Kaaos ja kompleksisuus mielen voimavaroina

imageEdellisessä postauksessa kirjoitin flown merkityksestä ihmisen onnellisuudelle ja hyvinvoinnille. On helppoa mennä äärimmäisyyksiin ja ajatella, että jos kaikki ihmisen toiminta saataisiin muutettua virtauskokemuksia tuottaviksi olisi tässä avain ikuiseen onneen. Eräänlaisen henkisen supersankarin tavoin ihminen olisi tällöin jatkuvasti 100% läsnä kaikessa toiminnassaan; huomio ei herpaantuisi koskaan eikä ajatuksiin pääsisi luikertelemaan negatiivisuutta tuottavia murheita menneisyydestä tai tulevasta; kaikki toiminta olisi optimaalista hyvää oloa ja psyykkistä kasvua tuottavaa. Tämähän on itse asiassa se monien hengellisten traditioiden päiväuni, josta vanhat sankaritarinat kertovat.

Jos kokonaisvaltainen ja jatkuva flow todella olisi ratkaisu inhimillisen kärsimyksen poistamiseen, mikseivät ihmiset yksinkertaisesti ole kehittyneet ”flow-koneiksi”? Vastaus on itseasiassa aika yksinkertainen. Flow itsessään on vain toimintaan liittyvä kokemus ja tuo toiminta voi olla hyvinkin monenlaista. Ihminen voi kokea flowta sairaalan leikkaussalissa vaikeita kirurgisia toimenpiteitä suorittaessaan, mutta yhtä lailla myös kaupungin liikenteen seassa 150km/h nopeudella moottoripyöräillessään (kuten ”getaway from xx”-videoista olemme saaneet nähdä). Flowta on valjastettu myös armeijoiden käyttöön, jolloin esimerkiksi erilaisten mietiskelyharjoitusten koulimat samurait ovat voineet tappaa tehokkaasti vastustajiaan ”ei-mielen” tilassa ilman pelon tai harkinnan optimaalista toimintaa heikentävää vaikutusta.

Flow itsessään on siis sillä tavalla neutraali käsite, ettei se erottele toiminnan eettisiä tai pitkän ajan seurauksiakaan. Tietokonepeliä pelatessaan voi kokea flowta ja psykologista kasvua pelitaitojen kasvun myötä, mutta pitkällä tähtäimellä jatkuva pelaaminen saattaa supistaa elinpiiriä ja ajankäyttöä muihin askareisiin. Kaupassakäynti, siivoaminen ja äidin kanssa juttelukin täytyy hoitaa, mutta flowta näistä kaikista askareista on hankalaa saada ellei sitten ole edellä kuvattu henkinen supersankari.

Kompleksisuus ja kaaos mielen voimavaroina

Ihmisen mieli on todennäköisesti joustavin ilmiö koko maailmassamme. Mieli taipuu niin blogipostauksien kirjoittamiseen kuin kynsien leikkaamiseenkin. Mielellä on kyvykkyys luoda merkityksiä ja myös toteuttaa niitä. Kenties suurin tekijä tämän mahdollistajana on ehkä hieman yllättäenkin mielen kaoottinen luonne. Kuka tahansa meditaationharjoittaja voi jo pienelläkin kokemuksella kertoa millainen muurahaispesä ihmisen ajatusmaailma on. Vähän väliä mieleen juolahtaa ajatuksia siitä, tästä ja tuosta. Monet noista ajatuksista synnyttävät mielleyhtymiä, jotka johtavat negatiivisiin tuntemuksiin ja tämä voi olla stressaavaa ja ahdistavaakin. Eipä siis ihme, että meditaatioharjoitusten tavoitteina usein kuuleekin olevan ajatuksista eroon pääsemisen.

Tässä on kuitenkin taustalla ajatusvirhe. Ajatukset itsessään eivät ole ahdistavia tai stressaavia sen enempää kuin ne ovat miellyttäviä tai flowta synnyttäviäkään. Ahdistavia ovat samanlaisina toistuvat, jankkaavat ajatuskuviot. Kompleksisuustutkijat ovat havainneet miten lukuisten yksinkertaisia sääntöjä seuraavien ”agenttien” (esim. muurahaisyhteisöt, kala- tai lintuparvet) yhteisvaikutuksesta syntyy vuorovaikutuskuvioita joita ei voi löytää yksittäisiä agentteja tutkittaessa. Parvikäyttäytymisessä syntyvät muodostelmat, kuten kurkiaura tai muurahaisyhteisöjen rakentamat keot syntyvät vain kun riittävän suuri joukko kohtuullisen yksinkertaisia sääntöjä seuraavia eläimiä alkaa toimia yhdessä. Kukaan ei suunnittele tai johda toimintaa, se vain syntyy vuorovaikutuksen tuloksena.

