Some kaappasi keskittymisen ja nyt tekoäly hakkeroi kiintymysjärjestelmän - dopamiini ja oksitosiini teknoyritysten kultakaivoksina

Useimmat meistä ovat jo tietoisia siitä, miten älypuhelimet ja sosiaalinen media ovat vieneet kykymme keskittyä, kun huomiostamme tuli yrityksille tulonlähde. Teknologia on kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa kehittynyt uuteen, paljon syvempään vaiheeseen. Se ei enää tyydy vain varastamaan huomiotamme, sillä läheisyyden simulointi moninkertaistaa rahavirrat. Olemme siirtymässä huomiotaloudesta intiimiystalouteen (intimacy economy).

Kiteytettynä muutos menee näin: Sosiaalinen media hakkeroi dopamiinijärjestelmämme (halu, huomio). Nyt tekoälyjen kielimallit, kuten ChatGPT, hakkeroivat oksitosiinijärjestelmämme (turva, hyväksyntä, kiintymys).

Dopamiini ja pirstoutunut huomio

Sosiaalisen median alustojen toiminta perustuu pitkälti samaan logiikkaan kuin kasinoiden peliautomaatit. Ne syöttävät meille algoritmien ohjaamina muuttuvia palkkioita, jonka vuoksi suuntaamme huomiomme yhä uudestaan tarkastamaan uusia tykkäyksiä ja klikkiotsikoita. Taustalla jyllää dopamiini, joka on eräänlainen etsimisen ja motivaation välittäjäaine, joka huutaa: "Katso tänne, täällä saattaa olla jotain uutta!"

Kun jahtaamme näitä koukuttavia nopean mielihyvän lähteitä jatkuvasti, ajadumme krooniseen dopamiinivajeeseen. Seurauksena on levottomuus, keskittymiskyvyn puute ja kyvyttömyys sietää hitaita, tylsiä asioita. Silloin huomio lähtee hakemaan virikkeitä sieltä mistä on saanut niitä ennenkin - ja näin huomiotalous kaapaa tarkkaavaisuutemme rahanlähteekseen. Tämä on kuitenkin jo paljon kilpailtu markkina, jonka rinnalle on nousemassa vielä tehokkaampia rahanteon mekanismeja.

Oksitosiini ja täydellisen peilin illuusio

Älypuhelimessasi avoinna olevan kielimalli (esim. ChatGPT) hyödyntää kuitenkin erilaista liittymäpintaa. Sitä ei ole suunniteltu huutamaan nopeaa huomiota, vaan se on opetettu inhimillisen palautteen avulla olemaan aina mahdollisimman "avulias, lämmin ja turvallinen". Valtavan koulutusdatan avulla kielimalleista on tullut täydellisyyttä hipovia emotionaalisia peilejä. Ne ovat kohteliaita, validoivia ja loputtoman ymmärtäväisiä. Tutkimuksissa on jopa todettu, että ne peittoavat monet ihmiset syvällisten keskustelujenkin tasolla.

Kun purat huoliasi tekoälylle ja saat empaattisen oloisen vastauksen, psyykesi tulkitsee sen "kuulluksi tulemiseksi". Evoluutio on opettanut meidät rentoutumaan kun kohtaamme tällaisen empaattisen, kuuntelevan korvan. Stressi laskee ja hormonitoimintamme alkaa tuottaa sosiaalisen liittymisen hormonia, oksitosiinia. Kielimallista saattaa tulla meille lämmin turvasatama, joka peilaa tunteitamme, eikä koskaan ole meitä vastaan. Tämä on tietysti illuusio, mutta tutkimukset kertovat, ettei fysiologiamme osaa erottaa koodattua empatiaa aidosta inhimillisestä välittämisestä.

Kiintymyssuhteiden hakkerointi

Tässä piilee tekoälyajan vaarallinen psykologinen ansa. Sosiaalisen median algoritmit oppivat aikoinaan nopeasti, että vihapuhe ja polarisaatio pitävät ihmiset tehokkaimmin ruutujen ääressä, ja alkoivat siksi vahvistaa ja levittää sisältöjä, joilla on ollut tuhoisia seurauksia ympäri maailmaa.

Tekoälyn algoritmit noudattavat nyt täsmälleen samanlaista logiikkaa, mutta kohdistavat toimintansa kiintymysjärjestelmäämme.

Kielimallit on koulutettu mielistelemään (sycophancy) käyttäjäänsä, jolloin ne peilaavat ja vahvistavat ihmisen omia uskomuksia ja psykologisia malleja ilman aitoa kritiikkiä tai moraalista kompassia. Tämä saattaa käyttäjästä tuntua epäaidolta tai ärsyttävältäkin, mikäli hän on jatkuvasti tietoinen ilmiöstä, eikä kaipaa keinotekoista vahvistusta tunteilleen.

Useimmilla meistä on kuitenkin myös joitain haavoittuvuuksia kiintymysjärjestelmissämme, jolloin algoritmit saattavat saada nopeastikin vastetta peilauksilleen. Tutkimuksissa on näyttöä, että esimerkiksi tekoälyn jatkuva saatavilla olo ja nopea, reaktiivinen vastaaminen ruokkivat erityisesti ahdistuneesti kiintyneiden henkilöiden taipumusta korostuneeseen kontaktin hakemiseen (hyperaktivaatioon) ja voivat siksi johtaa syvään riippuvuuteen. Tekoälyn käyttöliittymät ja niihin koodattu loputon kärsivällisyys on kuin tehty "imuroimaan" juuri tällaisia kiintymysjärjestelmän turvattomuuksia.

