Varjon kohtaaminen henkisellä polulla – säröistä eheyteen

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp

Mitä oikeastaan etsimme, kun astumme henkisen kasvun polulle? Moni kaipaa rauhaa kiireen keskelle, selkeyttä kaaokseen ja yhteyttä johonkin suurempaan. Nykyisessä uushenkisyyden ja hyvinvointikulttuurin nousuaallossa tavoitteet kuvataan houkuttelevan kirkkaina: tavoittelemme ”korkeampaa värähtelyä”, rajatonta potentiaalia, manifestointikykyä ja jatkuvaa onnellisuutta. Haluamme olla paras versio itsestämme – valaistunut, tyyni ja tasapainoinen.

Tämä valon tavoittelu on inhimillistä ja kaunista. Mutta siinä piilee paradoksi, josta C.G. Jung varoitti sotien ravistelemaa maailmaa: ”Mitä kirkkaampi valo, sitä syvempi varjo.” Jos henkisyydestä tulee suoritus, jolla pyrimme optimoimaan itsemme täydelliseksi, luomme huomaamattamme itsellemme yhä suuremman varjon.

Suorittajan varjo – yhteiskunnallinen sokea piste

Elämme maailmassa, joka palvoo pärjäämistä. Meidän odotetaan olevan tehokkaita, aikaansaavia ja aina ”positiivisia”. Tämä suorituskeskeinen maailmankuva ei jää työpaikan oven taakse, vaan se ui salakavalasti myös henkiseen harjoitukseemme.

Olen pohtinut tätä paljon viime aikoina kirjoituksissani ja Mielen laboratorio -podcastin keskustelujen äärellä. Kun yhteiskunta sanoo, että vain menestyvä ja reipas yksilö on arvokas, me työnnämme varjoon kaiken sen, mikä ei tähän kuvaan sovi: väsymyksen, keskeneräisyyden, vihan, kateuden ja haavoittuvuuden.

Syntyy suorittajan varjo. Alamme suorittaa myös henkisyyttä. Alamme kilpailla siitä, kuka on ”henkisesti pisimmällä”. Sisäistämme tiedostamattoman uskomuksen, että jos koemme negatiivisia tunteita tai elämämme on sotkuista, olemme epäonnistuneet henkisessä harjoituksessamme.

Elämätön elämä ja kultainen varjo

Jungilaisesta näkökulmasta varjo ei ole ”paha”. Se on yksinkertaisesti se osa meistä, joka on jäänyt tiedostamattomaan. Podcast-vieraani, syvyyspsykologi Connie Zweig (jakso 77), kuvaa varjoa osuvasti termillä ”elämätön elämä”.

Lapsuudessa opimme nopeasti, mitkä piirteet tuovat meille hyväksyntää. Ne puolet, jotka eivät sovi ympäristön odotuksiin, työnnetään ”säkkiin”, jota raahaamme perässämme. Joskus sinne joutuu vihan ja kiukun lisäksi myös luovuutta, voimaa ja herkkyyttä. Tämä kultainen varjo tarkoittaa sitä, että heijastamme omat korkeimmat potentiaalimme – viisautemme, voimamme ja karismamme – toisiin ihmisiin, kuten guruihin tai opettajiin, koska emme uskalla omistaa niitä itsessämme. Ihailemme toisissa sokeasti juuri sitä, mikä meissä itsessämme odottaa puhkeamistaan kukkaan.

Henkinen ohituskaista – pakoa todellisuudesta?

Kun emme uskalla kohdata varjoamme, ajaudumme helposti ilmiöön nimeltä henkinen ohittaminen (spiritual bypassing). Termin kehitti alun perin John Welwood, ja se on ollut keskeinen teema Connie Zweigin tuotannossa.

Henkinen ohittaminen on puolustusmekanismi. Se tarkoittaa henkisten ideoiden ja harjoitusten käyttämistä kilpenä, jolla vältämme kohtaamasta ratkaisemattomia tunne-elämän haavoja. Se on sitä, kun viha leimataan ”epähenkiseksi” tai kun vaikean trauman keskellä kehotetaan vain ”päästämään irti” ja luottamaan universumiin, ennen kuin kipua on edes uskallettu kohdata.

Torjuttu pimeys ei kuitenkaan katoa. Se vetäytyy maan alle ja alkaa ohjata ajattelua ja toimintaa tiedostamattomasti.

Miksi guru lankeaa – herääminen, aikuistuminen, puhdistautuminen

Miksi monet henkisellä polullaan pitkälle edistyneet opettajat tai harjoittajat voivat sortua karkeaan käytökseen, vallan väärinkäyttöön tai taloudellisiin sotkuihin? Eikö valaistumisen pitäisi poistaa varjot?

Tähän tuo valoa filosofi Ken Wilberin erottelu ihmisen kehityksen eri osa-alueista. Wilberin mukaan kasvu ei tapahdu lineaarisesti yhdellä linjalla, vaan meillä on (ainakin) kolme erillistä kehityslinjaa, jotka eivät välttämättä kehity samaa tahtia:

  1. Waking Up (Herääminen): Tämä viittaa tietoisuuden tiloihin (states). Meditaation tai muiden harjoitusten avulla voimme kasvaa kohti syviä ykseyden, rauhan ja rajattomuuden kokemuksia. Heräämme näkemään itsemme ja maailman yhä laajemman tietoisuuden valossa.
  2. Growing Up (Aikuistuminen): Tämä viittaa psykologiseen ja moraaliseen kehitykseen. Se tarkoittaa kehitysvaiheita, joissa kyky asettua toisen asemaan, eettinen kypsyys, tunneäly ja kyky kantaa vastuuta kehittyvät yhä kypsemmille tasoille (stages).
  3. Cleaning Up (Puhdistautuminen): Tämä on Wilberin termi varjotyölle. Se tarkoittaa omien neuroosien, traumojen ja torjuttujen puolien kohtaamista ja integrointia.

Ongelma syntyy, kun näiden kasvulinjojen kehittymisen tahti eriytyy. On täysin mahdollista olla erittäin pitkällä Waking Up -linjalla (kokea syviä valaistumisen tiloja), mutta olla samaan aikaan Cleaning Up -linjalla täysin alkutekijöissä (varjot ovat syviä ja tiedostamattomia).

Osho ja narsistinen peilaus

Klassinen ja varoittava esimerkki tästä epätasapainosta on intialainen mystikko Osho (Bhagwan Shree Rajneesh). Kukaan ei voi kiistää hänen karismaansa tai kykyään avata ihmisille syviä tietoisuuden tiloja (Waking Up). Hänen läsnäolonsa oli magneettinen.

Cleaning Up ja Growing Up -näkökulmista tarina on kuitenkin toinen. Monet analyytikot ja entiset oppilaat ovat kuvanneet, kuinka yhteisön dynamiikka perustui lopulta ns. narsistiseen peilaukseen ja narsistiseen lähteeseen (narcissistic supply).

Vaikka Osho puhui egon kuolemasta, hän tarvitsi tuhansien ihmisten ihailevan katseen ylläpitääkseen omaa grandioosia minäkuvaansa. Oppilaat toimivat peilinä, joka heijasti takaisin gurun ”täydellisyyttä”. Kun tämä narsistinen tarve ihailulle jäi varjoon (sitä ei tunnistettu tai myönnetty), se vääristyi: se johti Rolls Royce -kokoelmiin, vallan väärinkäyttöön ja lopulta yhteisön traumaattiseen hajoamiseen.

Tämä opettaa meille, että korkeinkaan henkinen tila ei poista psykologista varjoa. Jos ihminen ei tee varjotyötä (Cleaning Up), hänen henkinen voimansa voi valjastua varjon palvelukseen – usein täysin tiedostamatta.

Kintsugi – säröjen kauneus

Miten sitten voimme välttää henkisen ohittamisen sudenkuopat ja siirtyä rakentamaan aitoa eheyttä täydellisyyden sijaan?

Japanilaisessa Kintsugi-taiteessa on tähän täydellinen metafora. Kun arvokas keramiikka rikkoutuu, sitä ei heitetä pois. Palaset liitetään yhteen lakalla, johon on sekoitettu aitoa kultajauhetta.

Lopputuloksena halkeamat eivät peity, vaan ne korostuvat kultaisina saumoina. Astiasta tulee entistä kauniimpi ja arvokkaampi juuri säröjensä vuoksi.

Tämä on varjotyön ydin. Emme pyri tilaan, jossa olemme virheettömiä ja pelkkää valoa. Pyrimme eheyteen, johon mahtuu koko ihmisyyden kirjo. Kun kohtaamme omat varjomme, pettymyksemme ja haavamme – sen sijaan että pakenisimme niitä henkiseen suorittamiseen – niistä tulee se kultainen sauma, joka tekee meistä ainutlaatuisia.

Henkisellä polulla ei ole niinkään kyse siitä, kuinka korkealle voimme nousta, vaan siitä, kuinka syvälle uskallamme katsoa ja kuinka paljon pystymme hyväksymään – myös sitä, mikä on rikki.

Syvenny aiheeseen kuuntelemalla Connie Zweigin haastattelu Mielen laboratorion jaksoissa 52 ja 77, sekä Matti Rautaniemen ajatuksia varjosta, magiasta ja rakkaudesta jaksossa 74.

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi, psykoterapeutti ja tietokirjailija, joka tekee väitöstutkimusta nondualismista. Ari-Pekan teos Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto (Basam Books, 2023) on syvällisiä oivalluksia herättelevä selviytymisopas kaikille nykyajan digi-yhteiskunnan ihmisille, ja se löytyy myös äänikirjana. Tutustu myös Ari-Pekan isännöimään suosittuun Mielen laboratorio -podcastiin sekä verkkokurssiin Mindfulness Survival Kit, joka auttaa vähentämään meditaation haittavaikutuksia ja rakentamaan yksilöllisiä harjoituspolkuja.

Tammikuussa järjestetään Oulu Floatsissa Ari-Pekan ohjaama kelluntaretriitti, jossa yhdistyy japanilainen tee, kellunta ja läsnäolotaidot. Lisätiedot: info@oulufloats.fi . Tammikuussa alkaa Turun kesäyliopistossa Ari-Pekan ja Janne Kontalan vetämä Meditaatio-ohjaajakoulutus. Huhtikuussa alkaa Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistossa Ari-Pekan vetämä Voimavarakeskeinen mindfulness-ohjaaja 25op -koulutus.

Salaisuuksien salaisuus – Dan Brown nondualismin lähteillä

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp

Maailman suosituin jännityskirjailija on julkaissut uutuuden, joka sukeltaa suoraan tietoisuuden ”vaikeaan ongelmaan”. Onko kyse vain viihteestä, vai onko Dan Brown todellakin minuuttamme koskevan suurimman salaisuuden äärellä – salaisuuden, joka haastaa käsityksemme itsestämme erillisinä yksilöinä?

Olen usein pohtinut blogissani ja kirjoissani modernin maailman perustavanlaatuista vieraantumisen kokemusta, josta kumpuaa valtava suorituskeskeisyys ja ”pärjäämisen pakko”. Koko itsensä kehittämisen teollisuus pyörii oletuksella, että olemme aivojemme sähkökemiaan pakattuja erillisiä saarekkeita, joiden on pakko jatkuvasti optimoida itseään selviytyäkseen vertailuun pohjautuvassa yhteiskunnallisessa kilpailussa.

Entäpä jos tämä perusoletus onkin väärä?

Tämän kysymyksen äärelle tuskin odottaisi päätyvänsä lukiessaan lentokenttäviihdettä. Juuri tämä kysymys on kuitenkin Dan Brownin uuden kirjan Salaisuuksien salaisuus (The Secret of Secrets) keskiössä. Brown tietää, miten paketoida monimutkaisia teemoja mukaansatempaaviksi tarinoiksi. Alku-romaanin pohdinnat tekoälystä olivat muutaman vuoden aikaansa edellä, ja tälläkin kertaa hän on poiminut kollektiivisesta tajunnastamme hiljaisia signaaleja, jotka ennakoivat suuria paradigman muutoksia.