Samalla tavalla mielessä syntyy ajatuskuvioita, jotka eivät ole ihmisen itsensä tietoisesti suunnittelemia, valitsemia tai usein edes haluamiakaan. Lukemattomien eri olosuhteiden ja tapahtumien yhteisvaikutuksessa syntyy mielessä patterneja, jotka koetaan virtauskokemuksina tai yhtä hyvin myös ahdistuksena. Pelkkien virtauskokemusten etsiminen voi johtaa riippuvuuksiin, jotka kyllä nopean palautteen muodossa tuntuvat miellyttäviltä, mutta pitkällä tähtäimellä voivat johtaa toimintamahdollisuuksien kapeutumiseen ja rappeutumiseen. Pelkkien negatiivisten ajatusten vallassa ajelehtiminen ilman niitä rikkovia positiivisia kokemuksia voi puolestaan johtaa esimerkiksi masennukseen.

Hyvinvoivan mielen joustavuus

Hyvinvoiva mieli on sellainen, joka sietää monenlaisten ajatuskuvioiden läsnäoloa, mutta jossa mikään tietty kuvio ei jumiudu vallitsevaksi. Hyvinvoiva mieli heijastelee monenlaisten kuvioiden syntymistä, niiden väliaikaista ylläpitoa ja lopulta niiden muutosta jälleen uudenlaisiksi kuvioiksi. Tämä mielen muuttuvuus mahdollistaa moninäkökulmaisuuden ja reflektion. Yhteen tiettyyn kuvioon jumittaminen voi toki toimia tietyissä olosuhteissa jonkin aikaa hyvin, mutta olosuhteiden väistämättä muuttuessa ollaankin suurissa ongelmissa ellei mielellä ole vastaavaa joustavuutta kuvioidensa muutokseen.

Hyvinvoiva mieli on kompleksinen. Sitä kuvastavat hetkelliset kaaostilat, joissa suunta on toisaalta täysin epäselvä mutta samalla myös avoin kaikelle. Tällaiset kaaostilat kuitenkin löytävät nopeasti itsestään myös järjestystä, jolloin syntyy jälleen pysyvyyttä synnyttäviä toistuvia kuvioita. Nämä kuviot säilyvät jonkinaikaa – välillä virtauskokemuksina, välillä stressaavina muutospaineina – kunnes kuvioon alkaa taas muodostua epäsäännönmukaisuutta joka lopulta johtaa taas kuvion transformaatioon. Hyvinvoiva mieli on tasapainoinen, pysyvä, ennakoitava ja toisaalta yhtä aikaa myös kaoottinen, muuttuva ja yllätyksellinen. Tällaista mieltä kuvaa kultainen keskitie, jossa luutunkieli on riittävän tiukalla soidakseen, mutta samaan aikaan riittävän löysällä pysyäkseen ehjänä.

Meditaatioharjoituksen tulisi kehittää mieltä monipuolisesti. On tärkeää löytää keinoja terästää huomiokykyä ja löytää keinoja virtauskokemusten synnyttämiseksi. Tähän ei kuitenkaan saa juuttua yhtenä ja ainoana totuutena. Yhtä tärkeää on opetella kestämään kaoottisempia kokemuksia, epävarmuutta ja ahdistustakin. Pelkkä lyhyen tähtäimen hyvänolon maksimointi voi johtaa vaikeuksiin. Tarvitaan myös kyvykkyyttä eettiseen ajatteluun ja reflektioon. Hyvä harjoitustapa on sellainen joka antaa tilaa ja ruokkii tätä kaikkea.

Koulutus, syksy 2015

Mainokset

Flow – optimaalinen kokemus

snow-leopard-hd-1920x1200Juuri nyt mediaa dominoivat uutiset erilaisista hallituksen leikkauksista. Ihmiset ovat huolissaan palkkapussin pienenemisestä. Martin Seligmanin ja muiden tutkijoiden onnellisuuteen liittyvät tutkimukset kuitenkin kertovat ettei ole syytä huoleen – kunhan välttämättömät perustarpeet ovat täytetyt ei palkan määrällä ole käytännössä vaikutusta onnellisuuteen. Paljon suurempi vaikutus onnellisuuteen on esimerkiksi sillä, opimmeko suuntaamaan huomiotamme optimaalisella tavalla.

