positiivisiin mielentiloihin, eikä toisaalta välttele negatiivisia mielentiloja. Jos harjoittaja kokee esimerkiksi vihaa, tasapuolisuutta sisältävä mieli ei pyri tästä eroon. Jos harjoittajan on vaikea hyväksyä vihan tunnetta itsessään, tasapuolisuutta sisältävä mieli ei pyri muuttamaan ei-hyväksymistä hyväksymiseksi. Pyrkimys hyväksymiseen on takertumista ideaaliin, jonka perimmäinen päämäärä on onnellisuuden kokeminen. Paradoksaalisesti hyväksymisestä tulee helposti oma esteensä, sillä se pyrkii pois ei-hyväksymisestä.

Parempi käännös olisikin ”tasapuolinen tietoinen läsnäolo”. Näin ehkä vältyttäisiin väärinkäsitykseltä, jonka vuoksi monet mindfulnessin harjoittajat tekevät huomaamattaan hienovaraista väkivaltaa itselleen, pyrkimällä kohti ”hyväksymistä”. Kokeneen meditaation harjoittajan on hyvin helppoa huomata, miten tällainen pyrkimys lisää takertuvaa erottelua ja kadottaa tasapuolisuuden.

On ihan OK, jos tämä hetki ei tunnu olevan OK!

 

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut kirjan ”Mielen laboratorio – tietoisuustaidot ja taitava vuorovaikutus” (Basam Books, 2019). Katso myös lokakuussa 2019 Oulussa alkava Voimavarakeskeinen mindfulness-ohjaajakoulutus, jossa Ari-Pekka toimii pääkouluttajana.

Jung, meditaatio ja tietoisuuden absoluuttinen tyhjyys

”Jos katsot tarpeeksi kauan pimeään reikään, havaitset sen joka katsoo sisään. Tämä on havaitsemisen periaate joogassa, joka perii kaiken havaitsemisen tietoisuuden absoluuttisesta tyhjyydestä.”
-C.G.Jungin kirjeestä nobelisti Wolfgang Paulille 29.10.1934 (Kirjasta ”Atom and Archetype”, suom. A-P)

Yleisessä keskustelussa nostetaan usein mindfulness-harjoitusten tärkeimmäksi tavoitteeksi lisätä tietoisuutta siitä, mitä tässä hetkessä tapahtuu. Esimerkiksi hengityksen seuraaminen tai kehotuntemusten skannaus ovat harjoitteita, joissa tietoisuuden valokeila siirretään nykyhetken tapahtumiin. Mindfulness nähdään siis yleisesti harjoituksena, jonka tehtävänä on laajentaa tietoisuutta nykyhetkestä.

Vanhoissa harjoitusperinteissä tämä ei kuitenkaan ole lopullinen tavoite. Nykyhetken tapahtumien tarkkailu on vain yksi työväline kirkastaa tietoisuutta ja tyynnyttää mieltä, jotta perustavammat oivallukset pääsisivät ilmentymään. Perinteisesti näitä oivalluksia on kategorisoitu eri ryhmiin, joista tärkeimpiä ovat tyytymättömyys (duhkha), pysymättömyys (anitya), keskinäisriippuvuus (pratityasamutpada) ja minättömyys (anatman). Tarkempi tutkiminen osoittaa näiden ryhmien kertovan pohjimmiltaan siitä, mitä nykyhetkessä ei ole läsnä. Toisin sanoen oivallus ei pohjaudu nykyhetken tapahtumien tarkkaan havainnointiin, vaan sen näkemiseen mitä ei tapahdu.

Viisausperinteiden sisällä on monia erilaisia näkemyksiä siitä mikä johtaa tällaisiin oivalluksiin. Toiset painottavat asteittaista kehittymistä, jossa keskittymiskyvyn (samadhin) ja tarkkaavuuden hallinnan (mindfulness) avulla pyritään lisäämään selkeää näkemystä, joka lopulta johtaa oivalluksen syntymiseen. Toiset perinteet taas painottavat äkillistä ja yhtäkkistä oivallusta, jota ei voi kehittää minkään menetelmän avulla. Tämän näkemyksen mukaan oivallukset ovat valmiiksi olemassa potentiaalina. Oivallukseen ole mitään tiettyä polkua, vaan se tapahtuu äkisti ja ennalta arvaamatta. Jotkut perinteet pyrkivät yhdistämään molemmat näkökulmat, jolloin harjoitusten avulla pyritään lisäämään oivalluksen mahdollisuutta, vaikkei sen synnyttämiseen suoraa menetelmää olekaan.