Salaisuuksien salaisuus sukeltaa nondualismin ja tietoisuuden ”vaikean ongelman” ytimeen, osuen samalla niihin teemoihin, joita itsekin tutkin omassa väitöskirjassani.

Aivot vastaanottimena

Kirjan juoni pyörii ihmisen tietoisuutta tutkivan noetiikan ympärillä. Brownin sankaritar, Katherine Solomon, pitää kirjan alussa luennon, jossa hän julistaa: ”Tietoisuutesi ei ole aivojesi luomus. Eikä se itse asiassa edes sijaitse pääsi sisällä.”

Tämä julistus käynnistää juonen, joka asettuu vastakkain nykytieteen valtavirtaa leimaavan kapean mekanistisen ihmiskuvan kanssa. Kirjan esittämä väite tietoisuudesta aivojen ulkopuolisena ilmiönä saattaa kuulostaa valtavirran lukijalle radikaalilta, mutta filosofian kentällä se on ikivanha ajatus. Itse asiassa yllätyin, kuinka suoraan Brown lainaa kirjassaan Bernardo Kastrupin ajattelua, vaikka ei mainitsekaan tätä nimeltä.

Cernin hiukkaslaboratoriossa työskennellyt Kastrup on yksi nykyajan tunnetuimmista idealismia kannattavista filosofeista. Hän on kyseenalaistanut voimakkaasti materialistisen maailmankuvan oletusta, jossa aine on todellisuuden perusta ja tietoisuus aivojen luoma sivutuote. Kastrup väittää päinvastoin tietoisuuden olevan todellisuuden perusta, joka viime kädessä synnyttää aineellisen maailman.

Tavanomainen materialistinen malli sanoo, että aivot tuottavat tietoisuuden, joka tarkastelee aistien avulla ulkopuolista maailmaa. Jos aivot vaurioituvat, emme enää koe maailmaa todenmukaisesti, ja kun aivot kuolevat, tietoisuus sammuu. Tämä malli tuntuu intuitiivisesti oikealta, mutta tarkemmassa tarkastelussa se törmää moniin ongelmiin. Se ei ole onnistunut selittämään esimerkiksi sitä, miten eloton aine voisi synnyttää subjektiivisen kokemuksen, kuten punaisen värin tai surun tunteen. Tätä kutsutaan tietoisuuden ”vaikeaksi ongelmaksi”.

Brownin sankaritar Katherine lainaa kirjassa Kastrupin paljon käyttämää metaforaa, joka tarjoaa vaihtoehtoisen mallin: Tietoisuus on universaali kenttä, samaan tapaan kuin kaikkialla läsnä olevat radioaallot. Aivot eivät synnytä tietoisuutta, vaan ne ovat kuin radiovastaanotin – monimutkainen viritin, joka poimii kaikkialla olevasta universaalista tietoisuudesta kapean taajuuden, jonka koemme yksilöllisenä minuutena.

Jos radiosta hajoaa transistori ja sen ääni alkaa säristä, vika ei ole radiolähetyksessä, vaan vastaanottimessa. Samalla tavalla, jos aivovaurio vääristää ajattelua ja havainnointia, tietoisuus ei vioitu, vaan ainoastaan sen vastaanotto häiriintyy.

Tämä malli avaa oven niille ilmiöille, jotka materialismi joutuu hylkäämään epätodennäköisinä sattumina tai pseudotieteenä. Nämä ovat Salaisuuksien salaisuus -kirjassa esitellyn Institute of Noetic Sciences (IONS) -instituutin ytimessä: kuolemanrajakokemukset, selvänäkö, telepatia ja mystiset kokemukset. Kastrupin mallin mukaan ne eivät ole mahdottomuuksia, vaan poikkeavuuksia vastaanottimen virityksissä. Nämä poikkeavuudet tuovat esiin välähdyksiä siitä laajemmasta tietoisuudesta, josta yksilöllinen tietoisuus on vain pieni kaista.

Tämä filosofinen siirtymä erillisyydestä ykseyteen voi muuttaa perustavanlaatuisesti sen, miten suhtaudumme itseemme. Jos olemme kaikki osasia rajattomasta universaalista kentästä, henkilökohtaiseen suoriutumiseen keskittyvä maailmankuva menettää pohjansa. Tärkeintä ei olekaan enää kilpailu ja itsen optimointi, vaan erillisyyden harhan ylittäminen.

Nonduaalisia heijastuksia: Ykseys ja erillisyyden kokemus

Kastrupin universaali tietoisuuden kenttä on analyyttinen uudelleenmuotoilu sille, mitä meditatiiviset ja mystiset perinteet ovat kutsuneet vuosituhansia nondualismiksi, ei-kaksinaisuudeksi.

Eräs kiinnostavimmista dialogeista onkin käyty juuri Kastrupin ja Rupert Spiran välillä; Spira on tunnettu modernin nondualismin opettaja. Heidän keskusteluissaan yhdistyy analyyttinen, tieteellinen idealismi ja suoraan kokemukseen perustuva henkinen harjoitus. Erilaisista lähtökohdistaan huolimatta molemmat päätyvät samaan lopputulokseen todellisuuden perimmäisestä luonteesta.

Nondualismiin perustuvan hengellisyyden ja analyyttisen filosofian lähentyminen nykyajassa koskettaa myös omaa työtäni väitöskirjatutkijana. Olen parhaillaan tekemässä uskontopsykologian väitöskirjaa, joka tutkii, miten tämä Dan Brownin kirjassakin punaisena lankana kulkeva kokemus ykseydestä rakentuu modernien, sekulaarien opettajien opetuksissa.

Kastrupin mallissa keskeinen kysymys on: jos olemme pohjimmiltamme yhtä universaalin tietoisuuden kanssa, miksi koemme itsemme erillisinä, ahdistuneina ja yksinäisinä yksilöinä? Kastrup esittää, että yksilöllinen minuus on eräänlainen dissosiaatio, paikallinen pyörre universaalin tietoisuuden virrassa. Tämä erillisyyden kokemus on juuri se ilmiö, jota nondualistiset perinteet pyrkivät purkamaan rukouksen, meditaation ja itsetutkiskelun keinoin.

Tämä erillisyyden kokemus, dissosiaatio, on modernin ”pärjäämisen pakon” perimmäinen juurisyy. Koemme itsemme erillisinä, hauraina ”minuuksina” kilpailemassa muita erillisiä minuuksia vastaan rajallisista resursseista. Tämä on nollasummapeli, jossa vahvimmat kahmivat eniten pelimerkkejä, ja loput jäävät nuolemaan näppejään.

Tässä piilee kuitenkin ansa, jonka olen nähnyt toteutuvan niin mindfulness-liikkeessä kuin modernin nondualismin piirissäkin. Kuten kirjoitin aiemmassa postauksessani, mindfulness on valjastettu uudeksi suorittamisen ja itsen optimoinnin välineeksi pärjäämisen pakon keskellä. Samalla tavalla ”nondualistisesta oivalluksesta” tai ”ykseyden kokemisesta” voi tulla se kaikkein suurin saavutus, lopullinen suoritus, jota ego tavoittelee – viimeinen silaus Oy Minä Ab:n ansioluetteloon.

Vaikka ei-kaksinainen ajattelu vapauttaa meidät materialismin kapeudesta, se voi jättää meidät yksin tavoittelemaan kosmista ykseyttä – ja tuntemaan itsemme yhä riittämättömiksi, kun emme onnistu tässä projektissa.

Kolikon toinen puoli: Tietoisuus sosiaalisena prosessina

Mitä jos tietoisuus ei olekaan jotain, joka joko syntyy aivoissa (materialismi) tai suodattuu aivojen kautta (idealismi)? Mitä jos se rakentuu niiden välissä – ihmisten välisessä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa?

Tämä on pragmatismin ja sosiaalipsykologian klassikon George Herbert Meadin ydinajatus, jota käsittelin laajasti ensimmäisessä kirjassani G.H. Mead: Mieli ja minä. Meadin teoria tarjoaa nähdäkseni ratkaisevan täydennyksen edellä kuvattuun ”vastaanotinmalliin”.

Meadin mukaan mieli ja tietoinen ”Itse” (Self) eivät ole edellytyksiä sosiaaliselle vuorovaikutukselle, vaan ne ovat sen tuotteita. Tietoisuus ja minuus syntyvät sosiaalisessa prosessissa, jossa opimme kielen ja symbolien kautta tarkastelemaan vuorovaikutussuhteita ja itseämme niiden osana. Tietoinen ajattelu on pohjimmiltaan sisäistettyä sosiaalista keskustelua.

Mead tekee erottelun minän kahden puolen, ”Minä” ja ”Minuus”, välillä:

  1. ”Minuus” (engl. Me) on objektiivinen minä. Se on ”yleistynyt toinen”, jonka olemme omaksuneet – kaikki ne asenteet, normit, odotukset ja roolit, jotka yhteisö on meihin istuttanut. Se on sosiaalinen konstruktio.
  2. ”Minä” (engl. I) on subjektiivinen, spontaani, luova ja arvaamaton vastaus tähän ”Minuuteen”. Se on se osa meistä, joka yllättää jopa itsemme.

Tietoinen kokemuksemme on tämän sisäisen dialogin, ”Minän” ja ”Minuuden”, välinen jatkuva neuvottelu. Tämä malli ei ole ristiriidassa Kastrupin idealismin kanssa, vaan pikemminkin täydentää sitä.

”Aivot vastaanottimena” -malli ei vastaa kysymykseen, miksi suodatin ”dissosioituu” juuri suorituskeskeiseksi, erilliseksi ja kilpailevaksi minäksi? Mead antaa vastauksen: Koska ”suodatin” eli ”Minuus” rakennetaan sosiaalisesti. Pärjäämisen pakko on se ”Minuus”, joka on rakentunut kulttuurimme sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja jonka olemme sisäistäneet. Emme ole vain passiivisia vastaanottimia (Kastrup), vaan olemme sosiaalisia rakentajia (Mead).

Tietoisuuden Wabi Sabi

Dan Brownin Salaisuuksien salaisuus tekee tärkeän palveluksen tuodessaan ”suuren mysteerin” takaisin keskelle populaarikulttuuria ja haastaessaan kapean materialistisen ihmiskuvan. Mutta todellinen työ ei tapahdu Prahan katakombeissa tai salaisissa laboratorioissa, vaan arjessa.

Kun yhdistämme nämä kaksi non-materialistista mallia, ”vertikaalisen” yhteyden kosmokseen (Kastrup/Nondualismi) ja ”horisontaalisen” yhteyden yhteisöön (Mead/Sosiaalinen interaktionismi), saamme kokonaiskuvan.

Pako ”suurempaan ykseyteen” olisi oikeastaan vain hengellistä oikomista (spiritual bypassing). Sen sijaan meidän täytyy kehittää Meadin kuvaamaa kykyä tuoda tietoinen, myötätuntoinen ja spontaani ”Minä (I)” siihen neuvotteluun, jota käymme täynnä pärjäämisen pakkoa, kilpailua ja riittämättömyyttä olevan ”Minuuden (Me)” kanssa.

Erillinen, sosiaalisesti rakentunut ”minuus” (Meadin ”Me”) ei ole virhe tai harha, joka pitäisi rikkoa. Se on ennemminkin Wabi Sabi – epätäydellinen, nuhjuinen ja säröinen, mutta välttämätön väline, jonka kautta tietoisuus kokee itsensä – olipa sen perusta pohjimmiltaan kosminen tai sosiaalinen.

Merkityksellisyyden ja kauneuden löytäminen nuhjuisen arjen keskeltä ei tapahdu pakenemalla tätä minää, vaan tuomalla tietoinen läsnäolo ja myötätunto siihen sosiaaliseen prosessiin, joka sen hetki hetkeltä luo. Se on ”epätäydellisen ihmisen kauneutta” tietoisuuden syvimmällä tasolla.