Mihaly Csikszentmihalyi on tutkinut onnellisuutta ja ihmisen optimaalista toimintaa jo useiden vuosikymmenten ajan. Hän teki 1990-luvun alussa tunnetuksi käsitteen ”flow”, joka viittaa juuri sellaiseen optimaalisen toiminnan tilaan, joka on ihmisen onnellisuuden kannalta hyvin keskeistä. Hän havaitsi että homeostaattisten tarpeiden tyydyttämisestä nousevan nautinnon sijaan ihmisen onnellisuus on enemmänkin kiinni kyvykkyydestä löytää tekemisestä itsestään nouseva motivaatio ja tyydytyksen kokemus.

Flow-tilan eli virtauskokemuksen voi saavuttaa hyvin monenlaisten askareiden parissa. Kuten edellä jo todettiin, on tällainen tila itsessään jo niin palkitseva, ettei ihminen tarvitse minkäänlaista ulkopuolelta tulevaa kannustinta tällaisen toiminnan harjoittamiseen. Flow:n kannalta ei siis ole väliä sillä saako 100% vaiko 75% sunnuntailisää. Itseasiassa palkkaan huomion kiinnittäminen on yksi tehokkaimista tavoista menettää sisäinen motivaatio ja sitä myöten myös mahdollisuudet kokea flow:ta.

Joku saavuttaa virtauskokemusen juoksulenkillä, toinen sudokujen parissa, kolmas rikkaruohoja kitkiessään, neljäs asiakastyössä. Tutkimusten mukaan suurin osa flow-kokemuksista saavutetaankin töissä, ei suinkaan vapaa-ajalla rentoutuessa. Vapaa-ajan markkinoillakin on kuitenkin flow:n merkitys hyvin tiedostettua. Nykyaikaiset tietokonepelit esimerkiksi ovat usein suunniteltu sellaisiksi, että ne pyrkivät antamaan pelaajalle virtauskokemuksia. Jos pelin tekijät onnistuvat tässä hyvin, koukuttaa se pelaamaan peliä yhä uudestaan.

Yksi ensimmäisistä tässä onnistuneista peleistä on 1970-luvulla kehitetty Tetris. Muistan itsekin hyvin kuinka kavereiden kanssa tätä ”videopeliä” pelattiin tuntikausia, omaa ja toisten ennätystä rikkoen. Flow:n syntymisen kannalta on tärkeää, että toiminta on riittävän haastavaa, jotta ihminen joutuu keskittymään siihen toden teolla – mutta samalla riittävän helppoa, jotta ihminen saa jatkuvaa palautetta onnistumisestaan. Tässä Tetris onnistui hyvin, sillä pikkuhiljaa nopeutuva palikoiden tippuminen löysi jokaiselle pelaajalle varsin nopeasti sellaisen tason jolla tämä joutui pelaamaan osaamisensa äärirajoilla.

Flow ja psykologinen kasvu

Flow on jo nykyään varsin tunnettu käsite. Harva kuitenkaan tietää, että itseasiassa tämän käsitteen keskeisimpiin seikkoihin kuuluu psykologinen kasvu. Csikszentmihalyin mukaan mikä tahansa toiminta johon ihminen uppoutuu ei johda psykologiseen kasvuun. Esimerkiksi television katsominen voi olla hyvin intensiivinen kokemus, mutta harvoin johtaa virtauskokemukseen. Optimaalinen kokemus on sellainen, jossa tietoisuus on vahvasti organisoitunut yhteen kohteeseen ja tavoitteeseen, ja jossa (hieman paradoksisesti) ihmisen minä muuttuu samalla kompleksisemmaksi.

Mitä tämä sitten voisi tarkoittaa käytännössä? Mietitäänpä vaikka tilannetta, jossa ohjaustyön ammattilainen tapaa asiakkaan. Virtauskokemus voisi olla sellainen, että hän keskittyy erittäin tarkasti kuuntelemaan asiakkaan kertomusta, havaitsee asiakkaan kehonkielen ja kasvojenilmeiden pieniä mikroeleitä, ja samaan aikaan tuntee omassa kehossaan ja mielessään monenlaisia vastineita kuulemaansa ja havaitsemaansa. Tällainen asiakastapaaminen voi olla hyvin energisoiva ja virkistävä, vaikka tilanne sinänsä olisi haasteellinen. Mitä tässä tapauksessa tarkoittaisi minän kasvu kompleksisemmaksi?