C.G. Jung on ehkä tunnetuin viisausperinteisiin perehtynyt modernin psykologian uranuurtaja. Alun lainauksessa hänen kirjeestään kvanttifyysikko Paulille on hieno kuvaus minättömyyden oivalluksen tutkimisesta. Kuka tahansa voi ottaa harjoituksekseen Jungin kuvaaman pimeään reikään katsomisen ja katsoa mitä tapahtuu. Mitä alkaa näkymään, kun ei ole mitään nähtävää? Tämä ei ole meditaatioharjoitus, mutta voisi hyvin olla. Samalla tavalla meditaatiotyynyllä istuva tutkimusmatkailija voi punoa havaitsemisen lankaa sisäänpäin, kunnes havaitsemisen kohteena onkin havaitseminen itse.

Jung nosti tutkimuskohteeksi tiedostamattoman, jota ihminen ei voi suoraan tutkia, mutta johon voi päästä käsiksi erilaisten symbolien ja signaalien kautta. Jungin teorioita hyödyntäen voisi ajatella, että meditatiivisen työskentelynkin tarkoitus on löytää tietoisuudesta lankoja, joita pitkin mieli löytää tiedostamattoman. Tämä tiedostamaton on loputtoman laaja kuin avaruus, ja pohjimmiltaan aivan yhtä tyhjä?

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut kirjan ”Mielen laboratorio – tietoisuustaidot ja taitava vuorovaikutus” (Basam Books, 2019). Katso myös lokakuussa 2019 Oulussa alkava Voimavarakeskeinen mindfulness-ohjaajakoulutus, jossa Ari-Pekka toimii pääkouluttajana.

Mindfulness, keskittyminen ja oivallus – tietoisuustaitojen kolme perustaa

Mindfulness on vakiinnuttanut asemansa sekä harjoituksena että terminä suomenkielessäkin. Joitain vuosia sitten sanaa pyrittiin vielä aktiivisesti kääntämään suomeksi. Yleisimmin käytettyjä käännöksiä ovat hyväksyvä tietoinen läsnäolo ja tietoisuustaidot. Kumpikaan ei kuitenkaan ole kovin hyvä käännös mindfulnessille.

Hyväksyvä tietoinen läsnäolo viittaa spesifisti Jon Kabat-Zinnin kehittämän MBSR-menetelmän harjoituksissa käytettävään meditatiiviseen asenteeseen. Tietoisuustaidot puolestaan viittaa laajempaan kokonaisuuteen, josta mindfulness on oikeastaan vain yksi osa. Thick Nhat Hanh’n vuonna 1991 suomeksi käännetyssä kirjassa ”Rauha on jokainen askel” mindfulness käännettiin mielellisyydeksi. Tämä olisi periaatteessa hyvä käännös englanninkieliselle termille, muttei tavoita mindfulnessin alkuperäistä merkitystä. Termin taustalla oleva palinkielinen termi sati viittaa enemmänkin muistamiseen. Hyvistä käännösyrityksistä huolimatta mindfulness jätetäänkin nykyään useimmiten kääntämättä.

Mutta mitä mindfulness oikeastaan tarkoittaa?

Tämä on hyvä kysymys, sillä mindfulness-sanan merkitys elää edelleen. Yleinen tapa jäsentää mindfulnessin merkitystä on nähdä se tietynlaisella asenteella tehtyinä huomion suuntaamisen tai läsnäolon harjoituksina. Esimerkiksi kehotuntemusten tai hengityksen tarkkailu lempeällä asenteella ovat yleisesti käytettyjä mindfulness-harjoituksia.

Nämä merkityksenannot tuntuvat kuitenkin viittaavan yhtä aikaa monenlaisiin asioihin: Huomion suuntaamiseen, keskittymiseen, tietynlaisen tunnetilan tai asenteen kultivointiin, kehotietoisuuteen, jne. Olenkin käyttänyt paljon aikaa tutkiessani mindfulness-sanan vanhoja merkityksiä buddhalaisessa harjoituksessa. Oikea mindfulness (samma-sati) on buddhalaisen kahdeksanosaisen polun seitsemäs osa, joka saa oikeastaan merkityksensä vain suhteessa polun muihin osiin.

Valpas tarkkaavaisuus, keskittyminen ja oivallus

Käytännöllisesti mindfulnessin voisi kääntää sanaparilla valpas tarkkaavaisuus. Valpas tarkkaavaisuus ei ole sama asia kuin keskittyminen tai lempeä harjoitusasenne. Näiden elementtien eroja voi havainnollistaa esimerkillä:

Olet ajamassa autolla työpaikalle. Hyvin levätyn yön jälkeen mielesi on levollinen ja keskityt hyvin liikenteeseen. Noudatat liikennesääntöjä ja reagoit tilanteisiin nopeasti ja joustavasti. Työpaikan pihalla nouset ulos autosta – ja sitten muistat sen – unohdit pysähtyä matkan varrella sijaitsevalle postilaatikolle pudottamaan tärkeän kirjeen.

