Keskustelin vastikään asiakkaan kanssa uupumisesta. Pohdiskellessa mieleeni juolahti, että uupuminen sanana sisältää kaksoismerkityksen: Työelämässä se viittaa etenkin pitkäkestoiseen väsymykseen, joka alentaa toimintakykyä ja hyvinvointia. Tämän lisäksi uupuminen voi tietysti tarkoittaa, että jotain puuttuu.
Tämä sopii kuvaan hyvin. Kun uupumuksen juurisyitä lähdetään tutkimaan, lähes poikkeuksetta huomataan, että elämästä puuttuu jokin hyvin tärkeä elementti. Itseasiassa en muista koskaan törmänneeni tilanteeseen, jossa uupumisen tausta olisi ollut vain ja ainoastaan liiallisessa työkuormassa. Vähintäänkin taustalta on löytynyt jokin olennainen syy siihen, miksi ihminen on päätynyt kasaamaan (tai hyväksymään) itselleen liiallisen työtaakan.
Mitä työstä uupuu, kun työntekijä uupuu?
Etymologisen sanakirjan mukaan uupuminen on johdettu onttoa ja tyhjää merkitsevästä sanasta uu (vesilinnun munituspönttö, uuttu). Juuri tällainen tyhjyyden tunne vaivaa usein työntekijää, joka painii liian suuren työkuormansa kanssa. Työtä voi leimata eräänlainen onttous. Pinnalta katsoen kaikki voi näyttää melko hyvältä, mutta syvällisempi tutkimus paljastaa, että toiminta on jollain tavalla merkityksetöntä, sisällötöntä.
Uupumusta tarkastellessa täytyy katsoa ihmisen kokonaisuutta. Kaikki elävät olennot suuntautuvat kohti toimintamahdollisuuksien laajentumista. Kasville se voi tarkoittaa enemmän valoa lehdille ja lisää ravinteita juurille. Ihminen on kuitenkin henkinen olento. Me kaipaamme erityisesti oman henkisen potentiaalimme valjastamista jotain tärkeäksi kokemaamme päämäärää kohden. Vaikka työtehtävät olisivat päällisin puolin hyvin määriteltyjä ja suunniteltuja, niistä saattaa uupua syvempi tarkoitus.
Victor Frankl teki uraauurtavia oivalluksia ihmisen sisäisestä potentiaalista, seuratessaan toisen maailmansodan aikana kohtalotovereitaan, joilta oli viety kaikki – omaisuus, ihmisarvo ja yksilöllisyys. Hän sai todistaa miten jokin henkilökohtaisesti tärkeä tarkoitus sai ihmisen kestämään valtavia kärsimyksiä, kun taas tarkoituksen uupuminen vei nopeasti elämänhalun. Samoin hän huomasi, miten ihmiset saivat elämäänsä merkitystä pienistä asioista, kuten auringonlaskusta tai kauniista muistosta.
En voi väittää, etteikö työmäärällä olisi merkitystä ihmisen jaksamisen kannalta. Mutta työmäärää on helpompi säätää kuin työn tarkoitusta. Tarkoitus ei lisäänny työmäärää kasvattamalla, vaikka joskus ihmiset pyrkivätkin täyttämään sisäistä onttouden tunnettaan tekemällä enemmän töitä. Tämä johtaa helposti noidankehään, jossa lisääntyvä väsymys hämärtää entisestään työn merkitystä.
Uupumuksesta täyttymykseen
Mikäli uupumus tarkoittaa tyhjyyttä, on sen vastakohta täyttymys. Ihmisen tulee löytää se tarkoitus, joka hänen on määrä täyttää. Oman yksilöllisen tarkoituksen löytäminen oli psykiatri Carl Jungin näkemyksen mukaan ihmisen hyvinvoinnin kannalta äärimmäisen tärkeää. Jung kutsui tätä kehityspolkua omaan todelliseen itseyteen individuaatioksi. Itseasiassa Jung ajatteli, että monet henkiset ongelmat, kuten masennus tai uupumus, ovat psyyken tapoja auttaa pitkän tähtäimen hyvinvointia. Sairastuessa flunssaan kuumeen nousu pakottaa ihmisen ottamaan rauhallisemmin, jotta energiaa säästyy taudinaiheuttajaa vastaan taistelemiseen. Samaan tapaan uupumuksen perimmäinen tarkoitus on pakottaa ihminen pysähtymään ja tarkastelemaan omaa elämäänsä ja toimintaansa laajemmin.
Kun toiminnasta uupuu jotain oleellista, ihmisen tehtävänä on etsiä se puuttuva osanen. Muuten hänen tarkoituksensa ei täyty. Jos ihminen koettaa täyttää tyhjyyttään epäolennaisilla asioilla, hyvin toimiva psyyke alkaa pistämään kampoihin. Se aloittaa väsytystaistelun, kuten taitava kalastaja. Ja mikäli ihminen jatkaa siitä huolimatta kulkuaan väärään suuntaan, hän tulee lopulta uupumaan, aivan kuten kalastajan väsyttämä hauki.
Ihmiselle tämä on kuitenkin uusi mahdollisuus. Kun väärään suuntaan kohdistettu energia kuluu loppuun, voi pysähtyä ja katsoa omaa toimintaansa laajemmin. Näitä kysymyksiä kannattaa tietysti pohtia jo ennen kuin kulkee kohti uupumusta: Milloin olen viimeksi kokenut merkitystä työssäni ja elämässäni? Millainen toiminta on tuonut iloa ja energiaa elämääni, mitä kohti se on minua vienyt? Millaisten asioiden eteen olen valmis kestämään suuriakin haasteita?
Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on alunperin automaatiotekniikan insinööri, joka vaihtoi keski-iän kynnyksellä alaa, kouluttautuen psykologiksi ja psykoterapeutiksi. Ari-Pekka on myös jungilainen coach ja tietokirjailija, jonka teos Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto (Basam Books, 2022) on syvällisiä oivalluksia herättelevä selviytymisopas kaikille nykyajan digi-yhteiskunnassa toimiville ihmisille. Tutustu myös Ari-Pekan isännöimään suosittuun Mielen laboratorio -podcastiin.