Kelluntaa tietoisuuden pinnalla

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp
Avaruusalus, syväjäädytyskone vai aistideprivaatiotankki?

Olen harjoittanut meditatiivista työskentelyä parikymmentä vuotta erilaisten kehollisten ja sisäisten harjoitusten kautta. Nyt kokeilin ensimmäistä kertaa aistideprivaatiotankkia, eli tuttavallisemmin ”rentoutuskelluntaa”. Yleisön pyynnöstä päätin kirjoittaa hieman kokemuksestani:

Tietoisuuden pinnalle asettuminen

Peseytymisen ja tankkiin laskeutumisen jälkeen ensimmäinen tehtävä oli tutustuminen ympäristöön ja asennon hakeminen. Valitsin joogasta tutun savasanan eli ”kuolleen asennon”, jossa kädet ovat vartalon sivuilla rentoina. Aika nopeasti huomasin niskan asennon olevan kellunnassa hankalin rasti. Suolavesi pitää kehon aika korkealla jolloin pää raskaampana painuu hieman takakenoiseen asentoon. Tämä ei tuntunut niskassa kovin hyvältä, eikä tarjolla ollut päätä tukeva rengaskaan auttanut asiaa, joten päätin vain hyväksyä asian samaan tapaan kuin polvisäryn meditaatiotyynyllä istuessa.

Tunnin mittainen kelluntajakso alkoi rentouttavalla musiikilla, jota kesti noin 10 minuuttia. En olisi itse kaivannut musiikkia, mutta epäilemättä se voi olla hyödyllinen orientaation apuna, mikäli ei ole tottunut olemaan itsekseen oman mielensä kanssa. Musiikin alkaessa sammutin tankin sisällä sijaitsevasta katkaisijasta valot tankista ja ympäröivästä huoneesta, jolloin ylleni laskeutui täydellinen pimeys. Pidin aluksi tottumuksesta silmiä kiinni, mutta kohta huomasin ettei näköaistimusten suhteen ollut väliä ovatko silmät auki vai kiinni. Päätinkin jättää silmät auki, sillä se vähensi silmäluomiin liittyviä tuntoaistimuksia.

Kelluntatankin erityispiirre onkin juuri se, että kaikki ulkoiset aistimukset on sammutettu minimiin. Ihonlämpöinen vesi ei hetken kuluttua enää tuottanut minkäänlaisia lämpötilaan liittyviä aistimuksia, jolloin ihon tuntoaistimukset olivat minimissä. Aluksi koin pientä suolaveden kirvelyä edellispäivän pienessä peukalon paperiviillossa, mutta sekin tuntemus sammui nopeasti. Vain vedenpinnan liikkeet tuntuivat iholla välillä hengittäessä tai vaikkapa nielaistessa. Muutaman kerran myös ajelehdin niin, että vasemman käden pikkusormi kosketti tankin reunaa. Muutoin tuntoaistimukset liittyivät lähinnä omaan hengitykseen ja lihastuntoaistiin, joka kertoo kehon asennosta. Satunnaisesti sydämen syke kiinnitti huomion ja niskan epämukava asento muistutti itsestään. Kuuloaistimukset häipyivät myös minimiin musiikin lakattua, jolloin oma hengitys oli oikeastaan ainoa kuuloaistimus. Näköaistimuksetkin tulivat lähinnä mielen sisäisistä mielikuvista, jotka välillä muodostivat epämääräisiä muotoja mustuuteen. Näidenkin määrä väheni minimiin, kun erilaiset näköaistimuksiin liittyvät luonnolliset varjokuvat hiipuivat verkkokalvoilta.

Päätin kokeilla kellumista ilman mitään erityistä meditaatioharjoitusta, enkä tämän vuoksi siis pyrkinyt esimerkiksi tarkkailemaan kehontuntemuksia, hengitystä tai mielen ilmiöitäkään. Lepäilin vain vapaassa tietoisuudessa ilman tavoitteita. Meditatiivisessa mielessä kokemus muistutti hyvin paljon normaalia meditaatiota risti-istunnassa. Mielessä risteili välillä erilaisia ajatuksia, kehontuntemuksia ja olotiloja. Koetin pari kertaa korjata niskan asentoa, mutta päädyin lopulta vain rentoutumaan ja annoin pienen epämukavuuden hiipua taustalle, samoin kuin usein vaikkapa polvisärkyjen kanssa isuskellessa.