Tämä havainnollistaa mindfulnessin eli valppaan tarkkaavaisuuden olemusta. Voit olla hyvin keskittynyt ja mielesi voi olla tyynen rauhallinen, mutta tämä ei takaa valpasta tarkkaavaisuutta. Mindfulness on se tietoisuustaitojen osa-alue joka pitää mielessä sen mitä olemme tekemässä ja miksi. Se muistuttaa keskittyneenkin ajon aikana pysähtymään postilaatikolla.

Keskittyminen, läsnäolo hetkessä ja lempeä asenne eivät takaa mindfulnessia. Yleisesti harjoitettu kehotuntemusten tarkkailukin voi helposti muuttua rutiiniksi, jossa keskittyminen on vahvaa mutta mindfulness heikkoa. Lempeys tai positiivinen asenne eivät myöskään ole millään tavalla välttämättömiä vahvan mindfulnessin kannalta. On aivan yhtä tärkeää, tai kenties jopa tärkeämpää, rakentaa valpasta tarkkaavaisuutta ärtyneessä ja kireässä mielentilassa kuin lempeässä ja tyynessä mielentilassa.

Vanhat perinteet eivät itseasiassa pidä mindfulnessia tai keskittymistä tärkeimpänä mielen harjoittamisen alueena. Sen sijaan nostavat oivalluksen harjoituksen tärkeimmäksi osa-alueeksi. Keskittymistä sen enempää kuin valpasta tarkkaavaisuuttakaan ei kehitetä pelkästään niiden itsensä vuoksi. Parhaimmillaan nämä toimivat tukipilareina, joiden varassa harjoittaja pääsee oivalluksen äärelle. Oivallus on jotain, joka muuttaa suhdettamme siihen mitä koemme. Näemme asiat uudessa valossa ja tämä näkökulma avaa meille uusia mahdollisuuksia. Ehkäpä minän kahleemme höltyvät hetkeksi ja näemme tarkemmin oman olemuksemme. Näin voimme tehdä taitavampia valintoja, kun takertuminen omaan persoonaan ei ohjaa liikaa toimintaamme. Tai ehkä kokemamme kärsimyksen täsmällisempi luonne paljastuu ja löydämme sisältämme aitoa lempeyttä itseämme ja lähimmäisiämme kohtaan.

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi ja tietokirjailija, joka avaa tietoisuustaitojen ja mielen olemusta laajemmin kirjassaan Mielen laboratorio – tietoisuustaidot ja taitava vuorovaikutus (Basam Books, 2019).

Tietoisuuskata – selkeä mieli kontaktityössä

LeeViime vuosina tietoisuustaitoharjoitteita on käytetty yhä enemmän työelämän tukena. Tämä ei ole mikään ihme, sillä asiantuntijatyö haastaa esimerkiksi keskittymiskykyä ja stressinsietokykyä, joissa tietoisuustaitoharjoitteet auttavat. Kun asiantuntijatyöhön liitetään intensiivinen kontakti ihmisten kanssa, muuttuu se vielä astetta haastavammaksi. Esimerkiksi lähiesimiestyö, asiakaspalvelu tai terapeuttinen työ vaativat hyvän keskittymisen lisäksi mm. nopeaa orientoitumista tilanteen jatkuvasti muuttuviin merkityksiin.

Kontaktityössä vaaditaan myös itsessä ja toisessa osapuolessa heräävien tunteiden havaitsemista ja niiden merkityksen tulkitsemista. Lisäksi keskittymisen haaste kontaktissa on erilainen kuin työtehtävissä, joissa voi vapaasti pitää ajattelu- tai levähdystaukoja. Keskustelun keskellä taukojen pitäminen on vaikeampaa ja lisäksi toinen osapuoli voi haastaa ja nostattaa monenlaisia ajatusprosessiin vaikuttavia tunteita.

Tietoisuuskata

Kata on japaninkielinen termi, joka tarkoittaa ”muotoa”. Kamppailulajien piirissä kata useimmiten tarkoittaa perustekniikoiden muodollista “kuivaharjoittelua” niin, että tekniikat hioutuvat ja automatisoituvat luonnollisiksi ja vaivattomiksi käyttää myös aidossa kontaktitilanteessa.

