Mielen laboratorio – Tietoisuustaidot

Onko Joulupukkia olemassa? Tämä kysymys on monien lasten huulilla joka jouluna. Muistan varsin hyvin, kun itse löysin ratkaisun tähän kysymykseen nelisenkymmentä vuotta sitten tunnistaessani naamarin takaa pappani. Kysymys juolahti taas mieleeni, kun keskustelimme Mielen laboratorio -podcastissa joogaopettaja Måns Broon kanssa joogafilosofioiden erilaisista lähestymistavoista todellisuuteen – ja Joulupukkiin.

Joulupukkiin liittyvä ”suuren kysymyksen” perinne muistuttaa itseasiassa monien viisausperinteiden pyrkimystä selvittää totuus todellisuudesta. Kiinalainen Hua Tou on hyvä esimerkki meditatiivisesta kysymisestä, jossa itse kysyminen on tärkeämpää kuin vastauksen löytäminen. Tartunkin seuraavaksi tähän tärkeään kysymykseen buddhalaisen mielenfilosofian kahdesta erilaisesta näkökulmasta.

Mitä löytyy naamarin takaa?

Kysymyksen Joulupukin olemassaolosta voi nähdä viittauksena laajempaan kysymykseen – onko minää olemassa? Monet varhaisbuddhalaiset tekstit, kuten anathapindika sutta keskittyvät juuri tähän kysymykseen. Kysymykseen haetaan vastausta näissä perinteissä tutkimalla erilaisia mentaalisia ilmiöitä meditatiivisesti. Harjoittaja ottaa tutkimuskohteeksi esimerkiksi viisi ilmiöryhmää (muoto, tuntemukset, mielteet, tahtomukset ja tajunta) ja tutkii löytyykö näistä erillistä, pysyvää minuutta. Meditatiivisen harjoituksen edetessä syvemmälle, ilmiöiden erottelukyky muuttuu yhä tarkemmaksi. Lopulta harjoittaja toteaa omakohtaisen tutkimuksen perusteella, ettei itseyttä ei löydy näistä tai muistakaan ilmiöistä.

Joulupukin olemassaoloa voisi tutkia samalla tavalla erilaisten ominaisuuksien kautta. Löytyykö Joulupukki valkoparrasta, hiippalakista, karvanutusta, ryhmysauvasta tai reestä? Kun jokaista elementtiä on tarkoin tutkittu voidaan tehdä johtopäätös: Joulupukki ei löydy näistä elementeistä, eikä häntä siis ole olemassa erillisenä ja pysyvänä itseytenä. Valkoparta, hiippalakki, karvanuttu, ryhmysauva ja reki luovat vain kudelman, jota mieli erehtyy pitämään todellisena. Joulupukin todellinen itse on ei-itse.

Tämä on kuitenkin vain yksi ratkaisu Suureen Kysymykseen. Mahayana-buddhalainen Sydänsuutra tarkastelee asiaa hieman eri näkökulmasta.

Sydänsuutra ja Joulupukin olemus

Sydänsuutra eli Prajnaparamita Hridaya (Viisauden täydellistymän Sydän) tiivistää nimensä mukaan buddhalaisen viisausfilosofian ydinkäsitteet. Sydän on merkitykseltään tässä yhteydessä sama kuin kynttilän ”sydän”. Suutra käännetäänkin usein myös Ydinsuutraksi. Varhaisimmat löydetyt kommentaarit tästä tekstistä sijoittuvat 600-luvun alkuun.

Sydänsuutra on varsin lyhyt ja tiivis teksti. Se on helppo opetella ulkoa ja ehkäpä siksi se on hyvin suosittu monissa buddhalaisissa koulukunnissa – ja onpa se löytänyt tiensä myös sekulaariin kontekstiin. Esimerkiksi Jon Kabat-Zinn esittelee Sydänsuutran erityisen merkityksellisenä tekstinä kehittämänsä mindfulness-ohjelman (MBSR) kannalta.

Sydänsuutran ensimmäinen säkeistö oikeastaan tiivistää sisällön muutamaan riviin:

Avalokiteshvara (myötätunnon bodhisattva) syventyi Viisauden täydellistymään ja näki, että viisi ilmiöryhmää (skandhaa) ovat tyhjiä, ja ylitti näin kaiken kärsimyksen.

Seuraavissa säkeissä Avalokiteshvara käy yksityiskohtaisesti läpi buddhalaisen psykologian peruselementit kuten skandhat, dharmat, riippuvuussyntyisyyden 12 linkkiä, sekä neljä jaloa totuutta ja kertoo, että ne ovat kaikki tyhjiä (shunya). Muoto on tyhjyyttä ja tyhjyys muotoa. Ei ole siis mitään saavutettavaa tai ei-saavutettavaa.

