Poluton polku – Mieli on kuin avaruus (1.1)

Escher, Sky & Water I, woodcut, 1938

Minua ovat jo pitkään kiehtoneet erilaiset kielen ja käsitteiden ”tuolle puolen” osoittavat lähestymistavat meditaatioon. Toisin sanoen lähestymistavat, jotka eivät pyri rajoittamaan kokemusta ja toimintaa ennalta ymmärrettyjen käsitteiden kautta, vaan antavat tilaa tuntemattomalle. Näistä esimerkkeinä ovat mm. tiibetiläinen dzogchen, zeniläinen shikantaza, J.Krishnamurtin ”valikoimaton tietoisuus” ja Springwater Centerin ”meditatiivinen tutkimus”.

Oma meditaatiopolkuni alkoi juuri eräänlaisesta non-dualistisesta oivalluskokemuksesta ja kenties sen vuoksi vuosien varrella kokemukset, joita on hankalaa tai jopa mahdotonta pukea selkeästi sanoiksi, ovat tuntuneet merkityksellisimmiltä.

Viime aikoina olen lueskellut Ken McLeodin kirjaa ”Trackless Path”, jossa hän kommentoi vanhaa tiibetiläistä runoa ”Paljastuksia alati läsnäolevasta hyvästä”. Runo on osa laajempaa kirjoitusta nimeltään ”Sydänpisara-sykli”, jonka on kirjoittanut mestari Jigme Lingpa 1700-luvulla. Runo on sarkastinen ja myös itseironinen kritiikki erilaisille muodollisille lähestymistavoille meditaatioon.

Aikomuksenani on tässä kirjoituksessa astua (väistämättä liian) suuriin saappaisiin ja pohdiskella runon säkeitä oman kokemukseni valossa. Ehkäpä kommentaareista on hyötyä ja/tai huvia muillekin ”poluttoman polun” rämpijöille. Tässäpä siis ensimmäinen säe otsikoineen:

Kahdeksan käsitteellistä lähestymistapaa

(1.1) Kerran ymmärrettynä, mieli itse on kuin avaruus.
Avaruuden luonto on, ettei ole olemassa mitään joka olisi avaruus.
Samalla tavalla, esimerkit eivät todella voi osoittaa tietoisuutta.
Silti tukeudun sellaisiin metodeihin valaistakseni avainkohtia.

Lingpa aloittaa runonsa esittelemällä muutaman välttämättömän avainkäsitteen, joita ilman runoa ei syntyisi. Voimme kommunikoida kirjallisesti vain sanojen ja käsitteiden kautta. Tämä on ongelmallista silloin, kun pyritään osoittamaan sellaiseen joka ei mahdu käsitteiden raameihin. Tällaisessa tilanteessa ei voi oikeastaan muuta kuin tehdä ristiriita reilusti näkyväksi.

Lingpa puhuu mielestä ja tietoisuudesta. Säkeestä ei käy ilmi ovatko nämä yksi ja sama asia, vaiko kaksi erillistä käsitettä. Joka tapauksessa molemmat käsitteet ovat paradoksaalisia; niitä ei voi suoraan selittää, eikä niihin voi osoittaa esimerkein ja viittauksinkaan. Lingpa käyttää tämän paradoksin paljastamiseen apuvälineenään helpommin tarkasteltavissa olevaa käsitettä ”avaruus”. Avaruus on jotain, joka ympäröi ja läpäisee kaiken. Avaruutta itsessään ei kuitenkaan voi tarkastella. Sen olemassaolo perustuu jonkin tarkasteltavissa olevan puuttumiseen. Oletamme jonkin olemattoman, jonka täytyy tarjota tilaa olevaiselle.

Eräs zeniläinen sanonta puhuu sormesta, joka osoittaa kuuhun, mutta ei itse ole kuu. Jos koetat osoittaa sormellasi koiralle muutaman metrin päässä olevaa keppiä, palloa tai vaikka herkkupalaa, huomaat koiran tuijottavan kiinteästi vain sormeasi – se ei ymmärrä sormen olevan symbolinen viittaus jonnekin. Samalla tavalla ihmiset erehtyvät katsomaan sormea, vaikka sen tarkoitus on vain osoittaa kuuhun. Lingpa menee runossaan kuitenkin vielä pidemmälle. Hän sanoo, ettei esimerkein voi ylipäänsä osoittaa tietoisuutta. Niinpä ihminen erehtyy väistämättä. Hän erehtyy luullessaan sormea kuuksi ja hän erehtyy seuratessaan sormen viittausta kuuhun. Sormi osoittaa kuuhun, mutta vain koska sen on pakko osoittaa johonkin. Perimmäinen tarkoitus on paljastaa itse avaruus, mutta siihen ei sormen symbolinen kapasiteetti riitä. Avaruutta ei voi paljastaa; avaruuden luonto on, ettei ole olemassa mitään joka olisi avaruus. Tämä on siis ensimmäisen säkeen luoma dramaattinen alkuasetelma runolle.

