Juuri nyt mediaa dominoivat uutiset erilaisista hallituksen leikkauksista. Ihmiset ovat huolissaan palkkapussin pienenemisestä. Martin Seligmanin ja muiden tutkijoiden onnellisuuteen liittyvät tutkimukset kuitenkin kertovat ettei ole syytä huoleen – kunhan välttämättömät perustarpeet ovat täytetyt ei palkan määrällä ole käytännössä vaikutusta onnellisuuteen. Paljon suurempi vaikutus onnellisuuteen on esimerkiksi sillä, opimmeko suuntaamaan huomiotamme optimaalisella tavalla.
Mihaly Csikszentmihalyi on tutkinut onnellisuutta ja ihmisen optimaalista toimintaa jo useiden vuosikymmenten ajan. Hän teki 1990-luvun alussa tunnetuksi käsitteen ”flow”, joka viittaa juuri sellaiseen optimaalisen toiminnan tilaan, joka on ihmisen onnellisuuden kannalta hyvin keskeistä. Hän havaitsi että homeostaattisten tarpeiden tyydyttämisestä nousevan nautinnon sijaan ihmisen onnellisuus on enemmänkin kiinni kyvykkyydestä löytää tekemisestä itsestään nouseva motivaatio ja tyydytyksen kokemus.
Flow-tilan eli virtauskokemuksen voi saavuttaa hyvin monenlaisten askareiden parissa. Kuten edellä jo todettiin, on tällainen tila itsessään jo niin palkitseva, ettei ihminen tarvitse minkäänlaista ulkopuolelta tulevaa kannustinta tällaisen toiminnan harjoittamiseen. Flow:n kannalta ei siis ole väliä sillä saako 100% vaiko 75% sunnuntailisää. Itseasiassa palkkaan huomion kiinnittäminen on yksi tehokkaimista tavoista menettää sisäinen motivaatio ja sitä myöten myös mahdollisuudet kokea flow:ta.
Joku saavuttaa virtauskokemusen juoksulenkillä, toinen sudokujen parissa, kolmas rikkaruohoja kitkiessään, neljäs asiakastyössä. Tutkimusten mukaan suurin osa flow-kokemuksista saavutetaankin töissä, ei suinkaan vapaa-ajalla rentoutuessa. Vapaa-ajan markkinoillakin on kuitenkin flow:n merkitys hyvin tiedostettua. Nykyaikaiset tietokonepelit esimerkiksi ovat usein suunniteltu sellaisiksi, että ne pyrkivät antamaan pelaajalle virtauskokemuksia. Jos pelin tekijät onnistuvat tässä hyvin, koukuttaa se pelaamaan peliä yhä uudestaan.
Yksi ensimmäisistä tässä onnistuneista peleistä on 1970-luvulla kehitetty Tetris. Muistan itsekin hyvin kuinka kavereiden kanssa tätä ”videopeliä” pelattiin tuntikausia, omaa ja toisten ennätystä rikkoen. Flow:n syntymisen kannalta on tärkeää, että toiminta on riittävän haastavaa, jotta ihminen joutuu keskittymään siihen toden teolla – mutta samalla riittävän helppoa, jotta ihminen saa jatkuvaa palautetta onnistumisestaan. Tässä Tetris onnistui hyvin, sillä pikkuhiljaa nopeutuva palikoiden tippuminen löysi jokaiselle pelaajalle varsin nopeasti sellaisen tason jolla tämä joutui pelaamaan osaamisensa äärirajoilla.
Flow ja psykologinen kasvu
Flow on jo nykyään varsin tunnettu käsite. Harva kuitenkaan tietää, että itseasiassa tämän käsitteen keskeisimpiin seikkoihin kuuluu psykologinen kasvu. Csikszentmihalyin mukaan mikä tahansa toiminta johon ihminen uppoutuu ei johda psykologiseen kasvuun. Esimerkiksi television katsominen voi olla hyvin intensiivinen kokemus, mutta harvoin johtaa virtauskokemukseen. Optimaalinen kokemus on sellainen, jossa tietoisuus on vahvasti organisoitunut yhteen kohteeseen ja tavoitteeseen, ja jossa (hieman paradoksisesti) ihmisen minä muuttuu samalla kompleksisemmaksi.
Mitä tämä sitten voisi tarkoittaa käytännössä? Mietitäänpä vaikka tilannetta, jossa ohjaustyön ammattilainen tapaa asiakkaan. Virtauskokemus voisi olla sellainen, että hän keskittyy erittäin tarkasti kuuntelemaan asiakkaan kertomusta, havaitsee asiakkaan kehonkielen ja kasvojenilmeiden pieniä mikroeleitä, ja samaan aikaan tuntee omassa kehossaan ja mielessään monenlaisia vastineita kuulemaansa ja havaitsemaansa. Tällainen asiakastapaaminen voi olla hyvin energisoiva ja virkistävä, vaikka tilanne sinänsä olisi haasteellinen. Mitä tässä tapauksessa tarkoittaisi minän kasvu kompleksisemmaksi?
