Lingpan runon aiemmissa säkeissä luodaan yleistä kontekstia ja esitellään joitain käsitteitä. Vasta kolmannessa säkeessä otetaan ensimmäisen kerran kantaa erilaisiin muodollisiin lähestymistapoihin.
(1.3) Millaista on, kun käännät selkäsi luonnolliselle polulle?
Koska olet viehättynyt erheellisistä uskomuksista,
puritaaninen harjoituksesi on heikko,
pohjautunut kun on, johonkin virheelliseen metafyysiseen teoriaan –
Kuinka reaktiivisia olettekaan, te järjettömät äärimmäisyyksien tavoittelijat!
Säe alkaa kysymyksellä, joka nostaa esiin luonnollisuuden. Tämä on jälleen uusi käsite, jota ei oikeastaan millään tavalla avata. Itseasiassa luonnollisuutta ei voikaan mahduttaa sanojen ja käsitteiden muottiin, sillä se menettäisi olemuksensa ja muuttuisi jonkinlaiseksi metafyysiseksi teoriaksi. Lingpa ottaakin säkeessä strategiakseen negaatioiden esittelyn – hän ei kerro mitä luonnollinen polku on, vaan sen mitä se ei (ainakaan) ole.
Hän kertoo, mitä selän kääntäminen luonnolliselle polulle tarkoittaa. Se tarkoittaa jonkinlaiseen metafyysiseen teoriaan takertumista, joka väistämättä johtaa erilaisiin virheellisiin uskomuksiin. Metafyysinen teoria pyrkii kuvaamaan maailman ja oman itsen todellisuutta. Tähän teoriaan pohjautuen meditaation harjoittaja luo erilaisia metodeja ja pyrkimyksiä. Puritaaninen harjoitus viittaa juuri ajatukseen jostain täydellisestä maailmanjärjestyksestä, jota kohden harjoittaja pyrkii. Puritaaninen ihminen pitää itseään virheellisenä ja epätäydellisenä, hän pyrkii jatkuvasti korjaamaan ja parantamaan puutteitaan.
Esimerkkinä metafyysisestä teoriasta voisi pitää oikeastaan mitä tahansa teoriaa, joka yrittää kuvata todellisuutta käsitteellisesti. Tässähän ei sinänsä ole mitään vikaa, Lingpa itsekin myöntää ensimmäisessä säkeessään olevansa samassa käsitteiden ansassa kuin muutkin ihmiset. Avain on kuitenkin tiedostamisessa. Emme näe toimintamme järjettömyyttä, niitä erheellisiä uskomuksia joihin pyrimme harjoitustamme ripustamaan. Sokea teorian tuijottaminen johtaa utopistiseen täydellisyyden tavoitteluun. Kuvittelemme, että äärimmäisten ponnistelujen kautta voisimme saavuttaa teoreettisen ideaalin. Tämän vuoksi harjoitus on jatkuvaa reagointia ja suunnan korjaamista.
Jos meditaatioharjoituksemme on vaikkapa hengitykseen keskittymistä, pyrimme jatkuvasti olemaan läsnä hengityksessämme. Jokainen ajatuksen harhautuminen tai keskittymisen herpaantuminen on epäonnistuminen, jonka pyrimme välittömästi korjaamaan. Emme ole tyytyväisiä harjoitukseemme ennen kuin se on täydellisessä hallinnassa, emmekä silloinkaan, sillä aina on parannettavaa. Tavoite on aina jossain sellaisessa, jota emme voi vielä saavuttaa. Emme edes ymmärrä täysin sitä teoreettista kehystä, johon olemme harjoituksemme pohjanneet. Kuvittelemme esimerkiksi polun päämäärän olevan täydellistä mielen hallintaa, josta virheetön keskittymiskyky olisi osoitus. Samalla käännämme selkämme sille mikä on luonnollista, epäluonnollisesta ideaalista tulee metafyysisen teoriamme ydin. Harjoituksestamme tulee oman itsen virheellisyyksien pakkomielteistä poistamista.
Samalla harjoituksemme on väistämättä heikko. Voi olla, että keskittymiskykymme todellakin kehittyy, mutta samalla eristäydymme omasta itsestämme. Rakennamme kuvan ideaalisesta itsestä, johon pyrkiminen vaatii jatkuvaa työtä. Samalla ajaudumme huomaamattamme kauemmas siitä ideaalista jonka olemme rakentaneet. Emme hallitse mieltämme, sen sijaan harjoituksemme on jatkuvaa reagoimista omiin erheellisiin uskomuksiimme siitä, miten kokemuksemme ja toimintamme eroaa puritanistisesta utopiastamme. Harjoituksemme on itseään toistava ennustus, joka vahvistaa käsitystämme omasta epätäydellisyydestämme, jota harjoitusmetodien tulisi korjata.
Runon ensimmäinen säe on kysymys ja sellaisenaan sitä voi kenties pitää kutsuna:
Tarkastele meditatiivisen työskentelysi keskellä millaisia vaatimuksia olet itsellesi asettanut, millaisiiin uskomuksiin nuo vaatimukset pohjautuvat ja millainen maailmankatsomus noiden uskomusten pohjalta löytyy.
Tietoisuustaidot 