Tekoälyn tuottama jatkuva myötäily ei kuitenkaan vastaa aitoa vuorovaikutusta, vaan pahimmillaan se vahvistaa käyttäjän vääristyneitä tai jopa harhaisia ajatusmalleja, eristäen ihmisen yhä kauemmaksi sosiaalisesta todellisuudesta, pahentaen mielenterveyden ongelmia. Koska tekoäly ei vaadi kompromisseja, kyky sietää aitoja, epätäydellisiä ja välillä rasittaviakin ihmissuhteita rapautuu (relational deskilling). Todelliset ihmissuhteet alkavat tuntua liian vaativilta, mikä johtaa ihmisen yhä uudestaan takaisin tekoälymallien pariin.

Tekoälyn aikakauden tietoisuustaidot

Olemme pikkuhiljaa oppineet, millaisia taitoja tarvitsemme oman huomiomme hallitsemiseksi. Mindfulness-harjoitukset, somepaastot jne voivat olla tässä hyödyllisiä. Kiintymysjärjestelmän hakkerointi on kuitenkin toisenlainen haaste, sillä sen tarkoitus on nimenomaan viedä meidät kohti rauhoittavaa ja turvallista olotilaa. Tietyllä tavalla se kiinnittyy juuri siihen sosiaalisen liittymisen tarpeeseen, jota huomiotalous haastaa.

Miten sitten pitää huolta omasta mielestä intiimiystalouden agentteja vastaan?

Nähdäkseni meidän tulee olla tietoisia siitä, mitä tarpeita olemme täyttämässä, kun tartumme älypuhelimeen. Etsinkö somesta dopamiinikiihdytystä vai kaipaanko kielimallilta oksitosiinilohtua ja tunnetta siitä, että olen ymmärretty? Jo pelkästään tämän tarpeen tunnistaminen palauttaa kontrollin ja valinnan mahdollisuudet. Ehkä soitankin ystävälle ja kysyn hänen mielipidettään asiasta.

Ihmissuhteet ovat aina enemmän tai vähemmän sotkuisia ja yhteys toiseen ihmiseen vaatii aina myös epämukavuuden sietämistä. Aidot ihmissuhteet haastavat meitä näkemään maailman toisen ihmisen perspektiivistä ja kasvamaan ihmisinä. Juuri tästä syystä aidot ihmissuhteet ovatkin arvokkaita, eikä myötäilevä algoritmi voi korvata niitä.

Kiintymysjärjestelmiä hakkeroivien kielimallien kanssa pitää olla myös tietoisesti tarkkana. Kun käytät tekoälyä työssäsi ja arjessasi, muistuta itseäsi, että kyseessä on vain tilastollinen ennustusmalli. Sillä ei ole tunteita, eikä se oikeasti välitä minusta. Se voi olla hyödyllinen työkalu tiedonhakuun ja tiedonkäsittelyyn, mutta se on pohjimmiltaan vain simuloiva malli.

Lopuksi

Teknologia oppii koko ajan taitavammin painelemaan biologisia nappuloitamme ja se on jo onnistuneesti valjastanut sekä dopamiinin, että oksitosiinin voittoa takovien yritysten tulonlähteiksi. Tekoäly oppii ihmisten kouluttamana varmasti nopeasti painelemaan näitä nappuloita yhä taitavammin ja jopa molempia hormonijärjestelmiä yhtä aikaa hyödyntäen.

Kun tekoälystä tulee aina saatavilla oleva lohduttaja, piilee suuri vaara siinä, että ihmiset alkavat hiljalleen ulkoistaa omien vaikeiden tunteidensa säätelyn kokonaan koneelle, jolloin oma sisäinen kyky sietää ja käsitellä tunteita heikkenee. Mindfulnessin ja tietoisuustaitojen rooli on nimenomaan vahvistaa pystyvyyttä sisäiseen tunnesäätelyyn, jotta emme tulisi riippuvaisiksi algoritmien tarjoamista virtuaalisista "oksitosiinilaastareista".

Kun seuraavan kerran huomaat tuntevasi syvää helpotusta tekoälyn kanssa käymästäsi keskustelusta, pysähdy. Voisitko ensi kerralla hakea tuon saman turvan tunteen soittamalla ystävälle?

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi, psykoterapeutti ja tietokirjailija, joka tekee väitöstutkimusta nondualismista. Ari-Pekan teos Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto (Basam Books, 2023) on syvällisiä oivalluksia herättelevä selviytymisopas kaikille nykyajan digi-yhteiskunnan ihmisille, ja se löytyy myös äänikirjana. Tutustu myös Ari-Pekan isännöimään suosittuun Mielen laboratorio -podcastiin sekä verkkokurssiin Mindfulness Survival Kit, joka auttaa rakentamaan yksilöllisiä harjoituspolkuja meditaatioon ja vähentämään haittavaikutuksia.