Jossain kohtaa tunnin loppupuolella huomasin aistieni herkistyneen, sillä miltei säikähdin hieman kuullessani jostain kaukaa matalan kolahduksen, ikään kuin auton oven paukahduksen tai liikenteen ääniä. Samoin huomasin näkeväni meditaatiotankin kannen sauman hehkuvan vaimeaa valoa, vaikka tankki olikin pimeässä huoneessa. Muistin tiibetiläisen pimeän huoneen retriitin, jossa joogin ensimmäiset pari päivää menevät erilaisten valonlähteiden teippaamiseen näköaistin herkistyessä. Vaikka huone oli periaatteessa pimeä ja kelluntatankin kansikin varsin tiivis, ilmeisesti jostain ovenraosta pääsi hieman valoa sisään huoneeseen. Asia oli helppo korjata silmien sulkemisella, mutta lopulta päädyin kuitenkin mieluummin lepuuttamaan silmiä avoimina vähäisestä näköaistimuksesta huolimatta.

Lipuva minäkokemus

Meditatiivisessa mielessä mielenkiintoisin kokemus ilmaantui myöskin tunnin loppupuolella, kun huomasin ”minän sijainnin” alkavan elää. Aistikohteiden vähäisyys alkoi vaikuttamaan minäkokemukseen. Minä ei enää ollutkaan naulattuna siihen tuttuun ja turvalliseen sijaintiin jossain silmien takana, vaan minän kohdistus alkoi hiljalleen lipumaan kehon ulkopuolelle. Tämä voi olla tietysti pelottava kokemus, jos asiaan ei ole aiemmin törmännyt. Omalla harjoituspolullani olen kuitenkin törmännyt vastaavanlaisiin ilmiöihin monilla retriiteillä ja välillä arjessakin, joten tutkiskelin vain ilmiötä mielenkiinnolla ja nautin kyydistä!

Viimeisten viiden minuutin kohdalla tankissa alkoi taas soimaan tuttu musiikki, joka valmisteli tunnin päättymiseen. Olisin mielelläni jatkanut kelluntaa vielä toisenkin tunnin. Pesin suolavedet pois ja siirryin aulan puolelle, jossa oli tarjolla miellyttäviä voiteita ihon kostuttamiseen ja hyvää japanilaista senchaa. Olo oli rentoutunut ja kiireetön, joskin niskan alue muistutti välillä itsestään. Huomasin ilokseni kirjahyllyssä takavuosien henkisen best-sellerin, Anthony DeMellon ”Havahtuminen”, jonka itsekin luin aikanaan varmaan kymmenkunta kertaa.

Loppupäätelmät

Yhteenvetona kiinnostuneille siis sanoisin, että ehdottomasti kokeilemisen arvoinen juttu tämä rentoutuskellunta. Pitkään meditaatiota harjoittaneille luvassa ei todennäköisesti ole kovinkaan paljon uutta ja ihmeellistä. Vaikka aistikohteet ovat minimissä, ne eivät tietystikään poistu kokonaan ja esimerkiksi kehotuntemusten tarkkailuun keskittyviä vipassana-harjoituksia tehneet huomaavat varmasti tankissa tekevänsä täysin samaa harjoitusta kuin istumatyynylläkin, samojen tuttujen aistikohteiden kanssa. Meditaatiota harjoittamattomille tai vasta-alkajille kelluntatankki ympäristönä saattaa kuitenkin luoda hyvinkin mielenkiintoisen ja uudenlaisen kokemuksen, sillä todennäköisesti kokemus aistikohteiden häviämisestä on heille huomattavasti suurempi. Pidempään meditaatiota harjoittaneille tämä voi olla myös hyvä työväline tutkia mieltä hieman totutusta poikkeavassa ympäristössä. Itse aion kyllä hyödyntää ja tutkia tätä mahdollisuutta jatkossakin.