Kehittämäni tietoisuuskatan tarkoitus on kehittää keskittymiskykyä, lisätä tietoisuutta omasta kehosta ja auttaa irrottautumaan kohtaamisten synnyttämistä tunteista, ajatuksista ja kehollisista reaktioista. Tietoisuuskata voi siis auttaa ylläpitämään keskittymistä asiakastilanteessa ja ehkäistä aiempien kohtaamisten ”tulvimista” uusiin kohtaamisiin. Terapeuttisessa työssä se voi ehkäistä myös myötätuntouupumusta.

Tietoisuuskata sisältää neljä kohtaa:

1) Tyyntyminen: Asiakaskohtaamisen jälkeen ota hyvä ja ryhdikäs asento istuen tai seisten. Hengitä sitten kolme rauhallista ja pitkää uloshengitystä.

2) Orientaatio:

(Tilanne) Katso ympärillesi ja kysy itseltäsi: Kuka minä olen tässä työtehtävässä ja ja roolissa, tässä työtilassa ja rakennuksessa? Miksi olen täällä ja mikä on perimmäinen tarkoitukseni tässä työssä?

(Keho) Siirrä huomio kehoosi ja tarkastele: Millaiset vaatteet minulla on päälläni? Millaisessa asennossa kehoni on ja millaisia tuntemuksia siinä herää?

(Mieli) Siirrä huomio mieleesi ja havainnoi: Millaisia ajatuksia mielessäni risteilee? Millaisia tunteita koen juuri nyt? Millainen on asenteeni ja tietoisuuden tasoni?

3) Tietoisuuden terästäminen: Siirrä nyt huomio hengitykseesi. Anna hengityksen kulkea luonnollisesti ja laske uloshengityksiä kymmeneen saakka. Jos et pysy laskuissa, aloita uudelleen alusta numerosta yksi, kunnes saat huomion pidettyä kymmenessä peräkkäisessä uloshengityksessä.

4) Tunteiden puhdistaminen: Jos koet edelleen edellisestä tapaamisesta tunnekuormaa, tee lyhyt tonglen-harjoitus. Kuvittele sisäänhengityksellä itseesi virtaavan joka puolelta ympäriltäsi raskasta ja kulunutta energiaa kehomielesi puhdistettavaksi. Uloshengityksellä puhallat ympärillesi puhdasta, raikasta ja kevyttä energiaa.

Tietoisuuskatan tekeminen voi aluksi tuntua työläältä, mutta harjoituksen myötä se muuttuu sujuvaksi ja helpoksi. Aluksi voi olla parasta tehdä kataa vaikka vain pari kertaa päivässä, esimerkiksi lounastunnin aluksi ja työpäivän päätteeksi. Kun harjoitus alkaa muuttumaan tutummaksi ja automaattisemmaksi, sen voi käydä läpi jopa parissa minuutissa kohtaamisten välillä.

Lisää tällaista? Katso:
Voimavarakeskeinen Mindfulness-ohjaajakoulutus (25op)

Tyhjä kehys, tyhjä ääni, tyhjä mieli – luova prosessi ja meditaatio

tumblr_mjof0hoozg1s0824ko5_500Meditatiivinen työskentely on viime vuosina laajentunut yhä useampien ihmisten ulottuville etenkin mindfulnessin muodossa. Suppeasti käsittäen mindfulness voi tarkoittaa tarkkaavaisuus- tai läsnäoloharjoituksia, joiden avulla huomiota pyritään suuntaamaan esimerkiksi kehoon, pois negatiivisista ajatuskehistä ja murehtimisesta. Laajemmin ajatellen mindfulness voitaisiin nähdä meditatiivisena työskentelynä, joka voi pitää huomion hallinnan lisäksi sisällään myös kokonaisvaltaisempaa inhimillisten kokemusten parissa työskentelyä.

Tietoisuus on paljon laajempi prosessi kuin pelkkä huomion hallinta tai tunteidensäätely. Popularistisessa lähestymistavassa mindfulness usein typistetään tietynlaisen rauhallisen ja “häiritsevistä” ajatuksista vapaan mielentilan etsintään. Syvällisempi näkökulma kuitenkin luopuu tällaisesta jaottelevasta ennakkoasenteesta. Tietoisuus on prosessi – se on kaikki se mistä olemme tietoisia tai mistä voisimme olla tietoisia – ja enemmänkin. Kokonaisvaltainen lähestymistapa ihmiseen ei voi perustua erottelevaan ajatukseen, jossa osa olemuksellisuudesta tukahdutetaan tai työnnetään syrjään haitallisena. Ei ole olemassa “häiritseviä” ajatuksia, joista pitäisi päästä eroon. On vain tietoisuuden prosessi, joka ilmenee lukemattomin eri tavoin.