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi, psykoterapeutti ja tietokirjailija, joka tekee väitöstutkimusta nondualismista. Ari-Pekan teos Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto (Basam Books, 2023) on syvällisiä oivalluksia herättelevä selviytymisopas kaikille nykyajan digi-yhteiskunnan ihmisille, ja se löytyy myös äänikirjana. Tutustu myös Ari-Pekan isännöimään suosittuun Mielen laboratorio -podcastiin sekä verkkokurssiin Mindfulness Survival Kit, joka auttaa vähentämään meditaation haittavaikutuksia ja rakentamaan yksilöllisiä harjoituspolkuja.

Tammikuussa järjestetään Oulu Floatsissa Ari-Pekan ohjaama kelluntaretriitti, jossa yhdistyy japanilainen tee, kellunta ja läsnäolotaidot. Lisätiedot: info@oulufloats.fi . Tammikuussa alkaa Turun kesäyliopistossa Ari-Pekan ja Janne Kontalan vetämä Meditaatio-ohjaajakoulutus. Huhtikuussa alkaa Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistossa Ari-Pekan vetämä Voimavarakeskeinen mindfulness-ohjaaja 25op -koulutus.

Oy Minä Ab – miten ottaa lomaa neoliberaalista itseydestä?

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp

Lomapäiväsi alkaa virheettömällä lenkillä, terveellisellä aamiaisella ja harkitulla somepäivityksellä, joka tihkuu luonnonläheisyyttä ja mielenrauhaa. Päällisin puolin täydellistä – mutta kuka tekee todellisuudessa päätökset tässä skenaariossa? Sinä vai sisäinen toimitusjohtajasi yrityksessä ”Oy Minä Ab”? Tässä postauksessa pureudumme siihen, miten uusliberalistinen itseys ohjaa meitä jopa lomalla ja ennen kaikkea – miten ottaa siitä lomaa?

On heinäkuu ja voit olla vihdoin ilman herätyskelloa. Sisäinen kello herättää sinut tuttuun tapaan klo 7:30. On aika hyödyntää aamun viileys. Vedät lenkkitossut jalkaan ja suuntaat järvenrantaa kiertävälle polulle. Polkujuoksu on hyvää kuntoilua ja pitää niveletkin kunnossa. Älykello mittaa sykettä ja matkaa, josta voit tyytyväisenä todeta, että kehitystä tapahtuu ja kunto pysyy yllä myös lomalla. Suihkun jälkeen on aamiaisen vuoro. Otat proteiinipitoista rahkaa, tuoreita marjoja ja pähkinöitä. Sopiva määrä auttaa palautumaan optimaalisesti. Säästät proteiinipatukan iltapäivälle. Aamiaisen aikana on hyvä hetki päivittää sosiaalista mediaa. Eilisistä kymmenistä auringonlaskukuvista valitset sen, jossa värit ovat parhaimmillaan ja sommittelu onnistunut. Muotoilet kuvatekstiin rennon, mutta oivaltavan lauseen, joka kertoo loman palauttavasta vaikutuksesta ja luonnonrauhasta. #loma #suomenluonto #mökkielämää #kiitollinen.

Pääkonttorin näkymätön työpäivä

Päällepäin kaikki näyttää täydelliseltä lomapäivältä, jota kelpaa mainostaa somessakin. Ehkä siitä vielä toinen postaus? Jos kuitenkin pysähtyy hetkeksi kuuntelemaan sisäistä maailmaa, huomaa, että taustalla käy melkoinen kuhina. Vaikka olet lomalla, mielesi sisällä toimiva Oy Minä Ab on painanut täyttä työpäivää:

  • Tuotekehitysosasto vastasi aamun lenkistä, jonka tavoitteena oli fyysisen suorituskyvyn ylläpito ja parantaminen.
  • HR:n hyvinvointijaosto suunnitteli terveellisen aamiaisen, jolla varmistettiin työntekijän optimaalinen palautuminen ja toimintakyky.
  • Markkinointi- ja viestintäosasto taas toteutti huolella suunnitellun somekampanjan, joka vahvisti henkilöbrändin arvoja: hyvinvointia, luonnonläheisyyttä ja henkistä tasapainoa.

Kaikkea tätä valvoi valppaana toimitusjohtaja itse – se osa sinua, joka varmistaa, että projekti ’Minä’ etenee strategian mukaisesti. Loma-aikahan onkin mitä parhain ajanjakso rakentaa luonnonarvoja korostavaa brändiä.

Sisäinen toimitusjohtaja – neoliberaali itseys

Sisäinen ’toimitusjohtaja’ ei ole puhtaasti henkilökohtainen ominaisuutesi. Se on kulttuurinen ilmiö, jota esimerkiksi sosiologi Matthew Adams on kuvannut teoksessaan Self and Social Change. Hänen teoksensa auttaa ymmärtämään, miksi niin moni meistä kokee elämänsä loputtomana projektina.

Adamsin mukaan nykykulttuuri kannustaa meitä omaksumaan niin sanotun ”yrittäjäminän” roolin. Tämä on ajatusmalli, jossa näemme itsemme ja elämämme eräänlaisena yrityksenä, jota tulee jatkuvasti johtaa, brändätä ja kehittää. Meistä tulee oman onnemme, työllistettävyytemme ja jopa hyvinvointimme aktiivisia managereita. Adams korostaa, että tämä ei tunnu ulkoiselta pakolta, vaan se koetaan vapaana valintana ja itsensä toteuttamisena – mikä tekee siitä erityisen voimakkaan ja sitovan. Michel Foucault nimitti samaa ilmiötä sisäistetyksi mikrovallaksi.

Miten tämä ”yrittäjäminä” sitten näkyy käytännössä? Adamsin mukaan se rakentuu muutamasta keskeisestä pilarista:

  • Vastuu siirtyy yksilölle: Neoliberaalissa yhteiskunnassa jokainen on täysin vastuussa omasta menestyksestään ja hyvinvoinnistaan. Jos uupuu tai epäonnistuu, se nähdään henkilökohtaisena heikkoutena, ei niinkään yhteiskunnan rakenteiden tai kohtuuttomien vaatimusten tuloksena.
  • Itsestä tulee pääomaa: Keho, mieli, taidot ja jopa vapaa-aika nähdään pääomana, jota tulee hallita ja kasvattaa. Koulutus, harrastukset ja jopa lepo muuttuvat investoinneiksi tulevaisuuden tuottavuuteen ja henkilökohtaiseen markkina-arvoon.
  • Elämä on kilpailua: Tällainen ajattelukulttuuri luo jatkuvan, hienovaraisen kilpailun ilmapiirin. Meidän tulee olla tehokkaita ja joustavia, jotta pärjäämme markkinoilla – niin työelämässä, opinnoissa kuin sosiaalisissa piireissäkin.

Tämän kuvion tunnistaminen on ensimmäinen askel vapauteen. Kun ymmärrät, että sisäistetty vaativa ääni ei olekaan absoluuttinen totuus sinusta, vaan kulttuuristen normien muodostama rooli, voit ehkä ottaa siihen hieman etäisyyttä ja pyrkiä suhtautumaan itseesi myötätuntoisemmin.

Oletko lomalla vai ylitöissä?

Tässä on muutamia merkkejä siitä, että Oy Minä Ab painaa ylitöitä ilman lomakorvauksia:

  • Jatkuva optimointi ja itsekehitys:
    • Vapaa-aikasi on täynnä ’hyödyllisiä’ aktiviteetteja ja pelkkä lepääminen ilman päämäärää aiheuttaa syyllisyyttä.
    • ”Aamupalalla podcasteja menestyksestä, salilla uusin treeniohjelma, illalla verkkokurssi tuottavuudesta. Kaiken pitää olla optimoitua ja tehokasta – myös vapaa-ajan”.
  • Vertaileva arviointi:
    • Huomaat vertailevasi omaa lomanviettoasi muiden somepäivityksiin ja tunnet riittämättömyyttä. Seurauksena on sisäinen kehityskeskustelu.
    • ”Olen ollut vain viikon verran pois kaupungista, kaverit näyttävät olevan ulkomailla koko perheen kera. Riittämättömyyden tunne hiipii mieleen: Olenko tarjonnut perheelleni yhtä hyvän loman kuin muut? Pitäisikö hankkia vielä ex tempore äkkilähtö Kreetalle?”
  • Suorituskeskeisyys ja ”onnenpakko”:
    • Lepäämisen sijaan suunnittelet jo kuumeisesti, miten olet syksyllä tehokkaampi ja parempi versio itsestäsi.
    • ”Jokaisen hetken pitäisi olla merkityksellinen, jokaisen kuvan Instagram-tasoa. Rentoutumisen pitää näyttää ja tuntua ’oikealta’ ja brändinmukaiselta. Pysähtyminenkin pitää tuotteistaa, sen tarkoitus on hallita tunteita ja kokemuksia, tehdä niistä positiivisempia.”

Jos nyökkäilit näille, et ole yksin. Sisäinen toimitusjohtajasi painaa kurinalaisesti ylitöitä, huolehtien siitä, että Oy Minä Ab pysyy kilpailun tasalla.

Miten ottaa lomaa minuuden suorittamisesta?

Kuten Adams tuo esille, neoliberaali itseys on kulttuurinen ilmiö, josta on vaikeaa päästää irti. Sen tarkoitus on pitää Oy Minä Ab kilpailukykyisenä ja turvata erilaisten pääomien saatavuus tulevaisuudessakin. Viime kädessä kyse on siis selviytymisestä ja turvallisuuden tunteesta. Samalla se kääntyy kuitenkin itseään vastaan, sillä elämän merkityksellisyys ei löydy suorittamisen oravanpyörästä. Seuraavat ehdotukset ovat ystävällisiä kutsuja avautua elämälle sellaisenaan, tässä ja nyt, ilman tulosvastuuta.

  1. Määrittele päivän tavoitteeksi ”tavoitteettomuus” Sisäistetty toimitusjohtajasi rakastaa tavoitteita. Anna sille siis sellainen, mutta käännä se päälaelleen. Päätä tietoisesti, että ’tämän päivän ainoa tavoite on olla ilman tavoitteita’. Kun teet jotain täysin ’turhaa’, kuten tuijotat pilviä tai kuuntelet tuulta, voit todeta toimitusjohtajalle: ’Hyvin menee, pysymme suunnitelmassa.’ Anna itsellesi lupa sulkea Excel-taulukot ja strategiakansiot.
  2. Pistä työkalut syrjään hetkeksi Toimitusjohtaja johtaa datalla. Jätä siis tietoisesti mittarit, kuten älykello ja -sormukset, kotiin päiväksi. Passita myös markkinointiosasto lomalle poistamalla laitteistasi käyttämäsi some-appit. Viestitä sisäistetylle toimitusjohtajallesi, ettet tarvitse mikromanagerointia, vaan voit luottaa kehon ja mielen luonnollisiin viesteihin, joita ei tarvitse säädellä strategiasuunnitelmilla.
  3. Käy myötätuntoinen kehityskeskustelu Kun huomaat toimitusjohtajan taas alkavan suunnitella ja vaatia suoritteita, pysähdy ja ohjaa sitä lempeästi kuin uupunutta, ylisuorittavaa kollegaa: ’Kiitos huolenpidosta. Olet tehnyt todella paljon töitä. Nyt sinulla on lupa levätä. Mene sinäkin riippumattoon kuuntelemaan hetkeksi tuulen suhinaa puiden lehdillä. Me pärjäämme kyllä.’

Pohjimmiltaan näissä ehdotuksissa kyse on reflektoivan minän valjastamisesta tietoisen läsnäolon palvelukseen. Erilaiset mindfulness-harjoitukset voivat olla suureksi avuksi siinä, että huomaa sisäistetyn toimitusjohtajan aktivoituvan. Ja toisaalta hyväksyvän, arvostelemattoman asenteen harjoittaminen voi auttaa päästämään irti sisäisistä vaatimuksista.

Mitä lomilta tuodaan tuliaisiksi?