Lingpa tarttuu mahdottomaan tehtävään. Hän pyrkii esittämään jotain tietoisuudesta ja mielestä, vaikka hyvin tietää tehtävän epäonnistuvan. Runon otsikkona on ”kahdeksan käsitteellistä lähestymistapaa”. Tämä viittaa hänen edustamansa tradition yhdeksään erilaiseen lähestymistapaan, joista kahdeksan ensimmäistä nojaa muodollisiin opetuksiin ja yhdeksäs mielen suoraan ymmärrykseen ilman metodeja ja käsitteitä. Myöhemmissä säkeissä Lingpa osoittaa jokaisen käsitteellisen lähestymistavan heikkouksia, mutta itseironisesti joutuu myöntämään ensimmäisessä säkeessä itsekin olevansa samassa käsitteiden ansassa.

Ensimmäisen säkeen tarkoitus on paljastaa tietoisuuden paradoksi ja samalla myöntää, ettei se ole sanojen ja käsitteiden avulla ratkaistavissa. Silti paradoksin itsensä paljastaminen voi jo itsessään avata jotain. Avaruus, mieli ja tietoisuus ovat ratkaisemattomia arvoituksia, joita ei voi käsitteellisten metodien avulla selventää. Tämän paradoksin voi vain tehdä näkyväksi ja antaa sen ratkaista itse itseään, kuten häntäänsä syövä käärme, ouroboros. Lingpa myös näyttää vihjaavan, että avaruus voisi toimia avaimena, joka valaisee myös mielen ja tietoisuuden paradoksia.

Anna siis mielesi levätä, askarrella ja rentoutua tässä lauseessa: Avaruuden luonto on, ettei ole olemassa mitään joka olisi avaruus.

Kaaos ja kompleksisuus mielen voimavaroina

imageEdellisessä postauksessa kirjoitin flown merkityksestä ihmisen onnellisuudelle ja hyvinvoinnille. On helppoa mennä äärimmäisyyksiin ja ajatella, että jos kaikki ihmisen toiminta saataisiin muutettua virtauskokemuksia tuottaviksi olisi tässä avain ikuiseen onneen. Eräänlaisen henkisen supersankarin tavoin ihminen olisi tällöin jatkuvasti 100% läsnä kaikessa toiminnassaan; huomio ei herpaantuisi koskaan eikä ajatuksiin pääsisi luikertelemaan negatiivisuutta tuottavia murheita menneisyydestä tai tulevasta; kaikki toiminta olisi optimaalista hyvää oloa ja psyykkistä kasvua tuottavaa. Tämähän on itse asiassa se monien hengellisten traditioiden päiväuni, josta vanhat sankaritarinat kertovat.

Jos kokonaisvaltainen ja jatkuva flow todella olisi ratkaisu inhimillisen kärsimyksen poistamiseen, mikseivät ihmiset yksinkertaisesti ole kehittyneet ”flow-koneiksi”? Vastaus on itseasiassa aika yksinkertainen. Flow itsessään on vain toimintaan liittyvä kokemus ja tuo toiminta voi olla hyvinkin monenlaista. Ihminen voi kokea flowta sairaalan leikkaussalissa vaikeita kirurgisia toimenpiteitä suorittaessaan, mutta yhtä lailla myös kaupungin liikenteen seassa 150km/h nopeudella moottoripyöräillessään (kuten ”getaway from xx”-videoista olemme saaneet nähdä). Flowta on valjastettu myös armeijoiden käyttöön, jolloin esimerkiksi erilaisten mietiskelyharjoitusten koulimat samurait ovat voineet tappaa tehokkaasti vastustajiaan ”ei-mielen” tilassa ilman pelon tai harkinnan optimaalista toimintaa heikentävää vaikutusta.

Flow itsessään on siis sillä tavalla neutraali käsite, ettei se erottele toiminnan eettisiä tai pitkän ajan seurauksiakaan. Tietokonepeliä pelatessaan voi kokea flowta ja psykologista kasvua pelitaitojen kasvun myötä, mutta pitkällä tähtäimellä jatkuva pelaaminen saattaa supistaa elinpiiriä ja ajankäyttöä muihin askareisiin. Kaupassakäynti, siivoaminen ja äidin kanssa juttelukin täytyy hoitaa, mutta flowta näistä kaikista askareista on hankalaa saada ellei sitten ole edellä kuvattu henkinen supersankari.

Kompleksisuus ja kaaos mielen voimavaroina

Ihmisen mieli on todennäköisesti joustavin ilmiö koko maailmassamme. Mieli taipuu niin blogipostauksien kirjoittamiseen kuin kynsien leikkaamiseenkin. Mielellä on kyvykkyys luoda merkityksiä ja myös toteuttaa niitä. Kenties suurin tekijä tämän mahdollistajana on ehkä hieman yllättäenkin mielen kaoottinen luonne. Kuka tahansa meditaationharjoittaja voi jo pienelläkin kokemuksella kertoa millainen muurahaispesä ihmisen ajatusmaailma on. Vähän väliä mieleen juolahtaa ajatuksia siitä, tästä ja tuosta. Monet noista ajatuksista synnyttävät mielleyhtymiä, jotka johtavat negatiivisiin tuntemuksiin ja tämä voi olla stressaavaa ja ahdistavaakin. Eipä siis ihme, että meditaatioharjoitusten tavoitteina usein kuuleekin olevan ajatuksista eroon pääsemisen.