Advertisement

Tyhjä kehys, tyhjä ääni, tyhjä mieli – luova prosessi ja meditaatio

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp
tumblr_mjof0hoozg1s0824ko5_500Meditatiivinen työskentely on viime vuosina laajentunut yhä useampien ihmisten ulottuville etenkin mindfulnessin muodossa. Suppeasti käsittäen mindfulness voi tarkoittaa tarkkaavaisuus- tai läsnäoloharjoituksia, joiden avulla huomiota pyritään suuntaamaan esimerkiksi kehoon, pois negatiivisista ajatuskehistä ja murehtimisesta. Laajemmin ajatellen mindfulness voitaisiin nähdä meditatiivisena työskentelynä, joka voi pitää huomion hallinnan lisäksi sisällään myös kokonaisvaltaisempaa inhimillisten kokemusten parissa työskentelyä.

Tietoisuus on paljon laajempi prosessi kuin pelkkä huomion hallinta tai tunteidensäätely. Popularistisessa lähestymistavassa mindfulness usein typistetään tietynlaisen rauhallisen ja “häiritsevistä” ajatuksista vapaan mielentilan etsintään. Syvällisempi näkökulma kuitenkin luopuu tällaisesta jaottelevasta ennakkoasenteesta. Tietoisuus on prosessi – se on kaikki se mistä olemme tietoisia tai mistä voisimme olla tietoisia – ja enemmänkin. Kokonaisvaltainen lähestymistapa ihmiseen ei voi perustua erottelevaan ajatukseen, jossa osa olemuksellisuudesta tukahdutetaan tai työnnetään syrjään haitallisena. Ei ole olemassa “häiritseviä” ajatuksia, joista pitäisi päästä eroon. On vain tietoisuuden prosessi, joka ilmenee lukemattomin eri tavoin.

Luova taiteellinen prosessi on yksi tapa työskennellä tietoisuuden parissa. Taiteella ei tässä yhteydessä tarkoiteta mitään sellaista, jota arvioidaan, ihaillaan tai kategorisoidaan. Luova taiteellinen prosessi meditaatiossa tarkoittaa yhtä aikaa rajoitettua ja rajoittamatonta lähestymistapaa tietoisuuden prosessiin. Prosessi on rajoitettu, sillä työvälineemme asettavat väistämättä rajoituksia. Jos työvälineenä on musiikillinen instrumentti, siihen liittyy esimerkiksi mekanistisia rajoituksia ja toisaalta soittajan taidot ovat myös rajallisia. Kehon käytössä on aina rajoituksia, olipa kyseessä soittaminen, tanssiminen tai maalaaminen. Myös maalarin käyttämät työvälineet, kuten sivellin, käytössä olevat värit ja materiaalit asettavat omat rajansa. Samoin maalarin taito ja mielikuvitus.

Näistä rajoituksista huolimatta (ja toisaalta juuri niiden vuoksi) taiteellinen luova prosessi on samalla hyvin vapaata. Ei ole olemassa tiukkoja sääntöjä tai vaatimuksia lopputuloksen suhteen. Kun tällaista luovaa prosessia lähestytään meditatiivisen työskentelyn näkökulmasta, päämäärä ja lopputulos menettävät täydellisesti merkityksensä. Ei ole väliä millainen jälki maalarin kankaalle jää – tai millainen sävelkulku bambuhuilun soittajan huulilta putoilee. Maalarin siveltimen liike paperin pinnalla, siveltimen kostuttaminen vesikupissa ja visuaalinen pyörre mielessä ovat yhtä ja samaa kokonaisuutta. Edes värejä ei välttämättä tarvita, pelkkä siveltimen liike riittää. Huilun soittajalle riittää yksi ainoa sävel, äänetönkin. Uloshengitys ja sisäänhengitys ovat soittajalle samanarvoisia.