Luova taiteellinen prosessi on yksi tapa työskennellä tietoisuuden parissa. Taiteella ei tässä yhteydessä tarkoiteta mitään sellaista, jota arvioidaan, ihaillaan tai kategorisoidaan. Luova taiteellinen prosessi meditaatiossa tarkoittaa yhtä aikaa rajoitettua ja rajoittamatonta lähestymistapaa tietoisuuden prosessiin. Prosessi on rajoitettu, sillä työvälineemme asettavat väistämättä rajoituksia. Jos työvälineenä on musiikillinen instrumentti, siihen liittyy esimerkiksi mekanistisia rajoituksia ja toisaalta soittajan taidot ovat myös rajallisia. Kehon käytössä on aina rajoituksia, olipa kyseessä soittaminen, tanssiminen tai maalaaminen. Myös maalarin käyttämät työvälineet, kuten sivellin, käytössä olevat värit ja materiaalit asettavat omat rajansa. Samoin maalarin taito ja mielikuvitus.

Näistä rajoituksista huolimatta (ja toisaalta juuri niiden vuoksi) taiteellinen luova prosessi on samalla hyvin vapaata. Ei ole olemassa tiukkoja sääntöjä tai vaatimuksia lopputuloksen suhteen. Kun tällaista luovaa prosessia lähestytään meditatiivisen työskentelyn näkökulmasta, päämäärä ja lopputulos menettävät täydellisesti merkityksensä. Ei ole väliä millainen jälki maalarin kankaalle jää – tai millainen sävelkulku bambuhuilun soittajan huulilta putoilee. Maalarin siveltimen liike paperin pinnalla, siveltimen kostuttaminen vesikupissa ja visuaalinen pyörre mielessä ovat yhtä ja samaa kokonaisuutta. Edes värejä ei välttämättä tarvita, pelkkä siveltimen liike riittää. Huilun soittajalle riittää yksi ainoa sävel, äänetönkin. Uloshengitys ja sisäänhengitys ovat soittajalle samanarvoisia.

Työskentelyn tulos on läsnä jokaisena hetkenä työskentelyn alusta loppuun saakka. Jokaisena hetkenä ihmisellä on mahdollisuus löytää itsensä uudenlaisessa suhteessa maailmaan. Luova prosessi voi ilmentyä erottamattomana yhteydentunteena ympäröivään maailmaan. Sivellin, kangas ja maalaaja muuttuvat erottamattomaksi pyörteeksi, jossa jopa oman minuuden prosessi voi katketa – kehys on tyhjä, sivellin on tyhjä, maalaaja on tyhjä.

Bambuhuilu on rakenteeltaan ontto. Sen ääni syntyy ilmavirran värähdellessä tyhjässä tilassa. Tätä tilaa on taidokkaasti rajoitettu huilunrakentajan toimesta niin, että se mahdollistaa erilaisten sävelten soinnin. Sävelet itsessään ovat kuitenkin tyhjiä, niillä ei ole erillistä olemassaoloa, minuutta, soittamisen prosessin ulkopuolella. Sävel on erilaisten elementtien harmonista yhteistanssia. Huilun rakenne, ilmavirta, puhaltajan oman kehon värähtely, kuulijan korva, soitinrakentajan taito – kaikki elementit yhdessä rakentavat äänen, joka puolestaan yhdistää kokonaisuuden. Mutta ääni itsessään on tyhjä, kuten soittajakin.

Meditatiivinen työskentely ei ole vain huomion hallintaa tai negatiivisten mielentilojen katkaisemista. Parhaimmillaan se on taidetta, jossa sekä teos että teoksen kokija ovat taitelija itse.

Mindfulness ja akvarellimaalaus -viikonloppukurssi Oulussa 10.-11.6.2017

Tietoisuushygienia

brain-hygieneNykyään tiedetään, että omasta hygieniasta huolehtiminen on yksi tärkeimmistä keinoista pysyä terveenä. Käsienpesu ennen ruokailua ja WC:n jälkeen on nykyajan ihmiselle itsestäänselvyys, samoin suihkussa käynti ja saunominen. Näin pidetään huoli siitä, etteivät taudit leviä tarpeettoman helposti. Hampaiden harjaus aamuin illoin ja xylitol-pastilli ruokailun jälkeen ovat hyviä keinoja torjua hampaiden reikiintymistä. Nämä toimet eivät ole pelkästään oman terveyden kannalta välttämättömiä, vaan lisäksi osoittavat huomaavaisuutta muita kohtaan.