Venäläinen kirjallisuusanalyytikko Mihail Bakhtin teki tutuksi moniäänisyyden käsitteen. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että hyvin toimivan ihmisen sisäistä dialogia kuvaa kyvykkyys ajatella tilannetta yhtä aikaa ikään kuin usean eri ihmisen silmin, usean eri ihmisen suulla. Tämä kuvaa minusta hienosti sitä mitä minän muuttuminen kompleksisemmaksi voi käytännössä tarkoittaa. Vaikka virtauskokemus supistaa keskittymisen usein hyvin rajattuun kohteeseen ja tavoitteeseen, synnyttää se samanaikaisesti psykologista kasvua – kyvykkyyttä havahtua näkemään elämämme yhä useammista suunnista.

Flow:n löytäminen meditaation avulla

Maailmasta löytyy monia ikivanhoja perinteitä, joiden perimmäinen tarkoitus on oikeastaan juuri virtauskokemuksen etsiminen ja sen kultivointi. Erilaiset meditaatioharjoitukset ovat tästä oivallinen esimerkki. Harjoitusten tarkoituksena on pohjimmiltaan löytää virtauskokemuksia yksinkertaistetuissa olosuhteissa ja oppia vähitellen siirtämään kokemukset meditaatiotyynyltä myös jokapäiväiseen arkeen.

Harjoitusten sudenkuoppa on se, että sekoittaa harjoitukset ja harjoituksen tavoitteen. Meditaatiossa kyse ei ole metodista tai menetelmästä. Itseasiassa on oikeastaan sama mihin huomion kiinnittää – olipa sitten kyseessä hengitykseen keskittyminen meditaatiotyynyllä, sudokun ratkaiseminen tai vaikkapa asiakkaan puheeseen keskittyminen vastaanotolla. Ei ole väliä mihin huomion kiinnittää, vaan miten. Mikäli tapa kiinnittää huomiota johtaa tietoisuuden integroitumiseen ja psykologiseen kasvuun, voidaan puhua hyödyllisestä meditaatioharjoituksesta. Mikäli taas psykologista kasvua ei tapahdu, kyse on ehkä vain mekanistisesta mielen kontrollin harjoittelusta.

Popularistisessa lähestymistavassa mindfulnessiin onkin helppo havaita keskittyminen erilaisten harjoitusten opetteluun, joita siivitetään lentävien lauseiden toistelemisella: ”Olet jo perillä”, ”Hyväksy tuntemuksesi”, ”Ole tässä hetkessä”. Nuo lauseet jäävät kuitenkin pelkäksi tyhjäksi sanahelinäksi, mikäli meditaatio-ohjaajalla ei ole kyvykkyyttä tunnistaa virtauskokemusta itsessään ja asiakkaassaan. Jos hänellä taas on tällaista kyvykkyyttä, saavat lauseet aivat toisenlaisen sisällön.

Mindfulness-menetelmiä käyttävän ammattilaisen tulisi kyetä muokkaamaan harjoitusta sopivan tasoiseksi asiakkaalleen. Johtavana ajatuksena on löytää keinoja työskennellä siten, että asiakas saatetaan flow:n äärelle. Harjoituksen täytyy olla riittävän haastava, jotta se haastaa asiakkaan työskentelemään omien kykyjensä ylärajoilla, mutta samalla riittävän helppo, jotta hän kykenee siinä onnistumaan.

Ei siis riitä, että opetellaan yhdessä pari-kolme mindfulness-harjoitusta ja kehoitetaan tekemään niitä joka ilta parikymmentä minuuttia. (Tämäkin tietysti voi olla jossain määrin hyödyllistä, mutta toisaalta harjoitus voi tuntua tylsältä ja jäädä pian pois.) Sen sijaan tulisi olla kyvykkyyttä työskennellä harjoituksen kanssa jatkuvasti ja muuntaa sitä sellaiseksi, joka palvelee tietoisuuden integroitumista ja psykologista kasvua. Mikäli asiakas löytää tiensä flow:n äärelle, sisäsyntyinen motivaatio huolehtii harjoitusten jatkumisesta.

Flow:n löytäminen omaan arkeen on tie sellaiseen onnellisuuteen, jota eivät hallituksen leikkaukset tai suuremmatkaan elämän vastoinkäymiset hetkauta.