Työskentelyn tulos on läsnä jokaisena hetkenä työskentelyn alusta loppuun saakka. Jokaisena hetkenä ihmisellä on mahdollisuus löytää itsensä uudenlaisessa suhteessa maailmaan. Luova prosessi voi ilmentyä erottamattomana yhteydentunteena ympäröivään maailmaan. Sivellin, kangas ja maalaaja muuttuvat erottamattomaksi pyörteeksi, jossa jopa oman minuuden prosessi voi katketa – kehys on tyhjä, sivellin on tyhjä, maalaaja on tyhjä.

Bambuhuilu on rakenteeltaan ontto. Sen ääni syntyy ilmavirran värähdellessä tyhjässä tilassa. Tätä tilaa on taidokkaasti rajoitettu huilunrakentajan toimesta niin, että se mahdollistaa erilaisten sävelten soinnin. Sävelet itsessään ovat kuitenkin tyhjiä, niillä ei ole erillistä olemassaoloa, minuutta, soittamisen prosessin ulkopuolella. Sävel on erilaisten elementtien harmonista yhteistanssia. Huilun rakenne, ilmavirta, puhaltajan oman kehon värähtely, kuulijan korva, soitinrakentajan taito – kaikki elementit yhdessä rakentavat äänen, joka puolestaan yhdistää kokonaisuuden. Mutta ääni itsessään on tyhjä, kuten soittajakin.

Meditatiivinen työskentely ei ole vain huomion hallintaa tai negatiivisten mielentilojen katkaisemista. Parhaimmillaan se on taidetta, jossa sekä teos että teoksen kokija ovat taitelija itse.

Mindfulness ja akvarellimaalaus -viikonloppukurssi Oulussa 10.-11.6.2017

Kaaos ja kompleksisuus mielen voimavaroina

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp

imageEdellisessä postauksessa kirjoitin flown merkityksestä ihmisen onnellisuudelle ja hyvinvoinnille. On helppoa mennä äärimmäisyyksiin ja ajatella, että jos kaikki ihmisen toiminta saataisiin muutettua virtauskokemuksia tuottaviksi olisi tässä avain ikuiseen onneen. Eräänlaisen henkisen supersankarin tavoin ihminen olisi tällöin jatkuvasti 100% läsnä kaikessa toiminnassaan; huomio ei herpaantuisi koskaan eikä ajatuksiin pääsisi luikertelemaan negatiivisuutta tuottavia murheita menneisyydestä tai tulevasta; kaikki toiminta olisi optimaalista hyvää oloa ja psyykkistä kasvua tuottavaa. Tämähän on itse asiassa se monien hengellisten traditioiden päiväuni, josta vanhat sankaritarinat kertovat.

Jos kokonaisvaltainen ja jatkuva flow todella olisi ratkaisu inhimillisen kärsimyksen poistamiseen, mikseivät ihmiset yksinkertaisesti ole kehittyneet ”flow-koneiksi”? Vastaus on itseasiassa aika yksinkertainen. Flow itsessään on vain toimintaan liittyvä kokemus ja tuo toiminta voi olla hyvinkin monenlaista. Ihminen voi kokea flowta sairaalan leikkaussalissa vaikeita kirurgisia toimenpiteitä suorittaessaan, mutta yhtä lailla myös kaupungin liikenteen seassa 150km/h nopeudella moottoripyöräillessään (kuten ”getaway from xx”-videoista olemme saaneet nähdä). Flowta on valjastettu myös armeijoiden käyttöön, jolloin esimerkiksi erilaisten mietiskelyharjoitusten koulimat samurait ovat voineet tappaa tehokkaasti vastustajiaan ”ei-mielen” tilassa ilman pelon tai harkinnan optimaalista toimintaa heikentävää vaikutusta.

Flow itsessään on siis sillä tavalla neutraali käsite, ettei se erottele toiminnan eettisiä tai pitkän ajan seurauksiakaan. Tietokonepeliä pelatessaan voi kokea flowta ja psykologista kasvua pelitaitojen kasvun myötä, mutta pitkällä tähtäimellä jatkuva pelaaminen saattaa supistaa elinpiiriä ja ajankäyttöä muihin askareisiin. Kaupassakäynti, siivoaminen ja äidin kanssa juttelukin täytyy hoitaa, mutta flowta näistä kaikista askareista on hankalaa saada ellei sitten ole edellä kuvattu henkinen supersankari.