Kun tyhjyys nostetaan hallitsevaksi teemaksi, meditatiivinen työskentely siirtyy eräänlaiseen dekonstruktioon. Tyhjyydessä ei ole aikasidonnaisia syy-seurausketjuja, eikä siten myöskään buddhalaisen psykologian erittelemiä ilmiöitä, niiden synnyttämiä ketjuja eikä ketjujen lakkaamiseen johtavia polkuja. Tämä on paradoksi, joka tulee polun harjoittajan ratkaistavaksi – viisauden täydellistymässä ei ole polkua eikä mitään ratkaistavaa. Loputtoman ilmiöiden erottelun (vijnana) sijaan Bodhisattva näkee olevaisen tyhjyysluonteen, joka vapauttaa hänet kärsimyksestä ja pyrkimyksestä kärsimyksen lakkauttamiseen.

Sydänsuutran kannalta oppi ei-itseydestä (anatman) ei yllä riittävän pitkälle. Sydänsuutra kertoo kaikkien ilmiöiden olevan pohjimmiltaan tyhjyyden, absoluutin ilmentymää. Sydänsuutra korostaa siis ei-itseyden sijaan shunyataa, kaiken tyhjyyttä. Shunyata ei hajota ainoastaan ”itseyden rekeä” osiin, joista ei löydy pysyvää minää – shunyata hajottaa myös reen osat täydelliseen tyhjyyteen.

Palatkaamme siis Suureen Kysymykseen Joulupukista.

Sydänsuutra kertoisi, että Joulupukki on tyhjyyttä, mutta tyhjyys on myös Joulupukki. Joulupukkia ei voi löytää valkoparrasta, hiippalakista tai karvanutusta sillä nekin ovat tyhjää. Tyhjyys ei kuitenkaan johda nihilistiseen olemattomuuteen, sillä tyhjyys ilmenee myös muotoina. Vaikka Joulupukki on olemukseltaan tyhjä, tyhjyys samaan aikaan ilmenee Joulupukkina. Kuka tahansa lapsi voi todistaa, että joulupukki on varsin todellinen ja tärkeä olento. Vähintäänkin yhtä todellinen kuin S-ryhmä tai Tiernanpojat.

Joulupukki on elävä Hua Tou, joka jokaisen lapsen täytyy ratkaista. Ratkaisu ei ehkä kuitenkaan ole se, johon päädyin 40 vuotta sitten. Se olisi mustavalkoinen pakotie nihilismiin. Joulupukki yhtä aikaa on ja ei ole. Tämän paradoksin ylläpitäminen on hankalaa, mutta samalla myös viisauden alku. Ehkäpä tänä jouluna etsin joulukoristelaatikosta aloittelijan mielen ja koetan antautua tälle mysteerille uudestaan: Onko Joulupukki olemassa?

Kirjoittaja, Ari-Pekka Skarp on psykologi, tietokirjailija ja joogaopettaja. Ari-Pekka on harjoittanut meditatiivista työskentelyä parikymmentä vuotta, sekä ohjannut ja kouluttanut näitä taitoja aktiivisesti sekä harrastajille, että ammattilaisille. Häneltä on julkaistu aihepiiriin liittyen kirja Mielen laboratorio – tietoisuustaidot ja taitava vuorovaikutus (Basam Books, 2019). Kuuntele myös Mielen laboratorio -podcast.

Mindfulness on vakiinnuttanut asemansa sekä harjoituksena että terminä suomenkielessäkin. Joitain vuosia sitten sanaa pyrittiin vielä aktiivisesti kääntämään suomeksi. Yleisimmin käytettyjä käännöksiä ovat hyväksyvä tietoinen läsnäolo ja tietoisuustaidot. Kumpikaan ei kuitenkaan ole kovin hyvä käännös mindfulnessille.

Hyväksyvä tietoinen läsnäolo viittaa spesifisti Jon Kabat-Zinnin kehittämän MBSR-menetelmän harjoituksissa käytettävään meditatiiviseen asenteeseen. Tietoisuustaidot puolestaan viittaa laajempaan kokonaisuuteen, josta mindfulness on oikeastaan vain yksi osa. Thick Nhat Hanh’n vuonna 1991 suomeksi käännetyssä kirjassa ”Rauha on jokainen askel” mindfulness käännettiin mielellisyydeksi. Tämä olisi periaatteessa hyvä käännös englanninkieliselle termille, muttei tavoita mindfulnessin alkuperäistä merkitystä. Termin taustalla oleva palinkielinen termi sati viittaa enemmänkin muistamiseen. Hyvistä käännösyrityksistä huolimatta mindfulness jätetäänkin nykyään useimmiten kääntämättä.