Tiedottomuustaidot – popularistinen mindlessness

imageMuotikirjallisuutta lukiessa saa helposti kuvan, että mindfulness-harjoituksen tarkoituksena on päästää irti kaikenlaisesta ajattelusta, tuntemisesta ja tulevaisuuden suunnittelusta. Sen sijaan, että mieli vaeltaisi menneessä ja tulevassa, se pysäytetään keskittymään vain käsillä olevaan hetkeen: ”Ajattele ihmistä, joka tyynen rauhallinen ilme kasvoillaan istuu lootus-asennossa silmät kiinni meren rannalla. Mielessä ei liiku ajatuksia menneisyydestä eikä tulevaisuuden suunnitelmia. Mieli on tyhjä ja heijastelee vain meren kohinaa ja tuulen suhinaa. Minää ei ole, on vain tämä hetki.”

Tuo mielikuva on kieltämättä hyvä mainos mindfulness-kurssille, mutta melko kaukana siitä todellisuudesta joka tietoisuustaitojen harrastajaa kohtaa. Onneksi! Tietoisuustaitojen käsittäminen pelkän loputtoman ”tämän hetken” palvomisena on hyvin kapea katsantokanta, vaikka se mukavia päiväunia synnyttääkin. Toki harjoituksessa yhtenä ulottuvuutena on myös toiminta, jossa pyritään havainnoimaan tietoisuutta ja huomiota pelkistetyissä olosuhteissa. Tarinallinen mieli ei enää johdakaan orkesteria. Loputtomien tarinoiden ja mielikuvien sijaan siirretään huomiota pelkistetympiin aistimuksiin, joista kumpuavia mielikuvia ja tarinoita samalla jätetään huomiotta. Tämä voi olla varsin rentouttavaa ja vapauttavaa. Samalla huomion siirtäminen kehoon auttaa kehittämään kehotietoisuutta ja ymmärrystä sen suhteesta ympäristöön.

Jos huomion siirtäminen tarinallisesta tietoisuudesta kehotietoisuuteen jää kuitenkin tietoisuustaitoharjoittelun ainoaksi (tai suurimmaksi) ulottuvuudeksi, voisi sitä verrata pianonsoiton opetteluun vain yhtä kosketinta käyttäen. Kosketin tulee kyllä tutuksi ja taidot tuon koskettimen painamiseen eri tavoin ja nopeuksin hioutuvat jopa mestarillisiksi, mutta samalla musiikillinen kehittyminen jää varsin vaisuksi.

Tiedottomuustaidot ja dualistinen ajattelu

Pelkkää tämän hetken aistimuksiin syventymistä voisikin kutsua tiedottomuustaitojen (mindlessness) opetteluksi. Tällaisessa harjoituksessa on nimittäin kysymys siitä, että tietoisuuden ulkopuolelle pyritään jättämään kaikki paitsi yksi, pelkistetty, huomion kohteena oleva kanava. Ihminen, joka on tietoinen vain kehon aistimuksistaan tai yhdestä mielessä toistettavasta sanasta, on kuitenkin varsin toimintakyvytön. Tavallinen elämä vaatii huomion siirtämistä monikanavaisesti erilaisiin kehon tuntemuksiin ja aisteihin, sekä toisaalta myös nopeiden ja merkityksellisten tulkintojen tekemistä näiden aistimusten kokonaisuuksista. Tämä vaatii myös kyvykkyyttä luoda tarinoita omien aiempien kokemusten ja toisaalta tulevaisuuden odotusten suhteen.

Popularistinen mindfulness tekee valtavan yksinkertaistuksen jättäessään huomiotta jo pelkän kehotietoisuudenkin moniulotteisuuden. Vielä paljon suuremman yksinkertaistuksen se kuitenkin tekee jättäessään huomiotta sen kuinka moniulotteisesti ihminen on taitavassa toiminnassaan sidottu ympäristötekijöihin. Tietoisen ihmisen tapauksessa tämä koskee paitsi materiaalista ympäristöä (talot, kadut, työkalut, luonto) myös symbolista (kieli, käsitteet, eleet, merkitykset) ja sosiaalista ympäristöä (vuorovaikutus, yhteisöt, yhteiskunnat).

Popularistinen mindfulness kertoo ylittäneensä keho-mieli dualismin ja siirtyneensä kokonaisvaltaiseen ihmiskäsitykseen. Samalla se kuitenkin huomaamattaan pohjautuu vielä perustavanlaatuisempaan dualismiin: Ihminen ajatellaan autonomiseksi yksilöksi, joka on erillään ympäristöstään ja muista ihmisistä. Mindfulness-harjoitusten avulla hän voi palata takaisin tähän todelliseen luontoonsa, joka on puhtaasti yksilöllisen kehomielen muusta (häiritsevästä) ympäristöstä erotettua toimintaa.