Kompleksisuus ja kaaos mielen voimavaroina

Ihmisen mieli on todennäköisesti joustavin ilmiö koko maailmassamme. Mieli taipuu niin blogipostauksien kirjoittamiseen kuin kynsien leikkaamiseenkin. Mielellä on kyvykkyys luoda merkityksiä ja myös toteuttaa niitä. Kenties suurin tekijä tämän mahdollistajana on ehkä hieman yllättäenkin mielen kaoottinen luonne. Kuka tahansa meditaationharjoittaja voi jo pienelläkin kokemuksella kertoa millainen muurahaispesä ihmisen ajatusmaailma on. Vähän väliä mieleen juolahtaa ajatuksia siitä, tästä ja tuosta. Monet noista ajatuksista synnyttävät mielleyhtymiä, jotka johtavat negatiivisiin tuntemuksiin ja tämä voi olla stressaavaa ja ahdistavaakin. Eipä siis ihme, että meditaatioharjoitusten tavoitteina usein kuuleekin olevan ajatuksista eroon pääsemisen.

Tässä on kuitenkin taustalla ajatusvirhe. Ajatukset itsessään eivät ole ahdistavia tai stressaavia sen enempää kuin ne ovat miellyttäviä tai flowta synnyttäviäkään. Ahdistavia ovat samanlaisina toistuvat, jankkaavat ajatuskuviot. Kompleksisuustutkijat ovat havainneet miten lukuisten yksinkertaisia sääntöjä seuraavien ”agenttien” (esim. muurahaisyhteisöt, kala- tai lintuparvet) yhteisvaikutuksesta syntyy vuorovaikutuskuvioita joita ei voi löytää yksittäisiä agentteja tutkittaessa. Parvikäyttäytymisessä syntyvät muodostelmat, kuten kurkiaura tai muurahaisyhteisöjen rakentamat keot syntyvät vain kun riittävän suuri joukko kohtuullisen yksinkertaisia sääntöjä seuraavia eläimiä alkaa toimia yhdessä. Kukaan ei suunnittele tai johda toimintaa, se vain syntyy vuorovaikutuksen tuloksena.

Samalla tavalla mielessä syntyy ajatuskuvioita, jotka eivät ole ihmisen itsensä tietoisesti suunnittelemia, valitsemia tai usein edes haluamiakaan. Lukemattomien eri olosuhteiden ja tapahtumien yhteisvaikutuksessa syntyy mielessä patterneja, jotka koetaan virtauskokemuksina tai yhtä hyvin myös ahdistuksena. Pelkkien virtauskokemusten etsiminen voi johtaa riippuvuuksiin, jotka kyllä nopean palautteen muodossa tuntuvat miellyttäviltä, mutta pitkällä tähtäimellä voivat johtaa toimintamahdollisuuksien kapeutumiseen ja rappeutumiseen. Pelkkien negatiivisten ajatusten vallassa ajelehtiminen ilman niitä rikkovia positiivisia kokemuksia voi puolestaan johtaa esimerkiksi masennukseen.

Hyvinvoivan mielen joustavuus

Hyvinvoiva mieli on sellainen, joka sietää monenlaisten ajatuskuvioiden läsnäoloa, mutta jossa mikään tietty kuvio ei jumiudu vallitsevaksi. Hyvinvoiva mieli heijastelee monenlaisten kuvioiden syntymistä, niiden väliaikaista ylläpitoa ja lopulta niiden muutosta jälleen uudenlaisiksi kuvioiksi. Tämä mielen muuttuvuus mahdollistaa moninäkökulmaisuuden ja reflektion. Yhteen tiettyyn kuvioon jumittaminen voi toki toimia tietyissä olosuhteissa jonkin aikaa hyvin, mutta olosuhteiden väistämättä muuttuessa ollaankin suurissa ongelmissa ellei mielellä ole vastaavaa joustavuutta kuvioidensa muutokseen.