Oy Minä Ab:n toiminta ei luultavasti lopu tähän, mutta voit oppia olemaan sen armollisempi johtaja. Ehkäpä jatkuvan suorittamisen oravanpyörästä voi ottaa välillä kokonaisia vapaapäiviä tai iltavapaita. Kuka tietää, mitä uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia tällainen pysähtyminen saattaa avata elämälle?

Ehkä parasta, mitä lomalta voi tuoda tuliaisiksi, ei olekaan uusi energialataus syksyn parempia suorituksia varten, vaan taito päästää irti jatkuvasta minäprojektin suorittamisesta ja antaa itselle lupa nauttia elämästä?

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi, psykoterapeutti ja tietokirjailija, joka tekee väitöstutkimusta nondualismista. Ari-Pekan teos Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto (Basam Books, 2023) on syvällisiä oivalluksia herättelevä selviytymisopas kaikille nykyajan digi-yhteiskunnan ihmisille, ja se löytyy myös äänikirjana. Tutustu myös Ari-Pekan isännöimään suosittuun Mielen laboratorio -podcastiin sekä verkkokurssiin Mindfulness Survival Kit, joka auttaa vähentämään meditaation haittavaikutuksia ja rakentamaan yksilöllisiä harjoituspolkuja.

Elokuussa on mahdollisuus osallistua Oulu Floatsin järjestämään kelluntaretriittiin, jonka pitää Ari-Pekka. Lisätiedot: info@oulufloats.fi Syyskuussa taas on Ari-Pekan ja Nina Pyykkösen pitämä Symbolin voima -retriitti. Lokakuussa alkaa Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistossa Ari-Pekan vetämä Voimavarakeskeinen mindfulness-ohjaaja 25op -koulutus

Shamanistinen mindfulness

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp

Ovatko ajatukset mielen roskasisältöä, josta mindfulness-harjoittajan tulisi päästää irti – vai voiko niillä olla jokin tärkeämpi tehtävä? Tiedostamattoman mielen merkitys on nykymaailmassa usein unohdettu, vaikka se tarjoaa väylän elämämme suurempaan kokonaisuuteen. Mindfulnessin harjoittamisen voi suunnata myös sisäiseen maailmaan, joka on meille aivan yhtä todellinen ja merkityksellinen kuin ulkoinen maailmakin.

Olen opettanut mindfulnessia ja meditaatiota laajemminkin reilut parikymmentä vuotta ja näiden vuosien aikana olen oppinut näkemään monenlaisia harjoituksiin liitettyjä uskomuksia niin harrastajilla kuin ammattilaisillakin.

Yksi mindfulnessiin vahvasti liittyvä uskomus on, että ajatukset ja mielikuvat ovat jonkinlaista roskasisältöä, joista tulisi päästää irti ja korkeintaan vain tarkkailla niitä ulkopuolelta, ikään kuin pilviä taivaalla. Tämän näkemyksen taustalla on pyrkimys neutraalin tarkkailijan asemaan, joka on vapaa sisäisen ja ulkoisen maailman vaikutuksista. Tarkkailija on kuin tiedemies valkoisessa takissaan, joka havainnoi maailmaa sen ulkopuolelta. Tämä on hyvin vahva pyrkimys loogis-rationaalista mieltä painottavassa nykymaailmassa.

On tietysti totta, että tällaisia minuudettomia tietoisuudentiloja on mahdollista kohdata esimerkiksi syvämeditaatiossa. Olisi kuitenkin virhe ajatella, että se on mindfulnessin päämäärä. Ennemminkin kyse on vain yhdestä harjoituksen muodosta, tyhjyys-mindfulnessista. Tällainen orientaatio voikin tarjota tervetulleen levähdyshetken sellaisille ihmisille, joiden päivät täyttyvät kaikenlaisesta ajatustyöstä. Samalla kuitenkin menetetään jotain oleellista. Mindfulness-harjoitusten aikana mieleen putkahtelevat ajatukset ja mielikuvat eivät synny sattumalta. Ne nousevat tiedostamattomasta mielestä, joka alkaa harjoituksen aikana tulla näkyvämmäksi.

Tiedostamaton mieli

Tiedostamaton mieli ei ole roskasäiliö, jonka sisältö on yhdentekevää ja tarpeetonta. Päinvastoin, se on silta suurempaan kokonaisuuteen, joka on oikeastaan koko elämämme. Harjoituksen aikana esiin nouseviin ajatuksiin ja mielikuviin kannattaa kiinnittää tarkasti huomiota, sillä ne voivat olla viittoja elämämme kannalta tärkeisiin asioihin.

Me nykyajan ihmiset olemme kuitenkin vieraantuneet tiedostamattoman mielen merkityksestä. Tämä näkyy mindfulnessin lisäksi monissa muissakin työskentelytavoissa, kuten buddhalainen meditaatio, jooga ja qigong. Painopiste on useimmiten mielen ja kehon kontrolloinnissa erilaisten menetelmien avulla. Mielikuvituksen ja intuition aktiivinen käyttö harjoituksissa on suurimmalle osalle harjoittajista täysin tuntematon alue. Tämä on oikeastaan ironista, sillä suurin osa arjen tapahtumista ohjautuu tiedostamattomasti. Miksi siis suunnata työskentely rationaalisen mielen vahvistamiseen, jonka rooli jää joka tapauksessa paljon luultua vähäisemmäksi?

Tiedostamattoman mielen kohtaaminen onkin ollut luonnollinen päämäärä meditatiivisessa työskentelyssä jo iät ja ajat. Nykyäänkin useimmista henkisistä perinteistä löytyy vielä koulukuntia, joissa tällainen työskentely on säilynyt. Esimerkkejä ovat buddhalaisuuden ja vedalaisuuden tantriset koulukunnat, teististen perinteiden mystikot, sekä taolaisuuden shamanistiset haarat. Tiedostamattoman mielen parissa työskentely ei ole nyky-psykologiallekaan aivan vierasta, vaikka valtavirran teoriat pysyttelevätkin psyyken pintarakenteiden tuntumassa. Esimerkiksi Carl G. Jung kehitteli teorioita ja menetelmiä, joiden kautta voitaisiin päästä yhteyteen tiedostamattoman mielen syvempien rakenteiden kanssa. ”Joka katsoo ulospäin, on unessa – joka katsoo sisäänpäin, herää”, totesi Jung aikoinaan.

Sisäiseen maailmaan katsominen

Mitä nykyajan mindfulness-harjoittaja voisi oppia tiedostamattoman mielen kohtaamisesta?

Ensinnäkin omaa asennetta ajatusten ja mielikuvien suhteen kannattaa miettiä. Miksi mieleen putkahtaa esimerkiksi viikon takainen tapaaminen ystävän kanssa? Sen sijaan että huomiota pyrittäisiin pitämään jossain etukäteen valitussa kohteessa, kuten hengityksessä tai kehotuntemuksissa, entäpä jos mielen annettaisiinkin syventyä tuohon mieleen nousevaan tapahtumiseen kokonaisvaltaisesti? Millaisia kehotuntemuksia tilanteeseen liittyy? Millaisia hajuaistimuksia, näkö- ja kuulohavaintoja? Millainen tapahtuman tunnelma on ja millaisia tunteita itsessä risteilee?

Suuntaamme huomiomme yleensä ulkoiseen maailmaan, mutta kaikki samat aistit, havainnot ja huomion kohteet ovat käytettävissä myös mielikuvien, muistojen ja päiväunelmien maailmassa. Vaikka materialistinen maailmankuva painottaa läsnäolon merkitystä ulkoisessa todellisuudessa (fyysisessä maailmassa), on sisäinen maailmakin aivan yhtä todellinen ja merkityksellinen. Myös ajatuksien ja mielikuvien äärellä voi olla hyväksyvää, tietoista läsnäoloa.

Shamanistinen mindfulness

Sisäänpäin katsominen avaa myös monia sellaisia mahdollisuuksia, jotka puuttuvat ulkoisten aistihavaintojen kanssa työskennellessä. Sisäinen maailma on nimittäin paljon joustavampi ja helpommin muovautuva kuin ulkoinen maailma. Mielikuvassaan läsnäoleva harjoittaja voi alkaa työskentelemään sen kanssa. Jos mieleen nouseessa ystävän tapaamisessa oli esimerkiksi kireä ilmapiiri, joka tuntuu vatsaa puristavana tunteena, tälle tunteelle voi esittää kysymyksiä. Mitä se toivoisi tapaamisessa muuttuvan, mitä se toivoisi tapahtuvan? Ehkäpä tuo tunne toivoisi tapaamisen siirtyvän lämpimän meren rannalle ja haluaisi tunnelman muuttuuvan kannustavaksi. Selvä, annetaan mielen muuttaa puitteet sellaisiksi. Millaisia aistimuksia ja havaintoja meren rannalla syntyy? Miten tapaaminen etenee ja mitä tapahtuu seuraavaksi?

Tällainen harjoitus tuntuu todennäköisesti neutraalin tarkkailijan asemaan pyrkivälle mindfulnessin harjoittajalle vieraalta. Mutta tosiasiassa tällainen mielen toiminta on hyvin luonnollista ja tuttua meille kaikille. Jo pienet lapsetkin osaavat käyttää mieltään tällä tavoin leikeissään. Itseasiassa kaikki luova työskentely vaatii mielikuvituksen ja intuition käyttöä. Sisäänpäin katsominen mahdollistaa mielen luovan puolen käyttämisen meditatiivisen työskentelyn yhteydessä. Jung hyödynsi tätä mielen kykyä kehittämässään työskentelymuodossa, jota hän kutsui ”aktiiviseksi imaginaatioksi”.

Vastaavanlaisia mielen sisäiseen maailmaan suuntautuvia työskentelymuotoja löytyy kaikkialta maailmasta etenkin shamanististen perinteiden piiristä. Unien ja unenkaltaisten tietoisuuden tilojen parissa työskentelyä on harjoitettu kaikilla maailman kolkilla, myös koto-Suomen maaperällä.

Mindfulness-harjoituksesta voikin tehdä myös shamanistisen harjoituksen, jossa neutraalin tarkkailijan roolin sijaan hypätäänkin mielikuvien ja ajatusten mukaan. Tarkoitus ei ole kuitenkaan vain ajelehtia päämäärättömästi erilaisten päiväunelmien virrassa, vaan olla aktiivisesti läsnä näissä mielensisällöissä kaikilla aisteilla ja aktiivisella intentiolla. Silloin harjoituksesta voi tulla eräänlainen purjehdusmatka, jossa mielen luonto elää vapaasti, mutta harjoittaja säilyttää oman läsnäolonsa ja suuntaa purjevenettään kiinnostavilta ja tärkeiltä tuntuviin suuntiin.

Kirjoitin tästä aiheesta muutaman kappaleen kirjassani Mielen laboratorio (Basam Books, 2019). Ehkäpä kirjoitan tästä aiheesta joskus lisää blogissa. Voit myös kuunnella tähän aiheeseen liittyvän jakson Mielen laboratorio -podcastissa.

Huom! Ari-Pekan luotsaama Voimavarakeskeinen mindfulness-ohjaaja (25op) starttaa lokakuussa 2024. Siihen voi osallistua livenä Oulussa ja etänä mistä päin maailmaa tahansa: https://www.ppkyo.fi/fi/voimavarakeskeinen-mindfulness-ohjaaja-25-op-8/

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi, psykoterapeutti ja tietokirjailija, joka tekee väitöstutkimusta nondualismista. Ari-Pekan teos Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto (Basam Books, 2022) on syvällisiä oivalluksia herättelevä selviytymisopas kaikille nykyajan digi-yhteiskunnan ihmisille ja se löytyy myös äänikirjana. Tutustu myös Ari-Pekan isännöimään suosittuun Mielen laboratorio -podcastiin, sekä verkkokurssiin Mindfulness Survival Kit, joka auttaa vähentämään meditaation haittavaikutuksia ja rakentamaan yksilöllisiä harjoituspolkuja.

Mitä sinulta puuttuu?