Tämä virheellinen käsitys johtaa harjoituksen tasolla korostamaan vain ihmisen kehotietoisuutta, jolloin ei huomata, ettei todellisuudessa ole olemassa mitään autonomista yksilöä joka voitaisiin erottaa kaikesta siitä mikä hänestä yksilön tosiasiassa tekee. Kuten yhteisöjä tutkinut sosiologi Norbert Elias kirjoitti, yksilö on yksikkömuoto samasta asiasta, josta yhteisö on monikko. Nämä eivät siis ole kaksi erillistä asiaa, vain yksi ja sama asia kahdesta eri näkökulmasta kuvattuna. Kaikki se mikä meistä tekee yksilön on lukemattomin monisäikeisin sitein kudottu sosiaalisen verkkoihin. Juuri sen vuoksi esimerkiksi menneisyys ja tulevaisuus ovat väistämättä olemassa nykyhetkessä – nykyhetki, tulevaisuuden ja menneisyys ovat erottamaton vuorovaikutusprosessi.

Tietoisuustaitoharjoittelun moniulotteisuus

Kun puhutaan tietoisuustaitoharjoittelusta, tulee tämä ymmärtää paljon laajemmin kuin edellä käsitelty tiedottomuustaitoharjoittelu. Harjoituksen tulee kyetä lisäämään kehotietoisuutta, mutta myös tietoisuutta ajattelusta, tunteista, vuorovaikutuksesta ja merkityksistä. Harjoituksen tulee siis kyetä lisäämään refleksiivisyyttä – ihmisen kykyä reflektoida omaa itseään. Ilman refleksiivisyyttä ja pyrkimystä sen lisäämiseen ei harjoitus kykene poistamaan dualistisen harhakäsityksen luomia vääristyneitä vuorovaikutusmalleja. Nämä vuorovaikutusmallit ilmenevät paitsi sosiaalisessa vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa, myös sosiaalisessa vuorovaikutuksessa oman toimintamme ja ajattelumme tasoilla.

imageOheiseen kuvaan olen hahmotellut muutamia ulottuvuuksia joihin tietoisuustaito-harjoitteiden tulee kytkeytyä. Kehotietoisuus aisteineen on monilla ihmisillä yleisestikin liian vähälle harjoitukselle jäänyt alue, mutta samanlaisia katvealueita löytyy muiltakin alueilta. Tietoisuustaidot laajasti käsitettynä auttavat ihmistä integroimaan kehotietoisuutta, reflektiivistä ja sosiaalista minää, sekä ympäristöä yhdeksi toiminnalliseksi kokonaisuudeksi.

Tämä ei tietysti ole mikään helppo tehtävä ja vaatii harjoittajalta ja kouluttajalta laaja-alaisuutta. Toisaalta työskentelyn mahdollisuudet tällaisessa tietoisuustaitotyöskentelyssä ovat valtavan laajat, eikä täten tarvitse tyytyä one-size-fits-all ratkaisuihin.

Tietoisuustaidot – tie merkilliseen merkitykselliseen

imageEräs opiskelutoverini on vastikään alkanut tutustua mindfulnessiin ja esitti minulle hyvän kysymyksen: Millainen mindfulnessin kenttä oli kun itse aloitin aiheeseen perehtymisen (vuosituhannen vaihteen tienoilla) ja miltä se kenties näyttää kymmenen vuoden kuluttua tulevaisuudessa?

Eräs vanha buddhalainen viisaus kertoo: ”Jos haluat nähdä menneisyyteen, tarkastele nykyistä tilaasi. Jos haluat nähdä tulevaisuuteen, tarkastele nykyistä toimintaasi”. Tässäpä siis hieman pohdintaa tietoisuustaidoista ennen, nyt ja tulevaisuudessa:

Mindfulness saapui Suomeen

Muistelen, että sana mindfulness/tietoisuustaidot ei ollut minulle missään määrin tuttu vuosituhannen alussa. Siihen aikaan puhuttiin harrastajienkin piirissä vain meditaatiosta, mietiskelystä tai kontemplaatiosta ja terveydenhoidon puolella ehkä rentoutumis- tai mielikuvaharjoituksista. Mindfulness käsitteenä alkoi yleistyä julkisessa keskustelussa ehkä noin 10 vuotta sitten, jolloin silloin tällöin törmäsi aiheeseen muuallakin kuin meditaation tai joogan harrastajien joukossa.