Hyvinvoiva mieli on kompleksinen. Sitä kuvastavat hetkelliset kaaostilat, joissa suunta on toisaalta täysin epäselvä mutta samalla myös avoin kaikelle. Tällaiset kaaostilat kuitenkin löytävät nopeasti itsestään myös järjestystä, jolloin syntyy jälleen pysyvyyttä synnyttäviä toistuvia kuvioita. Nämä kuviot säilyvät jonkinaikaa – välillä virtauskokemuksina, välillä stressaavina muutospaineina – kunnes kuvioon alkaa taas muodostua epäsäännönmukaisuutta joka lopulta johtaa taas kuvion transformaatioon. Hyvinvoiva mieli on tasapainoinen, pysyvä, ennakoitava ja toisaalta yhtä aikaa myös kaoottinen, muuttuva ja yllätyksellinen. Tällaista mieltä kuvaa kultainen keskitie, jossa luutunkieli on riittävän tiukalla soidakseen, mutta samaan aikaan riittävän löysällä pysyäkseen ehjänä.

Meditaatioharjoituksen tulisi kehittää mieltä monipuolisesti. On tärkeää löytää keinoja terästää huomiokykyä ja löytää keinoja virtauskokemusten synnyttämiseksi. Tähän ei kuitenkaan saa juuttua yhtenä ja ainoana totuutena. Yhtä tärkeää on opetella kestämään kaoottisempia kokemuksia, epävarmuutta ja ahdistustakin. Pelkkä lyhyen tähtäimen hyvänolon maksimointi voi johtaa vaikeuksiin. Tarvitaan myös kyvykkyyttä eettiseen ajatteluun ja reflektioon. Hyvä harjoitustapa on sellainen joka antaa tilaa ja ruokkii tätä kaikkea.

Koulutus, syksy 2015

Flow – optimaalinen kokemus

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp

snow-leopard-hd-1920x1200Juuri nyt mediaa dominoivat uutiset erilaisista hallituksen leikkauksista. Ihmiset ovat huolissaan palkkapussin pienenemisestä. Martin Seligmanin ja muiden tutkijoiden onnellisuuteen liittyvät tutkimukset kuitenkin kertovat ettei ole syytä huoleen – kunhan välttämättömät perustarpeet ovat täytetyt ei palkan määrällä ole käytännössä vaikutusta onnellisuuteen. Paljon suurempi vaikutus onnellisuuteen on esimerkiksi sillä, opimmeko suuntaamaan huomiotamme optimaalisella tavalla.

Mihaly Csikszentmihalyi on tutkinut onnellisuutta ja ihmisen optimaalista toimintaa jo useiden vuosikymmenten ajan. Hän teki 1990-luvun alussa tunnetuksi käsitteen ”flow”, joka viittaa juuri sellaiseen optimaalisen toiminnan tilaan, joka on ihmisen onnellisuuden kannalta hyvin keskeistä. Hän havaitsi että homeostaattisten tarpeiden tyydyttämisestä nousevan nautinnon sijaan ihmisen onnellisuus on enemmänkin kiinni kyvykkyydestä löytää tekemisestä itsestään nouseva motivaatio ja tyydytyksen kokemus.

Flow-tilan eli virtauskokemuksen voi saavuttaa hyvin monenlaisten askareiden parissa. Kuten edellä jo todettiin, on tällainen tila itsessään jo niin palkitseva, ettei ihminen tarvitse minkäänlaista ulkopuolelta tulevaa kannustinta tällaisen toiminnan harjoittamiseen. Flow:n kannalta ei siis ole väliä sillä saako 100% vaiko 75% sunnuntailisää. Itseasiassa palkkaan huomion kiinnittäminen on yksi tehokkaimista tavoista menettää sisäinen motivaatio ja sitä myöten myös mahdollisuudet kokea flow:ta.