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp

Ihmismielen perusasetukset ovat sellaiset, ettei pysyvää tyydytystä ole saatavilla: Mielihyvä laimenee ajan myötä (hedoninen oravanpyörä) ja negatiivisiksi koetut asiat saavat enemmän huomiota kuin positiiviset (negatiivinen vinouma). Tämä johtaa suorituskeskeiseen kierteeseen, jossa nykytila on aina epätyydyttävä ja päämäärä siintää tulevaisuudessa.

Tämä asetelma on uurtunut myös yhteiskunnan rakennelmiin, jotka suurelta osin perustuvat alati kasvavien tarpeiden tyydyttämiseen ja vertailevaan kilpailuun. Kilpailu on niin vahva osa kulttuuriamme, että identiteettimmekin rakentuu suurelta osin sen varaan.

Identiteetin rakentamisen strategiat

Ensimmäinen strategia identiteetin rakentamisessa on kilpailussa menestyminen. On löydettävä sellainen kilpakenttä, johon omat ominaisuudet ja käytettävissä olevat resurssit sopivat. Kilpailussa menestymisen merkkeinä ovat lisääntyvä varallisuus, tietotaito ja valinnan mahdollisuudet. Mutta maaliviivaa ei kilpailija kuitenkaan koskaan saavuta, sillä tyytyväisyys nykytilaan laimenee ja parhaan kymmenyksenkin sisältä löytyy aina se paras kymmenys jota tavoitella. Tavoite siirtyy aina seuraavalle huipulle.

Entäpä ne 90% jotka eivät yllä kilpailussa kärkijoukkoon? Heidän vaihtoehtonsa ovat sopivamman kilpakentän etsiminen, riman laskeminen tai kilpailusta pudottautuminen. Jos omat resurssit eivät riitä kilpailevassa vertailussa menestymiseen, täytyy tyytyä häviäjän rooliin tai kyseenalaistaa koko kilpailun dynamiikka.

Joitain vuosia sitten julkisuudessa käytiin keskustelua ideologisesta työttömyydestä. Näin sen oivaltavana strategiana säilyttää omanarvontunne kilpailuyhteiskunnassa, jossa työttömyys tulkitaan usein epäonnistumiseksi. Taloudellisen menestymisen sijaan tavoite siirretään esimerkiksi kulttuurillisten arvojen saavuttamiseen. Psykologisesti tämä on paljon parempi strategia kuin luovuttaminen ja syrjäytyminen. Tämä näkökulma taisi jäädä monelta huomaamatta, sillä jopa presidentti Sauli Niinistö otti asiaan kantaa tuomiten ajatuksen jyrkästi.

Taloudellisen menestymisen sijaan kohti kulttuurista ja sosiaalista pääomaa

Pierre Bourdieu’n mukaan taloudellisen pääoman lisäksi ihmiset kuitenkin tavoittelevat myös kulttuurista ja sosiaalista pääomaa. Tämä laajentaa ihmisten mahdollisuuksia menestyä. Taloudellisen varallisuuden sijaan voi tavoitella kulttuurillista sivistyneisyyttä kirjallisuudessa, taiteissa tai humanismissa. Tai sitten voi opiskelun sijaan keskittyä esimerkiksi kotivanhemmuuteen ja pyrkiä rakentamaan sosiaalista pääomaa perheen, ystävien ja muiden verkostojen kautta.

Myös näillä kilpakentillä on kuitenkin helppoa joutua samaan suorittamisen kierteeseen. Edes kaikesta omaisuudesta luopuminen monastikoksi ryhtymällä ei takaa irrottautumista vertailevasta kilpailusta, sillä luostaritkin ovat täynnä hierarkioita ja statuskilpailuja. Ratkaisu ei löydy omaisuutta keräämällä, eikä myöskään siitä luopumalla.

Mitä minulta puuttuu?

Mieli keskittyy automaattisesti siihen mitä puuttuu. Koska täyttymyksen tunne on hetkellinen, puutelista on loputon. Vastalääkkeeksi tällaiselle takertuvalle halulle olen alkanut tietoisesti havainnoimaan mieleeni tulevia puutelistoja ja kääntämään tietoisesti huomioni niiden sijaan siihen mitä minulla on. Tämä auttaa näkemään, kuinka vääristynyttä puutteisiin keskittyvä ajattelu on ja tarjoaa realistisemman ja terveemmän näkökulman tilanteisiin. Käytännössä ajatuksenvaihto voi olla esimerkiksi seuraavanlainen:

Minulta puuttuu uusi iPhone, jossa on huippuluokan kamera –> Minulla on hyvä puhelin, joka riittää hyvin kaikkeen tarpeelliseen ja siinä on itseasiassa hyvä kamerakin –> mutta se on jo pari vuotta vanha, eikä kamera ole läheskään yhtä hyvä kuin iPhonessa olisi –> minulla on hyvä puhelin, joka riittää helposti kaikkeen mitä tarvitsen -> mutta siitä puuttuu kuitenkin 5-kertainen zoomi ja… –> minulla on hyvä puhelin, jossa on jopa kolme kameraa, joilla saa mainioita kuvia.

Avaimena tässä harjoituksessa on keskittyä siihen mitä minulla on ja sivuuttaa kaikki se mitä voisi/pitäisi/tulisi olla. Tarkoitus ei ole jäädä väittelemään puutteisiin takertuvan ajattelun kanssa, vaan yksinkertaisesti siirtää huomio puutteiden sijaan siihen mitä minulla jo on. Tämä on idealtaan varsin stoalainen harjoitus, joka tarjoaa realistisempaa tilannekuvaa.

Siirtyminen pintatasolta syvemmälle

Harjoitus ei kuitenkaan lopu vielä tähän. Huomion kiinnittäminen puutteiden sijaan asioihin joita omaa on ensimmäinen askel, mutta silloin ollaan edelleen pääomien keräämisen maailmassa. On tärkeää mennä syvemmälle ja kysyä itseltä: Mitä minulla on oikeasti, tässä ja nyt? Mikä tekee siitä merkityksellistä? Kuka on tämä minä, joka nämä asiat omaa?

Kokeile seuraavanlaista harjoitusta: Ota mukaan muistiinpanovälineet ja mene istuskelemaan johonkin mukavaan kahvilaan. Ala kirjoittaa paperille mitä sinulla on, juuri tässä ja nyt. Kun paperille ilmestyy erilaisia asioita, pyri siirtymään kohti välitöntä läsnäolemisen tilaa ja tutki sitä tarkemmin. Esitä kysymyksiä, jotka porautuvat syvemmälle:

Minulla on mukavat kengät – Mutta mitä se tarkoittaa, että minulla on ne? Mitä se tarkoittaa, että ne ovat mukavat? Kuka on se, joka ne kokee mukaviksi?

Minulla on asunto – Mitä asunnon omistaminen tarkoittaa tässä ja nyt? Onko asunto jollain tavalla mukana, kun istuskelen tässä kahvilassa? Millä tavoin? Miten asunnon omistaminen on läsnä tässä olemisen kokemuksessani?

Tämä harjoituksen toinen osa vaatii tietoisuustaitojen lisäksi reflektiotaitoja, sekä kykyä porautua havainnoissa yhä syvemmälle. En halua kuitenkaan johdatella kysymyksiä ja niiden vastauksia liian pitkälle, sillä tämän prosessin täytyy olla henkilökohtainen ja johtaa aidosti oman itsen syvyyksien äärelle. Kirjastani Mielen laboratorio (2019) löytyy tähän liittyvää filosofista pohdintaa, jos koet sen hyödylliseksi.

Kokemukseni on, että tämän harjoituksen lopputulos voi olla hyvin vapauttava ja johtaa parhaimmillaan kokemukseen olemisesta, josta ei puutu yhtään mitään.

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi, psykoterapeutti ja tietokirjailija, joka tekee väitöstutkimusta nondualismista. Ari-Pekan teos Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto (Basam Books, 2022) on syvällisiä oivalluksia herättelevä selviytymisopas kaikille nykyajan digi-yhteiskunnan ihmisille ja se löytyy myös äänikirjana. Tutustu myös Ari-Pekan isännöimään suosittuun Mielen laboratorio -podcastiin, sekä verkkokurssiin Mindfulness Survival Kit, joka auttaa vähentämään meditaation haittavaikutuksia ja rakentamaan yksilöllisiä harjoituspolkuja.

Elämmekö ykseydessä vai moneudessa?

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp

Elämme uushenkisyyden nousun aikaa. Henkisellä kentällä on vallassa monenlaisia näkemyksiä maailman ja ihmisen olemuksesta. Näitä näkemyksiä ostetaan ja myydään kuin kirpputorivaatteita erilaisiin identiteetteihin ripustettuina. Harva tuntuu juurikaan miettivän mihin näkemykset perustuvat ja mitä ne pohjimmiltaan tarkoittavat. Riittänee, että ne tuntuvat sopivilta ja näyttävät hyviltä?

Tässä kirjoituksessa nostan esiin joitain suosittuja todellisuuskäsityksiä, jotka itseasiassa olivat vallalla myös 1900-luvun taitteessa, jolloin niinikään elettiin eräänlaista uushenkisyyden nousun vaihetta. Viittaankin kirjoituksessani psykologian pioneerin William Jamesin (1842-1910) Oxfordissa pitämään luentosarjaan, jossa hän otti kantaa erilaisiin todellisuuskäsityksiin.

Onko kaikki materiaa vai tietoisuutta?

Arkiajattelun kannalta maailma näyttää olevan erillisistä materiaalisista kappaleista ja olennoista koostuva kolmiulotteinen tila, jossa jokaisella olennolla on oma sijaintinsa. Väliin jäävän tilan perusteella osaamme erottaa olennot toisistaan. Sama dualistinen arkiajattelu näkee myös ihmismielen ja minuuden tällaisina erillisinä tilassa olevina objekteina, jotka sijaitsevat yksilöllisissä kehoissa. Eikä luonnontieteellinen ajattelu tunnu tästä juurikaan poikkeavan. Tieteelliset julkaisut ovat pullollaan tutkimuksia, joissa mielen ominaisuudet esitetään pohjimmiltaan yksilön aivotoimintana ja biologiana. Voisi sanoa, että peruskoulutusjärjestelmä kouluttaa meidät tähän näkemykseen. Tällaista maailmankuvaa, joka näkee kaikkien erillisten ilmiöiden perustan materiassa, voidaan kutsua dualistiseksi materialismiksi.

Filosofit ovat tulkinneet maailmaa iät ja ajat muistakin näkökulmista. Niin idässä kuin lännessäkin on esitetty muun muassa näkemyksiä, joiden mukaan havaitsemamme maailma on pohjimmiltaan tietoisuutta. Kolmiulotteinen materiaalinen maailma rakentuu tämän näkemyksen mukaan tietoisuudessa samaan tapaan kuin unet. Sillä ei ole siis omaa itsenäistä olemassaoloa unen ulkopuolella. Maltillisessa muodossa tämä näkökulma on yhteensopiva modernin havaintopsykologian tutkimusten kanssa, jotka esittävät aistihavaintomme rakentuvan sen mukaan mikä on toiminnan kannalta hyödyllisintä. Aistihavainnot eivät siis pyri esittämään objektiivista kuvausta maailmasta, vaan pikemminkin käytännöllisen yksinkertaistuksen. Äärimmissä muodoissaan tietoisuuskeskeinen maailmankuva esittää, että ilmentyvä maailma lukemattomine olentoineen ja ilmiöineen on illuusio. Todellisuudessa on vain jakamaton ykseys; kaikenkattava ja muuttumaton absoluutti. Uushenkisyyden kentän nondualistisiset näkökulmat jakavat suurimmaksi osaksi tämän näkemyksen. Tällaista maailmankuvaa, joka näkee kaikkien ilmiöiden perustan muuttumattomassa ja jakamattomassa tietoisuudessa, kutsutaan monistiseksi idealismiksi.