Kuitenkin ehkä vasta noin viitisen vuotta sitten aiheesta alettiin puhua yleisemmin ja alkoi tulla varsin tavanomaiseksi, että käsitteeseen törmäsi normaalissa arjessakin. Vaikkapa yliopiston ”voimavaroja opiskeluun” -luennoilla. Myös mindfulness-koulutusten määrät alkoivat kasvaa selvästi. Itsekin pidin tuolloin ensimmäisen koulutukseni ammattilaisille. Sytykkeenä oli lähinnä tyytymättömyys tarjolla olevien koulutusten tasoon. Monet koulutukset olivat minusta lähinnä kirjekurssi-tasoisia perehdytyksiä, joiden kouluttajat itsekin olivat aiheeseen vain pinnallisesti perehtyneitä.

”Jos haluat nähdä menneisyyteen, tarkastele nykyistä tilaasi.”

Mitä voisi odottaa seuraavalta kymmeneltä vuodelta jos nyt aloittaisi tietoisuustaitojen opiskelun?

Oman (keho)mielen parissa työskentely on johdattanut elämääni hyvinkin paljon sellaisille urille, jotka olisivat muuten jääneet kulkematta. Todennäköisesti ainakin opinnot ja urapolku näyttäisivät erilaisilta. Varmaa on myös se, etten olisi tutustunut kaikkiin niihin ihmisiin, joihin tämän työskentelyn kautta olen törmännyt. Vaikkei meditatiivinen työskentely mitään nopeita tai radikaaleja muutoksia omaan persoonaan ja käyttäytymiseen tuo, on se antanut paljon voimavaroja esimerkiksi vanhemmuuteen ja erilaisiin työelämän myllerryksiin (jotka suuremmassa mittakaavassa alkoivat Suomessa vuoden 2008 talouskriisin jälkeen).

Ammatillisesti voin näin jälkikäteen nähdä, että monet työelämän onnistumisistani ovat meditaatiotyynyllä koetuista oivalluskokemuksista kummunneita. Esimerkiksi kehittelemäni Wu Wei -valmennustyyli on ottanut paljon vaikutteita itämaisista viisausperinteistä. Tietoisuustaitojen myötä olen saanut myös paljon taitoja ihmisten parissa työskentelyyn. Olen konkreettisesti huomannut, miten ihmistyössä oma keho ja mieli ovat se instrumentti jonka varassa operoidaan. Hyvä yhteys omaan itseen avaa vuorovaikutusta myös toiseen osapuoleen. Valmennus- ja ohjaustyössä olen käyttänyt tietoisuustaito-harjoituksia myös konkreettisena asiakastyön välineenä.

”Jos haluat nähdä tulevaisuuteen, tarkastele nykyistä toimintaasi.”

Mitä seuraavien 10 vuoden aikana tulee tapahtumaan mindfulnessin kentällä?

Tieteellinen tutkimus tietoisuustaitojen suhteen on jatkuvasti kiihtynyt. Voisikin sanoa, että nyt on varsinainen kulta-aika tehdä tietoisuustaitoihin liittyvää tutkimusta. Aihe on muodikas ja kiinnostava. Medikalisaation kriittinen tarkastelu julkisuudessa on omalta osaltaan nostanut pehmeämpien hoitomuotojen suosiota ja omasta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtiminen on nousussa.

Suomessa on myös paraikaa menossa varsin suurimittainen tutkimus mindfulnessin vaikutuksista koululaisten oppimiseen, hyvinvointiin ja sosiaalisiin taitoihin. Tämän tutkimuksen tulokset varmasti vaikuttavat paljon siihen miten tietoisuustaitojen käyttö koulumaailmassa kehittyy Suomessa. USA:ssa on jo monia sovelluksia, kuten Susan Greenlandin Inner Kids. Mikäli meneillään olevan tutkimuksen tulokset ovat lupaavia, tulevaisuudessa esimerkiksi opettaja- ja ohjaajakoulutuksessa on tämän alan koulutuksille varmasti kovasti kysyntää.

Jännityksellä odotankin milloin ensimmäiset yliopistokurssit tietoisuustaidoista saapuvat. Nythän koulutusta löytyy kyllä erilaisiin mindfulness-pohjaisiin terapiasovellutuksiin, mutta ”puhtaampi” tietoisuustaitojen opettaminen sellaisenaan ja itsenäisenä alueenaan vielä puuttuu.