Joku saavuttaa virtauskokemusen juoksulenkillä, toinen sudokujen parissa, kolmas rikkaruohoja kitkiessään, neljäs asiakastyössä. Tutkimusten mukaan suurin osa flow-kokemuksista saavutetaankin töissä, ei suinkaan vapaa-ajalla rentoutuessa. Vapaa-ajan markkinoillakin on kuitenkin flow:n merkitys hyvin tiedostettua. Nykyaikaiset tietokonepelit esimerkiksi ovat usein suunniteltu sellaisiksi, että ne pyrkivät antamaan pelaajalle virtauskokemuksia. Jos pelin tekijät onnistuvat tässä hyvin, koukuttaa se pelaamaan peliä yhä uudestaan.

Yksi ensimmäisistä tässä onnistuneista peleistä on 1970-luvulla kehitetty Tetris. Muistan itsekin hyvin kuinka kavereiden kanssa tätä ”videopeliä” pelattiin tuntikausia, omaa ja toisten ennätystä rikkoen. Flow:n syntymisen kannalta on tärkeää, että toiminta on riittävän haastavaa, jotta ihminen joutuu keskittymään siihen toden teolla – mutta samalla riittävän helppoa, jotta ihminen saa jatkuvaa palautetta onnistumisestaan. Tässä Tetris onnistui hyvin, sillä pikkuhiljaa nopeutuva palikoiden tippuminen löysi jokaiselle pelaajalle varsin nopeasti sellaisen tason jolla tämä joutui pelaamaan osaamisensa äärirajoilla.

Flow ja psykologinen kasvu

Flow on jo nykyään varsin tunnettu käsite. Harva kuitenkaan tietää, että itseasiassa tämän käsitteen keskeisimpiin seikkoihin kuuluu psykologinen kasvu. Csikszentmihalyin mukaan mikä tahansa toiminta johon ihminen uppoutuu ei johda psykologiseen kasvuun. Esimerkiksi television katsominen voi olla hyvin intensiivinen kokemus, mutta harvoin johtaa virtauskokemukseen. Optimaalinen kokemus on sellainen, jossa tietoisuus on vahvasti organisoitunut yhteen kohteeseen ja tavoitteeseen, ja jossa (hieman paradoksisesti) ihmisen minä muuttuu samalla kompleksisemmaksi.

Mitä tämä sitten voisi tarkoittaa käytännössä? Mietitäänpä vaikka tilannetta, jossa ohjaustyön ammattilainen tapaa asiakkaan. Virtauskokemus voisi olla sellainen, että hän keskittyy erittäin tarkasti kuuntelemaan asiakkaan kertomusta, havaitsee asiakkaan kehonkielen ja kasvojenilmeiden pieniä mikroeleitä, ja samaan aikaan tuntee omassa kehossaan ja mielessään monenlaisia vastineita kuulemaansa ja havaitsemaansa. Tällainen asiakastapaaminen voi olla hyvin energisoiva ja virkistävä, vaikka tilanne sinänsä olisi haasteellinen. Mitä tässä tapauksessa tarkoittaisi minän kasvu kompleksisemmaksi?

Venäläinen kirjallisuusanalyytikko Mihail Bakhtin teki tutuksi moniäänisyyden käsitteen. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että hyvin toimivan ihmisen sisäistä dialogia kuvaa kyvykkyys ajatella tilannetta yhtä aikaa ikään kuin usean eri ihmisen silmin, usean eri ihmisen suulla. Tämä kuvaa minusta hienosti sitä mitä minän muuttuminen kompleksisemmaksi voi käytännössä tarkoittaa. Vaikka virtauskokemus supistaa keskittymisen usein hyvin rajattuun kohteeseen ja tavoitteeseen, synnyttää se samanaikaisesti psykologista kasvua – kyvykkyyttä havahtua näkemään elämämme yhä useammista suunnista.

Flow:n löytäminen meditaation avulla

Maailmasta löytyy monia ikivanhoja perinteitä, joiden perimmäinen tarkoitus on oikeastaan juuri virtauskokemuksen etsiminen ja sen kultivointi. Erilaiset meditaatioharjoitukset ovat tästä oivallinen esimerkki. Harjoitusten tarkoituksena on pohjimmiltaan löytää virtauskokemuksia yksinkertaistetuissa olosuhteissa ja oppia vähitellen siirtämään kokemukset meditaatiotyynyltä myös jokapäiväiseen arkeen.