Rationalistisen idealismin kritiikki

William James oli paitsi psykologian pioneeri, myös pragmatistisen filosofian perustajahahmo. Hän osallistui aktiivisesti aikansa uususkonnollisen kentän keskusteluihin ja vastusti dualistista näkemystä, jossa Jumala nähtiin maailmasta erillisenä. Hän ei kuitenkaan nähnyt ratkaisuna myöskään heittäytymistä toiseen ääripäähän, jossa kaikki olisi vain absoluuttista ykseyttä. Oxfordissa pitämässään luentosarjassa, josta koottiin myös hänen viimeiseksi jäänyt kirjansa Todellisen moneus (1913) James käykin monistisen idealismin kritiikkiin.

James kritisoi tiedeyhteisön ajattelua dominoivaa rationalismia, joka tukeutuu yksinkertaistuksiin ja pyöristyksiin, jotka sivuuttavat käytännön kokemustemme monimutkaisuuden. Tällainen kategorisoiva ajattelu ei kykene realistisesti hahmottamaan todellisen elämän ilmiöitä, jotka lomittuvat toisiinsa ilman selkeitä ajan ja tilan luomia rajoja. Jamesin mukaan rationalistit tarttuvat monistiseen idealismiin ohittaakseen todellisuuden rosoisen ja jatkuvasti kehkeytyvän olemuksen. Kokemusmaailmamme tapahtuma kerrallaan etenevä epävarmuus korvataan tällöin yhdestä kerrasta tapahtuvalla kaiken sisältymisellä kokonaisuuteen, mikä vapauttaa idealistin epävarmuuden ja epäselkeyden tuomasta ahdistuksesta.

Rationalismiin pohjautuvaa idealismia voi verrata euklidiseen geometriaan, jossa ideaaliset muodot, kuten kolmiot, neliöt ja suorat, korvaavat kokemusmaailman rosoisuuden matemaattisesti puhtailla kappaleilla. Kokemusmaailmaamme kuvaa kuitenkin paremmin esimerkiksi kaaosteoria, jossa kompleksiset ilmiöt kehkeytyvät usein ennalta arvaamattomilla tavoilla vuorovaikutuksessa, eivätkä siististi jonkin ennalta määrätyn päämäärän mukaisesti. Luonnossa ei ole matemaattisesti puhtaita muotoja, vaan pikemminkin toisiinsa lomittuvia fraktaalikuvioita, joiden ääriä on mahdoton määrittää. Jamesilla ei ollut käytössään kompleksisuustieteiden tai kvanttifysiikan teorioita, mutta epäilemättä hän olisi saanut niistä loistavia analogioita monistisen idealismin kritiikilleen.

Pluralistinen universumi

Vaikka James kritisoi monistista idealismia, hän ei ollut dualisti tai materialisti. James teki uraauurtavaa psykologista tutkimusta mystisistä kokemuksista, jotka olivat hänelle todiste yksilön perspektiiviä laajemmmasta tietoisuudesta. Nämä kokemukset osoittivat, että ihmismieli on kykenevä kohoamaan laajempaan näkökulmaan, jota ei käsitteiden kautta voi tavoittaa. Rationalismiin pohjautuva idealismi oli kuitenkin Jamesille tyhjää ja elotonta. Absoluuttiin pohjautuva hengellisyys näyttäytyi hänelle rationalismiin pakenemisena, joka jätti huomiotta elävän elämän rosoisuuden. Absolutismi voi kyllä tarjota lohtua ja turvallisuuden tunnetta, aivan kuten ajatus maailmasta erillisestä, huolehtivasta Jumalastakin. Samalla se kuitenkin sisältää kestämättömiä sisäisiä ristiriitoja, joiden sivuuttamista James piti älyllisenä laiskuutena. Rationalismi kyllä kohdistaa kriittisen katseensa esimerkiksi arkiajattelun ongelmiin, mutta absoluutti näyttää olevan sille liian suuri kokonaisuus hahmotettavaksi.

James näki maailman pluralistisena, hetkestä hetkeen muodostuvana universumina, jossa olemassaolo ei ole valmiiksi tehtyä, vaan pikemminkin jotain tekeillä olevaa. Tällaisen maailman tutkimiseen sopii rationalismia paremmin radikaaliempirismi, joka ei sivuuta elävän elämän moninaisuutta, vaan ottaa sen tarkastelun alle koko runsaudessaan. Kaikessa epäselkeydessäänkin pluralistinen lähestymistapa on käytännöllistä suunnatessaan huomion siihen, mitä kokemuksessamme tapahtuu hetkestä hetkeen. Se ei sorru rakentamaan kokemuksen päälle puhtaiden geometristen muotojen ideaaleja, joita rationalistisen älyn on helpompi käsitellä.

Mystisten kokemusten merkitys

Jamesin näkökulmasta pluralistinen radikaaliempirismi oli myös henkisyydelle parempi liittolainen kuin rationalistinen idealismi. Koska rationalistinen ajattelu on abstraktia, se ei koskaan kykene saavuttamaan kokemuksen elävyyttä. James näki mystisten kokemusten psykologisen tutkimuksen tärkeänä osin juuri siksi, että niiden avaama laajempi perspektiivi ei vaadi tuekseen idealistisia rakennelmia. James näkökulmasta rationalistinen idealismi sijoittaa Jumalan jonnekin kauas kokemusmaailmamme ulottumattomiin, kun taas pluralistinen näkökulma tuo Jumalan arkiseen kokemusmaailmaamme.

James olikin yllättynyt siitä kuinka vahvasti absoluuttifilosofit tukeutuivat niin sanottuun ”laihaan” metodiin, jollaisena hän rationalismia piti, vaikka heillä oli selvästikin henkilökohtaisia uskonnollisia kokemuksia taustallaan. ”Runsas” metodi oli Jamesille elävän elämän tutkimista kaikesta sen epäselkeydestä huolimatta. Jamesille uskonnolliset kokemukset olivat lupaava tutkimuskenttä. Ne tarjosivat älyllisten rakennelmien sijaan empiiristä todistusaineistoa ihmismielen voimavaroista ja mahdollisuuksista rakentaa elävä yhteys johonkin itseämme laajempaan kokonaisuuteen. Hän ei siis nähnyt moneutta dualistisena erottavana rakennelmana, vaan pikemminkin tarkempana kuvauksena siitä millaisten yhteyksien ja lomittumisten kautta olemassaolon kudelma rakentuu. Hänen ajatuksiensa kaikuja on helppo nähdä myös toisen pragmatistin, G.H.Meadin (1863-1931) sosiaalipsykologisissa teorioissa. Jamesin näkökulmaa voisi ehkä kutsua pluralistiseksi panteismiksi. Hänelle universumi oli aktiivinen, tekeytymässä oleva moneus ykseydessä.

Itseasiassa Jamesin jäsennys moneudesta ykseydessä muistuttaa joidenkin tantristen perinteiden filosofisia näkökulmia. Nämä perinteet eivät ole dualistisia, mutta eivät myöskään takerru absolutismiin. Sen sijaan ne pyrkivät aktiivisesti integroimaan ykseyden ja moneuden paradoksia tavallisen arjen elämän keskellä. Näiden perinteiden tutkimus on uskontotieteessä ottanut isoja harppauksia oikeastaan vasta viime vuosina, joten Jamesilla ei varmastikaan ollut käytettävissään kovinkaan näkemyksellisiä aineistoja näistä aiheista. Jos olisi ollut, hän olisi luultavasti tunnistanut näissä lähestymistavoissa vähintäänkin sitä runsasta ja elävää metodia, jota kaipasi rationalistisen idealismin dominoivaan maailmankuvaan.

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi, psykoterapeutti, jungilainen coach ja tietokirjailija, joka tekee väitöstutkimusta nondualismista. Ari-Pekan teos Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto (Basam Books, 2022) on syvällisiä oivalluksia herättelevä selviytymisopas kaikille nykyajan digi-yhteiskunnassa toimiville ihmisille ja se löytyy myös äänikirjana. Tutustu myös Ari-Pekan isännöimään suosittuun Mielen laboratorio -podcastiin.

Ihmisen mysteeri – keitä me olemme?

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp

Jos ihminen on vähänkin valveilla, niin jokainen vastaantuleva olento on mysteeri, pyhä, juhlallinen. Se on eläimessä, kukassa, kaikkialla. Ihmishenget kysyvät tässä tilaisuudessa itseltään: Keitä me olemme?”

Näin totesi Yrjö Kallinen (1886-1976), joka käytti suuren osan elämäänsä ihmisen mysteerin tutkimiseen, kun oli siihen nuoruudessaan Kontinkankaan metsässä tapahtuneessa henkisessä kokemuksessa havahtunut.

Tänä vuonna kääntyy uusi sivu omassa tutkimusmatkassani ihmisen mysteeriin. Mutta palataanpa ensiksi hieman ajassa taaksepäin. Reilut 20 vuotta sitten koin Oulujoen rannalla henkisen kokemuksen, joka johti minut monille mielenkiintoisille poluille tutkimaan ihmismielen syvyyksiä. Tuo uudenlaisena avautunut ihmisen mysteeri vei minut tutkimusmatkoille erilaisiin henkisiin perinteisiin ja näillä matkoilla päädyin lopulta itsekin mm. joogaopettajaksi ja dharmaopettajaksi. Samaan aikaan koin paloa tutkia aihepiiriä myös akateemisesti, kouluttautuen tässä prosessissa psykologiksi, psykoterapeutiksi ja kasvatustieteilijäksi, kirjoittaen tietoisuuden teemoista kolme tietokirjaakin.

Lähtökohtani ihmisen mysteeriin on siis ollut varsin moninäkökulmainen ja erilaisia lähestymistapoja integroiva, mikä on syventänyt ymmärrystäni näistä aiheista. Ilman akateemisia opintoja en omaisi vahvaa käsitteellistä näkökulmaa henkisten perinteiden ymmärtämiseen tieteellisesti ”ulkopuolelta käsin” – ja toisaalta ilman omakohtaista kokemusta ja oivalluksia en voisi ymmärtää käsitteiden maailmaa kovinkaan syvällisesti ja kokemuksellisesti ”sisältä käsin”.

Haaveenani onkin ollut yhdistää näitä näkökulmia syvälliseen tutkimukseen, joka auttaisi valottamaan ihmisyyden perimmäistä olemusta ja henkisten kokemusten mysteereitä. Tähän taisin saada ehkä tietämättäni inspiraation jo parikymmentä vuotta sitten, kun luin modernin psykologian pioneerin William Jamesin uraauurtavan teoksen ”Uskonnollinen kokemus moninaisuudessaan (1901)”. Koska olin teoksen lukemisen aikoihin itse kokenut jotain sellaista, jota James kirjassaan tutki ja analysoi, hänen tutkimuksensa toivat vahvistusta sille, etteivät kokemukseni olleet poikkeuksellisia. Ymmärsin kokemuksen taustalla olevan jotain sellaista, jota monissa viisausperinteissä on tutkittu jo vuosituhansien ajan. Jamesin tutkimusaineistossa oli niin kristittyjä, buddhisteja, hinduja kuin ateistejakin. Heillä kaikilla näytti olevan varsin samankaltaisia henkisen heräämisen kokemuksia, vaikkakin he kuvasivat niitä oman vakaumuksensa mukaisin termein ja käsittein. James myös osoitti, että näitä kokemuksia voi lähestyä henkisten perinteiden lisäksi myös psykologian ja tieteellisen tutkimuksen keinoin.

Palataanpa sitten takaisin tähän päivään.

Minulle on nyt avautunut mahdollisuus tuoda oma panokseni tämän aihepiirin akateemiseen tutkimukseen, sillä minulle on myönnetty väitöskirjatutkijan opinto-oikeus Åbo Akademiin. Tutkimukseni aiheena on nondualistinen itseys, johon modernit henkiset opetuslinjat luovat omanlaisiaan näkökulmia, samoin kuin moderni psykologiakin.

Kaiken nykyaikaa leimaavan suorituskeskeisen kulttuurin keskellä – mikä olisi tärkeämpää, kuin tietää keitä me oikeastaan olemme? Kuka se on, joka juoksee oravanpyörässä keräten kaikin voimin mainetta ja mammonaa?