Venäläinen kirjallisuusanalyytikko Mihail Bakhtin teki tutuksi moniäänisyyden käsitteen. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että hyvin toimivan ihmisen sisäistä dialogia kuvaa kyvykkyys ajatella tilannetta yhtä aikaa ikään kuin usean eri ihmisen silmin, usean eri ihmisen suulla. Tämä kuvaa minusta hienosti sitä mitä minän muuttuminen kompleksisemmaksi voi käytännössä tarkoittaa. Vaikka virtauskokemus supistaa keskittymisen usein hyvin rajattuun kohteeseen ja tavoitteeseen, synnyttää se samanaikaisesti psykologista kasvua – kyvykkyyttä havahtua näkemään elämämme yhä useammista suunnista.
Flow:n löytäminen meditaation avulla
Maailmasta löytyy monia ikivanhoja perinteitä, joiden perimmäinen tarkoitus on oikeastaan juuri virtauskokemuksen etsiminen ja sen kultivointi. Erilaiset meditaatioharjoitukset ovat tästä oivallinen esimerkki. Harjoitusten tarkoituksena on pohjimmiltaan löytää virtauskokemuksia yksinkertaistetuissa olosuhteissa ja oppia vähitellen siirtämään kokemukset meditaatiotyynyltä myös jokapäiväiseen arkeen.
Harjoitusten sudenkuoppa on se, että sekoittaa harjoitukset ja harjoituksen tavoitteen. Meditaatiossa kyse ei ole metodista tai menetelmästä. Itseasiassa on oikeastaan sama mihin huomion kiinnittää – olipa sitten kyseessä hengitykseen keskittyminen meditaatiotyynyllä, sudokun ratkaiseminen tai vaikkapa asiakkaan puheeseen keskittyminen vastaanotolla. Ei ole väliä mihin huomion kiinnittää, vaan miten. Mikäli tapa kiinnittää huomiota johtaa tietoisuuden integroitumiseen ja psykologiseen kasvuun, voidaan puhua hyödyllisestä meditaatioharjoituksesta. Mikäli taas psykologista kasvua ei tapahdu, kyse on ehkä vain mekanistisesta mielen kontrollin harjoittelusta.
Popularistisessa lähestymistavassa mindfulnessiin onkin helppo havaita keskittyminen erilaisten harjoitusten opetteluun, joita siivitetään lentävien lauseiden toistelemisella: ”Olet jo perillä”, ”Hyväksy tuntemuksesi”, ”Ole tässä hetkessä”. Nuo lauseet jäävät kuitenkin pelkäksi tyhjäksi sanahelinäksi, mikäli meditaatio-ohjaajalla ei ole kyvykkyyttä tunnistaa virtauskokemusta itsessään ja asiakkaassaan. Jos hänellä taas on tällaista kyvykkyyttä, saavat lauseet aivat toisenlaisen sisällön.
Mindfulness-menetelmiä käyttävän ammattilaisen tulisi kyetä muokkaamaan harjoitusta sopivan tasoiseksi asiakkaalleen. Johtavana ajatuksena on löytää keinoja työskennellä siten, että asiakas saatetaan flow:n äärelle. Harjoituksen täytyy olla riittävän haastava, jotta se haastaa asiakkaan työskentelemään omien kykyjensä ylärajoilla, mutta samalla riittävän helppo, jotta hän kykenee siinä onnistumaan.
Ei siis riitä, että opetellaan yhdessä pari-kolme mindfulness-harjoitusta ja kehoitetaan tekemään niitä joka ilta parikymmentä minuuttia. (Tämäkin tietysti voi olla jossain määrin hyödyllistä, mutta toisaalta harjoitus voi tuntua tylsältä ja jäädä pian pois.) Sen sijaan tulisi olla kyvykkyyttä työskennellä harjoituksen kanssa jatkuvasti ja muuntaa sitä sellaiseksi, joka palvelee tietoisuuden integroitumista ja psykologista kasvua. Mikäli asiakas löytää tiensä flow:n äärelle, sisäsyntyinen motivaatio huolehtii harjoitusten jatkumisesta.
Flow:n löytäminen omaan arkeen on tie sellaiseen onnellisuuteen, jota eivät hallituksen leikkaukset tai suuremmatkaan elämän vastoinkäymiset hetkauta.
Tietoisuustaidot 