Harjoitusten sudenkuoppa on se, että sekoittaa harjoitukset ja harjoituksen tavoitteen. Meditaatiossa kyse ei ole metodista tai menetelmästä. Itseasiassa on oikeastaan sama mihin huomion kiinnittää – olipa sitten kyseessä hengitykseen keskittyminen meditaatiotyynyllä, sudokun ratkaiseminen tai vaikkapa asiakkaan puheeseen keskittyminen vastaanotolla. Ei ole väliä mihin huomion kiinnittää, vaan miten. Mikäli tapa kiinnittää huomiota johtaa tietoisuuden integroitumiseen ja psykologiseen kasvuun, voidaan puhua hyödyllisestä meditaatioharjoituksesta. Mikäli taas psykologista kasvua ei tapahdu, kyse on ehkä vain mekanistisesta mielen kontrollin harjoittelusta.

Popularistisessa lähestymistavassa mindfulnessiin onkin helppo havaita keskittyminen erilaisten harjoitusten opetteluun, joita siivitetään lentävien lauseiden toistelemisella: ”Olet jo perillä”, ”Hyväksy tuntemuksesi”, ”Ole tässä hetkessä”. Nuo lauseet jäävät kuitenkin pelkäksi tyhjäksi sanahelinäksi, mikäli meditaatio-ohjaajalla ei ole kyvykkyyttä tunnistaa virtauskokemusta itsessään ja asiakkaassaan. Jos hänellä taas on tällaista kyvykkyyttä, saavat lauseet aivat toisenlaisen sisällön.

Mindfulness-menetelmiä käyttävän ammattilaisen tulisi kyetä muokkaamaan harjoitusta sopivan tasoiseksi asiakkaalleen. Johtavana ajatuksena on löytää keinoja työskennellä siten, että asiakas saatetaan flow:n äärelle. Harjoituksen täytyy olla riittävän haastava, jotta se haastaa asiakkaan työskentelemään omien kykyjensä ylärajoilla, mutta samalla riittävän helppo, jotta hän kykenee siinä onnistumaan.

Ei siis riitä, että opetellaan yhdessä pari-kolme mindfulness-harjoitusta ja kehoitetaan tekemään niitä joka ilta parikymmentä minuuttia. (Tämäkin tietysti voi olla jossain määrin hyödyllistä, mutta toisaalta harjoitus voi tuntua tylsältä ja jäädä pian pois.) Sen sijaan tulisi olla kyvykkyyttä työskennellä harjoituksen kanssa jatkuvasti ja muuntaa sitä sellaiseksi, joka palvelee tietoisuuden integroitumista ja psykologista kasvua. Mikäli asiakas löytää tiensä flow:n äärelle, sisäsyntyinen motivaatio huolehtii harjoitusten jatkumisesta.

Flow:n löytäminen omaan arkeen on tie sellaiseen onnellisuuteen, jota eivät hallituksen leikkaukset tai suuremmatkaan elämän vastoinkäymiset hetkauta.

Mindfulness ja ohjaus -koulutus ohjaustyön ammattilaisille, syksy 2015

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp

03062011090Loka-marraskuussa 2015 järjestetään kolmen päivän mittainen mindfulness-koulutus, joka on suunnattu erityisesti ohjausalan ammattilaisille ja esimiehille lisäkoulutukseksi sekä oman hyvinvoinnin tueksi. Koulutuksen aikana käydään läpi mindfulness-harjoitusten perusteita sekä teoriassa että käytännössä. Mitään aiempaa kokemusta aiheisiin ei vaadita, mutta aiempi kokemus aihepiiristä mahdollistaa syvällisemmän paneutumisen aihealueisiin. Koulutukseen sisältyy myös henkilökohtainen työnohjaus, jossa voidaan käsitellä asiakastapauksia ja/tai osallistujan omaa työskentelyä harjoitusten parissa.

Tarkempia tietoja koulutuksesta löydät täältä.