Mutta mitä mindfulness oikeastaan tarkoittaa?

Tämä on hyvä kysymys, sillä mindfulness-sanan merkitys elää edelleen. Yleinen tapa jäsentää mindfulnessin merkitystä on nähdä se tietynlaisella asenteella tehtyinä huomion suuntaamisen tai läsnäolon harjoituksina. Esimerkiksi kehotuntemusten tai hengityksen tarkkailu lempeällä asenteella ovat yleisesti käytettyjä mindfulness-harjoituksia.

Nämä merkityksenannot tuntuvat kuitenkin viittaavan yhtä aikaa monenlaisiin asioihin: Huomion suuntaamiseen, keskittymiseen, tietynlaisen tunnetilan tai asenteen kultivointiin, kehotietoisuuteen, jne. Olenkin käyttänyt paljon aikaa tutkiessani mindfulness-sanan vanhoja merkityksiä buddhalaisessa harjoituksessa. Oikea mindfulness (samma-sati) on buddhalaisen kahdeksanosaisen polun seitsemäs osa, joka saa oikeastaan merkityksensä vain suhteessa polun muihin osiin.

Valpas tarkkaavaisuus, keskittyminen ja oivallus

Käytännöllisesti mindfulnessin voisi kääntää sanaparilla valpas tarkkaavaisuus. Valpas tarkkaavaisuus ei ole sama asia kuin keskittyminen tai lempeä harjoitusasenne. Näiden elementtien eroja voi havainnollistaa esimerkillä:

Olet ajamassa autolla työpaikalle. Hyvin levätyn yön jälkeen mielesi on levollinen ja keskityt hyvin liikenteeseen. Noudatat liikennesääntöjä ja reagoit tilanteisiin nopeasti ja joustavasti. Työpaikan pihalla nouset ulos autosta – ja sitten muistat sen – unohdit pysähtyä matkan varrella sijaitsevalle postilaatikolle pudottamaan tärkeän kirjeen.

Tämä havainnollistaa mindfulnessin eli valppaan tarkkaavaisuuden olemusta. Voit olla hyvin keskittynyt ja mielesi voi olla tyynen rauhallinen, mutta tämä ei takaa valpasta tarkkaavaisuutta. Mindfulness on se tietoisuustaitojen osa-alue joka pitää mielessä sen mitä olemme tekemässä ja miksi. Se muistuttaa keskittyneenkin ajon aikana pysähtymään postilaatikolla.

Keskittyminen, läsnäolo hetkessä ja lempeä asenne eivät takaa mindfulnessia. Yleisesti harjoitettu kehotuntemusten tarkkailukin voi helposti muuttua rutiiniksi, jossa keskittyminen on vahvaa mutta mindfulness heikkoa. Lempeys tai positiivinen asenne eivät myöskään ole millään tavalla välttämättömiä vahvan mindfulnessin kannalta. On aivan yhtä tärkeää, tai kenties jopa tärkeämpää, rakentaa valpasta tarkkaavaisuutta ärtyneessä ja kireässä mielentilassa kuin lempeässä ja tyynessä mielentilassa.

Vanhat perinteet eivät itseasiassa pidä mindfulnessia tai keskittymistä tärkeimpänä mielen harjoittamisen alueena. Sen sijaan nostavat oivalluksen harjoituksen tärkeimmäksi osa-alueeksi. Keskittymistä sen enempää kuin valpasta tarkkaavaisuuttakaan ei kehitetä pelkästään niiden itsensä vuoksi. Parhaimmillaan nämä toimivat tukipilareina, joiden varassa harjoittaja pääsee oivalluksen äärelle. Oivallus on jotain, joka muuttaa suhdettamme siihen mitä koemme. Näemme asiat uudessa valossa ja tämä näkökulma avaa meille uusia mahdollisuuksia. Ehkäpä minän kahleemme höltyvät hetkeksi ja näemme tarkemmin oman olemuksemme. Näin voimme tehdä taitavampia valintoja, kun takertuminen omaan persoonaan ei ohjaa liikaa toimintaamme. Tai ehkä kokemamme kärsimyksen täsmällisempi luonne paljastuu ja löydämme sisältämme aitoa lempeyttä itseämme ja lähimmäisiämme kohtaan.

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi ja tietokirjailija, joka avaa tietoisuustaitojen ja mielen olemusta laajemmin kirjassaan Mielen laboratorio – tietoisuustaidot ja taitava vuorovaikutus (Basam Books, 2019).