Nykyään naureskellaan 1800-luvun ihmisten hygieniatottumuksille. Roskat ja jätteet viskattiin vain ikkunasta kadulle tai katuojaan, kylvyssä käytiin ehkä muutaman kuukauden välein, jos silloinkaan. Käsienpesu oli lienee lähes tuntematon käsite ylipäänsä. Tuohon aikaan ajatus tautien torjumisesta peseytymisen avulla tuntui epäuskottavalta ja naurettavalta. Kenellä nyt olisi aikaa ja mahdollisuuksia kylpeä kuukausittain, saatikka sitten joka viikko. Ja mihin ne jätteet viskaisi jos ei katuojaan? Bakteeriteoriaa pidettiin aluksi humpuukina tai scifinä.

Tietoisuushygienia

Olen viime aikoina mietiskellyt sellaista perustyöskentelyä oman tietoisuuden parissa, joka olisi ihmiselle samalla tavalla hyödyllinen kuin päivittäinen suihku, käsienpesu ja hampaiden harjaus. Mikäli ihmiskunta saa jatkaa kasvua ja kehittymistään vielä pari vuosisataa, epäilemättä silloin naureskellaan nykyajan ihmisten tietoisuustaidoille. Muistellaan, miten ihmiset eivät kiinnittäneet omaan mielentilaansa juuri mitään huomiota, sen kuin vain menivät tilanteesta toiseen reaktiomoodissa. Jos sattui olemaan negatiivisten tunteiden vallassa, annettiin vain näiden tunteiden tarttua ystäviin, perheenjäseniin, työkavereihin ja satunnaisiin vastaantulijoihin. Karkeimman tasoinen huono käytös suodatettiin pois, mutta muutoin annetaan tunteiden muokata vuorovaikutusta elekielen, äänensävyjen, kasvonilmeiden ja muiden reittien kautta.

Nykyään käsihygienia on useita kertoja päivässä toistuva luonnollinen toiminto. Tietoisuushygieniasta voi hyvinkin tulla samanlainen toistuva toiminto, jota aletaan pitämään itsestäänselvyytenä. Mitkä sitten olisivat tilanteita, joissa tällainen tietoisuushygienia olisi paikallaan?

Ajattelisin, että selkeitä kohtia päivässä tietoisuustyöskentelylle ovat tietysti aamu- ja iltatoimet. Samalla tavalla kuin hampaat harjataan ennen ihmisten ilmoille lähtöä, kannattaisi omaa tietoisuuttakin selkeyttää vuorovaikutuskelpoiseksi. Toisin sanoen voisi kiinnittää huomiota siihen, ettei lähde liikenteeseen väärällä jalalla. Ja päivän päätteeksi tietysti kannattaa ravistella pahimmat roskat pois mielestään ennen nukkumaanmenoa

Käsihygienia puolestaan on tärkeää tilanteissa, joissa käsitellään likaantuneita asioita tai kun tarkoitus on esimerkiksi alkaa laittamaan ruokaa. Samalla tavalla tietoisuutta kannattaisi hieman selkeyttää tunnekuormittavien tilanteiden jälkeen, tai ennen tärkeitä tapaamisia. Tällä tavalla voitaisiin ehkäistä negatiivisten vuorovaikutuskuvioiden tarpeetonta leviämistä ympäristöön. Tämä koskee myös sosiaalista mediaa, joka lienee jossain muodossa yhä vahvempi tulevaisuudessakin.

Hygieniaharjoitukset

Päivittäisen tietoisuushygienian voisi rakentaa vaikkapa seuraavalla tavalla. Kuvattujen harjoitusten on tarkoitus kestää vain minuutin tai pari, harjoituksen myötä jopa vähemmänkin aikaa.

1) ”Aamutoimet”: Heti heräämisen jälkeen, mieluiten jo ennen muiden perheenjäsenten tapaamista, muistuta mieleesi kuka ja missä olet. Keskity hetkeksi näköhavaintoihisi, kuuloaistimuksiin ja kehosi tuntemuksiin. Millaisia muotoja ja valoja näet, millaisia ääniä kuulet? Miltä kehosi tuntuu? Mieti sitten hetki perhettäsi ja laajempaa ihmiskuntaa, jonka osa olet. Mitä haluat omalta osaltasi tehdä, jotta tästä päivästä tulee hyvä? Pyri pitämään tätä tehtävää mielessäsi eräänlaisena ”kompassina” päivän tulevissa tapahtumissa.