Koen tässä myös jonkinlaisen ympyrän sulkeutumisen. Tutkiessani tätä aihetta yli 20 vuoden ajan olen hakenut tukea ja lisäymmärrystä monilta henkisten perinteiden ja akateemisen maailman opettajilta. Nyt on minun vuoroni lähteä punomaan näitä punaisia lankoja yhteen uskontopsykologisen tutkimuksen kautta.

Voin rehellisesti sanoa, ettei minulla ole aavistustakaan mihin tämä kaikki tulee lopulta johtamaan. Kuten Bilbo totesi Tarussa sormusten herrasta Frodolle: ”On kamalan vaarallista kävellä ulos ovestaan. Astut tielle ja jollet pidä jalkojasi kurissa, tie voi pyyhkäistä sinut kuka tietää minne.”

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi, psykoterapeutti, jungilainen coach ja tietokirjailija, jonka teos Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto (Basam Books, 2022) on syvällisiä oivalluksia herättelevä selviytymisopas kaikille nykyajan digi-yhteiskunnassa toimiville ihmisille. Tutustu myös Ari-Pekan isännöimään suosittuun Mielen laboratorio -podcastiin.

Buddhalainen psykoterapia – yogācāra

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp

Buddhalainen psykologia on nykyään jo tunnettu käsite niin hyvinvoinnin ja psykologian alueella, kuin akateemisena oppiaineenakin. Buddhalaisen mielenfilosofian perustana toimivat Buddhan varhaiset opetukset, joita täydennettiin myöhemmissä Abhidharma-kirjoituksissa. Vuosisatojen kuluessa opetuslinjat haarautuivat erilaisiin koulukuntiin samaan tapaan kuin antiikin filosofiassakin. Yogācāra on yksi näistä opetuslinjoista. Sen piirissä oppijärjestelmää jatkokehitettiin kokonaisvaltaiseksi mielenfilosofiseksi järjestelmäksi, jota voi kutsua buddhalaiseksi psykologiaksi ja psykoterapiaksi.

Yogācāra on mahāyāna -koulukunnan haarauma, joka tarkoittaa kirjamellisesti ”joogan harjoittamista”. Koulukunnan oppeja löydetään jo 100-200-luvuille ajoitetuista teksteistä. Yogācāran oppeja systematisoivat noin 300-400-luvuilla veljekset Asanga ja Vasubandhu, sekä kenties edellisen mentorina toiminut Maitreya-nātha. Yogācāra vaikutti intialaiseen buddhalaisuuteen vielä pitkään tämän jälkeenkin ja sen vaikutteet ovat edelleenkin nähtävissä muun muassa tiibetinbuddhalaisuudessa sekä chan-buddhalaisuuden eri haaroissa Kiinassa, Koreassa, Japanissa ja Vietnamissa.

Vasubandhun Trimshikā kārikā eli kolmekymmentä säettä on tiivis kirjallinen esitys yogācāran keskeisestä filosofiasta. Näistä säkeistä on tehty useita kommentaareja, kuten vuonna 2022 julkaistu Timo Klemolan suomenkielinen esitys. Vasubandhun veljen Asangan nimiin on puolestaan laitettu teos Yogācārabhumi, joka sisältää laajan esityksen yogācāran oppijärjestelmästä ja harjoituksista. Paramārtha puolestaan teki 500-luvulla suuren työn kääntäessään yogācāra-tekstejä kiinaksi, samalla kehittäen niiden oppeja eteenpäin.

Yogācāra buddhalaisena psykologiana ja psykoterapiana

Yogācāra painottaa mentaalisten prosessien, kuten tiedonkäsittelyn, havaitsemisen ja tietoisuuden tutkimista buddhalaisten joogaharjoitusten kautta. Siksipä sitä kutsutaan myös vijnānavādaksi, joka tarkoittaa tietoisuus- tai tajuntaoppia. Tutkijoiden piirissä on jonkin verran erimielisyyttä sen suhteen, onko kyseessä idealistinen metafyysinen oppi, joka pitää mieltä todellisuuden perustana, vai pikemminkin fenomenologinen oppi, joka ei pyri selvittämään niinkään olevaisen perustaa, kuin sen kokemuksellista ilmenemistä. Molemmat tulkinnat ovat loogisesti mahdollisia.

Yogācāran mielenteoriaan kuuluvat tajunta alakategorioineen, mielentekijät osa-alueineen, sekä keho. Yogācāran psykologia siis yhdisti niin kognition (eli tiedonkäsittelyn) kuin kehotietoisuudenkin. Vastaavanlainen ajattelu on tullut läntisen psykologian valtavirtaan vasta 1500 vuotta myöhemmin, kun kognitivismi alkoi syrjäyttämään behaviorismia noin 1950-luvulta alkaen. Kehollisesta käänteestä on puolestaan alettu puhumaan laajemmin vasta 2000-luvun taitteessa. Yogācāra myös jatkokehitti varhaisbuddhalaisuudessa esiintynyttä juuritajunnan (mula-vijnāna) käsitettä, kutsuen sitä varastotajunnaksi (ālaya-vijnāna). Tätä voi pitää varhaisena esityksenä tiedostamattomasta mielestä, johon liittyviä psykoterapeuttisia teorioita muun muassa Sigmund Freud ja Carl Gustav Jung alkoivat kehittelemään 1900-luvun alkupuolella.

Yogācāran järjestelmä sisältää mielenfilosofian lisäksi myös psykoterapeuttisia työvälineitä. Näihin kuuluvat optimaalisen mielentoiminnan kannalta hyödyllisten ja haitallisten mielentekijöiden kategorisointeja ja niiden hallintaan kytkeytyviä harjoituksia. Näiden meditatiivisten joogaharjoitteiden avulla yogācāran harjoittaja pyrkii kehittämään psykologisesti terveempää, tietämättömyydestä vapaata mieltä. Tässäkin suhteessa on helppoa nähdä vastaavuuksia nykyisen psykoterapiakentän kehitykseen, jossa buddhalaispohjainen mindfulness ja keholliset joogaharjoitukset on otettu tärkeäksi osaksi mielenterveyden hoitoa.

Yogācāran keskeisiä oppeja – yhdeksän tajuntaa ja kolme luontoa

Yogācāralle ominaista oli tajunnanfilosofian hyvin tarkka käsittely. Sen keskeisiin käsitteisiin kuuluivat varastotajunta ja puhdas tajunta (amala-vijnāna), joista jälkimmäistä kehitteli yogācāra-filosofi Paramārtha (499-569 jaa). Yogācāra jakoi tajunnan yhdeksään osaan: viisi aistitajuntaa, ajatustajunta, minätajunta, varastotajunta ja puhdas tajunta.

Varastotajunta toimii perustana, jolle aistitajunnat, ajatustajunta ja minätajunta rakentuvat. Se on nimensä mukaisesti luonteeltaan varastoiva ja mahdollistaa siten karmallisten seurausten jatkumon (tässä ja seuraavissa elämissä). Varastotajuntakaan ei ole kuitenkaan perimmäinen todellisuus, sillä se on ehdonvarainen ja siten pysymätön. Puhdas tajunta on puolestaan ei-ehdonvarainen. Chan-koulukunnan käsitys buddhaluonnosta (tathāgatagarbha) vastaa yogācāran puhtaan tajunnan käsitettä. Srimaladevi-suutra esittää buddhaluonnon olevan pysyvä, nautintoa, tosi-itse ja puhdas, vastakohtana ehdonvaraisen olemassaolon pysymättömyydelle, kärsimyksellisyydelle, itsettömyydelle ja tahraisuudelle. Sekä varastotajunnan, että puhtaan tajunnan käsitteitä on kritisoitu joissain buddhalaisissa koulukunnissa, sillä molemmat muistuttavat vedalaisten opetusten pysyvää tosi-itseä, ātmania.

Omaleimainen on myös yogācāran oppi ilmiöiden kolmesta luonnosta, jotka linkittyvät tajunnanfilosofiaan. Nämä ovat kuviteltu luonto, keskinäisriippuvainen luonto ja absoluuttinen ei-luonto:

Ajatusten rakentama kuviteltu luonto (parikalpita-svabhāva) vastaa arkista kokemustamme todellisuudesta. Tämä syntyy takertumisesta subjektiin ja objektiin, sekä kyvyttömyydestä havaita miten mieli rakentaa ilmiöitä nimeämisen ja takertumisen kautta. Käytännössä tämä on siis aisti-, ajatus- ja minätajunnan luoma todellisuus. Keskinäisriippuvainen luonto (paratantra-svabhāva) rakentuu ilmiöiden ilmentymisen ja katoamisen virrasta. Pysymättömät ilmiöt muodostavat keskinäisessä vuorovaikutuksessaan kuvioita, jotka vaikuttavat pysyviltä, kuten pyörteet virrassa. Todellisuudessa ne ovat kuitenkin pysymättömiä ja ainoastaan suhteellisesti olemassaolevia. Varastotajunta ylläpitää näitä keskinäisriippuvaisuuden syy-seuraussuhteita. Absoluuttinen ei-luonto (parinispanna-svabhāva) on löydettävissä meditaatioharjoitusten avulla. Tätä perimmäistä todellisuutta on mahdotonta kuvailla käsitteillä, sillä se on niistä täysin tyhjä. Tähän ei-luontoon viitataan sanoilla sellaisuus (tathātā) ja tyhjyys (sunyata).

Yogācāran mielenteoria ja harjoitukset pyrkivät avaamaan sekä käsitteellisesti, että kokemuksellisesti ilmiömaailman eri puolia. Tarkoituksena on oivaltaa syvällisesti kuvitellun luonnon, keskinäisriippuvaisuuden luonnon ja absoluuttisen ei-luonnon eroavaisuudet. Näin harjoittaja voi lopulta vapautua takertumisesta varastotajunnan ylläpitämään illusoriseen ilmiömaailmaan ja oivaltaa puhtaan tajunnan kautta todellisuuden perimmältään tyhjänä ei-luontona. ”Todellinen itse on ei-itse”, kuten zen-opettaja Hakuin Ekaku (1686-1769) aikoinaan kirjoitti.

Lopuksi

Yogācāran vaikutus intialaiseen buddhalaisuuteen on ollut vahva, ja buddhalaisuuden levitessä Itä-Aasiaan yogācāran opit ovat integroituneet osaksi chan/zen-koulukuntia. Niinpä ei olekaan yllättävää, että myöhempien aikojen kuuluisat opettajat, kuten Hakuin, ovat käsitelleet samoja teemoja omissa opetuksissaan. Myöhemmät mahāyāna-filosofit ovat kehittäneet joitain käsitteitä pidemmälle ja esittäneet myös vaihtoehtoisia näkökulmia, mutta on selvää, että yogācāra on toiminut vahvana pohjana näille kehitelmille.

On mielenkiintoista havaita, miten selkeästi nykyinen mindfulness-liike on myöskin ottanut vaikutteita näistä opeista. Tämä on ymmärrettävää, sillä mindfulnessin isänä pidetty Thick Nhat Hanh (1926-2022) harjoitti vietnamilaista zeniä ja MBSR:n kehittäjä Jon Kabat-Zinn opiskelee puolestaan korealaista zeniä. Yogācāran kehittämä buddhalainen psykologia ja psykoterapia ovatkin siis edelleen vaikuttamassa myös nykyajan mielenterveyden hoitomenetelmiin.

Ari-Pekan kouluttama Voimavarakeskeinen mindfulness-ohjaajakoulutus (25op) alkaa lokakuussa 2022.

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi, integratiivinen terapeutti ja tietokirjailija, jolta on aiemmin julkaistu teos Mielen laboratorio – tietoisuustaidot ja taitava vuorovaikutus (Basam Books 2019). Syksyllä 2022 ilmestyy uusi kirja Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto, joka antaa välineitä nyky-yhteiskunnan haasteiden kohtaamiseen.