Tässä on kuitenkin taustalla ajatusvirhe. Ajatukset itsessään eivät ole ahdistavia tai stressaavia sen enempää kuin ne ovat miellyttäviä tai flowta synnyttäviäkään. Ahdistavia ovat samanlaisina toistuvat, jankkaavat ajatuskuviot. Kompleksisuustutkijat ovat havainneet miten lukuisten yksinkertaisia sääntöjä seuraavien ”agenttien” (esim. muurahaisyhteisöt, kala- tai lintuparvet) yhteisvaikutuksesta syntyy vuorovaikutuskuvioita joita ei voi löytää yksittäisiä agentteja tutkittaessa. Parvikäyttäytymisessä syntyvät muodostelmat, kuten kurkiaura tai muurahaisyhteisöjen rakentamat keot syntyvät vain kun riittävän suuri joukko kohtuullisen yksinkertaisia sääntöjä seuraavia eläimiä alkaa toimia yhdessä. Kukaan ei suunnittele tai johda toimintaa, se vain syntyy vuorovaikutuksen tuloksena.

Samalla tavalla mielessä syntyy ajatuskuvioita, jotka eivät ole ihmisen itsensä tietoisesti suunnittelemia, valitsemia tai usein edes haluamiakaan. Lukemattomien eri olosuhteiden ja tapahtumien yhteisvaikutuksessa syntyy mielessä patterneja, jotka koetaan virtauskokemuksina tai yhtä hyvin myös ahdistuksena. Pelkkien virtauskokemusten etsiminen voi johtaa riippuvuuksiin, jotka kyllä nopean palautteen muodossa tuntuvat miellyttäviltä, mutta pitkällä tähtäimellä voivat johtaa toimintamahdollisuuksien kapeutumiseen ja rappeutumiseen. Pelkkien negatiivisten ajatusten vallassa ajelehtiminen ilman niitä rikkovia positiivisia kokemuksia voi puolestaan johtaa esimerkiksi masennukseen.

Hyvinvoivan mielen joustavuus

Hyvinvoiva mieli on sellainen, joka sietää monenlaisten ajatuskuvioiden läsnäoloa, mutta jossa mikään tietty kuvio ei jumiudu vallitsevaksi. Hyvinvoiva mieli heijastelee monenlaisten kuvioiden syntymistä, niiden väliaikaista ylläpitoa ja lopulta niiden muutosta jälleen uudenlaisiksi kuvioiksi. Tämä mielen muuttuvuus mahdollistaa moninäkökulmaisuuden ja reflektion. Yhteen tiettyyn kuvioon jumittaminen voi toki toimia tietyissä olosuhteissa jonkin aikaa hyvin, mutta olosuhteiden väistämättä muuttuessa ollaankin suurissa ongelmissa ellei mielellä ole vastaavaa joustavuutta kuvioidensa muutokseen.

Hyvinvoiva mieli on kompleksinen. Sitä kuvastavat hetkelliset kaaostilat, joissa suunta on toisaalta täysin epäselvä mutta samalla myös avoin kaikelle. Tällaiset kaaostilat kuitenkin löytävät nopeasti itsestään myös järjestystä, jolloin syntyy jälleen pysyvyyttä synnyttäviä toistuvia kuvioita. Nämä kuviot säilyvät jonkinaikaa – välillä virtauskokemuksina, välillä stressaavina muutospaineina – kunnes kuvioon alkaa taas muodostua epäsäännönmukaisuutta joka lopulta johtaa taas kuvion transformaatioon. Hyvinvoiva mieli on tasapainoinen, pysyvä, ennakoitava ja toisaalta yhtä aikaa myös kaoottinen, muuttuva ja yllätyksellinen. Tällaista mieltä kuvaa kultainen keskitie, jossa luutunkieli on riittävän tiukalla soidakseen, mutta samaan aikaan riittävän löysällä pysyäkseen ehjänä.

Meditaatioharjoituksen tulisi kehittää mieltä monipuolisesti. On tärkeää löytää keinoja terästää huomiokykyä ja löytää keinoja virtauskokemusten synnyttämiseksi. Tähän ei kuitenkaan saa juuttua yhtenä ja ainoana totuutena. Yhtä tärkeää on opetella kestämään kaoottisempia kokemuksia, epävarmuutta ja ahdistustakin. Pelkkä lyhyen tähtäimen hyvänolon maksimointi voi johtaa vaikeuksiin. Tarvitaan myös kyvykkyyttä eettiseen ajatteluun ja reflektioon. Hyvä harjoitustapa on sellainen joka antaa tilaa ja ruokkii tätä kaikkea.

Koulutus, syksy 2015