2) Tietoisuushygienia ennen tapaamista: Kun jokin tiedossasi oleva tärkeä (onko muunlaisia?) tapaaminen lähestyy, pysähdy hetkeksi kehosi äärelle. Seuraa hengityksesi liikettä sisään ja ulos. Pyri huomaamaan miten vireystilasi hieman kohoaa sisäänhengityksellä ja miten se jälleen tasoittuu uloshengityksellä. Huomaa millaisia tunteita ja niihin liittyviä ajatusprosesseja tuleva tapaaminen sinussa herättää. Onko seassa sellaisia päivän aiemmista tilanteista jäänyt tunteita, jotka eivät oikeastaan liity tulevaan tapaamiseen? Anna sisäänhengityksen nostattaa mieleesi positiiviset mahdollisuudet, joita tapaaminen sisältää. Anna uloshengityksen puolestaan tyynnyttää niitä ylimääräisiä jännitteitä, jotka eivät tähän tapaamiseen liity.

3) Tietoisuushygienia tunnekuormittavan kohtaamisen jälkeen (koskee myös somea!): Kun huomaat itsessäsi kiihtymystä, väsymystä tai negatiivista kuohuntaa jonkin tilanteen tai kohtaamisen jälkeen, siirry hetkeksi tarkastelemaan kehossasi ilmeneviä tuntemuksia. Kerää huomiosi ja anna sen kulkea kehollasi ja rekisteröidä erilaisia tuntemuksia. Näitä voivat olla esimerkiksi ilman lämpötila, kehon oma lämpötila, kosketus, pistely, kutina, syke, jne. Siirrä sitten huomio tunteisiisi. Millä kehosi alueella ne ilmenevät tai mille alueelle niitä sijoittaisit? Muistuta itseäsi siitä, että nämä tunteet liittyvät juuri kokemaasi tilanteeseen. Anna tunteiden olla sellaisia kuin ne ovat, sillä niiden tarkoitus on antaa merkityksiä kokemuksillesi. Muista kuitenkin, ettei niiden tarvitse välittyä kaikkiin päivän tapahtumiin ja kohtaamisiin.

4) ”Iltatoimet”: Ennen nukkumaanmenoa on hyvä karistella päivän tomut mielestä. Pysähdy hetkiseksi palauttamaan mieleesi päivän tapahtumia ja kohtaamisia. Siirry sitten miettimään millaisia tunteita näihin tilanteisiin on liittynyt? Huomaa, miten tunteet ovat osoittaneet tilanteiden merkityksiä sinulle itsellesi ja mahdollisesti muille ihmisille. Siirrä huomiosi sitten kehosi tuntemuksiin ja hengitykseen. Anna sisäänhengityksen tuoda energiaa kehosi kaikille alueille ja uloshengityksen tyynnyttää niillä ilmeneviä jännitteitä.

Edellä kuvatut lyhyet hygianiaharjoitukset voivat auttaa rakentavan vuorovaikutuksen edistämisessä, mutta parhaan tuloksen kannalta tietoisuustaitojen kehittämiseen olisi hyödyllistä käyttää enemmänkin aikaa. Esimerkiksi liikuntasuositusten mukainen vähintään 30 minuuttia kestävä yhtäjaksoinen harjoitus 3 kertaa viikossa voisi olla hyvä suositus tietoisuustaitoharjoitteisiinkin. Ruokaympyrän tavoin harjoituksiin voisi kuulua myötätunnon, tarkkaavuuden ja selkeän ymmärryksen kehittämistä. Noista harjoituksista tarkemmin ehkä myöhemmin…

Poluton polku – käsitteisiin koteloituminen (1.4)

Lingpan runon neljäs säe osoittaa jälleen kerran mielen luontoon avaruuden kaltaisena elementtinä, johon ei voi tarttua käsitteellisten työkalujen avulla:

Mieli itsessään, alkuperältään puhdas, on kuin avaruus.
Niin kauan kuin etsit sitä käsitteellisin työkaluin,
olet kuin ötökkä koteloimassa itseään omaan sylkeensä –
Pakkomielteessäsi käännät selkäsi sille, mikä on todella merkityksellistä.
Kuinka kuluneita teidän täytyy olla, te kuuntelijat, kaiken hylkäämisestä!

Säe toistaa jo ensimmäisessä säkeessä esiin tuodun ajatuksen siitä, että käsitteellisten työkalujen avulla ei voida saada kiinni sellaista, joka ei käsitteiden raameihin mahdu. Säkeen ensimmäinen rivi tekee kuitenkin pienen lisäyksen; Lingpa esittää mielen olevan alkuperältään puhdas. Mitä tämä tarkoittaa? Se voi osoittaa siihen, että käsitteellisten lähestymistapojemme vuoksi hämmennämme ja sekoitamme jotain sellaista, joka pohjimmiltaan on täysin selkeää ja puhdasta. Mielen luonto ei vaadi sanallistamista, ei mitään lisäyksiä tai minkään riisumista. Kaikki yritykset vangita mieltä käsitteisiin johtavat vain lisääntyvään sekaannukseen.