Tietoisuustaitoihin liittyvät tutkimustulokset eivät ole jääneet huomaamatta myöskään yritysten henkilöstöhallinnoila. Esimerkiksi monet suuret teollisuusyritykset (Sony, Google, Apple, IBM, General Electrics) ovat jo useita vuosia käyttäneet tietoisuustaitovalmennusta työhyvinvoinnin kehittämisessä.

Kaikenkaikkiaan siis elämme ammatillisessa mielessä nähdäkseni varsin mielenkiintoisia aikoja mindfulnessin suhteen. Silti paljon tärkeämpi ja kiinnostavampi kysymys on:

Millä tavalla tietoisuustaidot voivat auttaa hyvinvoinnin ja onnellisuuden edistämisessä omassa henkilökohtaisessa elämässä?”

Millä oikeasti on merkitystä?

Maailmasta löytyy paljon tutkimustietoa siitä miten tietoisuustaitojen harjoittelu voi vähentää stressiä, vahvistaa immuunipuolustusjärjestelmää, parantaa tunteidensäätelyä, paksuntaa aivokuorta, lisätä onnellisuutta jne. Nämä ovat kuitenkin minusta sinänsä aika tylsää dataa. Ei elämää voi pelata ikään kuin se olisi jonkinlainen virtuaaliroolipeli, jossa pyritään saamaan mahdollisimman paljon ”terveyspisteitä”, ”onnellisuuspisteitä”, jne.

Paljon mielenkiintoisempaa on se mitä tällainen työskentely voi antaa merkitysten ja tarkoituksen tasolla.

Itselleni kaikkein tärkein aarre meditatiivisessa työskentelyssä on ollut merkitysten ja tarkoituksen löytyminen. Elämässä tulee usein aikoja jolloin ei oikein tiedä mitä on tapahtumassa, mitä pitäisi tehdä ja mihin keskittyä. Meditatiivinen työskentely tarjoaa aikaa ja tilaa löytää se millä on todellisuudessa merkitystä. Tämän oivalluksen valossa voi taas suunnistaa vähän eteenpäin.

Vanha viisaus kertoo, että huomio on kuin lamppu, jonka voi suunnata eri asioihin. Se ei kuitenkaan vielä useinkaan riitä, tarvitaan muutakin. Tarvitaan merkitys. Merkitys on kuin silmä, joka näkee. Onkin mielenkiintoista, että esimerkiksi positiivisen psykologian piirissä merkityksellisyyden kokemuksen on todettu olevan onnellisuuden kannalta paljon tärkeämpi kuin ulkoisten olosuhteiden tai edes objektiivisen terveydentilan.

Oma toiveeni meditatiivisen työskentelyn suhteen onkin se, että kymmenen vuoden päästä olisin oppinut itsestäni yhtä paljon uutta kuin edellisten kymmenen vuoden aikana. Toivoisin myös, että olisin ymmärtänyt maailmaa muidenkin ihmisten näkökulmista ja löytänyt tapoja kulkea omaa polkuani harmoniassa muiden ihmisten polkujen kanssa.

Merkityksellisyys on merkillinen juttu. Uusien merkitysten avautuminen luo tilaa aina uusille merkityksille. Vanha kysymys elämän tarkoituksesta antaa ymmärtää, että tuo tarkoitus olisi jotenkin kiinteä ja valmis löydettäväksi. Minusta kuitenkin näyttää siltä, että elämän tarkoitus rakennetaan päivä ja hetki kerrallaan. Jokainen oivallus avaa uusia näköaloja ja mahdollisuuksia uusille oivalluksille. Tärkeimmät näistä rakentuvat omaan itseen voimavaroiksi tuleville taipaleille.

Mindfulness ja ohjaus -koulutus ohjaustyön ammattilaisille, syksy 2015

03062011090Loka-marraskuussa 2015 järjestetään kolmen päivän mittainen mindfulness-koulutus, joka on suunnattu erityisesti ohjausalan ammattilaisille ja esimiehille lisäkoulutukseksi sekä oman hyvinvoinnin tueksi. Koulutuksen aikana käydään läpi mindfulness-harjoitusten perusteita sekä teoriassa että käytännössä. Mitään aiempaa kokemusta aiheisiin ei vaadita, mutta aiempi kokemus aihepiiristä mahdollistaa syvällisemmän paneutumisen aihealueisiin. Koulutukseen sisältyy myös henkilökohtainen työnohjaus, jossa voidaan käsitellä asiakastapauksia ja/tai osallistujan omaa työskentelyä harjoitusten parissa.

Tarkempia tietoja koulutuksesta löydät täältä.