Hiihtomeditaatio – latu mielenrauhaan

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp 
    "Hyvä on hiihtäjän hiihdellä, kun hanki on hohtava alla, kun taivas kirkasna kaareutuu - mut hauskempi hiihtää, kun ruskavi puu tuul’ ulvovi, polku on ummessa ja tuisku on taivahalla." - Eino Leino

    Ulkona on mukavasti pakkasta ja riittävästi lunta maassa, jotta olen saanut vihdoin vedettyä murtsikat jalkaan tälle talvelle. Jo ensimmäisen hiihtolenkin aikana palautuivat viime talven meditatiiviset tutkimukset mieleeni. Hiihtäminen on nimittäin yksi parhaista liikuntamuodoista meditaatiota ajatellen.

    Tässä postauksessa esittelen, miten hiihtolenkistä saa tehtyä meditaatioharjoituksen aivan samaan tapaan kuin vaikkapa hatha-joogasta, taijista tai budo-harjoituksista.

    Hiihtäminen synnyttää nopeasti tasaisen ja miellyttävän rytmin (jos vain latu ja voitelu ovat kunnossa) jolloin voi keskittyä rauhassa hiihtämiseen. Tätä rytmiä voi hyödyntää syvän keskittymisen tilaan siirtymisessä.

    Hiihtomeditaatio

    Etsi suhteellisen rauhallinen latu, mielellään metsän keskeltä, jolloin saat samalla hyvän metsäkylvyn. Kun olet saanut tasaisen ja itsellesi sopivatempoisen hiihtorytmin aikaiseksi, siirrä huomiosi hengitykseesi.

    • Aloita hengitykseen keskittymisen laskemalla hengityksiäsi yhdestä kymmeneen. Laskeminen alkaa uloshengityksellä numerosta yksi, sisäänhengityksellä seuraa numero kaksi, seuraavalla uloshengityksellä numero kolme, jne. Jatka laskemista kymmeneen saakka, jonka jälkeen aloitat taas alusta numerosta yksi. Jos menet laskuissasi sekaisin tai lasket vahingossa liian pitkälle, aloita jälleen seuraavalla uloshengityksellä alusta numerosta yksi.

    Jos hengityksen laskeminen sujuu hyvin ilman suuria katkoksia, keskittymisesi on tarpeeksi vahva siirtymään pelkkään hengitystietoisuuteen.

    • Hengitystietoisuudessa huomio pidetään hengityksen virrassa. Tunne kuinka talvisen raikas ulkoilma liikkuu sierainten läpi sisään suun kautta ulos. Pysy tietoisena hengitysliikkeen suunnasta ja hengityksien pituudesta. Välillä hengitys voi siirtyä tietoisuudessa taaemmaksi taustalle, mutta älä päästä tietoisuutta irtoamaan hengityksen virrasta kokonaan.

    Hengitystietoisuus ja tasainen hiihtoliike tyynnyttävät mielen ja vievät sen kohti syvämeditaatiota, jossa minätietoisuus haihtuu ja jopa katoaa. On vain hengitys, rytmikäs kehon liike, sekä suksien ja tuulen suhina.

    • Jos keskittyminen on riittävän syvää, voit myös päästää irti hengitystietoisuudesta ja siirtyä pelkkään luonnolliseen tietoisenaolemiseen. Ei ole hiihtäjää, eikä meditaatioharjoitusta. On vain hiihtämistä ja hengittämistä, luminen maisema, raikas tuuli ja liukas latu.

    Kirjoittaja, Ari-Pekka Skarp on psykologi, tietokirjailija, mindfulness-kouluttaja ja joogaopettaja. Ari-Pekka on harjoittanut meditatiivista työskentelyä parikymmentä vuotta, sekä ohjannut ja kouluttanut näitä taitoja aktiivisesti sekä harrastajille, että ammattilaisille. Häneltä on julkaistu aihepiiriin liittyen kirja Mielen laboratorio – tietoisuustaidot ja taitava vuorovaikutus (Basam Books, 2019). Kuuntele myös Mielen laboratorio -podcast.

    Sydänsuutra ja Joulupukin olemus

    Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp

    Onko Joulupukkia olemassa? Tämä kysymys on monien lasten huulilla joka jouluna. Muistan varsin hyvin, kun itse löysin ratkaisun tähän kysymykseen nelisenkymmentä vuotta sitten tunnistaessani naamarin takaa pappani. Kysymys juolahti taas mieleeni, kun keskustelimme Mielen laboratorio -podcastissa joogaopettaja Måns Broon kanssa joogafilosofioiden erilaisista lähestymistavoista todellisuuteen – ja Joulupukkiin.

    Joulupukkiin liittyvä ”suuren kysymyksen” perinne muistuttaa itseasiassa monien viisausperinteiden pyrkimystä selvittää totuus todellisuudesta. Kiinalainen Hua Tou on hyvä esimerkki meditatiivisesta kysymisestä, jossa itse kysyminen on tärkeämpää kuin vastauksen löytäminen. Tartunkin seuraavaksi tähän tärkeään kysymykseen buddhalaisen mielenfilosofian kahdesta erilaisesta näkökulmasta.

    Mitä löytyy naamarin takaa?

    Kysymyksen Joulupukin olemassaolosta voi nähdä viittauksena laajempaan kysymykseen – onko minää olemassa? Monet varhaisbuddhalaiset tekstit, kuten anathapindika sutta keskittyvät juuri tähän kysymykseen. Kysymykseen haetaan vastausta näissä perinteissä tutkimalla erilaisia mentaalisia ilmiöitä meditatiivisesti. Harjoittaja ottaa tutkimuskohteeksi esimerkiksi viisi ilmiöryhmää (muoto, tuntemukset, mielteet, tahtomukset ja tajunta) ja tutkii löytyykö näistä erillistä, pysyvää minuutta. Meditatiivisen harjoituksen edetessä syvemmälle, ilmiöiden erottelukyky muuttuu yhä tarkemmaksi. Lopulta harjoittaja toteaa omakohtaisen tutkimuksen perusteella, ettei itseyttä ei löydy näistä tai muistakaan ilmiöistä.

    Joulupukin olemassaoloa voisi tutkia samalla tavalla erilaisten ominaisuuksien kautta. Löytyykö Joulupukki valkoparrasta, hiippalakista, karvanutusta, ryhmysauvasta tai reestä? Kun jokaista elementtiä on tarkoin tutkittu voidaan tehdä johtopäätös: Joulupukki ei löydy näistä elementeistä, eikä häntä siis ole olemassa erillisenä ja pysyvänä itseytenä. Valkoparta, hiippalakki, karvanuttu, ryhmysauva ja reki luovat vain kudelman, jota mieli erehtyy pitämään todellisena. Joulupukin todellinen itse on ei-itse.

    Tämä on kuitenkin vain yksi ratkaisu Suureen Kysymykseen. Mahayana-buddhalainen Sydänsuutra tarkastelee asiaa hieman eri näkökulmasta.

    Sydänsuutra ja Joulupukin olemus

    Sydänsuutra eli Prajnaparamita Hridaya (Viisauden täydellistymän Sydän) tiivistää nimensä mukaan buddhalaisen viisausfilosofian ydinkäsitteet. Sydän on merkitykseltään tässä yhteydessä sama kuin kynttilän ”sydän”. Suutra käännetäänkin usein myös Ydinsuutraksi. Varhaisimmat löydetyt kommentaarit tästä tekstistä sijoittuvat 600-luvun alkuun.

    Sydänsuutra on varsin lyhyt ja tiivis teksti. Se on helppo opetella ulkoa ja ehkäpä siksi se on hyvin suosittu monissa buddhalaisissa koulukunnissa – ja onpa se löytänyt tiensä myös sekulaariin kontekstiin. Esimerkiksi Jon Kabat-Zinn esittelee Sydänsuutran erityisen merkityksellisenä tekstinä kehittämänsä mindfulness-ohjelman (MBSR) kannalta.

    Sydänsuutran ensimmäinen säkeistö oikeastaan tiivistää sisällön muutamaan riviin: 

    Avalokiteshvara (myötätunnon bodhisattva) syventyi Viisauden täydellistymään ja näki, että viisi ilmiöryhmää (skandhaa) ovat tyhjiä, ja ylitti näin kaiken kärsimyksen.

    Seuraavissa säkeissä Avalokiteshvara käy yksityiskohtaisesti läpi buddhalaisen psykologian peruselementit kuten skandhat, dharmat, riippuvuussyntyisyyden 12 linkkiä, sekä neljä jaloa totuutta ja kertoo, että ne ovat kaikki tyhjiä (shunya). Muoto on tyhjyyttä ja tyhjyys muotoa. Ei ole siis mitään saavutettavaa tai ei-saavutettavaa.

    Kun tyhjyys nostetaan hallitsevaksi teemaksi, meditatiivinen työskentely siirtyy eräänlaiseen dekonstruktioon. Tyhjyydessä ei ole aikasidonnaisia syy-seurausketjuja, eikä siten myöskään buddhalaisen psykologian erittelemiä ilmiöitä, niiden synnyttämiä ketjuja eikä ketjujen lakkaamiseen johtavia polkuja. Tämä on paradoksi, joka tulee polun harjoittajan ratkaistavaksi – viisauden täydellistymässä ei ole polkua eikä mitään ratkaistavaa. Loputtoman ilmiöiden erottelun (vijnana) sijaan Bodhisattva näkee olevaisen tyhjyysluonteen, joka vapauttaa hänet kärsimyksestä ja pyrkimyksestä kärsimyksen lakkauttamiseen.

    Sydänsuutran kannalta oppi ei-itseydestä (anatman) ei yllä riittävän pitkälle. Sydänsuutra kertoo kaikkien ilmiöiden olevan pohjimmiltaan tyhjyyden, absoluutin ilmentymää. Sydänsuutra korostaa siis ei-itseyden sijaan shunyataa, kaiken tyhjyyttä. Shunyata ei hajota ainoastaan ”itseyden rekeä” osiin, joista ei löydy pysyvää minää – shunyata hajottaa myös reen osat täydelliseen tyhjyyteen.

    Palatkaamme siis Suureen Kysymykseen Joulupukista.

    Sydänsuutra kertoisi, että Joulupukki on tyhjyyttä, mutta tyhjyys on myös Joulupukki. Joulupukkia ei voi löytää valkoparrasta, hiippalakista tai karvanutusta sillä nekin ovat tyhjää. Tyhjyys ei kuitenkaan johda nihilistiseen olemattomuuteen, sillä tyhjyys ilmenee myös muotoina. Vaikka Joulupukki on olemukseltaan tyhjä, tyhjyys samaan aikaan ilmenee Joulupukkina. Kuka tahansa lapsi voi todistaa, että joulupukki on varsin todellinen ja tärkeä olento. Vähintäänkin yhtä todellinen kuin S-ryhmä tai Tiernanpojat.

    Joulupukki on elävä Hua Tou, joka jokaisen lapsen täytyy ratkaista. Ratkaisu ei ehkä kuitenkaan ole se, johon päädyin 40 vuotta sitten. Se olisi mustavalkoinen pakotie nihilismiin. Joulupukki yhtä aikaa on ja ei ole. Tämän paradoksin ylläpitäminen on hankalaa, mutta samalla myös viisauden alku. Ehkäpä tänä jouluna etsin joulukoristelaatikosta aloittelijan mielen ja koetan antautua tälle mysteerille uudestaan: Onko Joulupukki olemassa?

    Kirjoittaja, Ari-Pekka Skarp on psykologi, tietokirjailija ja joogaopettaja. Ari-Pekka on harjoittanut meditatiivista työskentelyä parikymmentä vuotta, sekä ohjannut ja kouluttanut näitä taitoja aktiivisesti sekä harrastajille, että ammattilaisille. Häneltä on julkaistu aihepiiriin liittyen kirja Mielen laboratorio – tietoisuustaidot ja taitava vuorovaikutus (Basam Books, 2019). Kuuntele myös Mielen laboratorio -podcast.