Lingpa vertaa käsitteiden ansaa ötökkään, joka koteloi itsensä omaan sylkeensä. Sylki on ötökästä itsestä lähtöisin, eikä se siten voi vangita avaruutta itseensä, se voi oikeastaan vangita vain itse ötökän sisäänsä. Samalla tavalla mekään emme voi kielestä nousevin käsittein vangita sellaista, joka on kielestä riippumatonta. Vaikka kuinka taitavasti asettelemme sanojamme ja rakennamme käsitteellisiä pilvilinnoja, joiden tarkoituksena on koteloida mieli sanalliseen muotoon, emme siinä voi onnistua. Sen sijaan päädymme kutomaan koteloa itsellemme sitä edes huomaamattamme. Kuvittelemme ehkä saaneemme käsitteellisten työkalujen avulla mielen hallintaamme ja rakennamme siitä oppirakennelman, jota saarnaamme itsellemme ja muille. Tämä rakennelma on kuitenkin vain illuusio, joka syntyy siitä, että olemme itse kietoutuneet tukevasti ja turvallisesti luomiemme käsitteiden sisään. Erehdymme pitämään koteloamme avaruutena, sillä emme voi enää havaita mitään muuta kuin tuon meitä ympäröivän käsitteiden kotelon. Mieltä itsessään ei käsitteistämme löydy, mutta emme sitä huomaa.

Lingpa myös kertoo, miten käsitteiden kutominen muodostuu meille pakkomielteeksi. Koska koemme käsitteet turvaksemme, emme enää suostu kohtaamaan maailmaa kotelon ulkopuolella. Käännämme selkämme kaikelle sille, joka uhkaa koteloitumistamme omaan sylkeemme. Tämä on traagista, sillä samalla käännämme selkämme kaikelle todella merkitykselliselle. Käännämme selkämme rajattomalle avaruudelle, joka tarjoaisi loputtomasti mahdollisuuksia vapauteen. Pakkomielteenämme kuitenkin on tuon rajattoman rajoittaminen oman rajoittuneen käsityskykymme ahtaisiin raameihin. Toimimme kuin tähtitieteilijä, joka pyrkii piirtämään avaruudelle rajat, jotta voisi niiden avulla määrittää sen sijainnin. Lopulta päädymme vain koteloimaan oman ajattelumme tiukkaan verkkoon, jonka sisällä ei ole tilaa liikkua.

Säkeen viimeinen rivi kertoo, miten käytännössä joudumme lopulta hylkäämään kaiken todella merkityksellisen. Käsitteiden koteloomme ei nimittäin mahdu mitään muuta kuin kotelo itse; todellisuuden nähdäksemme joutuisimme leikkaamaan kotelomme auki. Tässä pakkomielteisessä itsesuojelussamme ajaudumme ehkä hakemaan turvaa valmiista uskonnollis-filosofisista oppirakennelmista, pyrkien vahvistamaan linnoitustamme oppineiden puheita kuunnellen. Tämä on kuluttava ja uuvuttava polku, joka vaatii jatkuvaa silmien ummistamista kaikelle sille, mikä on ristiriidassa käsitteellisten rakennelmiemme kanssa.

Lingpan runon neljännestä säkeestä voi ehkä kuitenkin löytää myös mahdollisuuden. Koteloituminen on ötökän luonnollisen elämänkaaren vaihe, jonka tehtävä on valmistaa ötökkää metamorfoosille, kokonaisvaltaiselle transformaatiolle. Kotelo on suoja, jonka sisällä toukka kehittyy joksikin muuksi. Lopulta kotelosta murtautuu ulos kaunis perhonen, joka levittää kauniit siipensä, avautuen tuulten vietäväksi. Ehkäpä käsitteisiin koteloituminenkin on vain harjoituksen vaihe, joka on tarkoitus ylittää? Ehkä käsitteiden polkua kulkiessamme todellakin rakennamme koteloa joka mahdollistaa muutoksen? Ja kenties lopulta oivalluksemme murtaa käsitteelliset rakennelmat ja tulemme vapaiksi levittämään siipemme ja kohoamaan tuulen vietäviksi…

Siispä: Näe, miten koteloit itseäsi käsitteiden turvalliseen verkkoon; millaisten oppirakennelmien varassa pyrit itseäsi ja maailmaa ymmärtämään. Havaitse, miten nopea olet kääntämään selkäsi kaikelle koteloitumistasi uhkaavalle todellisuudelle ja miten kuluttavaa tämä kaiken hylkäämisen prosessi on. Tunnustele, oletko jo levännyt muodostamassasi kotelossa riittävän pitkään vai joko olisi aika murtautua ulos?